Ennakko Edustus

Tänään iltapäivällä AC Oulu kohtaa viime aikoina peliään parantaneen IFK Mariehamnin. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo kello 15.00 Raatin stadionilla. Säätiedotus lupaa kaunista ja lämmintä ilmaa, joten kaikki tänään Raattiin katselemaan AC Oulua!

AC Oulu ja IFK Mariehamn kohtasivat Ahvenanmaalla toukokuussa toisella Veikkausliigan kierroksella. Peli oli tuolloin ohi jo alle 20 minuutissa, joilloin saarelaiset tekivät kolme maalia alle neljän minuutin. Vaikka oululaiset ottivat pelin haltuun tuolloin toisella jaksolla, niin pisteet jäivät saarelle lukemin 3-1.

Oululaiset ovat vahvistuneet edellisestä kohtaamisesta, mutta varsinkin kaksi viimeistä vieraspeliä ovat osoittaneet sarjan raadollisuuden eikä missään pelissä ole tarjolla helppoja pisteitä. Joka peli on onnistuttava nappiin, jos mielii pisteille. Niin myös tänään. Alkukauden vaisusti esiintynyt IFK Mariehamn on parantanut peliään viime aikoina paljon ja Raatissa tullaan varmasti näkemään kaksi loppuun asti pisteistä taistelevaa joukkuetta.

AC Oulun on nyt kaivettava ne keinot esiin, joilla HJK kaadettiin muutama viikko sitten. Kumpikin vieraspeli sen jälkeen on ollut hyviä pääpiirteittäin, mutta nyt olisi taas päästävä voittojen tielle.

IFK Mariehamn lähtee varmasti peliin pienoisena ennnakkosuosikkina jo pelkästään sarjataulukon perusteella. Saarelaiset ovat neljän pisteen päässä oululaisista sijalla yhdeksän. AC Oulu on kuitenkin vahva haastaja ja Oulussa yleisö odottaa kuumeisesti pisteitä.

Kommentit

”Vierasreissulta ei tullut pisteitä mukaan, mutta pelillisesti oltiin molemmissa ihan hyvin mukana. Mutta kaikki ymmärretään, että nyt se ei vaan enää riitä. Kyllä me lähdetään jatkamaan kotona siitä mihin viimeksi jäätiin, mutta vastus ei tule olemaan helppo. IFK Mariehamn tulee puolustamaan varmasti tiiviisti ja heillä on vaarallinen hyökkäysvaljakko. Meidän pitää pystyä käyttämään omia vahvuuksiamme paremmin, jotta voidaan saada pistetiliä kerrytettyä. Lisäksi kärsivällisyys omassa toiminnassa on tärkeää ja, kun paikka tulee niin se pitää käyttää. Viime pelin ”ketutus” on käännetty hyväksi draiviksi ja me ollaan valmiina.”, kommentoi valmentaja Teemu Tavikainen illan ottelun odotuksia.

Kokoonpanotilanne

Edelleen poissa Miika Koskela loukkaantumisen vuoksi.

Seuraa heitä

AC Oulu on Oulu Priden virallinen tukija, joten seuraa kentällä liihottavaa joukkueen kapteenia, jolla on sateenkaarenvärinen kapteeninnauha. Lue lisää aiheesta tästä.