Ennakko Edustus

AC Oulu kohtaa lauantaina Telia 5G Areenalla Klubi04:n. Vierasjoukkueen ainoa tavoite on kolme pistettä ja unelman pysyminen hengissä. Kisastudiota pidetään Oulussa tuttuun tapaan Wingerissä, osoitteessa Aleksanterinkatu 21.

Ykköstä on jäljellä joukkueesta riippuen neljä tai viisi ottelua – vähiin siis käy ennen kuin loppuu. AC Oulun kausi jatkuu Klubi04:n vieraana lauantaina, kun laivastonsiniset matkaavat Telia 5G Areenalle. Mika Lähderinteen suojatit ovat tällä hetkellä yhdeksän ottelun tappiottomassa putkessa saldolla. Putken aikana joukkue on voittanut kuusi ottelua ja pelannut kolmesti tasan.

Sarjataulukko näyttää tällä hetkellä seuraavalta: KPV johtaa sarjaa 43 pisteellä, EIF ja HIFK seuraavat 39 pisteellä ja AC Oulu on neljäntenä 35 pisteellä. KPV on kierroksen ottelunsa siis pelannut, eli sillä on takana yksi ottelu muita enemmän. Häntäpäässä Klubi04 pitää perää 16 pisteellä. Sillä on takamatkaa säilyjän paikalle viisi pistettä, joten lauantain ottelussa panokset ovat kovat molempien joukkueiden osalta.

Joukkueet ovat kohdanneet kaksi kertaa kuluvalla kaudella – molemmat ovat onnistuneet voittamaan kotiottelunsa, joten AC Oululla on taatusti hampaankolossa edellisestä kohtaamisesta Telia 5G:llä. Tuolloin Klubi04 oli vahvempi lukemin 1-0.

Kommentit

– Vaikka pientä sairastelua ja kolhuja on joukkueessa, olemme valmiit aloittamaan syksyn ”playoffs-pelit” hyvällä itseluottamuksella. Meidän keskittymisen tulee olla seuraavassa ottelussa, seuraavassa tilanteessa. Peli kerrallaan mennään, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kertoo.

Kokoonpanotilanne

Sivussa kokoonpanosta ovat Niilo Hautala, Samuli Leppälä, Konstantin Belov, Niko Ronkainen, Samuel Kurttila ja Juuso Särkelä.

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko