Ennakko Edustus

Juhannusjuhlat on juhlittu ja kauden ensimmäinen kolmannes on takanapäin. Kauden kymmenennessä ottelussa AC Oulu kohtaa vieraskentällä FC Viikingit. Ykkösen klassikko-ottelu pyörähtää käyntiin Itä-Helsingissä keskiviikkona kello 18:30.

FC Viikingit on ensimmäisen kolmanneksen jälkeen Ykkösen yhdeksännellä sijalla kerättyään alkukaudella kuusi pistettä. Yhden voiton ja kolmen tasapelin lisäksi joukkueen saldona on viisi tappiota, ja kaikki tappiot ovat tulleet yhden maalin erotuksella. Juhannuksen alla Ilkka Jäntin valmentama joukkue osoitti kuitenkin selviä piristymisen merkkejä, kun molemmat Ykkösen kärkijoukkueet menettivät pisteitä punapaidoille. Ensin FC Haka kaatui Vuosaaressa lukemin 1-0, ja viisi päivää myöhemmin SJK joutui kotikentällään taipumaan 2-2-tasatulokseen. Hyvänä päivänään FC Viikingit voi kaataa minkä tahansa Ykkösen joukkueen, eikä sarjataulukko kerro koko totuutta punanuttujen iskukyvystä.

AC Oulu puolestaan hävisi edellisen ottelunsa FC Hakalle, kun viime tiistaina valkeakoskelaisryhmä oli Raatin stadionilla vahvempi lukemin 0-1. Edellisen kerran AC Oulu poistui nurmelta voittajana 26. toukokuuta, kun AC Kajaani kaatui Oulussa pelatussa ottelussa. Tämän jälkeen oululaisryhmä on pelannut neljä ottelua ilman voittoa ja kohdannut muutenkin haasteita loukkaantumisten muodossa. Päävalmentaja Rauno Ojanen johdattaa joukkonsa joka tapauksessa luottavaisin mielin FC Viikinkien kaatoon.

– Viikkarit rakensi joukkueensa melko myöhäisessä vaiheessa, joka on näkynyt alkukauden otteissa. Nyt heillä on kuitenkin kaksi todella vahvaa ottelua takana, joten sarjataulukkoon ei todellakaan ole katsominen. Meidän täytyy yksinkertaisesti parantaa peliä jokaisella osa-alueella. Kaikki neljä edellistä matsia ovat olleet maalipaikkojen järjetöntä tuhlailua sekä lepsua puolustamista muutamilla ratkaisuhetkillä, Ojanen ennakoi.

Seurat ovat kohdanneet vuosien varrella peräti 20 kertaa, joten voidaan hyvällä syyllä puhua todellisesta klassikko-ottelusta. AC Oulun historiassa 2010 oli ainoa vuosi, jolloin seurat eivät toisiaan kohdanneet. Tuolloin AC Oulu pelasi Veikkausliigaa ja FC Viikingit Ykköstä. Voittosarakkeessa punaiset ovat täpärästi niskan päällä ja tasatulokseen on päädytty kahdeksan kertaa. AC Oulun nykyisestä joukkueesta Joonas Sohlo on osunut FC Viikinkejä vastaan kolme kertaa. Mika Nurmela ja Dritan Stafsula ovat puolestaan heiluttaneet maaliverkkoja kahdesti. Nurmelalle on lisäksi merkitty peräti kuusi maalisyöttöä otteluissa vuosaarelaisjoukkuetta vastaan.

Seuraa heitä FC Viikingit:
#7 Denis Abdulahi – Ruotsin Allsvenskanin Örebrossa piipahtanut keskikentän pelinrakentaja, joka rytmittää punapaitojen peliä laajalla syöttövalikoimallaan.
#10 Joni Korhonen – Taitava hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joka oli mukana nostamassa AC Oulua takaisin liigakartalle kaudella 2009.

Keskikentän terrieri Daniel Owusu huilaa ottelun tultuaan FC Haka -pelissä ulosajetuksi kahden keltaisen kortin myötä. Tuure Siira puolestaan palaa kokoonpanoon huilattuaan edellisen ottelun pelikiellon takia. Pitkäaikaispotilaat Lassi Nurmos, Joni Mäkelä ja Sami Hyvärinen ovat sivussa keskiviikon ottelusta. Dani Hatakka pelaa näillä näkymin viimeisen ottelunsa AC Oulun paidassa palatessaan kotiseuraansa FC Honkaan laina-ajan päätyttyä, elokuussa tilannetta tarkastellaan uudemman kerran.