”Kyllähän AC Oulu tällä hetkellä henkilöityy Juho Meriläiseen. Hän on ollut pisimpään mukana”, kertoo edustusjoukkueen päävalmentaja Rauno Ojanen.
Ojasen väite on helppo allekirjoittaa. Vastikään 29-vuotta täyttänyt Meriläinen on ollut seuran toiminnassa mukana jo vuodesta 2004 lähtien. Ensin yhdeksän vuotta pelaajana ja sen jälkeen neljä vuotta vaativassa seurajohtajan tehtävässä. Miestä voidaan siis hyvällä syyllä kutsua AC Oulun ikoniksi.
”Seura on kuitenkin aina yksittäisiä henkilöitä tärkeämpi ja isompi”, kehujen kohde muistuttaa.
Meriläinen otti ensimmäisen AC Oulu-tatuointinsa peliuran päätyttyä. Tänä päivänä lähes kaksimetrisen seurajohtajan ihoa peittää peräti viisi seura-aiheista tatuointia, jotka hän on itse myös suunnitellut.
Tämä kuvaakin miestä erittäin hyvin. Taiteellisesti lahjakas entinen pelaaja on tottunut nimenomaan tekemään asioita yksin.
Voima, joka veti mukanaan
Meriläisen rakkaus AC Oulua kohtaan alkoi syntyä jo varhain. Kaikki lähti liikkeelle kannattamisesta. Oululainen fuusioseura perustettiin vuonna 2002 ja C-juniori-ikäinen poika kulki Haukiputaan Kellosta milloin milläkin kyydillä katsomaan paikallista huippufutista. Muita oman joukkueen pelaajia ei niinkään katsomossa näkynyt, mutta jokin voima veti nuoren jalkapalloilijan alun kerta toisensa jälkeen Castrenin urheilupuistoon. Ihastumista oli jo havaittavissa.
Pari vuotta myöhemmin Meriläinen bongattiin koulujenvälisistä peleistä ja hän kirjoitti ensimmäisen sopimuksensa AC Oulun kanssa.
”Olihan siinä vähän nuori poika ihmeissään, kun yhtäkkiä oltiinkin isojen miesten mukana. Siellä oli silloin isolla rahalla tuotuja pelaajia, joita oli vain ihaillut katsomosta käsin”.
Kolmen vuoden sopimuksen jälkeen Meriläiselle alkoi sadella tarjouksia muistakin seuroista, mutta ACO oli nuoren miehen ykkösvaihtoehto. Kiintyminen nuorta seuraa kohtaan kasvoi uuden sopimuksen myötä entisestään. Ihastuminen alkoi syventyä rakkaudeksi.
Nappulat vaihtuivat kauluspaitaan
Kaksi liiganousua kokenut ”Äffä” oli ensimmäisten joukossa valmis auttamaan, kun oululaisjoukkue pudotettiin Veikkausliigasta kauden 2010 jälkeen. Tuon kauden aikana Meriläinen oli uransa huipulla ja sai keskittyä täysipainoisesti jalkapallon pelaamiseen. Sopupeliskandaalit ja talousongelmat vain vahvistivat halua auttaa myös kentän ulkopuolella.
”Ehdotin, että voin auttaa toimistolla. Se lähti ihan simppelistä VIP-passien saksimisesta. 2011 lähtien työnkuvani oli sopimuksen teon jälkeen sekä pelaamista että seuran visuaalisen ilmeen kehittämistä”, Meriläinen valottaa.
Tämä oli ensisysäys kohti tulevaa. Työtehtävien kasvaessa pelaamisen ja toimistotyön yhteensovittaminen kävi yhä työläämmäksi.
”Kaudella 2013 meillä oli paikallispeli OPS:ia vastaan. Menin käymään mutkan Raatissa aamukahdeksalta. Paiskin muiden talkoolaisten kanssa hommia 30 asteen helteessä. Missään vaiheessa en lopulta päässyt pois”.
