Ennakko Edustus

Sarjassa tällä hetkellä sijoilla neljä ja viisi majailevat SJK ja AC Oulu iskevät yhteen lauantaina Seinäjoen keskuskentällä pelattavassa Ykkösen ottelussa. 

Viime kaudella Kakkosesta noussut SJK ei ole lähtenyt sarjaporrasta ylemmäs kumartelemaan. Olosuhteisiin ja joukkueeseen on ladattu seteleitä olympiaennätystahtiin ja ennen sarjakauden alkua seinäjokelaiset nostettiin yhdeksi suurista suosikeista. RoPS:n tuhkimotarina tällä kaudella on kuitenkin ajanut muut seurat, kuten SJK:n ja AC Oulun, taistelemaan ensisijaisesti sarjan kakkostilasta.

Vaikka seurat ovat kohdanneet virallisessa ottelussa vasta yhden kerran, ovat joukkueet tutustuneet toisiinsa varsin tiiviisti kuluvan vuoden aikana harjoitusotteluiden merkeissä. Edellinen ja siis ainoa virallinen ottelu pelattiin kesäkuun puolivälissä, kun AC Oulu nappasi 3-1-kotivoiton Cristoffer Kloon suojateista.

Joukkueet lähtevät otteluun kuntopuntareiden osoittaessa eri suuntiin – AC Oulu on pelannut yhdeksän peräkkäistä ottelua ilman tappiota, kun taas SJK ei ole onnistunut voittamaan viidessä edellisessä ottelussaan. Varmaa kuitenkin on, että lauantaina kotijoukkue lähtee putkeaan katkaisemaan sekä maksamaan kalavelkansa AC Oululle kesäkuun ottelusta.

SJK:a voidaan pitää pelaajamateriaaliltaan erittäin laadukkaana ja kokeneena – Toni Lehtinen, Jyri Hietaharju ja Chris Cleaver ovat Ykkösen karkeloihin todellisia tähtinimiä. Lauantain ottelussa tullaan näkemään kentällä sekä katsomossa erittäin kiihkeä ottelu – siitä pitävät huolen Oulusta matkaavat Sinitähdet sekä SJK:n numero 12 eli kannattajaryhmä Klopit.

– SJK:lla on todella laadukas pelaajaryhmä. Sieltä löytyy vaarallisuutta hyökkäyspäästä sekä kokemusta erityisesti keskikentältä. Heillä on ollut lyhyt huonompi jakso, mutta meille se ei ainakaan etua ottelussa tuo. SJK haluaa taatusti palata voittojen tielle kotiyleisön edessä, AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen ennakoi.

– Meidän tulee parantaa omaa hyökkäyspeliämme roimasti tiistain Hämeenlinna-ottelusta. Odotettavissa on kuitenkin tyystin erilainen peli, sillä SJK pyrkii meidän tavoin pelaamaan palloa maata pitkin ja hyökkäämään myös pidempiä jaksoja. Vähäinen aika ja tila tulee hyödyntää tehokkaasti, Malinen jatkaa.

AC Oulun kokoonpanosta puuttuu varmuudella vain nilkkavaivainen Matias Ojala. Lopullinen lauantaina linja-autoon hyppäävä ryhmä päätetään kuitenkin vasta perjantaina viimeistelyharjoituksen jälkeen.