Ashley Coffey jatkaa AC Oulussa

Kuva: Elias Mustonen
Uutinen Edustus

AC Oulun ja Ashley Coffeyn yhteinen taival jatkuu ensi kaudella. Seura on käyttänyt sopimukseen kuuluneen option ja näin maalitykki nähdään ensi kaudella jälleen Laivastonsinisessä nutussa.

Viime kaudella Veikkausliigassa 13 maalia ja neljä syöttöä tehoillut englantilainen Ashley “Kahavi” Coffey jää Ouluun. Monella vastustajan maalivahdilla ja puolustajalla menee tästä uutisesta varmasti kahavit väärään kurkkuun, mutta Oulussa ja Raatissa uutinen otetaan innolla vastaan. 

Olen erittäin hyvilläni jatkosopimuksesta AC Oulussa. Tämä vuosi on ollut pitkästä aikaa erittäin nautinnollista aikaa.

Siitä hetkestä, kun saavuin seuraan tammikuussa, kaikki ovat kohdelleet minua mahtavasti. Sain mahdollisuuden näyttää osaamiseni tällä tasolla ja uskon, että näytin olevani sen arvoinen kentällä.

Kokonaisuudessaan viime kausi oli ylä- ja alamäkeä. Minulle jäi tunne, että jotain jäi puuttumaan selvästi ja sen vuoksi olen erittäin innoissani jatkosopimuksesta. Odotan innolla uutta valmennustiimiä sekä uusia että vanhoja pelikavereita, joiden kanssa lähdetään tavoittelemaan jotain erityistä meidän kannattajille ja seuralle.

Ashley Coffey
Ashley Coffey. Kuvaaja: Elias Mustonen.

AC Oulun kannattajat valitsivat raamikkaan ja romuluisen maalintekijän vuoden pelaajakseen. Eikä suotta, sillä 29-vuotias hyökkääjä oli joukkueen kovin maaliruisku läpi kauden.

Ashley teki menneellä kaudella lähes 20 maalia kun otetaan kaikki viralliset pelit huomioon sekä oli mukana järjestelemässä montaa muuta. Tuo joukkueeseen myös muunlaista hyötyä, kuten kaksinkamppailuvoimaa ja peräänantamattomuutta. Lisäksi Ashleylla on vielä halua ja potentiaalia kehittyä paremmaksi pelaajaksi.

AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen

Jake Dunwoody siirtyy AC Ouluun

Kuva: Juha Tamminen
Uutinen Edustus

AC Oulu ja Jake Dunwoody ovat solmineet vuoden mittaisen pelaajasopimuksen, jossa on vuoden seuraoptio.

Jake Dunwoody siirtyy Laivastonsinisiin Seinäjoelta, jossa hän pelasi kaksi edelliskautta. 25-vuotias keskikenttäpelaaja on Manchester Cityn junioreiden kasvatti, joka on aiemmin urallaan pelannut Englannissa myös Stoke Cityssa ja Irlannissa Derry Cityssa. Pohjois-Irlannin juniorimaajoukkueessakin pelannut Dunwoody saapui Suomeen kaudelle 2021 Helsingin IFK:n riveihin, jonka jälkeen tie vei SJK:n riveihin.

Valitsin Oulun, koska se on suurempi kaupunki ja enemmän tekemistä futiksen ulkopuolella. Pidän myös AC Oulun tulevaisuuden suunnitelmista mennä eteenpäin ja tavoitteista parantaa edelliskaudesta. Uudet joukkuekaverit ja valmennus, odotan innoissani päästessäni näkemään suunnitelmat ja ideat tulevalle kaudelle.

Ajatukseni ja odotukset ensi kaudesta on, että tavoittelemme Europaikkaa ja haluamme taistella kaikista pysteistä ensi kaudella.

Henkilökohtaiset tavoitteeni on parantaa edelliskaudesta ja tuoda tehoja joukkueelle niin maaleina kuin syöttöinä. Haluaisin johdattaa joukkueen kolmen parhaan joukkoon ja Eurooppaan, joten tällä tavalla myös parantaa otteita pelaajana ja tulevaisuus näyttää mihin asti se riittää.

Jake Dunwoody

Jake Dunwoody on kovalla työmoraalilla varustettu keskikenttäpelaaja, joka pystyy pelaamaan vahvasti sekä hyökkäys-että puolustussuuntaan. Dunwoody merkautti viime kaudella itselleen viisi maalia Veikkausliigassa ja neljä syöttöä pelaten 25 ottelua. Ura on Suomessa ollut nousujohteinen ja hän on joka kausi ollut edellistä tehokkaampi.

Todella tyytyväinen, että päästiin Jaken kanssa yhteisymmärrykseen AC Ouluun siirtymisestä. Tuo monenlaista osaamista meidän keskikentälle. Ennakoi ja ehtii hyvin irtopalloihin ja voittaa ne isolla prosentilla. Pärjää kaksinkamppailuissa sekä pystyy tuomaan tehoja hyökkäyspäässä ja mikä tärkeintä työmoraali on korkeaa luokkaa. 

Welcome to Oulu, Jake!

AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen

Oulun kaupunki haluaa turvata jalkapallon pääsarjatason olosuhteet tulevaisuudessa – Heinäpään jalkapallostadion edelleen vaihtoehtona

Uutinen Edustus

Oulun kaupungin virkamiesjohto on käynyt keskusteluja jalkapallon pääsarjatason olosuhteista AC Oulun kanssa. Keskusteluissa on päädytty yhteistuumin siihen, että Oulun kaupunki jatkaa Heinäpään jalkapallostadionin toteuttamisen edellytysten selvittämistä yhteistyössä OTC Stadion Oy:n kanssa. Tavoitteena on löytää yhdessä toteutettavissa oleva ratkaisu.

Castrenin urheilualueen kehittäminen puolestaan jatkuu nykyisen toiminnan pohjalta. Sinne ei rakenneta Veikkausliigan edellyttämiä olosuhteita.

Hyvässä yhteistyössä käytyjen keskustelujen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että Castrenin kehittäminen Veikkausliigan vaatimukset täyttäväksi varakentäksi ei olisi ollut taloudellisesti eikä toiminnallisesti järkevä ratkaisu kenenkään kannalta. Tämän seurauksena päädyimme siihen, että selvitämme vielä mahdollisuuden löytää Heinäpäähän toteutettavissa oleva ratkaisu.

toteaa AC Oulun ja OTC Stadion Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tomi Kaismo.

Heinäpään kaupunginosaan on suunniteltu jalkapallostadionia jo noin kolmen vuoden ajan. Projektia oli toteuttamassa AC Oulun pääomistajan OTC-sijoitus Oy:n tytäryhtiö OTC Stadion Oy. Suunnitelmassa stadion oli tarkoitus rakentaa 75-prosenttisesti yksityisellä rahoituksella.

Oulun kaupunki on tukenut hanketta merkittävänä elinvoima- ja liikuntainvestointina. Asemakaavamuutos hyväksyttiin keväällä yksimielisesti kaupunginvaltuustossa, joka myönsi hankkeelle myöhemmin myös kaupungin investointiavustusta 4,2 miljoonaa euroa. Hankkeeseen on odotettavissa tukea myös opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja Suomen Palloliitolta, mikä pienentää kaupungin investointiosuutta.

AC Oululle uusi valmennustiimi

Kuva: Antsa
Uutinen Edustus

Veikkausliigajoukkue AC Oulun valmennustiimi on valittu. Rauno Ojanen jatkaa päävalmentajana. Ryhmään uusia tuulia tuovat Tuomas Silvennoinen ja Mikko Viitsalo. Kaikkien valmentajien sopimuksen kesto on kaksi vuotta, joissa on seuraoptio yhdelle vuodelle.

AC Oulun päävalmentajana jatkaa Rauno Ojanen. Kokenut oululainen on toiminut useaan otteeseen AC Oulun päävalmentajana sekä myös muissa rooleissa. Pitkään valmentaneen Ojasen vahvuutena on kokonaisuuksien hallinta, joten vastuun ottaminen sopii hänelle hyvin. 58-vuotiaalla Ojasella on eniten otteluita seurahistoriassa valmentajana ja nyt tuleva kausi on yhdeksäs, jolloin hän on toiminut kokonaan tai osittain päävalmentajan roolissa.

Rauno Ojanen. Kuvaaja: Antsa / AC Oulu.

Loistava fiilis jatkaa matkaa AC Oulun kanssa. Edustuksen viime kausi oli hyvin kaksijakoinen ja jätti paljon hampaankoloon. Meillä on todella osaavia, motivoituneita ja kunnianhimoisia valmentajia ja odotan innolla varsinaisen työn aloittamista. Kyllä minä olen kasvanut niin lujasti tähän seuraan kiinni, että onneksi ei tarvinnut miettiä muita vaihtoehtoja.

Päävalmentaja Rauno Ojanen

AC Oulun pelillistä prosessia on palkattu johtamaan Tuomas Silvennoinen. Tuomas on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt valmentamaan jo pitkään useissa eri ympäristöissä ja rooleissa. Savonlinnasta kotoisin oleva Silvennoinen toimi kahdella edelliskaudella HJK:n Toni Koskelan valmennustiimissä ja hän on myös Pikkuhuuhkajien valmennusryhmässä. 38-vuotias valmentaja on kerinnyt kartuttamaan osaamistaan myös ulkomailla toimiessaan italialaisessa Giorgione Calciossa apuvalmentajana.

Tuomas Silvennoinen. Kuvaaja: Antsa / AC Oulu.

Odotan innolla työskentelyä AC Oulun organisaatiossa. Tavoitteena on luoda ympäristö, jossa yhdessä pystymme ylittämään omat sekä muiden odotukset.

Valmennustiimin jäsen Tuomas Silvennoinen

Kolmantena niin sanottuna kenttävalmentajana tulee toimimaan Mikko Viitsalo. Kaksi edellistä kautta 34-vuotias valmentaja toimi KTP:n valmennustiimissä. Tuomaksella ja Mikolla löytyy myös yhteistä valmennushistoriaa JIPPO:n B-junioreista.

Mikko Viitsalo. Kuvaaja: Antsa / AC Oulu.

Olen todella innoissani tulossa Ouluun ja liittymässä AC Oulun valmennustiimiin. Olen kuullut paljon positiivista muista valmennustiimin jäsenistä, ja lisäksi Tuomas on minulle entuudestaan tuttu työskenneltyämme yhdessä Joensuussa samassa valmennustiimissä. Olen varma että tällä porukalla tulemme olemaan ennen kaikkea todella hyvä tiimi, joka pystyy luomaan toimintakulttuurin jossa työskennellään tehokkaasti sekä seuran arvojen mukaisesti. 

Olen todella otettu saadessani kuulua tähän tulevaan ryhmään sekä uuteen prosessiin.

Valmennustiimin jäsen Mikko Viitsalo

Maalivahtivalmentajana jatkaa Jani Luukkonen, jonka vastuulla on myös reservi-ja U17-joukkueiden maalivahtien kehittymisestä huolehtiminen. Edustusjoukkueen joukkueenjohtajana jatkaa Pasi Moilanen, joka hoitaa samaa tehtävää myös reservijoukkueessa. Muista tiimin jäsenistä ilmoitetaan myöhemmin.

AC Oulu on seurana kasvanut voimakkaasti viimeisien vuosien aikana. Myös mukana olevilta ihmisiltä odotetaan halua ja kykyä kasvaa, kehittyä, reflektoida sekä kehittää. Seura haluaa jatkossa joukkueiden peli-identiteetin olevan vielä enemmän arvojensa mukainen: Taisteleva, rohkea, ylpeä ja yhtenäinen. Edustusjoukkue toimii tässä suunnannäyttäjänä. Jotta jatkossa pystyisimme ottamaan kaikilla osa-alueilla askelia eteenpäin meidän tulee päästä vielä paremmin ja enemmän käsiksi siihen, että päätöksiä ja ratkaisuja tehdään faktaperusteisesti. 

Vähemmän tekosyitä ja enemmän peiliin katsomista sekä sitä kautta kohti haasteiden ratkaisemista. Enemmän konkretiaa ja selkeyttä toimintaan, vähemmän abstraktisuutta. Joukkuetasolla se tarkoittaa yksinkertaistettuna: enemmän irti yksittäisestä pelaajasta sekä kollektiivista. Enemmän toimintaa pelissä. Nämä asiat mielessä AC Oulu on palkannut valmennustiimin, jonka tarkoituksena on olla enemmän kuin osiensa summa. Kaikilla tiimin jäsenillä ovat omat vahvuutensa ja ne huomioiden valmennustiimi määrittelee vastuualueet yhteistyössä.

Olen erittäin iloinen uuden valmennustiimin kokoonpanosta. Jokaisella heistä on suuret vahvuudet.  Persoonaltaan jokainen on sopivasti erilainen, mutta samankaltaisuus tulee esille siinä, että kaikki uskovat kuitenkin yhteistyöhön ja yhtenäisyyteen kaikessa toiminnassa. Rane omaa suuren määrän tietoa ja kokemusta laidasta laitaan asioista, mitä tulee edustusjoukkuejalkapalloon. Tieto kokonaisuuksista sekä niiden hallinnasta joukkuetasolla tekevät Ranesta oivallisen vastuunkantajan koko kokonaisuudesta. Tuomas tuo mukanaan reilusti substanssioaamista sekä selkeitä ajatuksia ja toimintamalleja siitä, mihin suuntaan harjoittelua ja pelaamista olisi hyvä viedä, jotta kentällä nähtäisiin arvojensa mukainen joukkue. Mikko pystyy valmentamaan asioita yksityiskohdista kokonaisuuksiin monipuolisesti. Osaa priorisoida ja valmentaa oleellista. Myös toimintaympäristöön halutaan selkeä muutos ja näiden tekijöiden johdolla se tullaan tekemään. Ollaan myös tehty ja tullaan tekemään kovasti töitä, jotta valmentajilla olisi käytössään riittävän monipuolinen, laadukas ja työnteosta nauttiva pelaajamateriaali ensi kaudella.

AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen

AC Oulu järjestää pressitilaisuuden keskiviikkona 8.11.2023 klo 13.00 Valveella Makujen Paljetti -ravintolassa, jossa on paikalla uusi valmennustiimi sekä urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen, toimitusjohtaja Hanna Väänänen ja hallituksen puheenjohtaja Tomi Kaismo.

ACOTV

Yhteistyössä

Aleksi Paananen siirtyy Laivastonsinisiin

Kuva: Juha Tamminen
Uutinen Edustus

AC Oulu ja Aleksi Paananen ovat solmineet kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen, jossa on vuoden seuraoptio.

Keskikenttäpelaaja Aleksi “Diego” Paananen saapuu Laivastonsinisiin Helsingin Jalkapalloklubista, jossa hän pelasi kauden 2023. Urallaan aiemmin muita mitalin värejä saavuttanut Paananen voitti HJK:n paidassa Suomen mestaruuden ensimmäisen kerran Veikkausliigaurallaan.

Siilinjärveltä lähtöisin oleva 169-senttinen keskikenttätaituri on pelannut aiemmin KuPS:n, FC Lahden, FC Interin ja HJK:n riveissä Suomen ylimmällä sarjatasolla. Hän on myös ollut johdattamassa em. joukkueita Eurokentillä, joten kokemusta 30-vuotiaalle pelimiehelle on karttunut runsaasti.

AC Oulu osoitti kiinnostusta hyvissä ajoin itselleni henkilökohtaisesti vaikean kauden päätteeksi. Erityisesti seuran kunnianhimoisuus ja vahva tahto kehittyä sekä viedä asioita eteenpäin vakuuttivat minut. Tuntuu hyvältä hypätä seuraan, jossa pyritään määrätietoisesti menemään oman strategian mukaisesti kohti menestystä ja parempia olosuhteita. Minulla on aidosti fiilis, että minulla on tähän projektiin paljon annettavaa. Tuleva valmentaja on minulle tuttu ja olen innoissani päästessäni kehittämään peliäni lisää hänen opeissaan. Lähden tavoittelemaan AC Oululle mitaleja ja europelejä.

Aleksi Paananen

Fiksuksi ja älykkääksi kehuttu keskikenttäpelaaja tuo tullessaan aimoannoksen kokemusta, pelillistä johtajuutta ja pelitaitoa. Hän on pallovarma ja omaa monipuolisen syöttövalikoiman, jonka avulla hän pystyy aiheuttamaan vastustajille harmaita hiuksia.

Huikea homma, että saatiin ”Diego” perheineen houkuteltua Ouluun. Diego on erittäin tärkeä palanen, niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin AC Oulun strategian seuraavassa vaiheessa. Hyvän liikkeen ja moottorin lisäksi, Diego on muun muassa hyvä rytmittämään joukkueen pallollista pelaamista sekä muutenkin organisoimaan joukkueen pelaamista kentällä. Hän haluaa edelleen kehittyä ja kehittää itseään pelaajana sekä on henkeen ja vereen joukkuepelaaja.

Tervetuloa Ouluun Diego ja perhe!

AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen

Veikkausliiga 2023 on takana ja nippu pelaajia jättää seuran

Kuva: Elias Mustonen
Uutinen Edustus

AC Oulu uudistuu ensi kaudelle jonkin verran pelaajien sekä valmennuksen osalta. Alla on lista pelaajista ja valmentajista, joita ei ensi kaudella nähdä Laivastonsinisessä paidassa. Ensi kauden sopimusuutisia on tulossa lähiaikoina.

Elias Collin ei jatka ensi kaudella AC Oulussa. Kiitos Elias ajasta Laivastonsinisissä ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Puolustaja Yann Affi ei jatka ensi kaudella AC Oulussa. Kiitos Yann kaudesta Laivastonsinisissä ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
Merci à Affi pour la saison en Bleu Marine et tout le meilleur pour l’avenir !

Toppariosastolta poistuu myös Cristhian Valencia. Kiitos Cristhian kaudesta Laivastonsinisissä ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
¡Gracias, Cristhian, por la temporada en Azul Marino y te deseamos lo mejor en el futuro!

AC Oulun jättää myös Huuhkajiin murtautunut Noah Pallas. Kiitos Noxu ajasta Laivastonsinisissä ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Oulun omista pojista Lasse Ikonen jättää myös seuran. Lasse on OLS:n kasvatti ja on edustanut Laivastonsinisiä vuodesta 2019, mutta oli kauden 2022 lainalla Gnistanissa. Kiitos Lasselle vuosista AC Oulussa ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 

Magnus Breitenmoser on yksi lähtijöistä. Mägi tuli kaudelle 2021 vahvistamaan joukkuetta ja ihastuttamaan oululaisyleisön. Kiitos Mägille kuluneista kausista Laivastonsinisissä ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
Danke Mägi für die vergangenen Spielzeiten in Blau und Weiß, und alles Gute für die Zukunft!

