Lisää Pohjoista Voimaa - Puolustaja Kaapo Kemilä AC Ouluun

Kuva: Juho Mäkelä
Uutinen Edustus

Viime kaudella OLS:n riveissä pelannut Kaapo Kemilä on tehnyt 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen Laivastonsinisten kanssa.

Joulukuussa 18 vuotta täyttänyt puolustaja Kaapo Kemilä on AC Oulun uusin sopimuspelaaja. Viime kaudella Kemilä pelasi Kakkosessa OLS:n riveissä 14 ottelua ja iski kolme maalia. Kemilä itse on innoissaan sopimuksesta AC Ouluun.

– Hyvät fiilikset sopparista ja siitä että pääsi mukaan tähän joukkueeseen. Tavoitteista sen verran, että tietenki koitan jatkuvasti kehittyä pelaajana itse ja sitä myötä sitten lähteä kamppailemaan jatkossa peliajasta. Joukkueessa on todella hyvä meininki päällä ja se laittaa myös omaan tekemiseen pientä extraa päälle, Kemilä kommentoi.

AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola kehuu nuoren Kemilän pelitaitoja.

– Kaapolla on erittäin paljon hyvän puolustajan ominaisuuksia. Hän pelaa kovaa ja on oikea-aikainen sekä nopea. Tottakai töitä treenikentällä on vielä paljon. Seuraavat askeleet voisivat olla sellainen rauhallisuus ja maltti omaan pallolliseen tekemiseen. Kaapo on oman kylän jätkiä ja sitä kautta myös oiva lisä joukkueeseen, Ahola kertoo.

AC Oulun sopimustilanne 27.1.2020.


Christian Bohui (2020)
Sami Karjalainen (2020)
Niklas Jokelainen (2020)
Samuli Leppälä (2020)
Juuso Särkelä (2020)
Jere Aallikko (2020)
Loorents Hertsi (2020)
Samuel Kurttila (2020)
Juho Mäkelä (2020)
Lassi Nurmos (2020)
Daniel Rantanen (2020)
Alexander Jibrin (2020)
Kaapo Kemilä (2020+1)
Kristian Heinolainen (2020+1)
Henrik Ölander (2020+1)
Aapo Heikkilä (2021)
Juhani Pennanen (2021)
Jere Kallinen (2021+1)
Lasse Ikonen (2022)
Miika Koskela (2022)

OSTA KAUSIKORTTI TÄÄLTÄ

Christian Bohuille vuoden sopimus

Kuva: Juho Meriläinen
Uutinen Edustus

AC Oulu ja laitapelaaja Christian Bohui ovat allekirjoittaneet vuoden mittaisen pelaajasopimuksen.

Bohui on Oulun Luistinseuran 20-vuotias kasvatti. Ensimmäisen kerran Bohui on kantanut laivastonsinistä paitaa jo kaudella 2016 harjoitusotteluissa. Kaudella 2017 Bohui kuului AC Oulun sopimuspelaajiin, jolloin vastuuta Ykkösessä kertyi kahdessa ottelussa. Kaudella 2018 vikkelä laitapelaaja nähtiin kentällä kahdessa Suomen Cupin ottelussa ja viime sesongilla Bohui hyppäsi mukaan yhteen loppukauden Ykkösen otteluun.

Peliaikaa ja mahdollisuuksia kehittyä on kuitenkin löytynyt kotikaupungista. Kaudella 2017 Bohui pelasi Kakkosta OTP:n riveissä ja kausilla 2018 ja 2019 mies oli vakiokasvo OLS:n aloituskokoonpanossa. Nuorestä iästä huolimatta, pelejä miesten edustusjoukkuetasolla on siis jo kolmelta edelliseltä vuodelta.

Bohui on nopea laitapelaaja, joka pystyy ottamaan haltuun sekä hyökkäävät että puolustavat roolit. Erityisen taitavana ja hyvänä 1v1 pelaajana juniorivuosina tunnettu ”Chrise” on saanut otteisiinsa lisää kovuutta ja röyhkeyttä.

– Chrise on hyvä kaikessa eli ominaisuuksia löytyy. Nyt hänestä pitää kaivaa ulos se juttu, se vahvuus, jolla erottuu ja jolla tehdään tuloksia kentällä. Hän on rauhallinen jätkä ja kova tekemään töitä, joten uskon että tuossa iässä voi oppia vielä paljon lyhyessäkin ajassa. Odotan erittäin mielenkiinnolla hänen kohdalla, mitä talven aikana saadaan yhdessä aikaan, AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola kertoo.

AC Oulun sopimustilanne 6.1.2020.


Christian Bohui (2020)
Sami Karjalainen (2020)
Niklas Jokelainen (2020)
Samuli Leppälä (2020)
Juuso Särkelä (2020)
Jere Aallikko (2020)
Loorents Hertsi (2020)
Samuel Kurttila (2020)
Juho Mäkelä (2020)
Lassi Nurmos (2020)
Daniel Rantanen (2020)
Alexander Jibrin (2020)
Kristian Heinolainen (2020+1)
Henrik Ölander (2020+1)
Aapo Heikkilä (2021)
Juhani Pennanen (2021)
Jere Kallinen (2021+1)
Lasse Ikonen (2022)
Miika Koskela (2022)

OSTA KAUSIKORTTI TÄÄLTÄ

Lisää vauhtia hyökkäyspäähän - Sami Karjalaiselle sopimus

Kuva: Juho Meriläinen
Uutinen Edustus

AC Oulu ja 27-vuotias hyökkäyspäässä viihtyvä Sami Karjalainen ovat solmineet vuoden mittaisen pelaajasopimuksen.

Vaalassa syntynyt, mutta oululaisseuroja pitkään edustanut Karjalainen on tuttu nimi Kakkosen tehotilastoissa – 69 ottelussa maaliverkko on heilunut 45 kertaa. Kaudella 2019 Herculeksen paidassa syntyi 13 osumaa.

Karjalaisen vahvuudet ovat nopeus ja 1v1-tilanteet, mutta iän myötä kokonaisvaltainen pelaaminen on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin. Seuraavaksi on vuorossa tehojen löytäminen sarjaporrasta ylempää.

– Sami tuo kokemusta sarjapelaamisesta. Kakkosessa hän on ollut otteluita kääntävä pelaaja ja nyt samaa odotetaan Ykkösessä. Juonikas viimeisen kolmanneksen pelaaja, joka täydentää joukkuetta erinomaisesti, AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola kommentoi.

Aholan suojatit palasivat joulutauolta sorvin ääreen torstaina 2.1. Harjoitusvahvuudessa olivat heti kaikki sopimuspelaajat sekä muutamia testipelaajia.

AC Oulun sopimustilanne 4.1.2020.


Sami Karjalainen (2020)
Niklas Jokelainen (2020)
Samuli Leppälä (2020)
Juuso Särkelä (2020)
Jere Aallikko (2020)
Loorents Hertsi (2020)
Samuel Kurttila (2020)
Juho Mäkelä (2020)
Lassi Nurmos (2020)
Daniel Rantanen (2020)
Alexander Jibrin (2020)
Kristian Heinolainen (2020+1)
Henrik Ölander (2020+1)
Aapo Heikkilä (2021)
Juhani Pennanen (2021)
Jere Kallinen (2021+1)
Lasse Ikonen (2022)
Miika Koskela (2022)

OSTA KAUSIKORTTI TÄÄLTÄ

ACOTV

Yhteistyössä

Hyökkääjä Niklas Jokelainen palaa AC Ouluun!

Kuva: Jouko Kylmäoja
Uutinen Edustus

AC Oulun Kannattajien kampanja toi jälleen kerran tulosta. Yhteisesti kerätty potti mahdollisti Niklas Jokelaisen paluun kotikaupunkiin.

Jokelainen on Tervarit-junioreiden kasvatti, joka debytoi Ykkösessä AC Oulun paidassa jo kaudella 2015, vain 15-vuotiaana. Tällä hetkellä 19-vuotias Jokelainen on samalla kokenut, mutta erittäin nuori pelaaja. AC Oulun jälkeen matka jatkui ensin Valioliigassa pelanneen Stoken akatemiaan, mutta ammattilaissopimus jäi lopulta syntymättä ja mies suuntasi Tampereen Ilveksen paitaan. Kaudella 2018 otteluita tupsukorvissa kertyi 18 kappaletta, joissa ”Nikke” iski kaksi maalia.

