AC Oulun valmennus vahvistuu - Rauno Ojanen liittyy ryhmään

Kuva: Elias Mustonen
Uutinen Edustus

AC Oulu ja Rauno Ojanen ovat solmineet loppukauden mittaisen valmentajasopimuksen. Päävalmentaja Mika Lähderinne jatkaa tehtävässään.

54-vuotias Ojanen toimi AC Oulussa Juha Malisen apuvalmentajana kaudella 2011. Kaudella 2012 Ojanen aloitti samassa tehtävässä, mutta nousi Laivastonsinisten päävalmentajaksi syyskuussa. Tästä eteenpäin ”Rane” toimi AC Oulun päävalmentaja aina kauden 2017 loppuun saakka. Kaudeksi 2018 UEFA Pro-tason valmentajalisenssin omaava Ojanen siirtyi SJK:n organisaatioon. Ennen uutta pestiä AC Oulussa, kaudella 2019 Ojanen ei ole valmentanut missään joukkueessa.

AC Oulun seurajohto haluaa osoittaa lisäresursseja joukkueen päivittäiseen tekemiseen.

– Joukkueen urheilullinen tavoite tälle kaudelle on selvä eli haluamme olla sarjassa kahden parhaan joukossa. Alkukausi oli hyvä, mutta viimeisissä otteluissa on vaivannut tehottomuus ja pisteitä ei ole kertynyt toivottuun tapaan. Reagoimme asiaan näin ja uskomme, että kurssi kääntyy. Sarjaa on vielä paljon pelaamatta ja tässä vaiheessa lähdetään siitä, että kärki otetaan kiinni, AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen kertoo.

– Seurajohto kantaa vastuunsa. Emme ole pystyneet luomaan toimenpiteillä sellaista ympäristöä, että tulokset olisivat olleet toivottuja. Ojanen tulee auttamaan Lähderinnettä työssään ja uskomme, että koko valmennusryhmä ja joukkue saa tästä tarvittavan sykkeen parempiin tuloksiin – urheilussa asiat ovat monesti hyvin pienestä kiinni, Meriläinen jatkaa.

– Seurajohto ei tule luonnollisesti puuttumaan peluutukseen tai ryhmitykseen, mutta me haluamme että AC Oulun pelissä näkyy tulevaisuudessa paljon vauhtia, yllätyksellisyyttä, voitontahtoa, yhteishenkeä, rohkeutta ja pelistä nauttimista. Näillä asioilla joukkue tulee voittamaan yleisön tuen puolelleen. Näillä elementeillä AC Oulu pelaa, Meriläinen alleviivaa.

AC Oulu tuo Pyhimyksen Teatrialle joulukuussa

Uutinen Edustus

AC Oulu järjestää Pyhimyksen keikan Club Teatrialla perjantaina 20. joulukuuta. Keikan järjestäminen on yksi osa AC Oulun kasvutavoitetta.

Pyhimys on tällä hetkellä yksi Suomen musiikkimaailman isoimmista nimistä. Pitkän uran rap-musiikin saralla tehnyt Pyhimys nousi lopullisesti koko kansan suosioon Vain Elämää -ohjelman kuudennella tuotantokaudella. Pyhimys palkittiin Emma-gaalassa helmikuussa 2019 kuudella Emmalla seuraavissa kategorioissa: Vuoden miessolisti, Vuoden biisi, Vuoden hip hop / R&B albumi, Vuoden albumi, Vuoden striimatuin biisi ja Vuoden artisti (yleisöäänestys).

Pyhimys kuuluu myös Teflon Brothers ja Ruger Hauer -yhtyeisiin. Vuonna 2018 julkaistu Tapa Poika on Pyhimyksen viimeisin sooloalbumi, mutta toukokuussa 2019 Pyhimys & Saimaa julkaisivat Olisinpa Täällä -nimisen yhteisalbumin.

– Keikkojen järjestäminen on yksi osa AC Oulun kasvutavoitetta. Yhteistyö Teatrian kanssa on ollut erittäin helppoa ja tässä on mahdollisuuksia mihin vain. Pyhimys on artistina terävintä kärkeä, mitä Suomessa on tällä hetkellä saatavilla, joten siitäkin olemme erittäin tyytyväisiä, AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen kommentoi.

