Santeri Silander siirtyy Klubi 04:sta reservijoukkueen vahvuuteen
Kuva: Feeniks Visual
UutinenReservit
26.08.2024 16:26
AC Oulu ja Santeri Silander ovat solmineet loppukauden kattavan pelaajasopimuksen reservijoukkueeseen.
AC Oulun ja OLS:n yhteisen reservijoukkueen puolustukseen tuli tarvetta, kun Laivastonsinisiä pitkään edustanut Nestori Kekonen muutti Turkuun opiskelemaan.
Tosiaan lääkisopiskelujen perässä muuttanut Ouluun niin on mukava päästä jatkamaan jalkapalloa kilpailullisella tasolla opintojen ohessa. Seurasta oon yleisesti saanut hyvän kuvan ja porukka on ottanut hyvin vastaan. Nään tän hyvänä paikkana kehittyä pelaajana, kun just edustuksen ja reservin välillä on liikennettä.
Kommentoi Santeri Silander sopimuksen lähtökohtia
20-vuotias pelimies on pelannut kahdella edellisellä kaudella Ykkösessä ja Kakkosessa sekä UEFA Youth Leaguen otteluita HJK:n U19 joukkueessa. Puolustaja pelasi jo viime viikonloppuna reservijoukkueen mukana Vaasassa, josta joukkue haki 2-3 voiton VIFKistä.
Tavoitteita pelaajana loppukaudelle on päästä mukaan joukkueeseen ja pelitapaan ja saada annettua näyttöjä jäljellä olevissa peleissä. Tulevaisuudessa ois makeeta päästä pelaamaan edustuksen kanssa, mutta koitan nyt hoitaa hommat hyvin päivä kerrallaan ja katsoa mihin se riittää.
Lisää Silander omiksi tavoitteikseen
Tunnollinen ja työteliäs kaveri. Nopea ja muutenkin hyvät fyysiset ominaisuudet. Suht monipuolinen pystyy pelaamaan eri paikkoja puolustuslinjassa, ollut oikeana ja vasempana puolustajana pääosin.
Worker ottelukooste: AC Oulu ei juhlinut maalipaikoilla eikä pisteillä
Kuva: Iitu Lehtonen
UutinenEdustus
25.08.2024 00:35
AC Oulun viimeinen kotimatsi runkosarjassa päättyi pettymykseen Raatissa, kun jaossa oli todella tärkeitä pisteitä. Vierasjoukkue FC Haka nappasi pisteet ja vankisti asemiaan Mestaruussarjaa ajatellen. Oululaiset eivät puolestaan saaneet lisää etäisyyttä takana oleviin.
Ottelun kuva oli, että AC Oulu hallitsi palloa, mutta hyökkäyspään tekeminen ontui. Keskitykset eivät saavuttaneet kohteita ja osasyyksi varmasti voi laittaa rajun tuulen, jonka puuskat ylittivät myrskyrajan.
Oululaisten ainoa maalipaikka tuli reilun seitsemän minuutin jälkeen, kun Jake Dunwoody pääsi puskemaan kulmatilanteessa. Hän ei saanut tarpeeksi voimaa puskuun ja koskilaisten Anton Lepola pääsi näppeineen väliin.
Calum Ward työn touhussa. Kuva: Iitu Lehtonen.
Voittomaali syntyi tänään 19. minuutilla, kun Hakan Patoulidis keskitti pallon maalin eteen, josta Olusanya pääsi ohjaamaan Selectin verkon perukoille.
Enempää ei maaleja ottelussa tehty, mutta kuvaavaa ottelulle oli kuitenkin, että molemmat joukkueet pääsivät pariin kolmeen kertaan yrittämään lisämaaleja laukomalla, mutta vedot suuntautuivat poikkeuksetta ohi maalista. Jos maalipaikoilla ottelu ratkaistaisiin, oli voittaja oikea. Koskilaiset pystyivät luomaan muutaman maalipaikan enemmän ja oululaiset jäivät tässä kilvassa kakkoseksi.
Molempien joukkueiden valmentajien kommentit ottelusta kuunneltavissa alla Jälkipeleistä.
AC Oulun runkosarjan viimeinen ottelu pelataan viikon päästä sunnuntaina, kun joukkue matkustaa Maarianhaminaan IFK:n vieraaksi. Tuossa pelissä ratkotaan runkosarjan osalta isoja asioita. Voitto toisi jatkosarjaan kolme kotiottelua, joiden merkitys varmasti olisi suuri syksyn mittaan Raatin iltavaloissa.
Jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus yhteen mieluisaan harrastukseen.
Harrastamisen hyödyt ovat tutkitusti mittavia. Niiden kautta lapsille ja nuorille muodostuu sosiaalinen yhteisö ja monille harrastus tarjoaa turvallisen aikuisen läsnäolon. Liikuntaharrastukset lisäävät fyysistä aktiivisuutta ja hyvinvointia lasten ja nuorten elämään.
Uuden kouluvuoden ja harrastuskauden alkaessa monissa perheissä joudutaan pohtimaan, onko mahdollista jatkaa tai aloittaa harrastusta elämän kallistuessa. Monet lapset ja nuoret uhkaavat jäädä harrastusten ulkopuolelle.
Avuntarvetta on nyt erityisesti vähävaraisten perheiden lapsille tarkoitetussa SOS-Lapsikylän Unelmista totta -harrastustukitoiminnassa. Harrastustuen avulla vähennetään lasten ja nuorten vapaa-ajanvieton eriarvoistumista ja syrjäytymistä. Harrastustuki jaetaan lahjoitusvaroistamme. Olemme pystyneet auttamaan jo yli 6 500 lasta, mutta kasvava joukko lapsia tarvitsee tälläkin hetkellä tukeamme.
SOS-Lapsikylä kerää yhteistyössä Veikkausliigan kanssa lahjoitusvaroja apua tarvitsevien lasten hyväksi Suomessa pelattavan Unelmien kierros -hyväntekeväisyysjalkapallokierroksen kautta.
Unelmien kierros täynnä mahdollisuuksia – Veikkausliigassa runkosarjan viimeistä edellinen kierros
UutinenEdustus
23.08.2024 16:28
Veikkausliigan kauden 2024 runkosarjan toiseksi viimeinen ottelukierros pelataan viikonloppuna 24.-26.8. ja yhdenkään joukkueen runkosarjan lopullinen sijoitus ei vielä ole ratkennut.
Viikonlopun kierros on samalla Unelmien kierros, jolla Veikkausliiga ja SOS-Lapsikylä yhdessä keräävät varoja tärkeään asiaan eli vähävaraisten perheiden lasten harrastamisen tukemiseen. SOS-Lapsikylä on vahvasti esillä kaikissa kierroksen kuudessa ottelussa.
Hyvän asian lisäksi viikonloppu tarjoaa todellista jännitystä kentän puolella. Kärkisijoista taistellaan tiukasti, samoin pääsystä kuuden parhaan joukkoon ja Mestaruussarjaan. Niin ikään sarjataulukon peräpäässä tilanne on edelleen tiukka ja asetelmia Haastajasarjaan haetaan tiukasti. Oheisesta ”mahdollisuuksien sarjataulukosta” selviää jokaisen joukkueen mahdolliset sijoitukset runkosarjan päätteeksi.
Runkosarjan päätöskierros pelataan kokonaisuudessaan sunnuntaina 1.9., minkä jälkeen saadaan laadittua myös loppukauden otteluohjelma, joka rakennetaan ennalta laaditun kaavion pohjalle.
Runkosarjan jälkeen kausi jatkuu kuuden parhaan Mestaruussarjalla ja sijoille 7.-12. runkosarjassa sijoittuneiden Haastajasarjalla, joissa molemmissa pelataan yksinkertainen sarja ja lähtöpisteinä ovat runkosarjan pisteet. Mestariksi leivotaan Mestaruussarjan ykkönen ja Haastajasarjan puolella viimeiseksi jäävä putoaa Ykkösliigaan kaudelle 2025 ja sijalle 11. sijoittuva joukkue karsii Veikkausliigapaikastaan Ykkösliigan kakkosta vastaan.
Veikkausliigakausi jatkuu Mestaruus- ja Haastajasarjan pelaamisen jälkeen vielä Eurolopputurnauksella, jossa ratkaistaan neljäs Suomen paikka kauden 2025-26 UEFA:n eurocupien karsinnoissa.
Veikkausliigakauden eteneminen selviää myös oheisesta kaaviosta, joka on median vapaasti julkaistavissa.
Fotonordic otteluennakko: Raatissa pelataan isoista asioista
Kuva: Iitu Lehtonen
UutinenEdustus
22.08.2024 16:15
AC Oulu kohtaa runkosarjan viimeisessä kotiottelussa Hakan. Ottelu on osa SOS-lapsikylän ja Veikkausliigan Unelmien kierrosta, jossa kerätään rahaa lasten harrastamisen puolesta. Ottelu alkaa lauantaina 24.8 klo 17:00. Liput saatavilla edullisemmin ja kätevämmin verkkokaupasta. Tervetuloa luomaan sekä kokemaan Raatin stadionin tunnelmaa. Laivastonsiniset tarvitsevat nyt jokaisen kannattajan tukea!
AC Oulu koki karvaisevan tappion viime kierroksella Gnistanin vieraana, mikä tarkoittaa sitä, että pelit jatkuvat runkosarjan jälkeen Haastajasarjassa. Panosta lauantain pelistä ei kuitenkaan missään nimessä puutu, sillä Laivastonsiniset tarvitsevat kipeästi pisteitä Eurolopputurnausta silmällä pitäen.
Haka puolestaan pitää tällä hetkellä Veikkausliigassa viidettä sijaa ja Mestaruussarjan paikka on täysin omissa käsissä. Viimeisestä viidestä Veikkausliiga-ottelusta Haka on onnistunut kuitenkin ottamaan vain yhden voiton. Lisäksi se pelasi keskiviikkona tappiollisen Suomen Cupin välierän FC Interiä vastaan. Nähtäväksi jää, kuinka paljon lisääntynyt ottelukuorma ja mahdolliset pelaajakierrätykset tulevat vaikuttamaan lauantain otteluun.
Joukkueiden välinen ensimmäinen kohtaaminen pelattiin toukokuun lopulla Valkeakoskella. Maalirikkaasta kohtaamisesta ei tapahtumia puuttunut. Hakan eduksi maalin erolla päättyneessä ottelussa nähtiin peräti seitsemän täyosumaa, neljä keltaista korttia sekä molemmilta joukkueilta epäonnistunut rangaistuspotku. Joukkueet ovat kohdanneet Veikkausliigassa yhdeksän kertaa, joista molemmat joukkueet ovat selvinneet kolme kertaa voittajana, kolmen ottelun päättyessä tasapeliin.
Mielestäni kausi ei ole ollut kovin helppo, sillä alkukausi oli melko vaikea joukkueella ja odotin itseltänikin hieman enemmän. Olen kokoajan päässyt kuitenkin pelaamaan, mikä on hyvä asia. Valmennuksen vaihtuessa sain hieman erilaisen roolin, joka mielestäni on toiminut ihan hyvin ja olen ollut siihen tyytyväinen. Heinäkuussa tuli pieni loukkaantuminen, jonka takia olin muutaman viikon pois peleistä. Nyt olen taas täydessä kunnossa ja pelaaminen tuntuu hyvältä.
Aivan samalla tavalla tähän otteluun lähdetään, kuin mihin tahansa muuhun otteluun. Olemme olleet melko hyviä kotona ja saaneet hyviä tuloksia täällä niin uskon, että voimme jatkaa siitä mihin olemme jääneet.
Haka on laadukas joukkue, missä on paljon hyviä pelaajia ja he ovat pelanneet hyvin tällä kaudella. He taistelevat tosissaan mitaleista tänä vuonna, joten odotan kovaa ja haastavaa ottelua. Meidän täytyy pelata hyvin jos haluamme saada pisteitä. Uskon kuitenkin, että voimme pitää hyvän kotiotteluvireen yllä voittaa Hakan.
Juho Lehtiranta
AC Oulun ja FC Hakan välinen Veikkausliigaottelu puhalletaan siis käyntiin lauantaina 24.8. klo 17.00 alkaen Raatin Stadionilla. Sääennuste lupaa aurinkoista ilmaa parinkymmenen asteen lämmössä, joten Raatin saaressa päästään nauttimaan vielä kesäsäästä ennen kuin kirkkaiden iltavalojen aika koittaa jatkosarjassa. Hanki liput ennakkoon ja vältä jonottaminen portilla, jotka muuten avautuvat tuttuun tapaan klo 16.00. Tervetuloa viihtymään!
Junnut! Tervetuloa junnukatsomoon, jossa voitte yhdessä kannustaa AC Oulua huippusuorituksiin. Tutustu junnukatsomon toimintaan tästä. Ottelun jälkeen mahdollisuus tavata pelaajia Netox Fanzonella. Emme Kiusaa -futiskenttä on lasten käytettävissä tapahtumatorilla koko ottelun ajan.
Musa Jatta saapuu luutimaan AC Oulun takalinjoille
Kuva: Antsa
UutinenEdustus
22.08.2024 11:00
Musa Jatta AC Ouluun loppuvuoden mittaisella lainasopimuksella.
Musa Jatta saapuu Ouluun Slovakian pääsarjaseurasta FK Podbrezovasta. Viime kauden 192 senttinen toppari oli lainalla koko kauden Slovakian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla FK Pohroniessa, pelaten isot minuutit isossa roolissa. 19-vuotiaalle gambialaiselle tuli lopulta vyölle 28 ottelua ja neljä cup-matsia, joissa syntyi yksi maali.
Musa Jatta, mitkä ovat ajatuksesi ja odotuksesi AC Oulusta ja Oulusta?
Ajatukseni AC Oulusta ja Oulusta itsestään ovat positiiviset. Siitä lähtien, kun kuulin seuran kiinnostuksesta minua kohtaan muutama viikko sitten, olen viettänyt paljon aikaa tutkien joukkuetta, katsoen ja seuraten pelejä ja tuloksia. Tiedän, että Oulu on joukkue pohjoisessa, jolla on paljon kannattajia, jotka tulevat stadionille katsomaan otteluita ja ovat intohimoisia seuraa kohtaan. Odotan innolla pääseväni liittymään joukkuetovereideni joukkoon, tutustumaan heihin ja myös pääseväni pelaamaan päävalmentajalle ja hänen taustoille auttaakseni seuraa saavuttamaan halutut tulokset kentällä.
Miten päädyit tekemään sopimuksen AC Oulun kanssa?
Kuten sanoin, tiesin AC Oulun kiinnostuksesta minua kohtaan jo viikkoja sitten. Agenttini oli yhteydessä urheilujohtajaan, ja tuolloin seurani Podbrezová ei halunnut päästää minua, sillä myös Riga FC oli kiinnostunut minusta, mutta sopimusehtoihin ei päästy. Liityin Podbrezován harjoituskauteen, pelasin otteluita, mutta kun minulle kerrottiin, että Oulu on yhä kiinnostunut ja halusi minut, päätin tarttua tilaisuuteen, koska halusin kokea uuden seikkailun, ja Suomen liigassa on ollut gambialaisia pelaajia, jotka ovat menestyneet täällä, kuten Demba Savage ja Omar Colley, jonka kanssa voin sanoa jakavani saman pelipaikan vasenjalkaisena keskuspuolustajana. Toivon saavuttavani sen, mitä hän saavutti Suomessa, mutta AC Oulun kanssa.
Mitkä ovat tulevaisuuden tavoitteesi pelaajana? Mitkä ovat tavoitteesi ensi kaudelle ja sen jälkeen?
Tällä hetkellä ensisijaisena tavoitteenani on auttaa AC Oulua nousemaan Eurolopputurnaukseen ja päättämään kausi hyvin. Tietysti olen täällä lainalla, mutta en näe itseäni lainapelaajana, vaan pelaajana, joka on jo osa Oulua ja valmis antamaan kaikkensa joukkueen puolesta kentällä. Toivon, että voin olla täällä AC Oulun kanssa myös ensi kaudella ja saada mahdollisuuden siirtyä isompiin liigoihin Euroopassa, kuten Omar Colley teki ollessaan Suomessa.
