
Laivastonsiniset ovat vuosia kamppailleet pelikenttien ulkopuolella kiusaamista vastaan Emme Kiusaa -kampanjalla. AC Oulun ja kampanjan nykyisen pääyhteistyökumppani Pohjolan OP:n tarkoituksena on kampanjan avulla pitää esillä äärimmäisen tärkeää kiusaamisen vastaista teemaa ja ehkäistä kouluissa ja muissa yhteisöissä esiintyvää kiusaamista. Yhteistyössä kampanjan teemoja viedään muun muassa kouluihin pelaajavierailujen ja viestinnän avulla. Kampanjan ydinviesti on selkeä: kiusaaminen ei ole koskaan hyväksyttävää!
Konkreettisina toimina kampanjan eteen on järjestetty useita vuosittaisia kouluvierailuita, joissa AC Oulun toimihenkilöt ja pelaajat tuovat mukanaan kiusaamisenvastaista sanomaa ja muistuttavat reilun pelin säännöistä. Vierailuita toteutetaan ensisijaisesti pyynnöstä ja toivommekin yhteydenottoja [email protected], mikäli tahdotte meidän vierailevan esimerkiksi koulullanne aiheen tiimoilta.
AC Oululla on lisäksi alla oleva ilmoituskanava, jonka kautta seuralle voi tehdä ilmoituksen kiusaamisesta tai rasistisesta käytöksestä AC Oulun järjestämissä tapahtumissa. Ilmiannon voi tehdä anonyymisti tai yhteystietojen kanssa ja jälkimmäinen on suositeltavaa, jotta voimme tarvittaessa kysyä lisätietoja.
Tee Emme Kiusaa -ilmianto kiusaamisesta tai rasistisesta käytöksestä AC Oulun tapahtumassa alla olevalla lomakkeella. Jos olet kokenut väkivaltaa, olethan ensisijaisesti yhteydessä poliisiin.
AC Oulu ei hyväksy kiusaamista eikä rasistista käytöstä missään muodossa.
Lue myös Veikkausliigan ehdot.
