Uusi viikko ja ensimmäinen harjoitusottelu

Kuva: Vladislava Gorokhova
Uutinen Edustus

AC Oulu avaa talven ottelut perjantaina Kuopiossa.

Joulukuu on käynnistynyt ja tällä viikolla käynnistyy myös AC Oulun tulevaan kauteen valmistavat harjoitusottelut.

Oululaisten osalta pelit käynnistyvät Kuopion Palloseuraa vastaan tulevana perjantaina. Ottelu pelataan Savon sydänmailla eli KuPSin kotikentällä.

Perjantain ottelu Kuopiossa käynnistyy klo 14 ja pääset seuraamaan peliä halutessasi KuPSTV:n kautta tästä https://kupstv.fi/kups.

Perjantain ottelua ennakoidaan tuttuun tapaan kotisivuilla viikon aikana ja jälkipelit pamahtavat myös koko Laivastonsinisen yhteisön maisteltavaksi pelin jälkeen.

Tällä viikolla kotisivuilla on luvassa myös viime kaudella AC Oulu/OLS-joukkueen komeasti SM-pronssille luotsanneen Jeremias Fiskin haastattelu. Mistä on nuoren joukkueen tuleva kausi tehty?

Ja loppuun vielä kysytään, että olethan sinä ostanut itsellesi tai läheisillesi sen joulun parhaimman lahjan, eli AC Oulun kausikortin? Nyt äkkiä hoitamaan homma kuntoon ja pelastamaan joulu!

 Kausarikaupoille pääset suorinta reittiä tästä

Laivastonsinistä energiaa viikkoon!

Ilola ja Lotvonen kahden vuoden sopimuksiin

Kuva: Pekka Aho
Uutinen Edustus

AC Oulu on solminut kahden vuoden sopimukset puolustaja Lukas Ilolan ja hyökkäävässä roolissa viihtyvän Joel Lotvosen kanssa.

19-vuotias Lukas Ilola saapuu Ouluun Rovaniemen Palloseurasta. 

Ilola on RoPSin kasvatti, joka murtautui edustusjoukkueen kokoonpanoon nuorena ja ehti pelata pohjoisen sinipaidassa useita kausia ennen Ouluun siirtymistään. Viime kaudella hän kantoi merkittävää vastuuta Ykkösessä ja oli yksi joukkueensa eniten peliminuutteja keränneistä pelaajista.

– Fiilikset ovat tosi hyvät ja odottavaiset. Tietenkin haikeaa jättää kotikaupunki ja kaverit, mutta olen hyvin motivoitunut ja innoissani uusista haasteista ja mahdollisuuksista. Innolla odotan, että pääsen aloittamaan työnteon.

Kuva: Akusti Karinen

18-vuotias Joel Lotvonen jatkaa Laivastonsinisissä myös tulevat kaksi kautta. Lotvonen pelasi edellisellä kaudella AC Oulun riveissä sekä liigacupissa että reservijoukkue ACO/OLS:ssa.

2025 kausi toi mukanaan selkeää kehitystä erityisesti pelinrakentelun ja viimeistelyn osalta. Hän esitti kauden aikana useita vahvoja otteita, joilla hän lunasti paikkansa myös edustusjoukkueen harjoitusringissä.

– Tosi positiiviset fiilikset sopparista ja siitä, että saan viettää ainakin seuraavat kaksi kautta Oulussa. Odotan innolla tulevaa kautta ja sen tuomia uusia mahdollisuuksia. Haluan kehittyä sekä pelaajana, että auttaa joukkuetta menestymään.

Mies tuhansien torjuntojen takana, osa 1

Kuva: Iitu Lehtonen
Uutinen Edustus

Jani Luukkonen on AC Oulun maalivahtien tuki ja turva. Tässä kaksiosaisessa juttupaketissa selvitämme mitä ”Jantsa” joukkueen maalivahtien kanssa tekee ja miten tämä näkyy tulevallakin kaudella Laivastonsinisten pelaamisessa.

Palloilulajeissa maalivahdin tonttia kutsutaan usein maailman yksinäisimmäksi pelipaikaksi. 

Torjunnan hetkellä maalivahti on joukkueen sankari, kun taas vastaavasti verkon heiluessa oman selän takana, katseet kohdistuvat ensin maalivahtiin – riippumatta siitä miten kenttäpelaajat ovat tilanteessa toimineet.

– Maalivahdin tehtävät ovat kompleksinen kokonaisuus. Ei riitä se, että torjut palloa. Toki se auttaa, mutta kyllä isoon kokonaisuuteen vaikuttaa niin moni muukin asia, muistuttaa AC Oulun maalivahtivalmentajana toimiva Jani Luukkonen.

Luukkonen aloitti työskentelynsä oululaisseuran maalivahtien kanssa jo vuonna 2009. Juha Malinen sai houkuteltua tuolloin Myllykoskella vaikuttaneen ”Jantsan” Ouluun.

– Sillä tiellä tässä ollaan. Täysin AC Oulun palkkalistoilla ja sitä kautta kokopäiväisenä maalivahtivalmentajana olen toiminut kaudesta 2021 alkaen. Vuosiin ja kausiin on luonnollisesti mahtunut paljon, mutta isossa kuvassa on ollut mahtava nähdä seuran ja ylipäätään oululaisen jalkapalloilun kehitys tässä ajassa. Ja vähintään yhtä mahtavaa on ollut työskennellä tässä kokonaisuudessa, Luukkonen kertoo.

Mikkelissä jalkapallo-oppinsa saanut Luukkonen pelasi omalla maalivahdin urallaan mm. yli 100 ottelua AC Oulun tolppien välissä. Kun oma peliura päättyi, koki Luukkonen, että hänellä olisi annettavaa maalivahtivalmennukseen.

– Sain itse pelata pitkään ja olin siinä mielessä niin onnekas, kun sain nuorena maalivahtina itse maalivahtivalmennusta. Siitä jäi valtava sisäinen halu auttaa muita maalivahteja. Kyllä nykypäivänä maalivahdit jäävät todella yksin, jos heillä ei ole täysin spesifiä lajivalmennusta arjessa mukana. Itse saamani tuen ja valmennuksen jatkaminen seuraaville sukupolville on yksi keskeisimmistä arvoistani maalivahtivalmentajana. Haluan olla avuksi, painottaa Luukkonen.

Kun AC Oulun maalivahdit valmistautuvat tulevaan kauteen läpi maailman pimeimmän ja pisimmän Pre-Seasonin, nousee Luukkosen tarjoama osaaminen sekä tuki täysin korvaamattomaan arvoon. Laivastonsinisissä maalivahdit pääsevät nauttimaan ja ammentamaan oppia modernin maalivahtivalmennuksen hedelmistä. Jokaisen maalivahdin omalle vastuulle jää silti työn tekeminen. Oikoreittejä ei ole tarjolla.

Kuva: Iitu Lehtonen

Luukkosen papereissa on selkeät raamit sille, millaista maalivahtivalmennusta hän suojateilleen tarjoaa laadusta tinkimättä.

– Lähden siitä liikkeelle, että maalivahti osaa toimia parhaalla mahdollisella tavalla mahdollisimman erilaisissa tilanteissa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi käytännössä sitä, että emme tee pelkästään ”suljettujen” harjoitteiden toistamista, vaan harjoitteissa on usein mukana erilaisia ulottuvuuksia pelkän yhden torjunnan tai keskityspallon kiinniottamisen lisäksi. 

– Maalivahdin täytyy nykyaikana pystyä tekemään sopivin ratkaisu tilanteessa kuin tilanteessa. Kuten sanoin aikaisemmin, niin kokonaisuus on kompleksinen, Luukkonen myöntää.

Millainen on mielestäsi nykyajan maalivahdin ihanneprofiili?

– Siihen kuuluu niin paljon. Kaikki lähtee urheilullisuudesta. On oltava fyysisesti hyvässä kunnossa, että voi harjoitella laadukkaasti. Samaan aikaan emme voi unohtaa vahvaa torjuntapelaamista, jalalla toimimista sekä henkisiä ominaisuuksia, joita tässä kokonaisuudessa ehdottomasti tarvitaan. Kun tähän päälle lisätään vielä vahva sisäinen ymmärrys jalkapallosta pelinä, niin olemme modernin maalivahtipelaamisen ytimessä, analysoi Luukkonen.

Mitä Luukkonen haluaa nähdä tulevalla kaudella AC Oulun maalivahdeilta? Mikä on miehiään tuore maalivahtivahvistus Miguel Santos? Ja mihin oululainen jalkapalloilu on Luukkosen mielestä menossa? Se ja paljon muuta selviää juttupaketin sunnuntaina julkaistavassa kakkososassa.

AC Oulu vahvistaa takalinjojaan, Alex Lietsa siirtyy seuraan

Kuva: Mira Lönnqvist
Uutinen Edustus

AC Oulu on tehnyt kaksivuotisen pelaajasopimuksen nuoren topparin, 20-vuotiaan Alex Lietsan kanssa. 

Alex Lietsa on HJK:n kasvatti ja pelannut kaksi viime kautta isossa roolissa Klubi 04:n Ykkösliigajoukkueessa. 

– Saavun seuraan erittäin hyvillä fiiliksillä. Odotan innolla pääseväni kehittymään uudessa ympäristössä ja auttamaan joukkuetta. On mukavaa päästä muuttamaan Ouluun. Olen aina pelireissuilla viihtynyt täällä ja ajatellut, että olisi ehkä mukavaa joku päivä asua Oulussa.

AC Oulun urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela kommentoi hankintaa tyytyväisenä:

– Lietsa on isokokoinen ja fyysisesti vahva toppari, joka tuo kentälle juuri sellaista sopivasti ilkeää ja aggressiivista puolustusenergiaa, jota AC Oulu tarvitsee. Seuran odotusarvo Lietsalle on selkeä, häneltä odotetaan kasvua isoon rooliin Veikkausliigassa ja mahdollisuutta ottaa kehittävässä ympäristössä seuraava askel urallaan AC Oulun kautta tulevaisuudessa suurempiin sarjoihin. 

Tervetuloa Ouluun, Alex! 

OTC-Stadionin mainospaikat aukeavat myyntiin

Uutinen Edustus

Oulun uuden jalkapallostadionin näkyvyyselementit tarjoavat yrityksille uudenlaisen ulottuvuuden.

Oulun Heinäpäähän valmistuva OTC-Stadionin rakennusprojekti etenee kovaa vauhtia aikataulussa. Varsinainen stadion valmistuu ensi syksyksi, mutta uuden ja uljaan jalkapallostadionin näkyvyysmyynti kumppaneille käynnistyy nyt.

– Uudella stadionilla on paljon hyviä mainospaikkoja saatavilla. Näkyvyyselementit myydään siinä järjestyksessä, kun pääsemme kiinnostuneiden tahojen kanssa sopimukseen eli tässä ensivaiheessa näkyvyyselementtejä ostavat kumppanit pääsevät valitsemaan sopivimmat vaihtoehdot juuri omaan tarpeeseensa, taustoittaa AC Oulun toimitusjohtaja Jani Kotikangas myyntiprosessin alkumetrejä.

Niin Kotikangas kuin OTC Stadion Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tomi Kaismo ovat innoissaan uuden stadionin tarjoamista mahdollisuuksista kumppanisektorille.

– Tarjolla on valtava määrä näkyvyyttä stadionilla, jonka käyttöaste on maksimaalinen. Näkyvyys ei siis rajoitu jalkapallo-otteluihin tai konsertteihin, vaan kentällä riittää käyttäjiä erilaisista kohderyhmistä täydellä käyttöasteella ympäri vuoden, muistuttaa Kaismo.

Kuvan linkistä pääset tarkastelemaan kaikkia myytäviä mainospaikkoja. Kuva: Arkkitehtuuritoimisto Arktes Oy:n havainnekuva.

– Stadionhanke on tässä viiden vuoden herättänyt itsessään niin paljon huomiota, että valmistuttuaan huomioarvo on taattu. Ihmiset ympäri Suomen haluavat nähdä mitä meille pohjoiseen on vihdoin pitkän odotuksen jälkeen rakennettu, Kotikangas ja Kaismo alleviivaavat.

Kumppaneille uuden stadionin tarjoamat näkyvyysmahdollisuudet tuovat omaan liiketoimintaan aivan uudenlaisen ulottuvuuden.

– Vastaavaa ympärivuotista näkyvyyskokonaisuutta ei ole pohjoisessa Suomessa saatavilla missään. Olemme saaneet mainospaikoista tähän mennessä valtaisan määrän tiedusteluja sekä kyselyitä, jonka myötä teimme päätöksen käynnistää näkyvyysmyynti tässä ja nyt, Kotikangas taustoittaa.

OTC-Stadionin upeat puitteet tarjoavat yrityksille mahdollisuuden erilaisiin näkyvyysvaihtoehtoihin LED-ratkaisuista kentänlaitamainoksiin kuin myös kiinteisiin ja kokoluokaltaan suurempiin näkyvyystoteutuksiin.

– Meidän tahtotilanamme on tarjota OTC-Stadionin kumppaneille myös heidän omaa liiketoimintaansa uudella tavalla tukevaa toimintaa. AC Oulun monilajiseuran ainutlaatuinen tavoittavuus yrityskentässä tuo verkostoitumisten kautta eteen aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kumppaneille, Kaismo ja Kotikangas iloitsevat.

OTC-Stadionin tarjoamat ainulaatuiset mahdollisuudet näkyä, kuulua sekä tavoittaa odottavat yritystäsi. Kiinnostuitko!

Me autamme!

Ota yhteyttä:
Jani Kotikangas
+358 45 254 4722
[email protected]

Kari Vanhatupa
+358 45 111 7000
[email protected]

Lisätietoa stadionin sivulta.

Sami Sipola AC Oulun puolustukseen

Kuva: Ida Jungell
Uutinen Edustus

Sami Sipola ja AC Oulu ovat solmineet kautta 2026 koskevan yksivuotisen sopimuksen.

Pääosin oikean laitapuolustajan paikalla operoiva Sipola pelasi kaudella 2025 sekä FC Interin että FF Jaron organisaatioissa. Esiintymisiä Veikkausliigassa tuli kaudella 2025 yhteensä 15 ottelussa.

Oululaistaustainen Sipola pelasi juniorivuosinaan muun muassa Haukiputaan Pallossa sekä OLS:issa. Nyt 23-vuotias Sipola on mielissään kotiinpaluusta:

– ⁠Mahtava fiilis palata kotikaupunkiin monen vuoden jälkeen ja päästä pelaamaan Oulussa ekaa kertaa ACO:n paita päällä. Paluu tänne tuntui tässä kohtaa oikeelta siirrolta, ja ootan innolla että pääsen auttamaan joukkuetta kentällä. Lapsena tuli käytyä paljon ACO:n peleissä, joten onhan tää tietyllä tapaa lapsuuden unelman täyttymys.

Positiivisin mielin Sipolan siirrosta AC Ouluun on myös urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela:

– ⁠Sami tuo vahvistusta sekä lisää kilpailua meidän laitapakkiosastolle. Hän on fiksu urheilija, joka lähtee taistelemaan tosissaan Veikkausliigan pelipaikasta. Me tiedetään, että Samilla on jalkapalloilijana potentiaalia kehittyä vielä ihan uudelle tasolle.

AC Oulu mukana tuomassa joulumieltä

Kuva: Antsa
Uutinen Edustus

AC Oulu on mukana lukuisissa hyväntekeväisyyshankkeissa, joilla pyritään tuomaan joulun iloa ja apua mahdollisimman monelle apua tarvitsevalle. Mikäli haluat olla mukana tuomassa joulumieltä yhdessä AC Oulun kanssa, niin se onnistuu seuraavalla tavalla: 

Joulupuu-keräys

AC Oulu ja Vuolle Setlementti ry ottivat vetovastuun Joulupuu-keräyksestä Oulun alueella, jonka seurauksena Joulupuu-keräys palasi Ouluun vuoden tauon jälkeen.

Hyväntekeväisyystempauksella kerätään lahjoja lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille ja nuorille, joilla voi olla rajallinen mahdollisuus saada joululahjoja. Tällaisia lapsia on kuntien ja kaupunkien lastensuojelun asiakkaina maanlaajuisesti kymmeniä tuhansia, kerrotaan keräyksen kotisivuilla. Pelkästään Oulun alueella on yli 2000 lasta ja nuorta lastensuojelun ja sosiaalihuollon palveluiden piirissä.

Mikäli haluat osallistua keräykseen löydät tästä lisätietoa ja keräyspaikat.

Joululahjakeräys Ukrainaan

AC Oulun hallituksen puheenjohtaja Tomi Kaismo tekee ystäviensä kanssa viime vuoden tapaan joulupukki-reissun Ukrainaan vieden sodan kurjuudessa kamppailevaan maahan lapsille joululahjoja. Lahjat lahjoitetaan suoraan paikallisessa turva- ja lastenkodissa asuville lapsille. Lastenkodin henkilökunta on toivonut erityisesti nukkeja, autoja, legoja ja muita leluja. Sairaille lapsille viedään roikkuvia mobileja, lämpimiä sukkia, töppösiä sekä peittoja ja vauvojen tyynyjä.

Jos haluat osallistua keräykseen, voit toimittaa lahjan AC Oulun tomistolle maanantaista perjantaihin klo 9:00-16:00 välisenä aikana keskiviikkoon 3.12. asti. Lahjat viedään tullin takia paketoimattomina rajan yli Ukrainaan, mutta halutessasi voit tuoda lahjan lisäksi lahjapussin.

Joulun ruokakassikampanja

Oululainen Janne Ahonen on jo vuosia auttanut oululaisia ruoka-apua tarvitsevia joulun alla toteutettavalla ruokakassikeräyksellä. AC Oulu on tänäkin vuonna hankkeen pääyhteistyökumppani.

Tavoitteena on saada kerättyä 300 kpl 25 euron arvoista ruokakassia, joiden sisältö on hankintaa arvokkaampi kiitos kampanjassa mukana olevan K-Supermarket Joutsensillan. Ruokakassi sisältää pienen joulukinkun, puuroriisiä, joululeipää, laatikoita, suklaata ym.

Mikäli haluat olla mukana hankkeessa, voit olla yhteydessä AC Oulun toimistolle Samuli Hussaan ([email protected]) ja sopia, miten voisit olla mukana. Keräys on voimassa 5.12. asti.

Vuoden 2024 joulun jakotilaisuudessa oli joukkueesta pelaajia ja taustoja mukana. Kasseja jaettiin 300 kpl, joka tarkoitti yhteensä 1500 jouluateriaa.

Yhdessä ehjänä eteenpäin

Kuva: Iitu Lehtonen
Uutinen Edustus

Niklas Jokelainen linjaa omat teesinsä harjoituskauden alkumetreillä.

AC Oulun pitkäaikainen kapteeni Niklas Jokelainen jatkaa Laivastonsinisissä myös tulevalla kaudella. Tämä tarkoitti Jokelaisen kohdalla harjoituskauden alkamista viime viikon tiistaina.

Hyvin ansaittu vuosiloma kului Jokelaisella kotona Oulussa, mutta ehtipä keskikentän työmies piipahtaa puolisonsa sekä koiransa kanssa myös Ylläksellä viikon irtiotolla.

– Kyllä se loma tulee joka kerta pitkän kauden jälkeen oikeasti tarpeeseen. Lomasta ne ensimmäiset pari viikkoa menevät nopeasti, mutta sen jälkeen alkaa vähän jo poltella harjoitusten suuntaan. Niin kävi tälläkin kertaa, Jokelainen myöntää.

Laivastonsinisten osalta kulunut viikko on pitänyt sisällään palloharjoittelua sekä pyöräilyä. Perjantaina puristettiin myös jalkapainotteisen kuntosaliharjoituksen merkeissä.

– Tässä vaiheessa määrää tulee yleensä paljon, mutta intensiteettiä ei luonnollisestikaan nosteta vielä korkeimmille tasoille. Pallon kanssa on kiva painaa hommia, mutta pyöräily ei ole minun juttu, naurahtaa kapteeni.

Omaan talvikauteensa Jokelainen suuntaa selkeillä teeseillä. Tähän auttaa 25-vuotiaan pelaajan kartuttama kokemus.

– Kyllä se kaikista tärkein juttu on pysyä ehjänä ja rakentaa sitä kautta maksimaalinen valmius fyysisesti tulevaan kauteen. Eikä tämä koske tietysti pelkästään minua vaan koko joukkuetta. Se vaikuttaa aivan kaikkeen positiivisesti, jos pääsemme työstämään terveinä tulevaa kautta kohti. 

– Totta kai on mukavaa myös se, että harjoituksissa on sopivasti tuttuja pelaajia. Sekin auttaa yhteisen sävelen löytämiseen. Kun tähän päälle lisätään vielä Mika Nurmelan mukaantulo valmennustiimiin, niin varmasti pääsemme talven aikana eteenpäin haluamissamme asioissa, Jokelainen pohtii.

Eteenpäin on syytä mennä myös Veikkausliigan otteluissa ensi kaudella. Tämän faktan perkaamiseen ei Jokelaisen kanssa ole syytä käyttää sen enempää aikaa.

– Todellakin pitää parantaa ensi kaudella. Se on aivan selvä asia, ja ohjaa meidän arkeamme talven aikana kauttaaltaan. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä asiat paremmin.

– Meidän pitää oppia voittamaan tulevalla kaudella ja sen opin ottaminen kannattaa aloittaa jo talven valmistavien otteluiden aikana, paaluttaa Jokelainen.

Joko sinulla muuten on kausikorttiasiat kunnossa tulevaan Veikkausliigakauteen? Äkkiä oma kortti taskuun täältä!

Elias Kallio on uusin Laivastonsininen

Kuva: Olli-Matti Matihalti
Uutinen Edustus

AC Oulu ja 22-vuotias laituri Elias Kallio ovat solmineet pelaajasopimuksen. Sopimus kattaa kaudet 2026 ja 2027.

Erityisesti vasemmalla laidalla viihtyvä Kallio siirtyy AC Ouluun Käpylän Pallosta, jossa mies pelasi onnistuneen viime kauden Ykkösliigassa tehden 12 maalia ja antaen 5 maalisyöttöä.

Kaksi viime kautta Käpylän Pallossa viihtynyt Kallio odottaa Ouluun saapumista innolla.

– Siirto AC Ouluun tuntuu oikealta askeleelta urallani tässä kohtaa. Fiilikset siirrosta ovat loistavat ja odotan innolla, että pääsen aloittamaan uudessa ympäristössä, auttamaan joukkuetta kentällä ja samalla kehittymään itse pelaajana.

– Tosi hyvällä fiiliksellä lähden täältä Espoosta pohjoseen päin. Koko elämäni pääkaupunkiseudulla asuneena on varmasti aluksi totuteltavaa, mutta tulen varmasti viihtymään Oulussa erinomaisesti.

AC Oulun urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela kommentoi Kallion siirtoa AC Ouluun:

– Eliaksen kohdalla on tiedossa, että hän on laadukkaan junioritoiminnan tuotos. Elias tuo meidän hyökkäyskolmannekselle taitoa, oveluutta, ratkaisukykyä ja tehoja. Meidän odotusarvo on, että Elias ottaa meillä seuraavan stepin ja kehittyy omalla pelipaikallaan sarjan parhaimmistoon.

Terveystalolta tukea talviharjoitteluun

Uutinen Edustus

AC Oulun pelaajat torjuvat influenssaa rokotteella.

Uuteen Veikkausliigakauteen jo kovalla vauhdilla valmistautuva AC Oulun joukkue valmistautuu parhaalla mahdollisella tavalla myös tulevan talven flunssa-aaltoja varten.

Ja mikäpä muukaan tähän olisi parempi ratkaisu kuin istahtaa Terveystalon asiantuntijoiden luokse ja ottaa influenssarokote tukemaan tervettä sekä ehjää talviharjoittelukautta.

Laivastonsiniset vierailivat perjantaina Terveystalon lämpimissä tiloissa ja ottivat rokotteen myötä jälleen askeleen kohti terveellisempää talvea.

Pelaajien ottama influenssarokote suojaa influenssalta ja sen jälkitaudeilta, kuten korvatulehdukselta, keuhkoputkentulehdukselta, keuhkokuumeelta sekä sydäninfarktilta ja aivoverenkierron häiriöltä.

Lue lisää influenssarokotteesta täältä