Hautala ja Seikkala jatkosopimuksiin

Uutinen Edustus

AC Oulu on solminut jatkosopimuksen Niilo Hautalan ja Hannes Seikkalan kanssa. Hautalan sopimus on yksivuotinen – Seikkalan sopimuksesta löytyy myös optio kaudesta 2019.

Seura on tehnyt yksivuotisen sopimuksen 21-vuotiaan Niilo ”Nipa” Hautalan kanssa. Raumalaislähtöinen Hautala aloittaa jo kolmannen kautensa AC Oulussa. Laitapakin tontilla viihtyvä nuorimies siirtyi AC Ouluun keväällä 2016 ja on kerännyt vastuuta tasaisen kasvavasti.

Hannes ”Hana” Seikkalan 18, sopimus on muotoa 1+1. FC Raahen, Tervareiden ja OLS:n kautta AC Ouluun päätynyt laitahyökkääjä pääsi viime kauden viimeisessä vieraspelissä jo maalin makuun. FF Jaroa vastaan syntynyt osuma oli hänen ensimmäinen laivastonsinisissä. Nuori hyökkääjä pyrkii varmasti tulevalla kaudella jatkamaan siitä mihin edellisellä jäi.

– Nipa ja Hana ovat tärkeitä palasia joukkueessa. Molemmilla on edelleen vara kehittyä paljon ja ottaa oma paikkansa joukkueessa – se vaatii sitoutumista ja kovaa työtä, aivan kuten kaikkien kohdalla, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kertoo.

Pelaajien otteita pääsee seuraamaan jo tämän viikon sunnuntaina, kun harjoitusottelussa vastaan asettuu OLS. Ottelu pelataan Arina Areenalla Heinäpäässä klo 14.15 alkaen.

Nyt se on varmaa! Lassi Nurmos palaa AC Oulun paitaan

Uutinen Edustus

AC Oulun kannattajien järjestämän kampanjan tuloksena Lassi Nurmos palaa kotiin nauha kädessä.

AC Oulu on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Lassi Nurmoksen, 23 kanssa. Haukiputaan Pallon ja Tervarit-junioreiden kasvatin paluun mahdollistivat AC Oulun kannattajat, jotka järjestivät onnistuneen varainkeruukampanjan saadakseen suosikkipelaajansa takaisin. Kampanja ylsi tavoitteeseen viikko ennen sen päättymistä. Kampanjaan voi yhä osallistua!

Nurmos on edustanut AC Oulua 114 virallisessa ottelussa vuosina 2011 – 2016. Veikkausliigakokemusta Lassille on kertynyt 38 ottelua PS Kemin ja Rovaniemen Palloseuran riveissä. Kaudella 2013 ”Lamo” valittiin AC Oulun kapteeniksi vain 18-vuotiaana.

Hyvillä ja odottavaisilla fiiliksillä taas AC Ouluun ja tulevaan kauteen. Seurassa tuntuu olevan hyvä pöhinä päällä. Viikonloppuna mukava päästä jo tositoimiin. Tavoitteenani on olla johtava pelaaja koko sarjan mittapuulla ja päättää kausi nousujuhliin. Kannattajille iso kiitos mahtavasta kampanjasta ja kummipelaajavalinnasta! Täytetään katsomot jo talvesta lähtien, Nurmos toteaa

Pelaajien otteita pääsee seuraamaan jo tämän viikon sunnuntaina, kun harjoitusottelussa vastaan asettuu OLS. Ottelu pelataan Arina Areenalla Heinäpäässä klo 14.15 alkaen.

AC Oulun taustalle lisää myyntivoimaa

Uutinen Edustus

AC Oulu ja Taneli Tuomaalan luotsaama Companio ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä kokenut kumppanuusjohtaja tulee vahvistamaan laivastonsinisten myyntiorganisaatiota.

Companion yrittäjä ja kumppanuusjohtaja Taneli Tuomaala on juristi, jolla on kaikkiaan noin 30 vuoden kokemus tapahtuma-alalta, palveluliiketoiminnasta, yrityskehittämisestä ja rahoitussektorilta. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Lahden Sibeliustalo Oy:n ja Savonlinnasali Oy:n toimitusjohtajana sekä Lippupiste Oy:n kumppanuusjohtajana. Kumppanuuksien rakentaminen ja kehittäminen on ollut keskeistä useissa hänen tehtävissään.

