Ennakko Edustus

AC Oulu hakee kolmatta peräkkäistä voittoaan Ykkösessä AC Kajaanin kustanuksella sunnuntaina. Kiihkeä ottelu pyörähtää käyntiin Raatin stadionilla klo 18:30.

Sarjanousija AC Kajaanin alkukausi on ollut positiivinen – se on kohdannut ennakolta sarjan kärkipäähän kaavailtuja joukkueita ja raapinut kotikentällään tasapelin FC Hakalta ja voittanu PK-35 Vantaan. Vieraskentällä se on kärsinyt niukat tappiot FC KooTeePee:lle sekä SJK:lle.

AC Oulu on pelannut niin ikään neljä ottelua, joista yksi on päättynyt tappioon, kerran on pelattu tasan ja kahdesti on juhlittu voittoa. Voitot ovat tulleet kahdesta viimeisimmästä ottelusta Jippoa ja SJK:a vastaan, joten sunnuntaina kotijoukkue ei tule tyytymään kuin kolmeen pisteeseen.

AC Oulu ja AC Kajaani ovat kohdanneet kuluvan vuoden aikana kertaalleen, kun oululaiset hakivat 4-2-voiton kevään harjoitusottelusta Kajaanin urheilupuiston tekonurmelta. Tuon ottelun tuloksella ei ole kuitenkaan varaa ratsastaa, sillä molemmissa joukkueissa on tapahtunut muutoksia. AC Kajaanin päävalmentaja Mika Lumijärvi on saanut joukkonsa pelaamaan tiivistä kokojoukkueen puolustusta sekä onnistunut rakentamaan vaarallisen, erityisesti vastaiskuihin kykenevän hyökkäyksen.

– Kajaani on ollut minulle alkukauden positiivisin yllättäjä. He ovat kohdanneet todella kovia joukkueita ja lupaan sen jatkuvan myös sunnuntaina. He puolustavat tiiviisti ja iskevät vikkelien hyökkääjiensä ansiosta terävästi vastaan. Myös erikoistilanteissa heiltä löytyy vaarallisuutta, joten meidän puolustuksen täytyy jatkaa kovia ja miehekkäitä otteita. Lisäksi toivon pelinrakentelun ja hyökkäyksen jatkuvan, kuten SJK-pelin ensimmäisellä jaksolla, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen ennakoi.

AC Oulun kokoonpanosta puuttuvat pelikieltoa kärsivä Tashan Adeyinka sekä olkapäävammaa parantava Sami Hyvärinen. Muutoin joukkue on terve ja hyvässä iskussa. Tervetuloa seuraamaan mittelöä ”Oulun läänin herrudesta!”.

AC Oulu – AC Kajaani
Sunnuntaina 26.5. klo 18:30
Raatin stadionilla
Tervetuloa!

SJK-ottelussa heikosti toiminutta ottelustreamia on testattu viikon aikana ja kaiken tulisi olla kunnossa sunnuntaina.

Katso ottelu livenä netistä hintaan 8 euroa>>

Tärkeää tietoa ottelutapahtumasta

  • AC Oulu – AC Kajaani-otteluun kaksi yhden hinnalla aurinkokatsomoon Kalevan kumppanikortilla
  • Sisääntulo ja lipunmyynti vain kaupungin päädyn sisääntuloväylistä
  • VIP-vieraat infopisteen kautta (uimahallin sisääntuloaula)
  • Portit ja palvelut avautuvat tunti ennen ottelua
  • Kaikki AC Oulun pääsylipuista täältä>>
  • Maksuvälineenä anniskelualueilla, lippuluukuilla ja osassa kioskeista käy myös pankkikortti
  • Varmin ja nopein tapa asioida on käteinen tasarahalla
  • Alennuksiin oikeuttavat todistukset on esitettävä joka kerta
  • Ei sateenvarjoja stadionalueelle
  • Live-stream lähetys ottelusta täältä>>

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko