Ennakko Edustus

AC Oulu kohtaa Kokkolan Palloveikot Suomen Cupin lohkovaiheen päätösottelussa lauantaina Arina Areenalla Heinäpäässä. AC Oululla on vielä pieni mahdollisuus päästä jatkopeleihin, mikäli muut ottelut pelataan sopivasti ristiin ja lauantain ottelu päättyy suurinumeroisesti Laivastonsinisten voittoon.

AC Oulu kohtaa KPV:n lauantaina Suomen Cupin päätösottelussa. Kokkolalaisille ottelu on merkityksetön, sillä KPV on jo varmistanut Lohko A:n voiton tyylipuhtaalla saldolla. Neljä voittoa lohkovaiheessa on kova suoritus, jonka arvoa nostaa vielä se että vastustajina on ollut mm. kaksi Veikkausliigajoukkuetta, PS Kemi ja RoPS. Lohkovoiton varmistuneessa ottelussa Oulussa kaatui OPS lukemin 0-3.  

KPV operoi tulevan Ykkösen kaudella laajalla miehistöllä. Manageri Matti Laitinen on hankkinut Jarmo Korhosen luotsaamaan joukkueeseen tälle kaudelle tukun vahvistuksia. Etelä-Suomesta Kokkolaan on matkannut Fernando Torres Legirus Interistä sekä Miro Schwalenstöcker PK Keski-Uusimaasta. Kakkosen Pohjoislohkosta vihreäpaitaiseen KPV:n on siirtynyt Viktor Shevchenko Torniosta, kaksikko Sasa Savic ja Elmer Kääntä Ylivieskasta sekä Kim Ågren ja Miika Hohenthal paikallisvastustaja GBK:sta.

– Vastassa on todella kova joukkue. Vaikka ottelussa ei ole vierasjoukkueen kannalta panosta, haetaan tässä asetelmia tulevaan Ykkösen kauteen. Me tiedämme tarkkaan miten KPV pelaa, joten heidän heikkoudet ja vahvuudet ovat meidän tiedossa. Kuten aina, lähdemme lauantaina rakentamaan omaa peliä pallonhallinnan kautta. Pyritään minimoimaan KPV:n vastahyökkäykset ja puolustetaan erikoistilanteet tarkasti, analysoi auton ratista tavoitettu päävalmentaja Rauno Ojanen

AC Oululla on vielä ohut mahdollisuus päästä Suomen Cupin lohkovaiheesta jatkoon. Jatkopaikka vaatisi mm. Jaron tappiota sekä Laivastonsinisten runsaslukuista voittoa KPV:sta. Viime ottelussa AC Oulu nappasi runsasmaalisen voiton Haukiputaan Pallosta lukemin 3-5. Lohkovaiheesta Laivastonsinisillä on kasassa kaksi voittoa sekä kaksi tappiota. 

– Ajetaan omaa pelitapaa lauantaina sisään. Lisäksi mahtavaa päästä itse henkilökohtaisesti pitkästä aikaa pelaamaan. Viime kauden joukkueeseen verrattuna meillä on tälle kaudelle enemmän kokemusta. Lisäksi uskon että meillä on tulevalla kaudelle enemmän vaihtoehtoja hyökkäykseen, kommentoi lyhyesti Ouluun palannut David ”Seppo” Ramadingaye

Kokoonpanotilanne

Brassikeskikenttäpelaaja Tulio on matkannut loppuviikoksi AC Kajaanin testiin. Miehen suhteen tehdään päätöksiä loppuviikon aikana. Markus Heikkinen on lähellä pelikuntoa, mutta riskien minimoimiseksi hän on vielä sivussa lauantain ottelusta. Juuso Särkelä toipuu edelleen nilkkavammasta, mutta on jo lähellä harjoituksiin paluuta. Kaksikko Samuel Kurttila ja Matias Lindfors ovat tutkimuksissa loppuviikosta. Molemmilla on herroilla on mahdollisesti pieni huili edessä. Lisäksi Tuomas ”Mude” Mustonen on lievän loukkaantumisen vuoksi sivussa KPV:ta vastaan. Hänenkään kohdalla valmennusryhmä ei halua ottaa ylimääräisiä riskejä.