Ennakko Edustus

AC Oulu ja EIF iskevät yhteen lauantaina Ykkösen ottelussa, joka alkaa poikkeuksellisesti klo 18.30. Kisastudiota Oulussa pidetään tuttuun tapaan bar Wingerissä.

EIF oli tämän kauden Suomen Cup yllättäjä, sillä se eteni kilpailussa aina välierään saakka. Matkalla kaatui myös AC Oulu, kun tammisaarelaiset olivat ensimmäisellä pudotuspelikierroksella parempia kotikentällään lukemin 1-0.

EIF on aloittanut myös Ykkösen kauden mukiinmenevästi, sillä tammisaarelaiset ovat sarjan ainoa tappioton joukkue. Pisteitä seitsemän ottelun jälkeen on kasassa 11, jolla irtoaa sarjataulukossa 4. sija. EIF puolustus on ollut rautaa, sillä omissa on kolissut vain kaksi kertaa. Joukkueen parhaana maalintekijänä on kunnostautunut kahdesti osunut Jacob Bushue.

AC Oulun kausi on vieraskentillä ollut tuskien taival, sillä kaikki kohtaamiset ovat päättyneet niukkoihin tappioihin. AC Oulun peli on itsessään ollut kohtuullisella tasolla, mutta maalinteko on tökkinyt pahasti. Oululaisilla riittääkin haastetta murtaa EIF:n tiivis puolustus.

Kommentit

– EIF on aloittanut kautensa hyvin ja etenkin puolustus on ollut rautaa. Meidän täytyy saada hyvä peli ja hallinta muutettua maaleiksi ja sitä kautta pisteiksi, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kommentoi.

Kokoonpanotilanne

Keskikentän taituri Josue Soto on vielä noin viikon sivussa loukkaantumisen vuoksi. Edellisessä kotiottelussa sairastuvalle siirtyivät sekä kapteeni Lassi Nurmos että Topi Järvi. Molemmat ovat poissa pelikentiltä noin kuukauden verran.