Tampereen visiitin jälkeen matka jatkui Rovaniemen Palloseuraan, jossa viime kaudella vyölle kertyi 19 pääsarjaottelua ja maaleja kauden 2018 tapaan kaksi kappaletta. Jokelainen on tuttu näky myös Suomen nuorten maajoukkueista – pelejä tilastoihin on merkitty U17-, U18- ja U19-maajoukkueista.

AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola uskoo Jokelaisen todelliseen läpimurtoon.

– Joskus yksi askel taaksepäin, voi tuoda monta askelta eteenpäin. Olen iloinen siitä, että Nikke ”uskalsi” tulla meille tässä vaiheessa uraa. Hänessä on mieletön potentiaali ja taito viimeistellä maaleja. Me valmennuksessa haluamme ja voimme auttaa tietyissä jutuissa, joten kaiken mennessä talven aikana nappiin, mikä vaan on mahdollista. Toivottavasti paluu kotikaupunkiin tuo myös hyvää buustia, Ahola päättää.

Jokelaisen sopimuksen myötä AC Oululla on kasassa 17 pelaajasopimusta ennen joulua. Koko ryhmästä Oulun alueen kasvatteja eli ”oman kylän poikia” on peräti 12 eli 70%. Loppuosa joukkueesta on vanhoja tuttuja tai nuoria muualta Suomesta tulleita pelaajia. AC Oulu toivottaa hyvää joulua kaikille!

AC Oulun sopimustilanne 24.12.2019


Niklas Jokelainen (2020)
Samuli Leppälä (2020)
Juuso Särkelä (2020)
Jere Aallikko (2020)
Loorents Hertsi (2020)
Samuel Kurttila (2020)
Juho Mäkelä (2020)
Lassi Nurmos (2020)
Daniel Rantanen (2020)
Alexander Jibrin (2020)
Kristian Heinolainen (2020+1)
Henrik Ölander (2020+1)
Aapo Heikkilä (2021)
Juhani Pennanen (2021)
Jere Kallinen (2021+1)
Lasse Ikonen (2022)
Miika Koskela (2022)

OSTA KAUSIKORTTI TÄÄLTÄ

17-vuotiaalle Jere Kalliselle pelaajasopimus

Kuva: Juho Meriläinen
Uutinen Edustus

AC Oulu ja 17-vuotias Oulun Luistinseuran kasvatti Jere Kallinen ovat solmineet 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen.

Keskikentällä viihtyvä taitava pelimies on kantanut koko pelaajauransa ajan OLS:n keltasinistä peliasua. Pelaajan vahvuudet ovat ehdottomasti pallollinen tekeminen ja pelikäsitys – monen nuoren pelaajan tavoin eniten petrattavaa löytyy fyysisellä puolella.

– Hyvät fiilikset sopparista. Urallani alkaa uusi vaihe, kun takataskussa on ensimmäinen pelaajasopimus miesten joukkueeseen. Odotan tulevaa todella innolla – edessä on tietenkin valtavasti töitä, jotta pelipaikka joukkueesta löytyy, Kallinen toteaa.

AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen tuntee Kallisen OLS:n B-junioreista.

– Strategian mukainen ja tärkeä sopimus meille. Haluamme osoittaa, että haluamme tarjota nuorille oululaisille mahdollisuuksia ja toisaalta taas tällä hetkellä Oulussa sellaisia pelaajia, jotka ansaitsevat sopimuksen. Jerellä on iso potentiaali päästä pitkälle urallaan. Hänellä on loistava pelikäsitys ja intohimo lajia kohtaan. Hänen iässä pelaaja voi kasvaa vuodessa tai kahdessa ihan uusiin mittoihin – meidän valmennuksella on tässä tietysti iso rooli, Heikkinen kertoo.

AC Oulun sopimustilanne 22.12.2019


Samuli Leppälä (2020)
Juuso Särkelä (2020)
Jere Aallikko (2020)
Loorents Hertsi (2020)
Samuel Kurttila (2020)
Juho Mäkelä (2020)
Lassi Nurmos (2020)
Daniel Rantanen (2020)
Alexander Jibrin (2020)
Kristian Heinolainen (2020+1)
Henrik Ölander (2020+1)
Aapo Heikkilä (2021)
Juhani Pennanen (2021)
Jere Kallinen (2021+1)
Lasse Ikonen (2022)
Miika Koskela (2022)

Maalivahti Juuso Särkelä sopimukseen

Kuva: Matti Eteläperä
Uutinen Edustus

Kempeleläisen Ajax-Sarkkirannan kasvatti Juuso Särkelä on tehnyt AC Oulun kanssa vuoden pelaajasopimuksen. 

C-juniori-iässä OLS:iin siirtynyt 20-vuotias maalivahti on nähty aikaisemmin kahdesti AC Oulun tolppien välissä Ykkösen peleissä. Debyytti tuli jo kaudella 2017, kun päätöspelissä kaatui EIF maalein 3-2. Myös kuluneella kaudella kaava oli sama, kun Särkelä komennettiin maalin suulle päätöspeliintammisaarelaisia vastaan. Tällä kertaa pisteet tosin jaettiin 2-2 -tasatuloksella.

Särkelä on urallaan hakenut vastuuta miesten peleistä AC Oulun yhteistyöseurojen riveissä. OTP:n paidassa Kakkosen otteluita kertyi kuusi kappaletta kaudella 2017. Sen jälkeen Kakkosen ottelut ovat jatkuneet OLS:in veräjänvartijana 18 ottelun verran.

Loukkaantumiset ovat varjostaneet lupaavan maalivahdin uraa valitettavan paljon. Viimeisimpänä takaiskunaoli vakava polvivamma, joka syntyi syyskuussa 2018 OLS:in pelatessa vieraissa KuFu-98:ia vastaan. Toipuminen siitä kesti lähes vuoden ennen kuin Särkelä palasi pelikentille viime kesänä OLS:in riveissä.

– Katson erittäin positiivisin mielin tulevaan vuoteen. Viime kausi alkoi minun kohdallani vasta heinäkuun lopulla, kun pääsin täysin kuntoon 10 kuukautta kestäneen polven kuntoutuksen jälkeen. Nyt saan ehjän talvikauden alle ja pääsen paljon paremmasta asetelmasta kohti uutta kautta, Särkelä kertoi tunnelmistaan sopimuksen synnyttyä.

AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola on vakuuttunut tuoreimman pelaajakiinnityksen motivaatiosta.

– Juuso on lahjakas maalivahti, joka on hyvä avaamaan peliä jalalla. Hänen asenteesta ja halusta kertoo se, että töitä on tehty paljon pahan loukkaantumisen jälkeen. Nyt tarvitaan myös lisää pelejä, jotta kehitys jatkuu, Ahola kommentoi.

AC Oulun sopimustilanne 18.12.2019

Samuli Leppälä (2020)
Juuso Särkelä (2020)
Jere Aallikko (2020)

Loorents Hertsi (2020)

Samuel Kurttila (2020)

Juho Mäkelä (2020)

Lassi Nurmos (2020)

Daniel Rantanen (2020)
Alexander Jibrin (2020)

Kristian Heinolainen (2020+1)

Henrik Ölander (2020+1)

Aapo Heikkilä (2021)

Juhani Pennanen (2021)

Lasse Ikonen (2022)

Miika Koskela (2022)

Kausikortit myynnissä!

Samuli Leppälälle jatkosopimus!

Kuva: Elias Mustonen
Uutinen Edustus

AC Oulu ja puolutuspäässä sekä keskikentällä pohjalla viihtyvä Samuli Leppälä ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

20-vuotias OLS:n kasvatti aloittaa nuoresta iästään huolimatta jo neljännen kauden AC Oulun paidassa. Avauskaudella 2017 Ykkösen matseja kertyi vyölle 18 kappaletta, kaudella 2018 kymmenen kappaletta ja menneellä kaudella 15 kappaletta. Nuoren miehen avausmaali Ykkösessä syntyi menneellä kaudella, kun porilaisyleisö pääsi todistamaan upeaa laukausta takayläkulmaan – kyseessä oli yksi kauden kauneimmista osumista.

Leppälä on monikäyttöisyytensä ansiosta tärkeä pelaaja Jyrki Aholan miehistössä. Menneinä kausina eniten pelejä vyölle on tullut topparin tontilla, mutta etenkin loppukauden aikana ”Pälä” esiintyi erittäin hyvin keskikentän pohjapelaajan roolissa – tällä paikalla pallovarman ja syöttötaitoisen pelaajan vahvuudet pääsevät mainiosti esiin.

– Mahtava juttu, että Samuli päätti jatkaa. Hän pelasi vahvan syksyn, kun sai paikan näyttää ja myös pelipaikka oli hänen vahvuuksille sopiva. Hänellä on jo kolme kautta takana Ykkösessä, mutta täytyy muistaa, että 20-vuotias pelimies voi ottaa vielä todella isoja harppauksia eteenpäin. Työhaalarit niskaan, AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola kommentoi.

AC Oulun sopimustilanne 15.12.2019

Samuli Leppälä
Jere Aallikko (2020)

Loorents Hertsi (2020)

Samuel Kurttila (2020)

Juho Mäkelä (2020)

Lassi Nurmos (2020)

Daniel Rantanen (2020)
Alexander Jibrin (2020)

Kristian Heinolainen (2020+1)

Henrik Ölander (2020+1)

Aapo Heikkilä (2021)

Juhani Pennanen (2021)

Lasse Ikonen (2022)

Miika Koskela (2022)

Kausikortit myynnissä!

Jibrinille vuoden jatkosopimus

Kuva: Elias Mustonen
Uutinen Edustus

AC Oulu ja puolustuspäässä viihtyvä Alexander Jibrin, 21, ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Alexander päätyi Suomeen isoveljensä Austinin kautta, joka muistetaan kovaluisena topparina ja viime kauden OLS:n päävalmentajana. Vuonna 1998 syntynyt Alex pelasi kaudella 2017 OTP:n riveissä Kakkosessa. Kausi 2018 kului pääasiassa OLS:n riveissä Kakkosessa, jossa mies nousi koko sarjan ehdottomaan elittiin – tämä huomattiin myös AC Oulun riveissä ja mies ehtikin pukea laivastonsinisen pelipaidan päälle viidessä Ykkösen ottelussa.

Kaudella 2019 Alex vakiinnutti paikkaansa AC Oulun kokoonpanossa ja matseja Ykkösessä vyölle kertyi lopulta 24 kappaletta. Maalihanatkin aukesivat, kun nuori mies pääsi iskemään pallon FF Jaron verkkoon lokakuun kotiottelussa.

Vahvasti oululaistunut nigerialainen opiskelee tällä hetkellä OSAO:lla LVI-asentajaksi.

AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola tietää pelaajan potentiaalin.

– Alex on hieno ja erittäin pidetty persoona joukkueessa – hän on aina iloinen ja saa myös muut hymyilemään. Pelaajana hänen ehdottomat vahvuudet ovat pallon riistäminen ja kaksinkamppailut yleensä. Kehitettävää löytyy pallollisesta pelaamisesta ja sellaista rauhallisuutta tekemiseen olisi hyvä saada. Hän on jälleen vuoden kokeneempi ja parempi pelaaja – ehdottomasti tärkeä osa meidän joukkuetta, Ahola päättää.

Jere Aallikko (2020)

Loorents Hertsi (2020)

Samuel Kurttila (2020)

Juho Mäkelä (2020)

Lassi Nurmos (2020)

Daniel Rantanen (2020)
Alexander Jibrin (2020)

Kristian Heinolainen (2020+1)

Henrik Ölander (2020+1)

Aapo Heikkilä (2021)

Juhani Pennanen (2021)

Lasse Ikonen (2022)

Miika Koskela (2022)

AC Oulun keskikenttä vahvistuu - Daniel Rantanen Laivastonsinisiin!

Kuva: Asko Laitinen
Uutinen Edustus

AC Oulun tuorein sopimuspelaaja on keskikentän keskustassa viihtyvä Daniel Rantanen, 21, joka on allekirjoittanut seuran kanssa yhden vuoden pelaajasopimuksen.

Viime kaudella Ykkösessä Ekenäs IF:ää edustanut, alunperin Helsingistä lähtöisin oleva Rantanen tuo AC Oulun keskikentän keskustaan pallollista osaamista, monipuolista syöttövalikoimaa ja erikoistilanneuhkaa.

Aiemmin mm. PK-35:ssa ja HIFK:ssä pelannut Rantanen kirjautti kuluneen kauden Ykkösessä kuusi maalia ja viisi maalisyöttöä (6+5) ja oli yksi EIF:n runkopelaajista.

Hyvät fiilikset sopimuksesta – oli hienoa saada homma maaliin jo todella aikaisessa vaiheessa. Olen päässyt valmistautumaan tulevaan kauteen rauhassa. Odotan Oulussa ammattimaista arkea, jonka pääsen rakentamaan fudiksen ympärille, Rantanen kommentoi.

AC Oulun valmennusjohto on erittäin tyytyväinen Rantasen sopimuksesta.

– Tunnen Danielin hyvin jo entuudestaan – hän todella halusi tulla meille kehittymään pelaajana ja auttamaan joukkuetta. Hänellä on erittäin hyvä potkutekniikka, jonka ansiosta saamme vaaraa erikoistilanteisiin ja pallollista osaamista keskikentälle. Hänellä on kykyjä tuoda tehoja joukkueelle, vaikka pelipaikka onkin keskikentällä, AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola kertoo uusimmasta hankinnasta.

Rantasen sopimuksen lisäksi AC Oululla on kasassa nyt kaksitoista julkaistua pelaajasopimusta tulevalle kaudelle.

Jere Aallikko (2020)

Loorents Hertsi (2020)

Samuel Kurttila (2020)

Juho Mäkelä (2020)

Lassi Nurmos (2020)

Daniel Rantanen (2020)

Kristian Heinolainen (2020+1)

Henrik Ölander (2020+1)

Aapo Heikkilä (2021)

Juhani Pennanen (2021)

Lasse Ikonen (2022)

Miika Koskela (2022)

Kausikortit myynnissä! Osta omasi täältä.

Kurttilan sopimuksen optiovuosi käytetty

Kuva: Elias Mustonen
Uutinen Edustus

AC Oulu on käyttänyt keskikenttäpelaaja Samuel Kurttilan sopimuksessa olleen optiovuoden, joten näin 19-vuotias OLS:n kasvatti jatkaa Laivastonsinisissä myös kaudella 2020.

Kuluneella kaudella Kurttila esiintyi Ykkösessä kentällä 10 ottelussa ollen avauskokoonpanossa neljä kertaa. Lisäksi Suomen Cupissa ”Junnu” lempinimellä tunnettu pelimies sai tilastoihinsa neljä ottelua.

Ensimmäiset viralliset ottelut AC Oulun edustusjoukkueessa Kurttila on pelannut jo kaudella 2017 Suomen Cupissa. Peliaikaa on kuitenkin vuosien varrella karttunut eniten miesten peleistä Kakkosessa niin OTP:n kuin OLS:in paidoissa. Lisäksi nuorempana Kurttila on edustanut Suomea U16-maajoukkueessa.

Päävalmentaja Jyrki Ahola luottaa Kurttilan ottavan roolia ensi kaudella.

– Junnu on pallollisena erittäin taitava sekä monikäyttöinen pelaaja. Isona plussana pidän sitä, että kyseessä on Oulun oma poika, joka on ollut ringissä mukana useamman kauden ja tuo samalla siis jatkuvuutta. Nyt on sitten todellisen läpimurron aika ja valmennukselta löytyy luottoa siihen.

AC Oulun joukkueen rakentaminen on hyvässä vauhdissa. Kurttilan sopimus on 11. julkaistu sopimus ja lisää uutisia on lupa odottaa kuluvan viikon aikana mahdollisesti useampia. Joukkueen kasaamisessa on selkeä punainen lanka, sillä pelaajisto koostuu toistaiseksi 100%:sti kotimaisista pelaajista, joista seitsemän on ns. oman kylän poikia.

Jere Aallikko (2020)

Loorents Hertsi (2020)

Juho Mäkelä (2020)

Lassi Nurmos (2020)
Samuel Kurttila (2020)

Kristian Heinolainen (2020+1)

Henrik Ölander (2020+1)

Aapo Heikkilä (2021)

Juhani Pennanen (2021)

Lasse Ikonen (2022)

Miika Koskela (2022)