Meille tarjoutui mahdollisuus saada Musa riveihin loppuvuodeksi ja sen aikana voidaan sitten tehdä päätöksiä yhteistyön jatkamisen suhteen. Musa on isokokoinen, suhteellisen atleettinen vasenjalkainen toppari.
Tosi iloinen, että saadaan Musa meille ja ehditään nähdä häntä meidän ympäristössä ihan hyvän mittainen pätkä. Sen aikana saadaan varmaan selville, kuinka kehityskelpoisesta ja sopeutumiskykyisestä kaverista on kyse
Laivastonsinisten työ kiusaamisen ja rasismin vastaisessa taistelussa etenee jälleen, kun seura ottaa käyttöön ilmiantonumeron ottelutapahtumiin. Ota yhteyttä numeroon, jos havaitset tai koet kiusaamista tai rasismia stadionilla. Ilmoituksen voi tehdä soittamalla tai tekstiviestillä.
Ilmiantonumeron avulla voidaan välittömästi puuttua epäasialliseen käytökseen stadionilla, mikä mahdollistaa nopean reagoinnin ja ongelmatilanteiden tehokkaan käsittelyn. Tämä parantaa ottelutapahtumien turvallisuutta ja viihtyisyyttä kaikille osallistujille.
Emme Kiusaa -ilmiantonumero 050 435 5043
Lisäksi AC Oulun nettisivuilla on lomake, jonka kautta voi myös ilmoittaa havainnoistaan. Ilmiantolomakkeen voi täyttää anonyymisti, ja ilmoituksia voi tehdä milloin vain. Puhelin palvelee ottelupäivinä.
Ohjeet AC Oulun otteluihin katsojille: Toimi näin havaitessasi kiusaamista tai rasismia
AC Oulu on sitoutunut luomaan turvallisen ja viihtyisän ympäristön kaikille otteluiden katsojille. Jos havaitset kiusaamista, rasismia tai muuta epäasiallista käytöstä otteluiden aikana, toimi seuraavasti:
Ilmoita Asiasta Heti:
Ota ensin yhteyttä lähimpään järjestyksenvalvojaan tai soita tai tekstaa välittömästi ilmoitusnumeroon 050 435 50 43. Tämä numero on käytössä ottelupäivinä, ja kaikki ilmoitukset käsitellään luottamuksellisesti. Tämä on paras tapa ilmoittaa, koska se mahdollistaa epäasiallisesti käyttäytyneen henkilön välittömän tunnistamisen ja kiinniottamisen stadionilla.
Tee Ilmoitus Verkossa:
Voit myös tehdä ilmoituksen AC Oulun nettisivujen kautta. Käytä ilmoituslomaketta osoitteessa acoulu.fi/emmekiusaa. Tämä lomake on aina auki, joten voit tehdä ilmoituksen milloin tahansa, myös otteluiden jälkeen.
Mikäli Mahdollista, Kerää Todisteita:
Jos mahdollista, pyri ottamaan tilanteesta kuvaa tai videota, tai pyydä toista katsojaa vahvistamaan havaintosi. Huomioithan kuitenkin, että AC Oulu ei voi ottaa vastaan kuvia tai videoita, koska Suomen laki ei salli tällaisten materiaalien käsittelyä ilmoitusasioissa. Säilytä kuitenkin kuvat ja videot poliisia varten, jos tilanne edellyttää poliisitutkintaa.
Tukea ja Apua:
Voit pyytää apua ja tukea lähimmältä järjestyksenvalvojalta tai stadionin henkilökunnalta.
AC Oulu ei hyväksy minkäänlaista kiusaamista tai rasismia. Tehdään yhdessä stadionistamme turvallinen ja positiivinen paikka kaikille!
Kenttämestarit-videopodcastista on ilmestynyt uusi jakso
UutinenEdustus
20.08.2024 13:25
Uusin Kenttämestarit-videopodcast on julkaistu Veikkausuutisiin.
Tällä viikolla Kenttämestareita puhuttaa mm. KuPSin uusi valmentajavalinta. Juontajina toimivat Juhani Jahnukainen ja Jaakko Tiira. Kuuntele ja katso uusin jakso tästä!
Uutinen on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veikkauksen kanssa.
SOS-Lapsikylän ja Veikkausliigan Unelmien kierroksella pelataan lasten harrastamisen puolesta
UutinenEdustus
19.08.2024 17:30
Unelmien kierros järjestetään 24.–26. elokuuta kuudella eri paikkakunnalla. Veikkausliigan ottelukierroksella kerätään varoja lasten ja nuorten harrastamisen tueksi.
Veikkausliigan ja SOS-Lapsikylän yhteistyökierros järjestetään nyt toista kertaa. Unelmien kierros kannustaa osallistumaan keräykseen, jonka tuotot ohjataan Unelmista totta -harrastustukeen. Tuki mahdollistaa säännöllisen harrastuksen aloittamisen tai jatkamisen pienituloisten perheiden lapsille.
SOS-Lapsikylän Unelmista totta -harrastustukea on tänä vuonna jaettu kesäkuun loppuun mennessä jo yli 1300 lapselle, yli puoli miljoonaa euroa. Kaiken kaikkiaan apua ovat saaneet yli 6000 lasta ja nuorta jo yli 2 miljoonalla eurolla.
”Silloin kun perheen rahat ovat vähissä, lapsen harrastus on usein se mistä joudutaan ensimmäisenä luopumaan – eikä moni lapsi pääse koskaan aloittamaan mielekästä harrastusta. Harrastustuki on yksi keino auttaa haastavassa tilanteessa olevia perheitä ja lapsia. Lapsiperheköyhyys on lisääntynyt ja monet harrastukset ovat kallistuneet”, sanoo Unelmista totta –harrastustuen ohjelmapäällikkö Päivi Häikiö.
Unelmien kierros on yhteisöllinen hyvän mielen otteluviikonloppu, jonka avulla pyritään tekemään yhä useamman lapsen harrastaminen mahdolliseksi. Lahjoittaa voi tekstiviestitse, MobilePaylla tai verkkosivulla unelmienkierros.fi.
“Jokaisella lapsella on oikeus hyvään arkeen ja mielekkääseen harrastukseen. Se tukee lapsen kasvua ja kehitystä monin tavoin – parhaimmillaan harrastuksella on syrjäytymiseltä suojaava vaikutus. Harrastukset tuovat sosiaalisia taitoja, merkitystä elämään ja uusia kavereita”, Häikiö sanoo.
”Unelmien kierroksella haluamme paitsi kerätä varoja tärkeään asiaan, myös nostaa tietoisuutta lasten harrastamisen tärkeydestä ja siitä, että jokaisella lapsella täytyy olla mahdollisuus harrastaa. Jokainen Veikkausliigapelaajakin on lapsena lajin pariin tullut harrastustoiminnan kautta ja Unelmien kierroksen toteuttaminen yhteistyössä SOS-lapsikylän kanssa sopii erinomaisesti Veikkausliigan arvoihin ja vastuullisuuteen”, toteaa Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa.
Unelmien kierros näkyy otteluviikonloppuna tapahtumapaikkakunnilla sekä Veikkausliigan, SOS-Lapsikylän sekä Veikkausliigan seurojen somekanavissa. Tämän lisäksi Veikkausliigan tv-kumppani Ruutu näyttää totuttuun tapaan kaikki kierroksen ottelut suorina lähetyksinä.
SOS-Lapsikylässä tavoitteenamme on auttaa yhä useampaa lasta ja nuorta kasvamaan mahdollisuuksiensa mittoihin. Olemme lastensuojelun ja lapsiperheiden varhaisen tuen asiantuntija ja palveluntuottaja sekä hyvinvointialueiden kehittämiskumppani perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. SOS-Lapsikylä on toiminut Suomessa vuodesta 1962 ja olemme osa 130 maassa toimivaa kansainvälistä SOS Children’s Villages -järjestöä. www.sos-lapsikyla.fi
Veikkausliiga on miesten kotimaisen jalkapallon pääsarja. Veikkausliiga on toiminut erillisenä pääsarjaorganisaationa vuodesta 1990 lähtien. Veikkausliigan otteluita seuraa paikan päällä vuosittain lähes puoli miljoonaa katsojaa ja suorat ottelulähetykset Ruutu-palvelussa tavoittavat vielä suuremman yleisön. www.veikkausliiga.com