– On hienoa käynnistää Companion kumppanuuspalvelua urheilun kohdealueella nimenomaan kuningaslajista, jalkapallosta. Kysehän on globaalisti suosituimmasta urheilulajista ja myös pohjoismaisittain suurimmasta palloilulajista harrastajamäärillä mitattuna. Vaikka pohjoiset olosuhteet luovat omat realiteetit ja erityispiirteet toimintaan, ne eivät ole onnistumisen este, kuten Islannissa tiedetään, Tuomaala toteaa.

– Lienee selvää, että jalkapallon koko potentiaalia ei ole Suomessa vielä yritysyhteistyön kautta päästy hyödyntämään. Tämä on hyvä haaste ja iso mahdollisuus myös Oulussa, Tuomaala huomauttaa.

– AC Oulu on kasvupotentiaaliltaan seurajoukkue, jonka menestyksekkäimmät päivät urheilullisesti ja taloudellisesti ovat vasta tulossa, kun yhteistyössä näin halutaan ja myös toimitaan, Tuomaala jatkaa.

– Yhteisellä taktiikalla samaan maaliin pelaaminen yhtenä joukkueena on menestyksen ehto myös kumppanuuksien kentällä. Sellainen ihme, mikä Oulussa on onnistunut talouden ja teknologian puolella, on mahdollinen myös urheilun tulostauluilla, mutta se edellyttää aiempaa vahvempaa verkostoitumista ja päättäväisempää yhteistyötä, korostaa Tuomaala.

Tuomaala liittyy AC Oulun vahvuuteen yrityksensä Companion kautta. Seuran taustoissa ollaan iloisia sopimuksen syntymisestä.

– Tanelin kanssa neuvoteltiin jonkin aikaa ja viimein kaikki palaset loksahtivat kohdalleen ja hänen osallistuminen kumppanuusmyyntiin tuli mahdolliseksi. Seuran taustalla on tapahtunut viime aikoina paljon – on selvää että käsiä ja jalkoja tarvitaan ja erityisesti myyntipuolelle, AC Oulun seurajohtaja Juho Meriläinen kertoo.

AC Oulun kumppanuusmyynnistä kaudella 2018 vastaavat Juho Meriläinen, Taneli Tuomaala sekä Lauri Pietilä seuran hallituksen ja lähipiirin avustuksella.

Lisätiedot:

Taneli Tuomaala

Kumppanuusjohtaja

Companio

Puh. 050 407 2027

[email protected]

Juho Meriläinen

Seurajohtaja

Puh. 050 501 1030

[email protected]

AC Oulun kannattajien kampanja yrittää mahdollistaa Lassi Nurmoksen paluun

Uutinen Edustus

AC Oulun kannattajat ovat käynnistäneet kampanjan, jonka tarkoituksena on kerätä varoja ja täten mahdollistaa seuraikoni Lassi Nurmoksen paluun laivastonsinisten takalinjoille.

AC Oulun kannattajien yhdistys, Sinitähdet ry, on ansiokkaasti ollut auttamassa seuraa varainhankinnassa jo kolmen kauden ajan. Viime kaudella vastaavan kampanjan onnistunut lopputulos mahdollisti David Ramandingayen pelaamisen AC Oulun paidassa.

23-vuotias Nurmos on nuoresta iästään huolimatta todellinen seuralegenda. Haukiputaan Pallon ja Tervarit-junioreiden kasvatti on edustanut laivastonsinisiä peräti 114 ottelun verran, onnistuen maalinteossa kaksi kertaa. Viime kaudella ”Lamon” osoite löytyi 100 kilometriä pohjoisempaa ja kausi PS Kemin kanssa päättyi Veikkausliigassa säilymiseen. Otteluita vyölle kertyi 22 kappaletta.

Kannattajien kampanjan voit osallitua ostamalla kampanjatuotteita TÄÄLTÄ.

AC Oululle uutta liiketoimintaa - tulossa parturi-kampaamo- ja hierontapalveluja Tuiran Koskitielle

Kuva: Jouko Kylmäoja
Uutinen Edustus

AC Oulu Oy ja sen lähipiirissä olevat yksityishenkilöt ovat perustaneet uuden osakeyhtiön, joka avaa ensi vuoden alussa uuden liiketoimintayksikön. Yhtiö aloittaa toimintansa tuottamalla aluksi palveluita parturi-kampaamon ja hierontalaitoksen muodossa.

AC Oulu Oy omistaa yhtiöstä 65%. Neljänneksen omistavat AC Oulun taustalta tutut oululaiset yksityishenkilöt. 10% osuuden yhtiöstä omistaa Elisa Luomala, joka tulee toimimaan uudessa liikkeessä vastuuhenkilönä ja luovana johtajana.

– Seura haluaa kehittyä ja sen edellytyksenä on liikevaihdon kasvattaminen ja se tapahtuu osittain urheilun ulkopuolisilla liiketoimilla. Uuden liikkeen tavoitteena on tuottaa palveluja yksityisille ihmisille, unohtamatta yritysasiakkaita. Uuden yhtiön yksityiset omistajat mahdollistavat investoinnit ja Elisan ammattitaito erityisesti kampaamoalalta oli yksi suurimmista syistä, miksi parturi-kampaamo on yksi osa uutta liiketoimintaa. Hierontapalvelu paitsi tukee parturi-kampaamoa, on myös lähellä urheiluseuran arkea, AC Oulun seurajohtaja Juho ”Äffä” Meriläinen kertoo.

– Liiketila tulee löytymään osoitteesta Koskitie 28, joka on Raattia lähellä. Tiloissa tulee työskentelemään 4-6 parturi-kampaajaa ja 2-4 hierojaa sopimusyrittäjinä eli ns. vuokratuoliperiaatteella. Yhtiö tulee Elisan ja seuran avulla vastaamaan paikan viihtyvyydestä, toimivuudesta, hallinnoimisesta ja markkinoinnista, Meriläinen jatkaa.

Uuden yhtiön ja toimipaikan brändin nimi sekä aikataulu tullaan julkaisemaan tammikuun aikana.

– Tavoitteena on avata liike viimeistään helmikuussa remontin jälkeen. Sopimusyrittäjien rekrytointi käynnistyy välittömästi ja osa paikoista on jo täytetty, Meriläinen päättää.

Uuden yhtiön nimiin on myöhemmässä vaiheessa mahdollista avata uusia liiketoimintamalleja sekä siirtää nykyisiä, kuten Allin Matalan vuokrauspalvelu.

Lisätietoja antaa:

Juho Meriläinen, 0505011030, [email protected]

Juuso Särkelä, Santeri Laatikainen, Niko Ronkainen ja Samuli Kurttila jatkosopimuksiin

Uutinen Edustus

Jo viime kaudella AC Oulua edustanut nelikko sopi jatkosopimuksen seuran kanssa.

Jo viime kaudella AC Oulun seuraorganisaation mukana olleet juniorit ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen seuran kanssa. AC Oulu käytti vuoden mittaiset optionsa lahjakkaiden junioreiden kanssa.

Diego Lähderinne odottaa nuorten pitkäjänteisen työn tuovan tulosta kaudella 2018:

– Kaudella 2017 Samuli Leppälä otti ensimmäisen todellisen askeleensa miesten tasolla, toivottavasti kaudella 2018 näillä herroilla tapahtuu samanlaisia kehitysloikkia. Se vaatii sitoutumista, kurinalaisuutta ja valtavan määrän työtä viikosta toiseen.”

Maalivahti Juuso Särkelä on kempeleläisen Ajax-Sarkkirannan kasvatti. Särkelä siirtyi OLSin riveihin C-juniori-iässä -99-ikäluokan Kaj Pahlman-turnaukseen. OLSin paidassa juniorimaajoukkue-edustuksia Juusolle kertyi kolme. Viime kausi sujui AC Oulun organisaatiossa, pääosin yhteistyöseura OTP:n maalia vartioiden. AC Oulun maalin tolppien välissä Juuso nähtiin kerran syksyn ottelussa EIFiä vastaan. Tuolloin peli päättyi AC Oulun 3-2-voittoon.

– Tavoitteena olisi saada kasaan viime kautta ehjempi kausi, pysyä terveenä ja treenata hyvin AC Oulun mukana. Jos mahdollisuus aukeaa päästä näyttämään kykyjä Ykkösen peleissä, valmiina ollaan, toteaa Särkelä.

Niko ”Ärrä” Ronkaisen viime kausi oli loukkaantumisten sävyttämä. Oulun Luistinseuraa koko ikänsä edustanut Niko aloitti pelaamisensa vuonna 2005 OLS Norjassa, siirtyi aika pian tämän jälkeen OLS Belgiaan, sieltä OLS -99 keltaiseen, täältä OLSin -99-syntyneiden edustusjoukkueen kautta OLSin B-junioreihin ja AC Ouluun. Viime kaudella Ärrä pelasi AC Oulun paidassa kaksi Suomen cupin ottelua. Viime kaudella OTP:n paidassa pelejä kertyi kymmenkunta.

– Tärkeimpänä tavoitteena olisi saada selätettyä viime kaudella kiusanneet vammat ja päästä treenamaan ja pelaamaan täysipainoisesti.

Samuel ”Junnu” Kurttila on myös OLS-kasvatteja. Junnun ensimmäinen seura oli OLS Hollanti, siitä on pykälä kerrallaan käyty läpi kaikki OLS-ikäluokat B-junnuihin asti. Nuorisomaajoukkueen mukana Kurttila on nähty neljä kertaa. Viime kaudella Kurttila nähtiin AC Oulun paidassa kahdessa Suomen cupin pelissä, AC Oulun A-junnujen mukana ja kesällä yhteistyöseura OTP:n riveissä.

– Ensisijainen tavoite on ehdottomasti pysyä koko kausi terveenä ja sitä kautta saada paljon peliaikaa.

Santeri Laatikaisen tie AC Ouluun on ollut hieman värikkäämpi. Jalkapalloura on alkanut utajärvisessä FC Yli-Utoksessa, sieltä tie on vienyt Muhoksen Urheilijoiden, Tervarit-j:n ja OLSin kautta AC Ouluun. Viime kaudella ”Sane” nähtiin AC Oulun paidassa Suomen Cupin ottelussa, ja tämän lisäksi pelejä kertyi OTP:ssä.

– Ensi kauden tavoitteena on kehittyä mahdollisimman hyväksi jalkapalloilijaksi, toteaa Laatikainen ytimekkäästi.

AC Oulu hankki Aleksi Gullstenin PS Kemistä

Kuva: Aleksi Gullsten on kotoisin Torniosta ja pelannut kaksi edellistä kautta Veikkausliigaa PS Kemissä (Alkuperäinen kuva: Teemu Kvist
Uutinen Edustus

AC Oulu ja 57 Veikkausliigaottelua pelannut Aleksi Gullsten ovat solmineet kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen.

Tornion Pallon kasvatti on vikkeläkinttuinen laitahyökkääjä, jonka suurimmat vahvuudet ovat 1v1-pelaamisessa. 24-vuotias pelimies on iskenyt urallaan kaksi maalia Veikkausliigassa. Vuosina 2010-2015 kasvattajaseurassa vyölle kertyi 98 Kakkosen ottelua, joissa Gullsten onnistui maalinteossa 12 kertaa.

Nuoresta iästään huolimatta, Gullsten on ehtinyt pelata edustusjoukkuetasolla jo seitsemän kauden ajan. Hän tuo laivastonsinisten hyökkäykseen vaarallisuutensa lisäksi myös aimo annoksen kokemusta.

AC Oulun valmennusjohto on tyytyväinen sopimuksesta.

– Erittäin hienoa saada nuori, mutta kokenut pohjois-suomalainen pelaaja meille. Aleksilta odotetaan isoa roolia ja paljon tehoja meidän hyökkäyspäässä, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kertoo.

Pelaaja itse muuttaa Ouluun intoa puhkuen.

– Vahvuuteni pelaajana ovat nopeus, hyvät rytminvaihdokset ja taitoakin löytyy. AC Oulun mukaan liityn todella innoissani – kaupunki on minulle tuttu ja täältä löytyy paljon kavereita jo entuudestaan. Haluan ottaa pelaajana ison roolin ja auttaa joukkuetta jokaisessa pelissä. Kokonaisuutena meidän joukkueen tulee näyttää kovaa asennetta ja halua voittaa jokainen peli ja sitä kautta taistella kauden aikana noususta, Gullsten luettelee.

Lappalaiselle kuudes vuosi AC Oulun paidassa

Kuva: Jouko Kylmäoja
Uutinen Edustus

Kaudesta 2013 alkaen AC Oulua yhtäjatkoisesti edustanut Aleksi Lappalainen on tehnyt seuran kanssa yhden vuoden jatkosopimuksen, joten nykyjoukkueen pitkäaikaisin pelaaja nähdään laivastonsinisissä myös kaudella 2018.

22-vuotias Lappalainen on monikäyttöinen puolustuspään pelaaja. Eniten otteluita ”Jallu” on pelannut laivastonsinisissä laitapakkina mutta viime kaudella myös topparin tontti tuli tutuksi ajoittain.Monipuolisuutensa ansiosta Lappalainen on erittäin tärkeä osa AC Oulun joukkuetta myös kaudella 2018.

Virallisia otteluita Muhokselta lähtöisin oleva Lappalainen on pelannut AC Oulussa 59 kappaletta. Ainoa maali on näissä syntynyt viime tammikuussa Suomen Cupin ottelussa Oulun Palloseuraa vastaan.

– Lappalainen alkaa olla hiljalleen seuraikonin asemassa, joten on hienoa että hän osoittaa uskollisuutta ja jatkaa meillä. Jallu on tärkeä, useamman roolin omaksuva puolustuspään todellinen työmies, joka ei kovia otteita kaihda, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kommentoi.

Viikon mittaiselle lomareissulle lähtöä tekevä pelimies lupailee uusia kujeita kentälle.

– Hyvät fiilikset lähteä uuteen kauteen. Joukkueessa puhaltaa valmennuksen osalta uudet tuulet ja meidän tehtävä on todistaa ja tarjoa yleisölle ja vastustajille entistä parempi AC Oulu, joka taistelee paria kolme pykylää paremmista sijoituksista sarjataulukossa. Itse painan kovasti hommia ja tavoitteena on vakiinnuttaa paikka puolustuslinjassa – Hyvää joulua kaikille, Lappalainen toivottaa.

Toni Tahvanainen palaa AC Ouluun

Kuva: Jouko Kylmäoja
Uutinen Edustus

AC Oulu ja hyökkääjä Toni Tahvanainen ovat solmineet kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen.

”Tahvis” muistetaan AC Oulun paidasta kaudelta 2015, jolloin hän iski 28 virallisessa ottelussa kahdeksan maalia ja antoi kolme maaliin johtanutta syöttöä. AC Oulusta matka jatkui Jyväskylään ja JJK:hon. Kausi 2016 päättyi kettupaidassa nousujuhliin ja viime kausi meni siis Veikkausliigassa, jossa Tahvis sai vastuuta 21 ottelussa.

26-vuotias veijari on ilomantsilaisen FC Pogostan kasvatti, joka on edustanut urallaan AC Oulun ja JJK:n lisäksi myös JIPPO:a. Tahvanaisen ominaisuudet sallivat pelaamisen sekä keskus- että laitahyökkääjänä.

– Tahvis on tuttu mies oululaiselle yleisölle, seuralle ja valmennukselle. Hän on taatusti motivoitunut näyttämään kyntensä vaikean viime kauden jälkeen. Hän tuo kentälle juoksuvoimaa, tahtoa ja pukukoppiin valtavasti elämää, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kertoo.

Pelaaja itse on valmiina tulevaan kauteen intoa täynnä.

– Kaksi vuotta Jyväskylässä olivat menivät siinä mielessä hyvin, että onnistuimme nousemaan. Viime kausi oli toki haastava koko joukkueelle ja myös itselleni. Koen kuitenkin, että olen kehittynyt pelaajana ja siksi on mukava päästä takaisin Ouluun näyttämään osaamista. Edellisestä visiitistä jäi hampaankoloon, koska emme onnistuneet nousussa, mutta muuten kaupunki jäi mieleen pelkässä hyvässä. Nyt on aika palata tutuille kulmille, tutun valmentajan, tutun seuran ja tuttujen kannattajien eteen – terveisiä vaan kaikille ja pian nähdään, Tahvanainen värittää.

Allin Matalan sivut ovat auki - tilaa on mahdollista varata viikosta 49 eteenpäin

Uutinen Edustus

AC Oulun uusi liiketoiminta, Allin Matalan kokous- ja juhlatila, on käytössä viikosta 49 eteenpäin. Legendaarinen ja moneen eri toimintaan taipuva tila palvelee yritys- ja yksityisasiakkaita Oulun Toppilassa.

– Iso kiitos meidän talkooväelle, joiden kanssa saimme Allin Matalassa paikat kiiltämään ja upeat nettisivut pystyyn. AC Oulun taustalla toimii hieno yhteisö. Nyt vaan kaikki varailemaan kokous- ja juhlatilaa upeilla puitteilla ja sana kiertämään. Tulemme kehittämään tilaa jatkuvasti ja tietysti avajaiset on tarkoitus pitää seuran puolesta, vaikka ensimmäiset pikkujoulut ovat tilassa jo ensi viikolla, AC Oulun seurajohtaja Juho Meriläinen kommentoi.

Allin Matalan netti- ja varaussivuille pääset tästä.