Maximus Tainio ei jatka ensi kaudella AC Oulun paidassa. Kiitos Maxille ajasta Laivastonsinisissä ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Luquinhas jättää AC Oulun ja jatkaa uraansa muualla. Kiitos Luqi ajasta Laivastonsinisissä ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
Obrigado, Luquinhas, pelo tempo no clube, e tudo de bom para o seu futuro!

Hyökkääjä Rony Huhtala jatkaa töitä muualla ensi kaudella. Kiitos Rony ajasta AC Oulussa ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Päävalmentaja JP Savolainen ei jatka ensi kaudella AC Oulussa. JP saapui Ouluun viime kaudelle ja otti pääkäskijän vastuun kesken kauden yhdessä Rauno Ojasen kanssa. Kiitos JP ajasta Laivastonsinisissä ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Performance Coach Janne Romo ei jatka ensi kaudella AC Oulussa. Kiitos Janne ajasta Laivastonsinisissä ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Kapteeni Rasmus Karjalainen jättää AC Oulun ja jatkaa uraansa muualla. Rasse tuli takaisin Ouluun kaudelle 2022 ja oli menneellä sesongilla joukkueen toiseksi paras maalintekijä.

Juhani Pennanen ei jatka tulevalla kaudella AC Oulussa. Jupe on edustanut Laivastonsinisiä 107:ssä ottelussa ja ensimmäisen kerran kokenut maalivahti puki seuran paidan päällensä kaudella 2011.
Hattu päästä ja iso kiitos Jussille upeista hetkistä AC Oulussa! Kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Riku Selander ei jatka ensi kaudella AC Oulussa. Riku saapui Ouluun kaudelle 2022 ja hurmasi oululaiset niin kentällä kuin sen ulkopuolella.
Iso kiitos Riku ajasta Laivastonsinisissä ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Kausikorttien etuosto-oikeus käynnistyy perjantaina

Kuva: Elias Mustonen
Uutinen Edustus

AC Oulun ensi kauden kausikortit tulevat myyntiin perjantaina!

Kausikorttimyynti starttaa perinteiseen malliin ensin niille, joilla on jo kausikortti, jotta he voivat uusia oman paikkansa Raatissa myös ensi kaudeksi. Ensi viikon keskiviikkona starttaa myynti avoimena kaikille.

Luvassa on myös tarjous aikaisin liikkeellä oleville kausikortin ostajille!

Seuraa siis sähköpostiasi ja seuran tiedotusta.

U17-junioreiden päävalmentajaksi Marko Milunovic

Uutinen Edustus

AC Oulun ja OLS:n yhteisen U17-juniorijoukkueen päävalmentajaksi on valittu Marko Milunovic.

Viime kaudella SM-hopeaa napanneen juniorijoukkueen perämisessä vaihtuu pääkäskijä, kun viime kaudella valmentanut OP Piisilä siirtyy AC Oulun talenttiryhmän vetäjäksi. Uudeksi päävalmentajaksi tulee serbialainen Marko Milunovic, joka on aiemmin urallaan toiminut Kajaanin Palloilijoiden valmennuspäällkkönä ja silloin Ykköstä pelanneen AC Kajaanin edustusjoukkueen päävalmentajana. 

Milunovic on valmentajana pelaajaläheinen, innostava, mutta samalla myös vaativa valmentaja, joka uskoo kovaan työntekoon, sitoutumiseen ja kurinalaisuuteen. Hyvät johtamis-ja organisointikyvyt omaavan 35-vuotiaan valmentajan sopimus on muotoa 1+1 seuran optiolla. 

Markolla on yli viiden vuoden kokemus junioreiden valmennuksesta Serbiassa, jonka jälkeen kokemusta on kertynyt saman verran Suomessa. Aikakausi Kajaanissa ja etenkin 2,5 kautta valmentajana AC Kajaanin Ykköstä pelanneessa joukkueessa ovat antaneet Markolle hyvän näkymän suomalaiseen jalkapalloon. Milunovic suoritti UEFA A -lisenssin samaan aikaan, kun valmistui Serbian Leposavicissa sijaitsevasta Urheiluyliopistosta. Näiden osaamisen ja kokemuksen myötä hänellä on varmasti annettavaa AC Oulun junioreille.

Tunnen ylpeyttä päästessäni AC Ouluun valmentajaksi. Tämä on askel eteenpäin urallani. Olen innoissani päästessäni työskentelemään pelaajien kanssa, jotka haluavat kehittää itseään ja edustaa seuraa aina Veikkausliigassa asti.

Tulevan kauden odotuksiin kuuluu, että selviämme SM-karsinnasta jatkoon sekä säilytämme paikan Ykkösessä toisella joukkueella. Viime kaudella joukkue oli hopealla, joten yksi tavoite on menestyä jälleen mahdollisimman hyvin. Pelaajien kehityksen osalta on tavoite saada enemmän junioreita kohti ikäkausimaajoukkueita ja lisäksi puskea heitä eteenpäin AC Oulun reservijoukkueeseen sekä sitä kautta Veikkausliigaan asti.

Uskon, että minulla on annettavaa AC Oulun junioreille oman osaamisen ja kokemuksen myötä. Haluan auttaa pelaajia eteenpäin ja ymmärtää heidän tarpeitaan, niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Valmentajana vaadin kurinalaisuutta kaikessa tekemisessä. Haluan vaalia yhtenäistä ilmapiiriä, niin pelaajien kuin valmentajien kesken. Pelillisesti haluan, että pelimme on intensiivistä ja uskon, että olemme valmiita kohtaamaan minkä tahansa vastustajan sekä näyttämään parastamme koko kauden ajan. Kaikkein tärkeintä on muistaa seuran arvot ja kunnioittaa niitä joka tilanteessa. 

Marko Milunovic

Mahtava homma, että saatiin Markon tasoinen tekijä meille todella tärkeään U17-ikäluokkaan. Markolla on vahva tahto kehittää itseään, pelaajia ja joukkuetta.

AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen

Lisäksi joukkueen valmennustiimissä toimivat jo pitkään mukana olleet Olli Kyösti ja Teemu Koski

Oge on kehittynyt joka vuosi valmentajana. Viime kausi oli ensimmäinen kun Oge toimi pelkästään meidän U17-joukkueen valmentajana. Tämä panostus näkyi sekä joukkueen toiminnassa että Ogen omassa kehittymisessä. Aivan mahtava juttu, että Oge jatkaa edelleen meillä.

Urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen

Teemu ”Teukka” Koski halusi lähteä edelleen auttamaan U17-joukkueen valmennusta ja pelaajia vaikka onkin kokopäivätöissä toisaalla. Täytyy nostaa hattua Teukalle, että hän jaksaa töiden ohella tuoda valmennusosaamisensa ja näkemyksensä edelleen U17-joukkueen hyödyksi. Tämä on tärkeä palanen kokonaisuuden kannalta.

Markus Heikkinen

Maalivahtivalmennuksesta huolehtii edelleen eleettömän elegantisti Jani ”Jantsa” Luukkonen. Joukkueen monivuotisena joukkueenjohtajana jatkaa Jouni ”Jone” Pohjolainen

Seuraa on siunattu todella osaavilla joukkueenjohtajilla. Moilasen Pasi on hoitanut edustusjoukkueessa ja reservijoukkuessa jojon hommia suvereenisti oman toimen ohella jo vuosikausia. Jonen myötä meillä on seurassa todella timanttiset tämän osa-alueen tekijät, joiden arvoa ei moni aina ymmärä. Loistava homma, että Jone päätti jatkaa joukkueenjohtajan hommia myös tulevalla kaudella.

Markus Heikkinen

U17-joukkueen valmennustiimissä tulee olemaan myös jatkossa yksi valmentaja edustusjoukkueen valmennustiimistä. Tämä nimi ilmoitetaan myöhemmin.

Valmennus-ja taustatiimiin panoksensa tuovat myös seuran Performance Coach sekä Talenttiryhmän fyysisenä valmentajana toimiva Juuso Kemppainen sekä AC Oulu/OLS:n talenttivalmentaja Toni Virtanen. 

Tämän valmennus-ja taustatiimin avulla pelaajille tarjoutuu hieno ympäristö ulosmitatata omaa potentiaaliaan. Lisäksi seura on panostanut lisää joukkueen talviharjoitteluolosuhteisiin niin, että joukkue pystyy harjoittelemaan lajia kahdesti viikossa koko kentällä aiemman yhden kerran sijaan Tämän lisäksi joukkueella on kaksi vuoroa puolikkaalla kentällä.

HALUATKO AC OULUN JUNIOREIHIN?

Nyt on mahdollista päästä kokeilemaan olisiko sinusta AC Oulun pelaajapolulle. U17-joukkueen avoimet harjoitukset ovat ensi kuussa, joiden kautta on mahdollista päästä Laivastonsinisiin.

AC Oulun ja OLS:n yhteinen U17-juniorijoukkue järjestää avoimet harjoitukset Garam Masala Areenassa 06.-10.11.2023.

Sitovat ilmoittautumiset sähköpostitse ti 31.10.2023 mennessä osoitteeseen:
[email protected].

-nimi
-syntymäaika
-pelipaikka (jos useampi niin laita mieluisuusjärjestyksessä)
-omat yhteystiedot
-vanha seura

Harjoitukset (viikko 45):

MA klo 15.45-17.30
TI klo 15.45-17.30
KE klo 15.45-17.30
TO Ei harjoitusta.
PE klo 15.45-17.30
Mukaan omat varusteet.

Harjoituksiin otetaan mukaan maksimissaan 55 pelaajaa.
Lisätiedot:
[email protected]

In English:

AC Oulu/OLS U17 Open Tryout will be held in Garam Masala Areena at 6.-10.11.2023.

Binding enrolment by email to AC Oulu Sports Director Markus Heikkinen by latest Tuesday 31.10.2023.
Add following information for email:

-Full name
-Date of birth
-Position
-Player’s contact information
-Previous club

Tryout schedule:
MON 15.45-17.30
TUE 15.45-17.30
WED 15.45-17.30
THU No session.
FRI 15.45-17.30

Bring your own gear.

We can take maximum of 55 players to tryouts.
For more information:
[email protected]

Otteluennakko: Eurolopputurnaus jatkuu Espoossa lauantaina

Kuva: Iitu Lehtonen
Ennakko Edustus

AC Oulu kohtaa Eurolopputurnauksen toisella kierroksella FC Hongan lauantaina klo 17.00 alkavassa ottelussa. Oulussa peliä voi seurata hyvässä porukassa Laivastonsinisissä yhteistyöravintoloissa Jumprussa, Leskisessä ja Wingerissä. Kotisohvalle ottelun toimittaa Ruutu+.

Europaikan metsästys jatkuu lauantaina Espoossa, jossa jälleen jatkoon pääsee vain voitolla ja silloin on tarjolla paikka Eurolopputurnauksen finaaliin. AC Oulu voitti kylmässä Seinäjoen keskiviikkoillassa SJK:n rankkareiden jälkeen ja FC Honka puolestaan kaatoi FC Interin vastaavasti pilkuilla.

Semifinaalipari on kohdannut tällä kaudella vain kaksi kertaa aiemmin ja molemmat ovat päättyneet espoolaisten selviin voittoihin. Historiassakin FC Honka on reilusti niskan päällä, mutta se on mennyttä ja lauantaina pelataan kerrasta poikki periaatteella jälleen.

Edellinen kohtaaminen Espoossa heinäkuun lopulla pelattiin helteessä. Sitä tuskin on lauantaina luvassa.

Honka on ollut tällä kaudella meille vaikea vastus ja kolme kuukautta sitten Espoossa oltiin koko peli jäljessä. Honka pelaa parhaimmillaan futista, jossa se luo pallonhallinnan avulla maalitilanteita ja viimeistelee tehokkaasti. Joukkue kykenee etenemään myös suoraviivaisesti nopeiden ja taitavien laitapelaajiensa kautta. Välillä Honka on kuitenkin tuskaillut tehottomuutensa kanssa ja hukannut pisteitä kadotettuaan otteensa. 

Meidän täytyy pystyä puolustamaan ja hyökkäämään rohkeasti, mutta tasapainosta ja muodosta huolehtien. Luonnonnurmi ja mahdollinen lumisade luovat oman mausteensa lauantain otteluun. Valmiina täytyy olla kaikella lailla.

AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen

Keltamustat lähtevät otteluun ennakkosuosikkina ja heidän kotietunsa merkitys on iso, koska heillä ei ole pitkäksi venyneen ottelun päälle minkäänlaista matkustamista. Tietenkin tämä on ansaittua paremmasta kaudesta, mutta AC Oulu ei taatusti tule antamaan mitään ilmaiseksi Tapiolan urheilupuistossa.

Europelikarsinnat jatkuvat lauantaina Espoossa Honkaa vastaan. Bussireissu Seinäjoelle on takana ja Oubus tankattu uutta reissua varten. Voitolla päästäisiin kaksiosaiseen finaaliin VPS:a vastaan, mutta siihen on vielä monella tapaa pitkä matka.

Honka kaatoi rankkarikisassa Turun Interin ja joutui myös urakoimaan 120 minuuttia ja rankkarit päälle. Siinä suhteessa puntit ovat tasan.

Rauno Ojanen

Pelit tulevat nopealla tahdilla, kun oululaiset kotiutuivat Seinäjoelta torstaina yöllä puoli kolmen jälkeen ja uudelle reissulla suunnataan jo perjantaina, joten aikaa ei ole kovin paljon valmistautumiseen eikä lepoon. Tähän joukkue on pitkän kauden aikana jo tottunut eikä se ole tekosyy millekään, vaan joukkue lähtee taistelemaan Espooseen kynsin hampain jatkopaikasta ja kauden yhdestä suurimmasta tavoitteesta.

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko

Otteluennakko: Eurolopputurnaus alkaa keskiviikkona

Kuva: Mika Alavesa
Ennakko Edustus

AC Oulu kohtaa Eurolopputurnauksen ensimmäisellä kierroksella SJK:n Seinäjoella keskiviikkona klo 18.00 alkavassa ottelussa. Oulussa peliä voi seurata hyvässä porukassa Laivastonsinisissä yhteistyöravintoloissa Jumprussa, Leskisessä ja Wingerissä. Kotisohvalle ottelun toimittaa Ruutu+. Liput otteluun AC Oulun kannattajien kanssa samaan katsomoon tästä.

Veikkausliigakausi on paketissa, mutta seuraavaksi pelataan pudotuspelit ja ultimaattisena palkintona on paikka ensi kauden Konferenssiliigan karsinnoissa eli Eurooppa kutsuu turnauksen voittajaa. Kaava on tuttu jo viime kaudelta eli AC Oulu kohtaa SJK:n ja toisessa otteluparissa FC Honka ja FC Inter ratkovat paremmuuden. Sen jälkeen otteluparien voittajat kohtaavat tulevan viikonlopun lauantaina paremmin Veikkausliigassa sijoittuneen kotikentällä ja sen ottelun voittaja suuntaa kaksiosaiseen finaaliin Vepsua vastaan ensi viikolla.

Joukkueet kohtaavat keskiviikkona jo neljännen kerran tälle kaudelle. Kerran on pelattu Oulussa Veikkausliigaa, jolloin nottajokelaiset olivat parempia. Muut kohtaamiset ovat olleet Seinäjoella ja ne ovat päättyneet AC Oulun voittoihin niin liigassa kuin Liigacupissa. Oululaiset ovat voittaneet neljä kertaa peräkkäin vierasottelun kultamustia vastaan ja myös vuosi sitten pelatun vastaavan Eurolopputurnauksen aloituspelin.

Toukokuinen työpäivä. AC Oulu – SJK 29.4.2023. Kuvaaja: Elias Mustonen.

Joaquin Gómezin valmentaman SJK:n tarina Veikkausliigassa on ollut hieman samankaltainen kuin AC Oulun, mutta sillä erotuksella, että sijoitus oli korkeampi ja valmentajaa ei ole vaihdettu. Seinäjokiset johtivat useamman kierroksen ajan koko sarjaa alkukaudesta ja peli notkahti heinäkuun lopussa, mikä johti tappiokierteeseen. Lopulta joukkue saavutti Veikkausliigassa neljännen sijan ja sitä voi varmasti pitää kovana pettymyksenä.

Olemme tähdänneet siihen, että pelaamme kauden parhaat pelit tulevissa koitoksissa ja nyt on aika toteuttaa se. Viime lauantain ottelu toimi hyvänä kenraalina tulevaan koitokseen ja saimme kierrätettyä pelaajistoa sopivasti. Koimme pari takaiskua, mutta toisaalta saamme avainpelaajiamme levänneenä takaisin.

AC Oulun päävalmentaja JP Savolainen

AC Oulu jäi myös kauden tavoitteistaan ja oli sarjassa lopulta seitsemäs eikä parannusta tullut edelliseen kauteen. Hyvän alkukauden jälkeen loppukautta on leimannut valtava pettymys suorituksia kohtaan, kun mitalinhohto vaihtui synkkään alemman loppusarjan paikkaan. Eikä myöskään Suomen Cupin kautta päästy suoraan Eurokentille, joten se tavoite on vielä omissa käsissä ja tavoiteltavana seuraavan kahden viikon aikana. Varmoja poissaolijoita Laivastonsinisten riveistä on Magnus Breitenmoser, Onni Suutari, Yassin Daoussi, Eelis Taskila ja Roni Huhtala.

Hirveästi yllätyksiä tuskin tulee olemaan keskiviikon pelissä. Molemmat joukkueet tuntevat toisensa hyvin ja ovat analysoineet vastustajansa vahvuudet ja heikkoudet tarkasti. Ratkaisevaa tulee olemaan kumpi onnistuu omassa ottelusuunnitelmassaan ja pelitapansa toteuttamisessa tulevassa ottelussa. Toki myös kuuluisalla päivän vireellä on osuutensa asiaan. Marginaalit tulevat olemaan varmasti pienet. Varmaa kuitenkin on, että annamme kaikkemme keskiviikkona ja taistelemme viimeiseen vihellykseen asti. Katsotaan sen jälkeen mikä on lopputulos.

JP Savolainen

Eurolopputurnauksessa voi vielä hakea balsamia kauden haavoille, joten vastaan tulee viimeisen päälle ärsytetty vastustaja molemmille – ainakin toivottavasti. Nyt voi kaudesta pelastaa vielä yhden tavoitteen ja siihen tarvitaan täydellinen suoritus, joten voidaan odottaa kovaa taistelua Seinäjoen OmaSP stadionilla keskiviikkoillan kirkkaissa valoissa. Keskiviikon jälkeen pelimiehet jatkavat ja toisessa porukassa voidaan alkaa etsiä saunamajureita päättäjäisiin.

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko