Miika Koskelalle kolmen vuoden mittainen pelaajasopimus

Kuva: Elias Mustonen
Uutinen Edustus

AC Oulu ja 16-vuotias keskuspuolustaja Miika Koskela ovat allekirjoittaneet kauden 2022 loppuun saakka kestävän pelaajasopimuksen.

Koskela on 195-senttinen ulottuva keskuspuolustaja. Hän aloitti jalkapallon Ajax Sarkkirannan jalkapallokoulussa, jonka jälkeen edessä oli siirtyminen 10-vuotiaana ORPa:n kautta OTP:n riveihin, josta matka jatkui Oulun Luistinseuraan – nuoren miehen uraan ovat siis vaikuttaneet useat Oulun alueen junioriseurat.

Kuluvan kauden aikana ”Kossu” on pelannut OLS:n B-junioreiden lisäksi seuran edustusjoukkueessa isossa roolissa, sillä Kakkosen matseja kertyi vyölle kauden aikana 13 kappaletta. AC Oulun paidassa debyytti tapahtui ikätoveri Lasse Ikosen tavoin 31.8. pelatussa ottelussa Hakaa vastaan. Haka-ottelun reilun puolituntisen lisäksi Koskela on ehtinyt pelata tähän mennessä kuluvalla kaudella kaksi täyttä ottelua TPS:a ja MuSa:a vastaan.

Koskela kuuluu Suomen U17-maajoukkueen vakionimiin ja tämän vuoden puolella pelejä Suomi-paidassa on tilastoihin kertynyt seitsemän kappaletta.

– Olen fanittanut AC Oulua pikkupojasta saakka, joten olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta. Edetään askel kerrallaan, mutta tavoitteena on tietysti päästä pelaamaan vieläkin isompiin ympyröihin. Pelaajana olen vahva kaksinkamppailuissa ja sellainen ilmatilan herra. Pidän itseäni myös johtavana pelaaja, mutta tietysti näitä kaikkia osa-alueita pitää vielä kehittää Ykkösen tasolle, Koskela kommentoi.

– Miika on isokokoiseksi pelaajaksi nopea ja hyvä liikkumaan kentällä. Luonnetta löytyy ja halu kehittyä pelaajana ja urheilijana on kova. Hän uskaltaa ja osaa riistää palloja etupuolelta, ilmapeli ja pelin avaaminen on kehittynyt kovasti ja hän on tarpeeksi häijy toppariksi. Syksyn pelit AC Oulussa ovat osoittaneet, että hän pystyy jo nyt ottamaan isoa roolia Ykkösessä ja kehityksen jatkuessa rooli varmasti vain kasva, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen kommentoi.

AC Oulun tuleva päävalmentaja Jyrki Ahola on myös erittäin tyytyväinen Koskelan sopimukseen.

– Totean saman, kuin Ikosen kohdalla eli mitään ei saa ilmaiseksi, mutta potentiaali on mihin tahansa. Miikan kanssa pitää saada hyvä ja ehjä talvi alle – se vaatii kovasti töitä ja sitoutumista, Ahola kertoo.

Lasse Ikoselle kolmen vuoden mittainen pelaajasopimus

Kuva: Elias Mustonen
Uutinen Edustus

AC Oulu ja 16-vuotias OLS-kasvatti Lasse Ikonen ovat solmineet kauden 2022 loppuun asti ulottuvan pelaajasopimuksen.

Keskikentän keskustassa viihtyvä pelimies debytoi kuluvalla kaudella AC Oulun paidassa elokuun 31. päivä kotiottelussa Hakaa vastaan. Tärkeää kokemusta tulevaa ajatellen on kertynyt yhteensä neljän Ykkösen ottelun verran.

Ikonen on täysiverinen Oulun Luistinseuran kasvatti, joka kuuluu myös Suomen U17-maajoukkueen vakiokasvoihin. Tällä kaudella peliaikaa on AC Oulun lisäksi tullut OLS:n B-junioreissa ja OLS:n edustusjoukkueessa Kakkosessa. Miehellä itsellään selvät suunnitelmat tulevaisuuteen.

– Ensi kaudella tulen taistelemaan kynsin hampain avauskokoonpanon paikoista AC Oulussa. Tavoitteeni on joskus pelata ammattilaisena jossakin Euroopan huippusarjassa ja A-maajoukkueessa – toki töitä on vielä paljon tehtävänä, Ikonen kertoo.

AC Oulun leirissä ollaan erittäin tyytyväisiä ”Iksan” sopimuksesta.

– Hänellä on valtava palo, nälkä ja nöyryys lajia ja työntekoa kohtaan. Pelaajana hän on työteliäs, hyvä riistämään ja peruspelaaminen onnistuu molemmilla jaloilla. Lisäksi moottori on siinä kunnossa, että jalat ei todellakaan lopu ihan ensimmäisten joukossa. Mutta mikä tärkeintä, pää on kunnossa ja Lasse on henkisesti vahva pelaaja, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen luettelee.

– Lasse on näyttänyt loppukaudella, että pystyy pelaamaan Ykkösessä. Hyvä ja kehittävä talvi alle, niin ensi kaudella meno vain kiihtyy. Meillä on kova halu auttaa pelaajaa eteenpäin, mutta mitään ei tule ilmaiseksi, AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola komppaa Heikkistä.

ACOTV

Yhteistyössä

AC Oulun suuri kysely - vastaa, vaikuta ja voita VIP-kausikortti!

Kuva: Elias Mustonen
Uutinen Edustus

AC Oulun kyselyssä vastaajat pääsevät vaikuttamaan AC Oulun tulevaisuuteen. Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan VIP-kausikortti kaudelle 2020.

Kyselyssä käydään läpi seuran ottelutapahtumia, markkinointia, hinnoittelua, urheilullisia asioita sekä seuraa ylipäätänsä. Vastaaminen vie aikaa viidestä viiteentoista minuuttiin, riippuen siitä kuinka pitkiä ”vapaa sana”-vastauksia haluat antaa.

Kyselyn löydät täältä.

Teemu Tavikainen AC Oulun valmentajaksi

Uutinen Edustus

Päävalmentaja Jyrki Aholan valmennusryhmä kaudelle 2020 rakentuu. Uudeksi valmentajaksi AC Ouluun tammikuun alusta 1+1-vuotisella sopimuksella liittyy Teemu Tavikainen. AC Oulun lisäksi Tavikainen tulee työskentelemään OLS:n B-juniorijoukkueen valmentajana.

Teemu Tavikainen on 32-vuotias, mutta nuoresta iästä huolimatta kokenut valmentaja. Hänen valmennusura alkoi FC Kontu:ssa, josta tie vei viideksi vuodeksi FC Honkaan ja Käpylän Palloon. Vuodesta 2014 saakka, Tavikainen on kuulunut HJK:n organisaatioon, lukuunottamatta kuuden kuukauden mittaista opintomatkaa Barcelonaan.

Tavikaisen valmennusuraan mahtuu useita erilaisia rooleja. Pääasiassa hän on toiminut eri juniori-ikäluokissa päävalmentajana tai apuvalmentajana. Lisäksi kokemusta on kertynyt junioripäällikön roolista ja HJK:n ja FC Hongan Veikkausliigajoukkueiden valmennusryhmistä. Viimeisimpänä pestinä on ollut HJK:n U17 joukkueen päävalmentajana ja HJK:n reservijoukkue Klubi04:n valmentajana toimiminen.

– Olen erittäin iloinen saadessani tämän mahdollisuuden toimia AC Oulun organisaatiossa.Oulu on upea ja iso kaupunki, jossa on valtava potentiaali.On myös hienoa päästä valmentamaan Jyrkin kanssa samaan joukkueeseen! Meille on syntynyt vuosien varrella molemminpuolinen kunnioitus valmentajina. Uskon, että osaamisalueemme tukevat myös hyvin toisiaan. Odotan innolla tulevaa, Tavikainen kommentoi.

AC Oulun tuleva päävalmentaja Jyrki Ahola on erittäin tyytyväinen Tavikaisen liittymisestä valmennusryhmään.

– Teemu on valmentajana erittäin työteliäs ja hän valmistautuu kaikkeen todella perusteellisesti. Hän tuo paljon lisää esimerkiksi vastustajien scouttaamiseen ja vahvuutemme täydentevät hyvin toisiaan – odotan innolla, että pääsemme käärimään hihat toden teolla. Teemu tuo kaupunkiin valtavan määrän osaamista ja tämä on erittäin hieno asia myös koko oululaisen juniorijalkapallon ja erityisesti OLS B:n kannalta, jossa hän valmentaa Markus Heikkisen kanssa, Ahola kertoo.

Jyrki Ahola on AC Oulun tuleva päävalmentaja

Uutinen Edustus

AC Oulun tuleva päävalmentaja on Jyrki Ahola. Sopimus alkaa tammikuussa on kestoltaan kaksi vuotta ja se sisältää option kaudesta 2022.

47-vuotias Ahola on kotoisin Riihimäeltä, mutta työskennellyt pitkään pääkaupunkiseudun seuroissa erilaisissa tehtävissä. Valmennusura alkoi vuonna 1987 Riihimäen Palloseurasta ja sen jälkeen työnantajina ovat toimineet FC Honka, FC Jokerit, HyPS ja VJS. Pisin työura löytyy kuitenkin HJK:n organisaatiosta, jossa hän on toiminut valmentajana ensimmäisen kerran jo vuonna 2001. Viimeset kaksi vuotta Ahola on toiminut Klubi 04:n valmentaja sekä toiminut kykyjenetsijänä edustusjoukkueelle.

Aholaa pidetään vahvana pelaajien ja pelin kehittäjänä, joka tuntee suomalaiset pelaajat ja Suomessa pelanneet pelaajat erityisen hyvin. Ahola kertoo olevansa valmis haasteeseen.

– Joukkueessa on paljon positiivista, joista voisin nostaa esiin päästettyjen maalien vähyyden ja nuoret debytantit. Tartuin tilaisuuteen, sillä näen seurassa ja Oulussa valtavan potentiaalin – nousemme liigakartalle harjoitus ja peli kerrallaan ja se tarkoittaa sitä, että vaatimustason ja päivittäisen tekemisen täytyy olla aivan huippuluokkaa, Ahola sanoo.

– Tulevasta pelitavasta voi tässä vaiheessa kertoa sen, että pyrkimys on riistää pallo mahdollisimman ylhäällä ja se tarkoittaa aktiivista prässipelaamista. Tilanteenvaihdot täytyy olla joukkueen vahvuus, Ahola jatkaa.

– Juuri kukaan ei minua Oulussa tunne ja sen puolesta pääsen puhtaalta pöydältä liikkeelle – ennakkoasenteita ja vanhoja rasitteita ei siis ole suuntaan eikä toiseen. Yritän vaikuttaa parhaalla mahdollisella tavalla siihen mihin voin eli tulevaisuuteen, Ahola päättää.

AC Oulun edellinen päävalmentajarekry oli julkinen ja avoin haku. Tällä kertaa haku ei ollut julkinen, mutta urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen kampasi läpi koko kotimaisen ja osittain myös ulkomaalaisen valmentajakentän. Lopulta valinta kohdistui Aholaan, jonka palkkaaminen nähdään seurassa strategiaa tukevana.

– ”Jykästä” saadaan ahkera ja intohimoinen valmentaja. Hän on valmentanut todella pitkään, mutta silti pystynyt päivittämään tietoja ja taitoja nykypäivän vaatimalle tasolle. Hän omaa hyvät vuorovaikutustaidot pystyen opettamaan sekä pelaajaa yksilönä, että joukkuetta kokonaisuutena. Hänellä on kova vaatimustaso paitsi itseään, myös kaikkea toimintaa kohtaa – kokonaisuutena olemme seurana todella tyytyväisiä, että saamme hänet AC Oulun päävalmentajaksi, Heikkinen summaa.