”Oli pakko soittaa äidille, että hän toisi jotain ruokaa. Sitten koittikin jo itse peli, joka voitettiin ja pelasin täydet 90 minuuttia. Pääsin lopulta ulos stadionilta yhden aikaan yöllä. Siinä vaiheessa päätös peliuran lopettamisesta alkoi kypsymään”, Meriläinen muistelee naureskellen. Ottelun päivämäärä oli muuten ironisesti 24.7.
Pelivuosia olisi vielä ollut edessä, mutta vaikea päätös oli tehtävä. Kausi jäi miehen viimeiseksi AC Oulun pelaajana. Viimeisessä kotipelissä pelaajat nostivat tulevan seurajohtajan kultatuoliin ja loppu onkin historiaa.
Pelimies on erimies
Meriläinen puhuu asioista rauhalliseen sävyyn. Tietyissä asioissa täydellisyyttä peräänkuuluttava mies oli kuitenkin pelatessaan täysin eri henkilö kuin siviilissä.
”Äffä on äärimmäisen mukava kaveri. Yllättävän hyvä pelaamaan korttia, jossa pinna kiristyy todella nopeasti. Hauska seuramies, enkä tarkoita, että pitäisi riekkua saunailloissa”, paljastaa päävalmentaja Ojanen.
”Ranella” on selvä näkemys myös miehen toisesta puolesta. ”Äffän työ-minä on sitten vaativa. Siinä ei paljon katsella kaverisuhteita. Kunnianhimoinen kaveri ja noilla avuilla seurajohtajan työ on miehelle hyvä, sillä siinä hommassa joutuu todellakin tekemään kaikenlaista”.
Päävalmentajan luonnehdinta on Meriläisen mukaan osuva.
”Minulla on tietyissä asioissa hyvät hermot, mutta pelihommissa kiihdyin nopeasti nollasta sataan. Monet ihmettelivät, kun näkivät peli-minäni kentällä huutamassa. Olen aina ollut huono häviäjä”.
Voittaminen motivoi eteenpäin
Meriläisen mukaan seurajohtajan työ ei varsinaisesti ole työtä. Toisaalta myöskään vapaa-aikaa ei miehellä juuri ole.
”En oikeastaan tiedä oliko tämä mikään uravalinta. Näin vaan tapahtui. Työ ja vapaa-aika sekoittuvat vahvasti jatkuvasti ja koko ajan on joku keskustelu tai projekti käynnissä. Tämä on kaukana kellokorttityöstä”.
Joulukuusta huhtikuuhun seurajohtaja yrittää kerätä seuran budjettia kasaan. Siviilissä tarkan markan mies pyrkii toteuttamaan samaa taktiikkaa myös seuran johdossa. ”Enhän minä mitään kouluja tähän ole käynyt. Soittelen yleensä yrityspampuille ja yritän perustella miksi heidän liiketoimintansa kannalta on hyvä lähteä meidän mukaan”.
AC Oulu on tullut tutuksi lukuisista kampanjoistaan, joiden takana on aina ollut juurikin Meriläinen. Yhteiskunnallinen vastuu on yksi suurista teemoista, joka toistuu kerta toisensa jälkeen. Viimeisimpänä esimerkkinä Älä kiusaa-kampanja, jonka aikana joukkueen pelaajat vierailevat kaikissa oululaisissa alakouluissa.
Meriläisellä on selvä visio siitä mihin suuntaan seuraa tulee viedä.
”Jokaisen urheiluseuran tulisi olla esimerkillinen vaikuttaja yhteiskunnassa. Epäkohtiin kuuluu ja pitää tarttua unohtamatta menestymistä kentällä”.
AC Oulun visio on miehen mukaan olla taloudellisesti ja urheilullisesti suomalainen huippuseura vuoteen 2025 mennessä. Unelmana on myös pelaaminen omalla stadionilla.
”Se on tietysti vain visio, mutta ilman sitä ei tätä työtä kannata tehdä”.
Juhopekka Pietilä
Kirjoittaja on OAMK:n medianomiopiskelija ja tunnettu ääni urheiluselostajana YLE Puheella sekä IS Extrassa.
