Ennakko Edustus

AC Oulu ja Vaasan Palloseura iskevät yhteen lauantaina Raatissa klo 17.00 alkavassa ottelussa.

Kotijoukkue AC Oulu on aloittanut sarjakautensa erinomaisesti, sillä kolmesta ottelusta on takataskussa täydet yhdeksän pistettä. Joukkue on kaatanut kotikentällä Gnistanin ja SJK Akatemian sekä hakenut vierasvoiton MYPA:sta. Maalisuhde kolmen kierroksen jälkeen on viisi tehtyä ja yksi päästetty maali.

Lauantaina Laivastonsinisten vastustaja kuitenkin kovenee entisestään, kun vielä viime kaudella Veikkausliigassa pelannut VPS juoksee Raatin samettisille nurmelle. Vaasalaisten kausi on alkanut myös ilman tappioita, mutta kaksi kertaa joukkue on joutunut tyytymään tasapeliin – viimeksi keskiviikkona kotikentällä, kun MuSa tasoitti 1-1 päättyneen ottelun viimeisen kympin aikana.

VPS:n joukkueesta löytyy rutkasti Veikkausliigakokemusta, mutta putoamisen jälkeen raitapaitojen on täytynyt myös alkaa rakentamaan tulevaisuutta. AC Oulu saa vastaansa siis erittäin mielenkiintoisen joukkueen ja yhden Suomen tunnetuimmista seuroista. Virallisesta kohtaamisesta sarjaottelussa on seurojen välillä vierähtänyt jo hyvä tovi, sillä viimeksi joukkueet iskivät yhteen Suomen Cupin ulkopuolella kaudella 2010 Veikkausliigassa – sunnuntaina lokakuun 3. päivänä Castrenin kentällä päädyttiin 1-1-tasapeliin.

Kommentit

– Meidän vastaan tulee yksi sarjan ennakkosuosikeista ja joukkue, joka haluaa palata pikaisesti sinne minne se kuuluu eli Veikkausliigaan. Vepsulla on todella laadukas nippu pelaajia ja valmennus siellä pystyy laittamaan palikat kohdilleen ja pelaamaan laadukasta futista. Odotan todella vaikeaa matsia. Meidän oma treeniviikko on ollut edellistä parempi ja tietysti kaikki ymmärtävät, että tekemisen täytyy SJK-ottelusta parantua, jos vaasalaisilta haluaa pisteitä ottaa. Luottavainen fiilis meillä kuitenkin on ja uskotaan omaan tekemiseen. Meidän täytyy pystyä jatkamaan kierrätystä pelaajiston suhteen ja muutoksia on jälleen luvassa, AC Oulu päävalmentaja Jyrki Ahola kertoo.

Kokoonpanotilanne

AC Oulun joukkueesta ei ole varmoja poissaolijoita lainkaan.