– Valinta tukee seuran laadittua strategiaa. Sen sisällä voidaan tietysti hakea painopisteitä ja tulevalla kaudella tavoitteena on oululaisempi ja nuorekkaampi joukkue. Seura tarkentaa asioita kuluvan kauden jälkeen, AC Oulu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ville Puukka kommentoi.

Infoa U21-maaotteluun Suomi - Pohjois-Irlanti 10.9.

Uutinen Edustus

Suomen alle 21-vuotiaiden miesten maajoukkue kohtaa Raatin stadionilla EM-karsintaottelussa Pohjois-Irlannin tiistaina 10.9. klo 19.00. Tästä infosta löydät tärkeää tietoa onnistuneeseen ottelutapahtumaan.

Ottelun järjestelyistä vastaavat Suomen Palloliitto ja AC Oulu. Järjestävät odottavat otteluun Raatin kapasiteettiin nähden todella suurta yleisömäärää.

Lipunmyynti

Liput otteluun maksavat ennakkoon 10/5€. Ovelle jääneet liput ovat hinnalta 15/7€. Järjestäjät suosittelevat ehdottomasti ennakkolippujen hankkimista osoitteesta: https://www.ticketmaster.fi/event/u21-em-karsintaottelu-suomi-pohjois-irlanti-lippuja/264303

Paikkaliput

Jokainen lippu on paikkamerkitty, myös Raatin aurinkokatsomossa. Suuren yleisömäärän vuoksi, jokaisen täytyy ehdottomasti istua omalla paikalla. Huomaathan, että pääkatsomossa lohko 1 ja osittain lohko 2, ovat K-18 anniskelualuetta.

Sisäänpääsy

Ennakkolipuilla pääkatsomoon sekä kaupungin päädyn, että Tuiran päädyn porteista. Aurinkokatsomoon sisäänpääsy vain kaupungin päädyn portista. Oviliput myynnissä vain kaupungin päädyn porteilla.

Saapuminen Raattiin

Järjestäjät suosittelevat saapumista jalan, pyörällä tai julkisilla. Mikäli tulet omalla autolla, parkkipaikkaa voi joutua etsimää kaupungilta tai Tuirasta. Tule ajoissa – portit avataan klo 18.00!

Myyntipisteet

Raatissa palvelee useita grilli- ja kioskipisteitä sekä aurinkokatsomossa, että pääkatsomossa. Anniskelualue sijaitsee vain pääkatsomossa kaupungin päädyn ylätasanteella sekä katsomolohkoissa 1 ja 2. Maksuvälineenä käteinen, pankkikortti (ei välttämättä kaikilla pisteillä) ja Mobile Pay. Käteinen on varmin tapa asioida! Stadionilla myös fanituotteita.

Media, VIP ja noudettavat liput

Median paikoitusalue sijaitsee Raatin kaupungin päädyn portin vieressä. Pysäköinti vain voimassa olevalla mediakortilla (paikkoja rajoitetusti). Media, VIP-vieraat ja noudettavat liput tulevat sisään uimahallin ala-aulan infopisteen kautta. Veloituksetta lipun saavat infopisteellä vaihdettua Palloliiton Kultakortin, Pro-, A-, tai B-valmentajakortin omistavat henkilöt.

Turvallisuus

Vältä ottamasta turhaa tavara mukaan. Turvallisuusmääräykset voit lukea täältä.

U21-maaottelu Raatissa 10.9. - AC Oulu vahvasti mukana järjestelyissä

Uutinen Edustus

Suomen alle 21-vuotiaiden miesten maajoukkue kohtaa EM-karsinnan kotiavauksessa Pohjois-Irlannin Raatin stadionilla tiistaina 10.9. klo 19.00. AC Oulu vastaa paikallisena seurana ottelujärjestelyistä yhdessä Suomen Palloliiton kanssa.

Suomen alle 21-vuotiaiden miesten maajoukkue eli ”Pikku-Huuhkajat” kohtaavat EM-karsintojen kotiavauksessa Pohjois-Irlannin Raatissa. Oululaisen valmentajalegenda Juha Malisen suojatit aloittavat karsinnat vierasottelulla Ukrainassa.

Joukkue vilisee ennen kaikkea tulevaisuuden tähtiä, mutta monella pelaajista on jo vähintään kansallinen läpimurto suoritettuna Veikkausliigassa – Suomen joukkueessa useampi pelaaja hakee jo kansainvälistä läpimurtoa.

Ottelun järjestelyistä vastaa AC Oulu, yhteistyössä Suomen Palloliiton kanssa. Ostamalla lipun ja oheistuotteita ottelusta, tuet AC Oulun toimintaa!

Ottelun lipunmyynti on alkanut. Hintaa ennakkolipuilla on vain 10 / 5€.

OSTA LIPPU PÄÄKATSOMOON>>

OSTA JUNIORIJOUKKUEEN JOUKKUELIPPU>>

VIP-paketit

  • Otteluisännyys:700 € + alv. (max. 12 hlö)
  • Otteluisännyys:900 € + alv. (max. 24 hlö)
  • Aitio 1:600 € + alv. (max 12 hlö)
  • Aitio 2:600 € + alv. (max 12 hlö)
  • Mika Nurmela aitio:600 € + alv. (max 12 hlö)
  • VIP-irtolippu:30 + alv. / kpl
Otteluisännyys pitää sisällään: mainos ottelumarkkinoinnissa, paikkaliput pääkatsomosta, varattu pöytä VIP-tilasta, lämmin ruoka ennen peliä, pullakahvit puoliajalla. VIP-tilassa valmentajahaastetteluja yms!
Aitiot pitävät sisällään: lämmin aitio-tila ottelun seuraamiseen Raatin 5. kerroksesta, lämmin ruoka ennen peliä, pullakahvit puoliajalla, pääsy myös VIP-tilaan.
VIP-lippu pitää sisällään:pääsy VIP-tilaan, paikkalippu pääkatsomosta,lämmin ruoka ennen peliä, pullakahvit puoliajalla. VIP-tilassa valmentajahaastetteluja yms!

VARAA SÄHKÖPOSTITSE

Siirtouutisia! Aleksi Gullstenin ura jatkuu IFK Luleån paidassa

Kuva: Elias Mustonen
Uutinen Edustus

AC Oulua kaudella 2018 ja 2019 edustanut Aleksi Gullsten siirtyy IFK Luleån paitaan.

Kahden kauden aikana Gullsten ehti edustaa AC Oulua 34 Ykkösen ottelussa, joissa vikkelä laitapelaaja iski viisi maalia. Gullsten siirtyy IFK Luleån paitaan välittömästi, kun AC Oulu ja pelaaja purkivat pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

– Vaikea alkukausi niin joukkueelle, kuin itsellenikin ja siitä seurasi tämä tilanne. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa AC Oulusta, hieno seura ja parhaat kannattajat. Iso kiitos ajastani täällä, Gullsten kertoo.

AC Oulu haluaa kiittää Allua ajastaan Laivastonsinisissä ja toivottaa kaikkea hyvää tulevaisuuteen.

Tiedote: AC Oululla oikeusprosessi CAS:ssa

Uutinen Edustus

AC Oulu Oy:llä on keskeneräinen oikeusprosessi CAS:ssa. CAS on urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin.

Tapahtumat juontavat juurensa kaudelle 2017. Kiistanalainen asia liittyy ulkomaalaispelaajaa koskeviin kasvattajarahoihin. Vastapuolena asiassa on kaksi ulkomaalaista seuraa.

– Emme halua kommentoida keskeneräistä asiaa enempää, sen aika on myöhemmin. Oikeuden käsittely on torstaina Lausannessa, Sveitsissä. Vireillä oleva asia on tosiaan parin vuoden takaa. Se ei ole vaikuttanut, eikä vaikuta millään tavalla seuran urheilullisiin asioihin. Koska talouskysymys varmasti kiinnostaa ihmisiä, niin se voidaan todeta, että kaikki asiaan liittyvät maksut on hoidettu seuran hallituksen jäsenten rahoituksella – he haluavat meille oikeutta tässä tapauksessa. Lausannessa meitä edustaa asianajaja Hannu Kalkas, AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen kommentoi Twitterissä liikkuviin huhuihin.

AC Oulu vapauttaa Mika Lähderinteen päävalmentajan tehtävistä - Rauno Ojaselle vetovastuu

Kuva: Asko Laitinen
Uutinen Edustus

AC Oulu Oy:n hallitus on kokouksessaan 21.6.2019 päättänyt vapauttaa päävalmentaja Mika Lähderinteen päävalmentajan tehtävistä. Uudeksi päävalmentajaksi on nimetty Rauno Ojanen. Päätös astuu voimaan välittömästi.

Hallituksen päätös perustuu puhtaasti siihen, että urheilullinen menestys ei ole ollut riittävän hyvää. Seura asetti kuluvan kauden tavoitteekseen nousun Veikkausliigaan, joka tarkoittaa Ykkösessä sijoittumista sijalle yksi tai kaksi. Ykkösen voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan ja toiseksi sijoittunut pääsee karsimaan Veikkausliigan toiseksi viimeisen kanssa.

Tällä hetkellä AC Oulu on sarjassa sijalla kolme, mutta eroa kärkipaikkaa pitävään FC Hakaan on kertynyt jo 11 pistettä. Kakkospaikalla olevaan Turun Palloseuraan eroa on kuitenkin vain neljä pistettä.

AC Oulun peli on kulkenut vieraskentillä todella mallikkaasti, sillä viidestä ottelusta se on voittanut neljä. Kotikentällä tekeminen on ollut vaikeaa – pisteitä on kasassa viidestä ottelusta vain kolme.

– Olemme ikävä tilanteessa, jossa kukaan AC Oulun kannattaja ei haluaisi olla. Syy irtisanomiseen on vain ja ainoastaan siinä, että urheilullinen menestys ei ole tavoitteiden tasolla, AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen kertoo.

– Tähän ei liity lainkaan dramatiikkaa. Mika on valmentanut AC Oulua täydellä sydämellä ja tehnyt aivan valtavasti töitä menestyksen eteen. Päävalmentajan pesti on kuitenkin raaka, sillä hän kantaa vastuun joukkueen menestyksestä. AC Oulu haluaa kiittää ”Diegoa” ajastaan AC Oulussa ensin pelaajana ja myöhemmin päävalmentajana. Hän on suoraselkäinen, ammattitaitoinen ja ahkera valmentaja, joka on kaiken lisäksi erittäin miellyttävä persoona – olen vakuuttunut, että hänellä on vielä hyvä tulevaisuus valmentajana, Meriläinen päättää.

Lähderinteen paikan täyttää valmennusryhmään hetkeä aikaisemmin noussut Rauno Ojanen.

– Kun Rauno otettiin mukaan valmennusryhmään, toivoimme todella, että tätä ratkaisua ei tulisi eteen. Katsoimme kuitenkin, että nyt on viimeinen sauma reagoida. Seuran ja joukkueen tavoite on edelleen taistella sijoista 1-2 ja etenkin kakkospaikkaan on hyvät mahdollisuudet. Jokaisen AC Oulusta välittävän täytyy nyt kaivaa puserosta entistä enemmän niin kentällä, kentän reunalla kuin katsomossa, Meriläinen jatkaa.

Ojanen ottaa päävalmentajan vastuun välittömästi ja johtaa AC Oulua ensimmäisen kerran tiistaina 25.6. kello 18.30 pelattavassa kotiottelussa AC Kajaania vastaan.