Ennakko Edustus

AC Oulun ja EIF:n ottelu on päätapahtuma lauantaina järjestettävälle Match Day -tapahtumalle. Itse ottelussa kohtaavat joukkueet jotka ovat pelanneet jo kolme vuotta samaan aikaan Ykkösessä.

AC Oulu ja EIF ovat kohdanneet historian aikana kuusi kertaa virallisten otteluiden merkeissä. Kaikki kuusi kertaa ovat päättyneet Laivastonsinisten voittoon. Kahdeksan pelatun ottelukierroksen jälkeen AC Oulu on tippunut sarjassa kuudenneksi. EIF löytyy kaksi sijaa alempaa sijalta kahdeksan. 

Viime kierroksella AC Oulu nappasi vieraspisteen Pietarsaaresta, kun ottelu Jaroa vastaan päättyi 1-1. EIF puolestaan pelasi edellisen ottelunsa Turussa, jossa isäntäjoukkue TPS oli parempi murskalukemin 6-0. 

Laivastonsinisten pelaajistosta Sasa Jovovic pelasi viime kaudella EIF:n riveissä osan kaudesta. 

– En aio katsoa menneisyyteen, vaan laitan itseni täysin likoon, siinä joukkueessa missä pelaan. Toki sain kokea hienoja hetkiä Tammisaaressa, mutta nyt pelaan AC Oulussa. Toivon mukaan päätämme lauantaina voitottoman putkemme. EIF on hyvä joukkue, jos haluamme olla nousukahinoissa mukana, meidän pitää alkaa voittamaan, kertoi Jovovic. 

AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen odottaa kovaa peliä.

– EIF on mielenkiintoinen joukkue, jossa on hyviä yksilöitä. He ovat varmasti sisuuntuneita Turussa kärsityn murskatappion jälkeen. Meillä oli viimeksi hyvä peli Pietarsaaressa, josta lähdetään edelleen parantamaan. Kokoonpanossa nähdään jonkin verran muutoksia, verrattuna edelliseen peliin. Kenttä alkaa olemaan kunnossa, joten pääsemme pelaamaan meidän omaa peliä. Laitamme lauantaina kaiken likoon, jotta voitto tulee, kertoi Ojanen. 

Kokoonpanotilanne

Poissa ovat maalivahti Juuso Särkelä ja hyökkääjä Petteri Pietola, molemmat herrat ovat sivussa pari viikkoa. Marin Glavas ei ole kokoonpanossa lievän loukkaantumisen vuoksi. Markus Heikkinen tekee mahdollisesti paluun pelikentille.