fbpx
Ravintola Pekuri Temrex Vasarahai Oulun Konttivuokraus Hukka Terveystalo Moku Allin matala

AC Oulu taistelee jatkopaikasta Suomen Cupissa

16.6.2020 17:11 Ennakko

 

AC Oulun kilpailulliset ottelut jatkuvat pitkän odotuksen jälkeen Suomen Cupin neljännesvälierissä, kun keskiviikkona klo 20 Raatin viheriöllä vastaan asettuu Veikkausliigassa pelaava espoolainen FC Honka. Koronarajoitusten myötä otteluun saa ottaa vain 500 katsojaa ja muutenkin käytössä on edelleen poikkeusjärjestelyitä.



Loorents Hertsi lähtee haastamaan FC Hongan puolustajia Cupin jatkopaikka mielessä. (Kuva: Elias Mustonen)

 

Alunperin tämä Suomen Cupin ottelu piti pelata maaliskuussa tyhjille katsomoille Heinäpään jalkapallohallissa, mutta viime hetken peruutuksen myötä joukkueet kohtaavat vasta nyt juhannusviikolla Raatin stadionilla.

 

AC Oulu eteni jatkoon Suomen Cupin alkulohkosta voittajana. Viidestä ottelusta kertyi 11 pistettä kolmen voiton ja kahden tasapelin myötä. Avainroolissa oli viidesti maaliverkkoa heiluttanut Niklas Jokelainen. Toinen tehopelaaja oli kahdesti maalin tehnyt ja kahdesti alustanut Loorents Hertsi.

 

Koronatauon jälkeen AC Oulu on pelannut kesäkuussa kaksi harjoitusottelua. Paikallisvastustaja JS Herculeksen kanssa päädyttiin 2-2 -tasapeliin ja viime perjantaina kenraaliharjoituksessa tuloksena oli maaliton tasapeli Rovaniemen Palloseuraa vastaan.

 

Vierailija FC Honka sijoittui Suomen Cupin alkulohkossaan kolmanneksi. Viiden ottelun saldo oli yksi voitto, 3 tasapeliä ja yksi tappio. Ottelut olivat vähämaalisia, sillä maalieroksi tuli 4-4. Näistä neljästä maalista kolme teki todella vaarallisen laukauksen omaava Lucas Kaufmann.

 

Espoolaiset ovat valmistautuneet Suomen Cupin jatkumiseen myöskin kahdella harjoitusottelulla. Sekä FC Lahtea että HJK:ta vastaan lopputuloksena oli 1-2 -tappiot.

 

FC Hongalla on kasassa nimekäs pelaajapakka, ja joukkue tulee varmasti jälleen taistelemaan Veikkausliigan kärkisijoista. Puolustajista erityisen tuttu nimi oululaisyleisölle on Dani Hatakka, joka kävi lainalla AC Oulussa kaudella 2013. Mielenkiintoinen seurattava on myös kamerunilaishyökkääjä Jean Marie Dongou, joka on saanut futisoppinsa FC Barcelonan maineikkaassa La Masia -akatemiassa.

 

Edellinen kohtaaminen AC Oulun ja Hongan välillä on viime vuoden maaliskuulta, jolloin silloinkin arpa asetti joukkueet vastakkain samassa vaiheessa Suomen Cupissa. Tuolloin Honka oli etevämpi ja otti voiton viime hetken maalilla 0-1 -tuloksella.

 

Tämän otteluparin voittaja etenee puolivälieriin, ja kohtaa voittajan ottelusta PeKa-FC Lahti.

 

 

ENNAKKOKOMMENTIT

- RoPS-pelissä oli jo paljon hyvää ja pyritään ottamaan ne asiat mukaan. Yritetään vielä parantaa prässin ajoitusta ja yhtenäisyyttä. Uskon, että löydetään ne tilat, joiden kautta on helpoin edetä. Honka on erittäin nimekäs, kokenut ja organisoitunut joukkue. Lähdemme hakemaan yllätystä noudattamalla omaa pelisuunnitelmaa ja jokaisen täytyy tietysti venyä parhaimpaansa, AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola ennakoi.

KOKOONPANOTILANNE

Varmoja poissaolijoita ovat Aapo Heikkilä ja Lasse Ikonen.

LISÄTIETOJA

AC Oulu - FC Honka

Keskiviikkona 17.6. klo 20.00

Raatin Stadion

 

Irtolippuja ei myydä portilta!

 

Infoa ottelujärjestelyistä rajoitusten ollessa voimassa


Veikkaus
© 2020 AC Oulu.
Veikkausliiga