Lipunmyynti keikalle alkaa 21.5. klo 10.00 Ticketmasterin sivuilla.

S-etukortilla saa normaalista lipusta 3 euron alennuksen. S-etuhintaiset liput myynnissä ainoastaan Prismojen infopisteillä. AC Oulun kausikortilla saa normaalista lipusta 6 euron alennuksen. Kausikorttilaisia tiedotetaan sähköpostitse siitä, kuinka etuhintainen lippu lunastetaan.

AC Oulu ja Teatria muistuttavat, että Ticketmaster on järjestäjien lisäksi ainoa virallinen lipunmyyntikanava Teatrian keikoille. Viime aikoina internetissä on tullut esille lipunmyyntihuijauksia.

Lisätiedot ja yritysmyynti:
Juho Meriläinen
Toimitusjohtaja

AC Oulu Oy
0505011030
[email protected]

Liikkumisen riemua ”Emme Kiusaa”-liikuntatapahtumassa tiistaina 14.5.

Uutinen Edustus

Hiirihaukkatalo ja Kaukovainion koulu, AC Oulu ja Osuuskauppa Arina järjestävät yhdessä ”Emme kiusaa”-liikuntatapahtuman tiistaina 14.5.2019 klo 12:30-14:00 Hiirihaukkatalon lähikentällä ja piha-alueella.

Ystävyysottelu Kaukovainion koulun oppilaiden joukkue vs. AC Oulun pelaajat

Tapahtuma alkaa AC Oulun pelaajien vetämillä toimintarasteilla, joissa lapset pääsevät harjoittelemaan mm. pomputtelua sekä testaamaan potkunopeuttaan tutkaan. Pelaajista mukaan tapahtumaan on ilmoittautunut mm. AC Oulun riveihin palaava Juho Mäkelä, joka on pelannut urallaan Suomen nuorten ja miesten maajoukkueissa sekä tehnyt kansainvälisen uran jalkapalloilijana.

Rastien jälkeen pelataan ystävyysottelu Kaukovainion koulun oppilaista muodostetun joukkueen ja AC Oulun pelaajien välillä.

Tuhannelle ensimmäiselle osallistujalle on tarjolla tapahtumassa makkaraa & pillimehua ja jälkipelit Kaukovainion S-marketilla mehun ja pullan kera. Jokainen toimintarasteihin osallistuja osallistuu myöskin arvontaan, jossa palkintoina 2 x AC Oulun kausikorttipaketteja (1 aikuinen & 2 lasta), 3 x kahden lipun pakettia AC Oulun peliin, 1 jättisipsipussi, AC Oulun kaulahuivi sekä 3 jalkapalloa.

Emme kiusaa -kampanja

Emme Kiusaa -kampanja (entiseltä nimeltään ”Älä Kiusaa”-kampanja) on kolmatta vuotta käynnissä oleva kampanja, jonka tarkoituksena on ehkäistä kouluilla, työpaikoilla ja muissa yhteisöissä esiintyvää kiusaamista. Kampanjan taustalla on jalkapalloseura AC Oulu.

– Emme kiusaa -kampanja on tärkeä koko joukkueelle ja siksi halukkaista ei ollut tälläkään kertaa pulaa, kun kysyimme pelaajia mukaan tapahtumaan. Menestyäkseen jalkapallossa, pitää joukkueen puhaltaa yhteen hiileen ja vaikka tämänkin tapahtuman rasteilla treenataan sitä omaa osaamistaan, kaikkia tarvitaan voittamiseen, toteaa AC Oulun projektipäällikkö Tuomas Kuivamäki.

– Halusimme ehdottomasti lähteä mukaan tekemään Emme kiusaa-liikuntatapahtumaa, sillä tässä yhdistyy kaksi meille tärkeää asiaa; lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantaminen tukemalla liikuntaharrastuksia sekä kiusaamisen vastustaminen. Jalkapallosta tuttu ”Fair play” on loistava ohjenuora sekä kouluun, että työpaikoille, kertoo Kaukovainion S-marketin marketpäällikkö Jussi Aho.

Yhteisöllisyyttä ja kaveruutta

Kaukovainiolla toimii monitoimitalo, jonka yhtenä painopisteenä on kaikkien lasten ja nuorten liikunnan ja harrastamisen edistäminen. Talolla on käytössä oma slogan: ”Kaikilla on yksi kaveri ja yksi harrastus”.

Koulun lisäksi monitoimitalossa toimii myös nuorisotalo, jossa lapset voivat viettää vapaa-aikaansa esimerkiksi pelejä pelaamalla, askartelemalla, osallistumalla ohjattuihin tuokioihin tai vaikkapa pelaten ulkona jalkapalloa.

– Meillä on koulussa ja monitoimitalolla hyvä yhteishenki ja lapset odottavat tapahtumaa jo innolla. Toivottavasti moni kaukovainiolainen tulee paikanpäälle kannustamaan molempia ystävyysottelun joukkueita, monitoimitalon johtaja ja Kaukovainion koulun rehtori Timo Kettunen toivoo.

Sekä Kettunen, että Kuivamäki kertovat molempien joukkueiden odottavan jo innolla tulevaa peliä. Jännittynein taitaa kuitenkin olla Aho, joka toimii AC Oulun joukkueen maalivahtina.

– Harvoin sitä pääsee ammattilaisten kanssa pelaamaan samaan joukkueeseen ja mitä olen ymmärtänyt lasten puheista kaupalla, niin sieltäkin puolelta löytyy kovia pelaajia eli saa nähä miten moken käy, Aho nauraa.

Lisätietoja:

monitoimitalon johtaja ja rehtori Timo Kettunen, Kaukovainion koulu, 044 703 9230, [email protected]

projektipäällikkö Tuomas Kuivamäki, AC Oulu, 050343 8587, [email protected]

marketpäällikkö Jussi Aho, S-market Kaukovainio, 044788 6466, [email protected]


https://emmekiusaa.fi/

AC Oululle oma makkara Viskaalin tilalta - kantaa nimeä Hietsu

Kuva: Viskaalin
Uutinen Edustus

AC Oulun otteluissa on tulevalla kaudella saatavilla todellista laatulihaa, sillä katsojat pääsevät nauttimaan Viskaalin valmistamasta lähimakkarasta. Makkara tulee saataville myös alueen ruokakauppoihin.

Viskaalin tila sijaitsee vajaan 25 kilometrin päässä Raatin stadionilta Muhoksen suuntaan – seuralegenda Janne ”Hietsu” Hietasen mukaan nimetty makkara ei siis turhia kilometrejä maailmalla kaartele, vaan kyseessä on lähiruokaa sanan varsinaisessa merkityksessä.

Hietsu on kunnon tavaraa, sillä lihapitoisuus on peräti 67%. Maku on taattua Viskaalin laatua ja Hietsu tulee AC Oulun ottelutapahtumien lisäksi myyntiin myös lähialueen laadukkaisiin ruokakauppoihin.

– Olemme puhuneet tänä talvena ympäristöasioista ja siitä miten tulemme ottamaan asioita huomioon omassa toiminnassa. Makkara on yksi ottelutapahtumien myydyimmistä tuotteista ja haluamme panostaa sen laatuun. Yhteistyö Viskaalin kanssa oli helppo aloittaa, kun tutustuimme heidän arvoihinsa – ne kohtaavat meidän arvojen kanssa erinomaisesti. Hietsu on paikallinen, ekologinen, laadukas ja ehkä jopa Suomen paras matsimakkara, AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen iloitsee.

– Hietsu tulee siis myyntiin myös ruokakauppoihin ja sitä ostamalla tukee luonnollisesti meidän toimintaa. Ottelutapahtumissa valikoimaan tulee myös kasvismakkara, jota meillä ei ole aikaisemmin ollut, Meriläinen jatkaa.

Hietsua on saatavilla ensimmäisen kerran lauantaina 11.5. klo 17.00 alkavassa Ykkösen ottelussa AC Oulu – FC Haka

AC Kajaani - AC Oulu ottelu siirtyy lauantailta maanantaille

Uutinen Edustus

AC Kajaanin ja AC Oulun välinen Ykkösen ottelu siirtyy. Lumitilanteen vuoksi Kajaanissa ei pystytä takaamaan turvallista ottelualustaa. Lauantaina klo 17.00 merkitty ottelu siirtyy pelattavaksi maanantaina 6.5. klo 18.30.

Kutsu AC Oulu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 25.4.2019

Uutinen Edustus

AC Oulu Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään torstaina 25.4.2019 kello 18.00 Allin Matalassa (Mallastie 4)

Käsiteltävät asiat:

1. Kokouksen avaaminen

2. Kokouksen järjestäytyminen

3. Kokouksen laillisuuden toteaminen

4. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

5. Tilinpäätöksen vahvistaminen

6. Taseen osoittaman tuloksen käsittely

7. Vastuuvapauden myöntäminen

8. Hallituksen jäsenten valitseminen

9. Tilintarkastajien valinta

10. Tilannekatsaus vuoteen 2019

11. Muut asiat

12. Kokouksen päättäminen

Yhtiöjärjestyksen mukaisesti kutsu on julkaistu AC Oulun nettisivuilla ja lähetetty sähköpostitse kaikille osakkeen omistajille, joiden sähköpostiosoite on yrityksen tiedossa. Puuttuvat tai muuttuneet yhteystiedot voi lähettää osoitteeseen[email protected]

AC Oulu mukana ympäristötalkoissa - tavoitteena järjestää Ykkösen vähäpäästöisin ottelu

Uutinen Edustus

AC Oulun tavoitteena on järjestää Ykkösen vähäpäästöisin jalkapallo-ottelu sunnuntaina 9. kesäkuuta. FF Jaroa vastaan pelattavassa ottelussa tullaan kiinnittämään erityistä huomiota päästöjen minimointiin ja kierrätykseen. Lisäksi yleisölle tullaan tarjoamaan tietoa ympäristöasioista.

AC Oulun arvot ovat vastuullinen, menestyvä, oululainen urheiluseura. Strategian mukaisesti, seuran arvot tulee olla ja näkyä kaikessa tekemisessä. Ympäristöasiat ovat viime vuosina puhuttaneet niin kansainvälisesti, kuin kansallisesti – tästä lähti kypsymään idea Ykkösen vähäpäästöisimmästä ottelusta.

– Puhdas luonto ja terve ympäristö ovat varmasti kaikille mieluisa asia. Itse olen sitä mieltä, että jokainen voi tehdä hyviä ja oikeita valintoja ympäristön eteen. Se ei tarkoita, että kaikkien pitää muuttaa kaikkia tapojaan. Jokaisen ihmisen tai yhteisön pieni teko on aina alku jonkun suuremman – oli kyseessä ympäristöteko tai joku muu hyvä asia. Jos minä tai me ei tehdä, niin kuka tekee, AC Oulu toimitusjohtaja Juho Meriläinen kysyy.

– Ykkösen vähäpäästöisin ottelu sunnuntaina 9.6. tarkoittaa sitä, että tulemme miettimään tarkasti kaikki ottelutapahtumaan liittyvät tekijät ja lähdemme poistamaan sieltä elementtejä, joita ilman pärjätään ja lisäämään niitä elementtejä, jotka auttavat meitä tavoitteessa. Voimme kannustaa ihmisiä tulemaan pyörällä ja saamaan sitä kautta edullisemman lipun tai voimme lisätä huomattavasti jätteiden lajittelua – ideoita otetaan vastaan ja niitä kehitetään koko ajan lisää. Iso tavoite on tehdä tästä standardi kaikkiin otteluihin tulevaisuudessa ja haastamme siksi kaikki Suomen seurat ja lajit mukaan, Meriläinen jatkaa.

Kyseisen ottelun isäntänä toimii AC Oulu yhteistyökumppani Hauru.

– Hauru on vuonna 1957 perustettu oululainen ympäristöhuoltoalan yritys. Puhdas ympäristö on meidän yritykselle suuri arvo ja haluamme toimia edelläkävijänä – siitä esimerkkinä toimii Pohjois-Suomen ainoa biokaasulla toimiva jäteautomme. Olemme vahvasti mukana myös YLE:n I love muovi-kampanjassa. Autolla keräämämme biojäte päätyy lopulta tankkiin samassa paikassa, jonne jätteet toimitamme eli Kiertokaaren alueella. AC Oulun kanssa oli helppoa jatkaa vuosia kestänyttä hyvää yhteistyötä ja tämä ympäristöteema vain lisää sidettä seuraan, Haurun toimitusjohtaja Mikko Hauru kertoo ylpeänä.

Ykkösen vähäpäästöisimmässä ottelussa ovat tällä hetkellä mukana Haurun lisäksi myös Kiertokaari ja Oulun Energia.

Juho Mäkelä palaa kotikaupunkiin - AC Oululle 111 Veikkausliigamaalin verran tulivoimaa

Uutinen Edustus

AC Oulu ja Juho Mäkelä ovat solmineet kauden 2020 loppuun saakka kestävän pelaajasopimuksen. Laivastonsiniset saavat riveihinsä kovan luokan paluumuuttajan.

Lempinimiä ”Mäksä” ja ”Kirurgi” totteleva Mäkelä on Oulun Luistinseuran kasvatti. Oulusta hän ponnisti maailmalle Tervareista, jonka riveissä hän iski läpimurtonsa kausilla 2001-2002. Maaleja silloisessa Ykkösdivisioonassa syntyi 44 ottelussa 27 kappaletta.

Oulusta lähdettyään Mäkelä on edustanut 16 vuoden aikana kuutta eri Veikkausliigaseuraa sekä pelannut ulkomailla Skotlannin, Sveitsin ja Australian pääsarjoissa sekä Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla 2. Bundesliigassa. Kirkkaimpia saavutuksia kotimaan kentillä ovat neljä Suomen Mestaruutta (2003, 2009, 2010 ja 2012), yksi Suomen Cupin voitto (2003), kaksi kappaletta Veikkausliigan maalikuninkuuksia (2005, 2010) sekä valinta vuoden tulokkaaksi (2003). Ulkomaan komennuksilta ikimuistoisin maali lienee Skottiseura Heartsin paidassa FC Barcelonan verkkoon isketty osuma vuonna 2007. Maali on toistaiseksi ensimmäinen ja ainoa suomalaispelaajan osuma kyseisen suurseuran verkkoon.

A-maajoukkueessa Mäkelä on esiintynyt kahdeksan kertaa. Urheilu-uran rinnalla maalipyssy on suorittanut urheilujohtamisen kanditutkinnon University College of Northern Denmarkissa (UCN) sekä urheilujohtamisen maisteritutkinnon Universidad Europea de Madridissa. Onnellisesti naimisissa olevalla kahden vilkkaan ja liikunnallisen lapsen isällä on selvä visio myös jalkapallouran päättymisen jälkeen.

– Olen todella onnellinen, että saan mahdollisuuden palata kotikaupunkiini ja edustaa AC Oulua ainakin seuraavan 1,5 vuoden ajan. Olen paljasjalkainen oululainen, joka sai eväät elämään Talonpojankankaalla ja jalkapalloon OLS:ssa, Tervareissa sekä Kastellin urheilulukiossa. Pikkupojan unelma, jalkapalloammattilaisuus, toteutui 2003, kun siirryin Tervareista HJK:n riveihin ja näiden 16 vuoden aikana olen edustanut kuutta eri Veikkausliiga-seuraa sekä pelannut ulkomailla neljässä eri maassa. Nyt oli kuitenkin aika palata kotiin. Olen seurannut AC Oulua tiiviisti urani aikana ja viime vuosina entistä tarkemmin ja nähnyt, miten AC Oulun organisaatio on jatkuvasti kasvanut ja kehittynyt sekä tehnyt oikeita asioita sekä kentällä että sen ulkopuolella. Halusin tulla ammattimaiseen organisaatioon, jolla on kunnianhimoa sekä selkeä päämäärä. Ennen kaikkea haluan olla mukana kirjoittamassa uutta oululaista jalkapallohistoriaa ja tekemässä AC Oulu- perheen yhteisestä tavoitteesta eli noususta Veikkausliigaan totta. Olen yhtä innoissani tästä haasteesta kuin se jalkapalloammattilaisuudesta Ouluhallissa ja Heinäpäässä unelmoinut pikkupoika ja tulen tekemään kaikkeni niin kentällä kuin sen ulkopuolella sen eteen, että Oulussa pelataan Veikkausliigaa vuonna 2020, Mäkelä kertoo.

AC Oulun ja Mäkelän neuvottelut etenivät nopealla aikataululla.

– Meillä oli joukkue jo hyvin pitkälti kasattuna, kunnes Mäksän kanssa asiat alkoivat edetä. Saimme onneksi kumppaneita mukaan mahdollistamaan kotiinpaluun – siitä valtava kiitos heille! Mäksän tulo Ouluun poikii toivottavasti paljon hyviä asioita myös jalkapallon ulkopuolella niin hänen peliuransa aikana kuin sen jälkeenkin. AC Oululla ja oululaisilla on ollut etuoikeus saada vuosien saatossa kotikaupunkiin kovia paluumuuttajia kuten Mika Nurmela, Janne Hietanen, Markus Heikkinen ja nyt Juho Mäkelä, AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen kertoo.

Juho Mäkelä

Junioriseurat
1995–2000 OLS

Seurat

Vuodet Seura O (M)
2001–2002 Tervarit 44 (27)
2003–2005 HJK 66 (33)
2006–2009 Hearts 19 (2)
2007 FC Thun(laina) 14 (3)
2008 HJK(laina) 13 (7)
2009–2010 HJK 50 (24)
2011–2012 Sydney FC 16 (2)
2012–2013 HJK 27 (10)
2013 SV Sandhausen 13 (3)
2013–2014 FC St. Gallen 6 (0)
2014 IFK Mariehamn 6 (0)
2014–2015 SJK 6 (0)
2015–2016 VPS 31 (16)
2016–2018 HIFK 59 (14)
2018 PS Kemi 32 (7)
Yhteensä 402 (148)

Maajoukkue

2001 Suomi U18 7 (2)
2002 Suomi U20 1 (3)
2002–2005 Suomi U21 21 (2)
2007–2008 Suomi B 2 (1)
2004–2010 Suomi 8 (0)

ACOTV

Yhteistyössä

Kiusaamisen vastainen työ jatkuu! Älä Kiusaa on jatkossa Emme Kiusaa

Uutinen Edustus

AC Oulun ja Kratonin kaksi vuotta sitten aloittama Älä Kiusaa Kampanja on ollut jättimenestys. Kampanja on kerännyt kiitosta, kehuja ja palkintoja koko Suomessa ja yhteisön työ tämän tärkeän asialla äärellä jatkuu. Kampanjan nimi päivittyy Emme Kiusaa Kampanjaksi.

Emme Kiusaa Kampanja on siis jatkumoa helmikuussa 2017 alkaneelle Älä Kiusaa Kampanjalle. Kampanjan aikana AC Oulu on vieraillut lähes kaikissa Oulun alueen alakouluissa. Lisäksi kampanja on ollut vahvasti esillä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja muussa AC Oulun viestinnässä.

Kampanjan ensimmäisenä vuonna yhteistyökumppaneita oli kuusi kappaletta. Kaudella 2018 yrityskumppaneita oli mukana jo 20. Tällä hetkellä yhdessä kaikenlaista kiusaamista vastaan taistelee jo 30 kumppania ja määrä lisääntyy koko ajan.

– Kampanja on ollut seuran näkökulmasta suuri menestys. Asia on otettu vastaan sen kuuluvalla vakavuudella. Kouluvierailut ja muut kampanjan aikana tehdyt toimenpiteet ovat olleet antoisia ja herättäneet paljon keskusteluja – olemme taatusti onnistuneet tavoitteessa, mutta jokaikinen tapaus on liikaa, AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen avaa.

– Uuden tutkimuksen mukaan yli 30% lapsista ja nuorista on kokenut kiusaamista ja syrjintää liikuntaharrastuksen parissa. Se on todella surullista ja tähänkin ongelmaan haluamme puuttua – tulemme kiertämään tänä vuonna paljon harrastustoiminnan parissa puhumasta asiasta, Meriläinen jatkaa.

Uuden nimen myötä kampanjalle haetaan suojelijoita. Suojelivat julkisuuden hahmoja, jotka ovat omalta osaltaan levittämässä kampanjan tunnettavuutta. Toisena uutuuteta kampajalle on avattu omat verkkosivut osoitteessa https://emmekiusaa.fi/

Kampanjan pääyhteistyökumppanina jatkaa Kraton Chemical Oy.

– Yhteistyötä tämän erittäin tärkeän ja aina ajankohtaisen asian tiimoilta on takana jo kaksi vuotta ja vastaanotto on ollut todella hyvää. Älä Kiusaa Kampanja keräsi paljon kiinnostusta, kehuja ja kiitosta. Halusimme ilman muuta jatkaa AC Oulun ja muiden kumppaneiden kanssa yhdessä kiusaamista vastaan. Emme Kiusaa Kampanjan nimi haluttiin päivittää, jolloin se tuo jo nimessään meidän kaikkien sitoumuksen, mutta ajatus on vanha tuttu, Kraton Chemical Oy:n toimitusjohtaja Ari Venninen kommentoi.

#EmmeKiusaa #EmmeKiusaaKampanja

Tuomas Kuivamäki AC Oulun projektipäälliköksi

Uutinen Edustus

AC Oulun toimisto saa kaivattua vahvistusta, kun Tuomas Kuivamäki liittyy laivastonsinisten projektipäälliköksi.

Tuomas Kuivamäki on 22-vuotias oululainen, jolta löytyy pitkä historia jalkapallon parista. Tervareissa ja Oulun Luistinseurassa -96-ikäluokassa pelikavereina ovat vuosien saatossa olleet useat AC Oulua edustaneet pelaajat, kuten Rasmus Karjalainen, Anselmi Nurmela ja Pekka Welling. Peliuran päättymisen jälkeen Kuivamäki valmensi OLS:ssa, ennen kauppatieteiden opiskelujen alkamista Oulun Yliopistolla.

Tällä hetkellä Kuivamäki valmistelee kandinaatin tutkielmaa aiheesta ”yhteiskuntavastuu eurooppalaisessa huippujalkapallossa”. Kaudesta 2004 saakka AC Oulua kannattanut nuorimies löysi luonnollisen yhteyden omien ja seuran arvojen välillä ja päätti ottaa yhteyttä. Nopeasti miehestä leivottiin AC Oulun projektipäällikkö.

– On tosi hienoa päästä tekemään töitä seurassa, joka on ollut osa minun elämää ihan pikkupojasta saakka. Olen seurannut mielenkiinnolla AC Oulua paitsi kentällä, niin myös kentän ulkopuolella ja paljon kehitystä on tapahtunut viimeisten vuosien aikana. Urheiluseuran rooli ei ole pelkkää peliä kentällä, vaan siihen liittyy niin paljon muutakin, Kuivamäki kertoo.

Projektipäällikön tehtäviin kuuluu ottaa isoa roolia AC Oulun yhteiskuntavastuullisista projekteista, joista on lupa odottaa pian uutisia. Lisäksi Kuivamäki tulee kehittämään seuran ottelutapahtumia sekä olemaan osa mediatiimiä ja sitä kautta vaikuttamaan AC Oulun viestintään.

– Olemme erittäin kiitollisia Tuomaksen yhteydenotosta ja siitä, että hän aloittaa työt meillä. AC Ouluun on tällä hetkellä mukavasti imua ja tämä kertoo siitä hyvästä työstä, jota olemme seurassa tehneet. Resurssipula on ollut meidän haasteena, mutta Tuomaksen, Turusen Jarin (myynti), lukuisten vapaaehtoisten ja hallituksen myötä tilanne on helpottunut. Isommat resurssit takaavat isommat mahdollisuudet, AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen avaa taustoja.

ACOTV

Yhteistyössä