Ennakko Edustus

AC Oulun seuraava vastustaja on viime kauden päätteeksi Veikkausliigasta pudonnut JJK. Ottelu Jyväskylässä potkaistaan käyntiin torstai-iltana klo 18:30.

Kuluvan kauden Ykkösessä molemmat seurat ovat voittaneet toistaiseksi kaksi ottelua. Oululaiset ovat ennen torstain taistoa sarjan kuudentena, JJK:n sijoitus on kahdeksas. Veikkausliigavuosien ja kansainvälisten otteluiden jälkeen useita runkopelaajia menettänyt JJK rakentaa parhaillaan uutta nousua takaisin liigakartalle.

Juha Pasojan valmentamassa joukkueessa on useita suurelle yleisölle tuntemattomia nimiä, mutta mukaan mahtuu myös muutamia kokeneempia pelureita. Maalivahti Janne Korhonentoimii puolustuksen viimeisenä lukkona Tommi Karinhäärätessä keskialueella sekä hyökkäyksessä. LiukasliikkeisenMikko Mannisen nimi muistetaan muun muassa Turun Palloseuran riveistä. Nuorista parikymppisistä pelaajista ainakin Antto Hilska, Benno Hanslian sekä Robert Taylor ovat onnistuneet voittamaan valmentaja Pasojan luottamuksen.

AC Oulun edellinen ottelu päättyi kirvelevään kotitappioon Tampereen Ilvestä vastaan. Yksi maali riitti keltapaidoille ja täysi pistepotti matkasi lopulta Tampereen suuntaan. Niin AC Oulu kuin JJK:kin on tuskaillut alkukauden aikana maalinteon kanssa. Ykkösen kärkijoukkue KTP on iskenyt enemmän maaleja kuin torstaina Jyväskylässä kohtaavat joukkueet yhteensä: JJK on maalannut kuusi kertaa ja AC Oulu on heilauttanut verkkoa kymmenen kertaa. Vertailun vuoksi; alkukautta hallinnut kotkalaisryhmä on Jussi Aallon johdolla osunut jo 22 kertaa. Oululaisjoukkueen valmentaja Rauno Ojanen luottaa kuitenkin omiinsa ja odottaa ketsuppipullon räjähdystä jo torstai-iltana Jyväskylässä.

– Vastaan tulee kotikentällä innokas ja yritteliäs joukkue. Heiltä löytyy nuoresta ryhmästä myös erittäin kokeneita pelaajia, joilta varmasti odotetaan tällä kaudella paljon. Etenkin JJK:n vastahyökkäyksien kanssa täytyy olla hereillä läpi ottelun. Meidän kaksi edellistä ottelua on ollut hyvää peliä ensimmäisen jakson osalta – huomenna täytyy pelata ehjä 90-minuuttinen ja käyttää maalipaikat tehokkaasti hyväksi, Ojanen kertoo.

AC Oulun kokoonpanosta puuttuu edelleen Aapo Heikkilä. Edellisessä ottelussa loukkaantunut Dominic Oppong on niin ikään sivussa, mutta vamman lopullinen vakavuus selviää myöhemmin. Pekka Räisänen puolestaan on jo aloittanut harjoittelun joukkueen mukana ja on Jyväskylään matkustavassa ryhmässä mukana.

JJK – AC Oulu
Torstaina 12.6. klo 18:30
Harjun stadion

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko