AC Oulun pelaajat rekisteröityivät Kantasolurekisteriin – Joukkue haastaa kaikki Veikkausliigajoukkeet

Kuva: Antsa
Uutinen Edustus

AC Oulu haastaa kaikki Veikkausliigajoukkueet ja niiden kannattajat mukaan liittymään Kantasolurekisteriin. AC Oulun pelaajista yli puolet on jo rekisteröitynyt Kantasolurekisteriin ja he ovat näin eturintamassa auttamassa ihmishenkien pelastamisessa.

Kantasolujen luovuttaja voi olla viimeinen toivo esimerkiksi leukemiaan sairastuneelle ihmiselle. Kantasolujen luovuttamiseen turvaudutaan, kun lääkehoito ei auta ja elinajanodote on lyhyt. Kantasolusiirrossa vapaaehtoiselta luovuttajalta kerätyillä terveillä kantasoluilla korvataan potilaan sairaat kantasolut.

Vuosittain reilu 100 potilasta Suomessa tarvitsee vapaaehtoisen kantasoluluovuttajan apua. Heistä noin joka kuudes on lapsi. Kantasolusiirron saaneista aikuisista parantuu 50–70 % ja lapsista 60–90 %. Paranemisprosentti vaihtelee potilaan taudista ja lähtötilanteesta riippuen. Tavallisimpia syitä menehtymiseen ovat taudin uusiminen ja kantasolusiirron komplikaatiot, kuten infektiot ja käänteishyljintä.

Neljännekselle kantasolusiirtoa tarvitsevista potilaista löytyy sopiva luovuttaja lähisukulaisista. Jos potilaalle ei löydy kudostyypiltään sopivaa luovuttajaa lähisukulaisista, etsitään vapaaehtoista auttajaa Kantasolurekisteristä. Tällä hetkellä Suomessa joka viidennelle potilaalle ei löydy parasta mahdollista kantasolujen luovuttajaa. Mitä enemmän Kantasolurekisterissä on jäseniä, sitä paremmat mahdollisuudet on löytää sopiva luovuttaja jokaiselle potilaalle.

AC Oulussa haasteen puuhamiehenä on toiminut valmentaja Tuomas Silvennoinen, ja hän on saanut puhuttua joukkueesta yli puolet pelaajista mukaan luovuttajiksi.

Tavoitteena on lisätä tietoisuutta ja saada uusia luovuttajia niitä tarvitseville, eli toivottavasti pelastaa elämiä. Ensin halutaan mukaan Veikkausliiga ja sitä kautta myös mahdollisimman monia muita.

Idea tuli vierailulla Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, osastolla jossa tarpeen näkee.

Valmentaja Tuomas Silvennoinen

Tutusta ja liity Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun sivuilta:
https://www.veripalvelu.fi/kantasolurekisteri

ACOTV

Yhteistyössä

Suomen Cupin 5. kierroksen arvonta suoritettu

Uutinen Edustus

Palloliitto suoritti tänään Suomen Cupin viidennen kierroksen arvonnan. Kyseessä on ensimmäinen kierros, jossa arvotaan kotijoukkue eikä alemmin sijoittunut joukkue saa automaattisesti kotietua.

Vastukset kovenee kierros kierrokselta! Suomen Cupin viidennen kierroksen arvonnassa AC Oulun vastustajaksi tuli helsinkiläinen Käpylän Pallo. KäPa on Ykkösliigassa pelaava joukkue, joka on tällä hetkellä kymmenen joukkueen sarjassa seitsemäntenä.

Ottelu pelataan AC Oulun kotikentällä Raatissa lauantaina 15.6. ja alkamisaika ilmoitetaan myöhemmin.

Huoltajaksi AC Ouluun?

Uutinen Edustus

AC Oulu etsii dynaamista ja sitoutunutta huoltajaa edustusjoukkueeseensa!

Oletko kokenut joukkueen huoltaja, tai tunnetko intohimoa varusteiden ja muiden joukkueen arjen yksityiskohtien hallintaan? Jos vastaus on kyllä ja olet valmis panostamaan täysillä joukkueen menestykseen, me haluamme kuulla sinusta! Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja kerro, miksi juuri sinä olet oikea henkilö tehtävään. Hierojan ja/tai fysioterapeutin tutkinto katsotaan ehdottomaksi eduksi.

Hakuaika päättyy 19.5. ja työ alkaa mahdollisimman nopeasti valinnan jälkeen.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus AC Oulun urheilutoimenjohtajalle Markus Heikkiselle:
[email protected]

Fotonordic otteluennakko: AC Oulu kohtaa GBK:n keskiviikkona Suomen Cupissa

Kuva: Elias Mustonen
Uutinen Edustus

AC Oulu kohtaa keskiviikkona 8.5. klo 18.30 Suomen Cupissa GBK:n Kokkolassa. Ottelun näet suorana Ruutu+ -palvelusta. Oulussa ottelun voi nauttia Laivastonsinisissä yhteistyöravintoloissa Jumprussa ja Leskisessä parhaassa seurassa.

Oululaisten härkäviikon osa kaksi on keskiviikkona, kun vastaan asettuu Gamlakarleby Bollklubb. Tuttavallisemmin GBK pelaa tällä kaudella Kakkosessa ja onkin monen vuoden ajalta tuttu joukkue varsinkin meidän reservijoukkueelle aiemmilta kausilta. Edustusjoukkueen osalta kokemusta löytyy toissakaudelta sekä 2014 Suomen Cupista, jolloin joukkueet ovat kohdanneet kilpailullisissa otteluissa. Molemmat aiemmat Suomen Cup kohtaamiset ovat päättyneet Laivastonsinisten voittoon.

GBK on aloittanut kauden vahvasti ja he ovat sarjataulukon kärjessä Kakkosen C-lohkossa. Kokkolalaiset ovat voittaneet kaikki ottelunsa toistaiseksi ja maalisuhdekin on vakuuttava 13-4. Punavalkoisten maalitehoista on vastannut nigerialaishyökkääjä Jasper Uwaegbulam, joka on tehnyt lähes puolet maaleista. GBK:sta löytyy iskuvoimaa, joten vastustaja kovenee huomattavasti edelliseltä kierrokselta. Kokkolassa varmasti odotetaan Cupin ihmettä tapahtuvaksi, kun alkukausi on sujunut hyvin ja heidän oma joukkueensa on edennyt voitosta voittoon. Punavalkoisissa on hurmosta päällä, joten ottelusta tulee varmasti kova taistelu.

GBK on aloittanut Kakkosen näytöstyyliin voittamalla ensimmäiset neljä peliään. Joukkue on nuorentunut viime vuodesta ja saanut juoksuvoimaa hyökkäykseen sekä pallollista osaamista keskikentälle. Alakertakin vaikuttaa vahvalta eli saamme hyvän vastuksen. 

Lähdemme otteluun yhtä tosissaan kuin sarjaotteluun. Suomen Cup palvelee meitä monin tavoin ja tavoitteet ovat koko kilpailun voittamisessa. 

Hyökätessä haluamme edetä aina, kun mahdollista, mutta kuitenkin säilyttää hyvän tasapaino koko ajan. Puolustaessa meidän täytyy olla yhtenäisiä ja rohkeita, juosta paljon ja pyrkiä riistoihin aina, kun mahdollista.

Päävalmentaja Rauno Ojanen

Oululaiset pudottivat edellisellä kierroksella Lapuan Virkiän näytöstyyliin Etelä-Pohjanmaan vierailulla. Keskiviikkona odotusarvo on, että AC Oulu menee jatkoon, mutta tällä kierroksella voiton eteen joukkue joutuu tekemään enemmän töitä. Suomen Cupissa vain voitolla on merkitystä ja siitä Laivastonsiniset saisivat varmasti hyvän buustin kohti lauantaina pelattavaa aitoa kotiavausta. AC Oulu tulee todennäköisesti jälleen kierrättämään pelaajia, jotta kuormaa voidaan tasata härkäviikolla. Kolme ottelua viikossa on kova rasitus ja voimia joutuu säästämään vielä viikonlopun Veikkausliigan kierrokselle.

AC Oulu lähtee keskiviikon otteluun selvänä ennakkosuosikkina ja peruspelaamisen pitäisi riittää jatkopaikkaan. Tietenkin Cupissa on aina vaara yllätyksiin, mutta etukäteen mikään ei tietenkään viittaa sellaisen mahdollisuuteen. Oululaisten loukkaantumistilanne näyttää staattiselta eli edelleen ovat poissa Aleksi Paananen, Jowin Radzinski ja Alexander Forsström.

Keskiviikkona reservijoukkue kohtaa SJK:n Suomen Cupissa Heinäpään Jalkapallohallissa. Tähän otteluun toivomme cupin taikaa ja yllätystä, jolla Laivastonsiniset pudottaisivat Nottajoen cupista. Ottelu alkaa kello 18.30. Liput otteluun 10€ / 5€. Tervetuloa kannustamaan reservijoukkue voittoon!

Worker ottelukooste: Tukala tappio Tampereelta

Kuva: Elias Mustonen
Uutinen Edustus

AC Oulun ilo vaihtui katkeraan pettymykseen toisella jaksolla. Veikkausliigakauden ensimmäinen voitto antaa edelleen odottaa itseään.

Ottelun alku oli Ilveksen hallintaa ja tamperelaiset pääsivätkin rokottamaan jo yhdeksännellä minuutilla, kun Roope Riski iski pallon häkkiin.

Vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin oululaiset tulivat tasoihin. Justin Rennicks keskitti oikealta maalin eteen, josta Ashley Coffey pääsi puskemaan pallon maaliin.

Tauolle mentiin tasalukemissa, mutta toinen jakso oli täysi katastrofi oululaisittain. 

Justin Rennicksin tyylinäyte tuuletuksesta. Kuva: Elias Mustonen.

Jälkimmäinen jakso alkoi kuitenkin hienosti, kun Laivastonsiniset menivät johtoon 63. minuutilla. Justin Rennicks laukoi Selectin takanurkkaan ohi Ilveksen maalivahdin Otso Virtasen ja vei AC Oulun johtoon.

Neljä minuuttia johtomaalista AC Oulun puolustaja Liiban Abadid otti liian rajut otteet käyttöön rankkarialueella. Puolustaja tuli tilanteeseen liukutaklauksella, joka osui Ilveksen laitapakki Jorginhon jaloille, joka otti tilanteessa vielä näyttävät ilmalennot. Tilanteen päätteeksi päätuomari Reitalalla oli helppo työ näyttää palloa pilkulle. Ilveksen Santeri Haarala ei erehtynyt ja toi kotijoukkueen tasoihin.

Vain kolme minuuttia myöhemmin oli pallo jälleen pilkulla. Tällä kertaa Yassin Daoussi tuli tilanteeseen vauhdikkaasti ja osui Jorginhon jalkoihin, josta taas ilmalennon päätteeksi Reitalan käsi oli tanassa kohti pilkkua. Jälleen Haarala sai rangaistuspotkun sisään ja osuma jäi ottelun voittomaaliksi.

AC Oululla oli vielä hyvät mahdollisuudet tulla tasoihinkin, mutta Danny Barrown tolppalaukausta lähemmäksi oululaiset eivät päässeet.

Tottakai on surkeat fiilikset. Onnittelut Ilvekselle, olivat parempi joukkue ja ansaitsivat voittonsa. Pelissä tuli ehkä tilanteisiinkin nähden yllättävän vähän maaleja ja varmasti moni tykkää tämmösistä peleistä. Mutta valmentajalle tämä on järkyttävää, kuinka paljon me annettiin maalipaikkoja. Ottelu oli vähän samanlainen kuin aiemmat, että oli hyviä pätkiä, mutta ei saada niitä jatkumaan tarpeeksi pitkään. Ansaitusti hävittiin ja tekemistä riittää, mutta ei kukaan luvannutkaan, että tämä helppoa olisi. 

Päävalmentaja Rauno Ojanen

Kuuntele Ojasen mietteet kokonaan Jälkipeleistä alta.

Ensi viikonloppuna pelataan kotona! Tervetuloa Raattiin aitoon kotiavaukseen! Kausikortit ja pääsyliput ovat myynnissä Laivastonsinisessä seurakaupassa.

ACOTV

Yhteistyössä
Jälkipelit

AC Oulun päättynyt tilikausi tappiollinen

Uutinen Seura

AC Oulu Oy:n yhtiökokous käsitteli 23.4.2024 yhtiön tilinpäätöksen tilikaudelta 1.12.2022-30.11.2023. Tilikauden tappioksi muodostui 653 743,42 euroa.

AC Oulu Oy:n liikevaihto kasvoi kyseisellä ajanjaksolla 1 917 185 euroon edellisen tilikauden 1 314 067 eurosta. Liikevaihdon kasvun taustalla merkittävimpinä tekijöinä olivat kauden aikana toteutetut pelaajaoikeuksien myynnit sekä Veikkausliigan kasvaneet tv-tulot. Tuloksen tappiollisuuden syyt ovat edelleen jatkuneet merkittävät satsaukset edustusjoukkueeseen sekä muuhun toiminnan kehittämiseen. Tappiosta huolimatta yhtiön maksuvalmius ei ole ollut missään vaiheessa uhattuna.

Tilinpäätöksen käsittelyn lisäksi yhtiökokous valitsi yhtiön hallituksen jatkamaan samassa kokoonpanossa. Yhtiön hallitukseen kuuluvat siis jatkossakin Tomi Kaismo, Timo Kalermo, Tiia Törrö, Timo Salmi, Sami Leikas, Ville Puukka, Seppo Klemettilä ja Marko Hiltunen.

Tulevaisuudessa tulemme satsaamaan entistä enemmän kumppanuusmyyntiin ja ottelutapahtumien kehittämiseen ja sitä kautta tulovirtojen kasvattamiseen, jotta pystymme pienentämään tulevaisuudessa tappioita ja pääsemään kohti tasapainoista tulosta.

AC Oulun hallituksen puheenjohtaja ja seuran pääomistajan OTC-sijoitus Oy:n toimitusjohtajana toimiva Tomi Kaismo toteaa

AC Oulu Oy:n tilinpäätöksen voit ladata täältä.

AC Oulu Oy käytti tilikaudella 1.12.2022-30.11.2023 agenttipalkkiohin 25 290€.

Suomen Cupin 4. kierroksen otteluparit selvillä

Kuva: Kalle Vaahtoniemi
Uutinen Edustus

Palloliitto arpoi tänään Suomen Cupin neljännen kierroksen otteluparit. Tällä kierroksella oli vielä käytössä järjestelmä, jossa alemmassa sarjassa pelaava joukkue saa automaattisesti kotiedun itselleen.

AC Oululle arvottiin vastustajaksi Kakkosessa pelaava GBK. Laivastonsiniset ovat kohdanneet Kokkolan punavalkoiset ennenkin Suomen Cupissa kausilla 2014 ja 2022, joista molemmin kerroilla oululaiset ovat edenneet jatkoon. Laivastonsiniset matkustavat siis ensi viikolla Kokkolaan. Ottelu pelataan keskiviikkona 8.5. klo 18.30 alkaen Kokkolan keskuskentällä.

Reservijoukkueelle arvassa ei käynyt kovin hyvä tuuri, kun vastustajaksi valikoitui tällä hetkellä Veikkausliigaa johtava SJK. Kovempaa vastustajaa ei siis edes voinut saada, joten todellinen Goljatin kaato-operaatio on tiedossa ensi viikolla pelattavassa matsissa. Ottelu pelataan 8.5. klo 18.00 Heinäpään Jalkapallohallissa.

AC Oulun 20-vuotis dokumentti on julkaistu

Uutinen Seura

AC Oulun syntyhistoriasta kertova dokumentti on nyt julkaistu AC Oulun Youtube-kanavalla!

AC Oulu täytti 20-vuotta toissa kaudella ja silloin polkaistiin käyntiin dokumenttiprojekti, jossa oli tarkoitus kertoa seuran syntytarina. Nyt dokumentti on kaikkien vapaasti katseltavissa AC Oulun Youtube-kanavalla. Dokumentti on tuotettu yhteistyössä Feeniks Visualin kanssa.

ACOTV

Yhteistyössä

Kerro mielipiteesi – vastaa kyselyyn Veikkausliigan brändiuudistuksesta

Kuva: Elias Mustonen
Uutinen Edustus

Veikkausliigan brändiuudistus on käynnistymässä ja brändin rakennustyön pohjaksi halutaan mielipiteitä ja näkemyksiä laajasti.

Veikkausliiga tekee brändiuudistuksen pohjaksi kyselytutkimuksia, joista ensimmäinen on nyt käsillä. Olet sitten fani, satunnainen katsoja, Veikkausliigaa vain etäisesti seuraava tai kokonaan lajin ulkopuolelta – jokainen mielipide ja jokainen näkemys on arvokas.

Olemme käynnistäneet suurimman Veikkausliigan brändiuudistuksen pariin kymmeneen vuoteen. Tähän uudistustyöhön tarvitsemme mukaan kaikki sidosryhmät, joista suuri yleisö on ehdottomasti todella merkittävä. Yhdessä pääsemme parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Veikkausliigan kaupallinen johtaja Nicolas Prieto

Kyselyyn pääset vastaamaan Veikkausliigan verkkosivuilla: https://www.veikkausliiga.com/uutiset/2024/04/26/haluamme-kuulla-mielipiteesi-vastaa-kyselyyn-veikkausliigan-brandiuudistuksesta. Vastaaminen vie vain muutaman minuutin. Jättämällä kyselyn lopussa yhteystietosi osallistut myös Veikkausliigan tuotepalkintojen arvontaan. Kysely on avoinna perjantaihin 12.5. saakka.

Veikkausliiga kiittää etukäteen arvokkaasta panoksestasi brändin kehittämiseen.

AC Oulun sovellusta päivitetty

Uutinen Seura

AC Oulun sovellus on päivittynyt mahtavilla uusilla ominaisuuksilla. Lataa sovelluskaupasta puhelimeesi!

AC Oulun sovelluksesta on ilmestynyt sovelluskauppoihin uusi versio huhtikuun alkupuolella. Vanhat tutut ominaisuudet ovat edelleen käytettävissä, mutta uutena toiminnallisuutena on tuotu tuki push-viestien vastaanottamiselle. Lisäksi päivitys sisältää muita pienempiä parannuksia ja korjauksia.

Kausikortin linkkaus ja kausikorttiedut sovelluksessa.

Push-viestit mahdollistavat sen, että sovelluksen ladanneet käyttäjät voivat vastaanottaa AC Oulun lähettämiä lyhyitä tiedotteita, muistutuksia ja tarjouksia. Lisäksi viestit on luokiteltu kolmeen eri aihealueeseen – ”Otteluihin liittyvät viestit”, ”AC Oulun markkinointiviestit” ja ”Kausikorttilaisen viestit”. Viimeksi mainittu aihealue on tarjolla vain niille käyttäjille, jotka ovat linkittäneet sähköisen kausikortin sovellukseen.

Push-viestien käyttöönotto.

Sovelluksen käyttäjä voi itse määritellä, että haluaako viestejä vastaanottaa. Sovelluksen etusivun oikean yläkulman asetukset-ikonin takaa löytyy liukukytkimiä, joilla kaikki viestit voi estää. Lisäksi viestien vastaanottamisen voi sallia tai estää aihealue-kohtaisesti.

AC Oulun sovelluksen kehittämisestä vastaa Codemate – Laivastonsinisten pitkäaikainen innovaatiokumppani.

Lataa AC Oulu sovellus iPhonelle tästä / Lataa AC Oulu sovellus Androidille tästä.