Vahva sarja-avaus lämmitti Malista

Kuva: Tapani Pikkarainen
Uutinen Edustus

AC Oulun kauden avausottelu meni kaikin puolin päävalmentaja Juha Malisen toiveiden mukaan. Vakuuttava 4-0-voitto Vaasan IFK:sta antoi koko joukkueelle lentävän lähdön kauteen komeasti reilun kahden tuhannen katsojan edessä.

Ensimmäisen voiton jälkeen ei ole syytä paukutella henkseleitä, mutta siitä huolimatta tyytyväisyyteen oli aihetta. AC Oulu onnistui koko joukkueen voimin laajalla rintamalla, eikä jättänyt pienintäkään epäselvyyttä siitä, kumpi oli parempi joukkue Castrenin lauantai-illassa.

– Tässä kahden tunnin aikana tulivat oikeastaan esille ne syyt, miksi halusin Ouluun tulla takaisin. Yleisö on innostunut ja joukkueen pystyimme kasaamaan sellaiseksi, joka tulee olemaan tulevaisuudessa ylpeyden aihe. Myös seura ansaitsee kiitokset siitä, että sillä puolella on ymmärretty valmentajan vaatimukset loppuun asti. Viimeiset palaset saimme kohdilleen vasta viimeisellä viikolla, päävalmentaja Juha Malinen aloitti.

–  Tämä oli meiltä erinomainen avaus ja palkinto talven kovasta työstä. Kauden aikana tulee eteen varmasti paljon huonompia pelejä, vaikka pisteitä totta kai haluamme ottaa jokaisessa ottelussa. Kaudesta jää yleensä mieleen viisi tai kuusi hyvää peliä ja tämä oli varmasti yksi niistä. Saimme erinomaisen lähdön kauteen, mutta ei muuta kuin jäitä hattuun vaan.

AC Oulu loi ottelussa alusta lähtien kovalla tahdilla tilanteita vaasalaisten päätyyn ja hallitsi kenttätapahtumia läpi illan.  

– Ensimmäistä kymppiä lukuun ottamatta pääsimme hyvin peliin mukaan. Alussa lähdimme hieman liikaa pelaamaan kaunista, jolloin tehokkuus unohtuu. Sitten kun aloimme pelata suoraviivaisemmin palloja kärkipelaajille, niin homma alkoi mennä meidän sävelemme mukaan, kertoi Malinen.

Myös VIFK:n päävalmentaja Tomasz Arceusz myönsi, että pisteet menivät oikeaan osoitteeseen. Vierasjoukkueen Johnny Glasberg pääsi ensimmäisen jakson loppupuoliskolla kertaalleen yrittämään hyvästä paikasta, mutta muuten AC Oulun maalivahti Dennys Rodrigues sai olla tolppien välissä rauhassa.

– Paljon parempi joukkue voitti, se on ihan selvä asia. Oulu oli selvästi taitavampi ja halukkaampi joukkue. Oulu pelasi sen verran hyvin, ettemme päässeet pelaamaan omaa peliämme lainkaan. Olimme ainakin yhden askeleen myöhässä koko ajan, Arceusz tunnusti.

Malinen oli tyytyväinen myös joukkueen pelitaktiikan onnistumiseen.

– Suuri tavoitteemme oli, että emme saa antaa Vaasan pelata omaa peliään, eikä lyhytttä. Se onnistui. Samoin onnistuimme voittamaan kakkospalloja hyvin. Esimerkiksi Axelin (Orrström) panos kakkospalloissa oli erittäin hyvä. Samoin Pehkonen (Antti) pelasi topparina juuri niin kuin hänen pitääkin pelata.

– Penan pitää tuoda peliimme sellaista ”pahaa roolia” sekä suoraviivaisuutta. Hän pelasi juuri omilla vahvuuksillaan ja oli kova jätkä. Muut puolustajat ympärillä Boussad Houchen johdolla voivat pelata vähän enemmän taidetta, mutta jos Penasta halutaan parhaat puolet esiin, niin sieltä täytyy tulla katkoja ja suoraviivaista peliä. Näitä nähtiin tässä ottelussa, Malinen kiitteli.

AC Oulun avauskokoonpanossa pelasivat lauantaina laitapuolustajina Niko Kukka ja Niko Heiskanen, toppareina kaksikko Pehkonen-Houche, keskikentällä Orrström, Dominic Yobe sekä Iyam Friday ja hyökkääjinä vasemmalla Jarno Tenkula, oikealla Tommi Siekkinen ja kärjessä Donewell Yobe.

Paketti oli hyvin rakennettu ja peli oli rohkeaa sekä organisoitua. Viimeisen puolen tunnin aikana kentälle tuli myös kolme nuorta oululaispelaajaa lisää, kun Siekkinen vaihdettiin Jussi Äijälään, Donewell Yobe Jarno Rovaan ja Simo Myllymäki korvasi Heiskasen.

– Nyt varmaan monille selvisi myös se, että näitä muutamia ulkomaalaispelaajia tarvitsemme nuorten ympärillä. Nuoret pelaajat tarvitsevat vetoapua ja kehittävän ympäristön. Kokonaisuus on meillä nyt kehittävä niin kentällä kuin kentän reunillakin. Kyllä oululaisyleisö löytää peleihin ja jatkossa varmasti vielä enemmänkin, päätti Malinen.

Avausottelussa Castrenin aurinkoisessa lauantai-illassa kotijoukkueen maalijuhlista nautti reilut kaksi tuhatta silmäparia, joka on varsin komea yleisömäärä Ykkösen ottelussa.

AC Oulun kausi jatkuu jo tiistaina Castrenissa Suomen Cupin 4. kierroksen ottelulla, jossa vastaan asettuu Oulun Tarmo. Seuraava ottelu Ykkösessä on edessä ensi lauantaina, jolloin oululaiset matkustavat FC Hämeenlinnan vieraaksi.

Siekkinen sai maalitilin heti auki

Kuva: Tapani Pikkarainen
Uutinen Edustus

AC Oulun toisen – ja erittäin tärkeän – maalin lauantain sarja-avauksessa teki Tommi Siekkinen. Siekkisen mukaan koko joukkue nautti täysin rinnoin pelaamisesta avausottelussa.

Siekkisen, kuten koko AC Oulun joukkueen, kasvoilta paistoi ottelun jälkeen tyytyväisyys. Pitkän harjoituskauden jälkeen sarjakausi lähti liikkeelle erinomaisella tavalla, kun lopputuloksena oli selkeä 4-0-voitto Vaasan IFK:sta.

– Oli todella mukava pelata. Sarja-avaus, mahtava keli ja hienosti yleisöä, niin koko joukkue nautti kentällä. Hyvä alku ei ollut myöskään yllätys, vaikka OLS-peli viikko sitten oli meiltä huono kenraali. Kentällä kyllä huomasi, että olimme täysin valmiit kauden alkuun, Siekkinen naulasi.

19-vuotias oululaishyökkääjä sai myös oman maalitilinsä auki heti ensimmäisessä ottelussa, sillä Siekkinen laukoi pallon komeasti vasempaan ylänurkkaan 43. peliminuutilla. AC Oulun 2-0-maaliin erinomaisen syötön antoi vasemmalta laidalta niin ikään terävästi pelannut Jarno Tenkula.

– Tenku laittoi hyvän pallon takatolpalle. Vastustajan laitapakki oli kaventanut niin paljon, että olin jäänyt vapaaksi taakse. Juha (Malinen) on tässä treenikauden aikana "muutaman" kerran sanonut, että rauhallisesti ensin pallo haltuun ja sitten niitä tekoja. Sinnehän se pallo sitten upposi, Siekkinen hymyili.

Siekkinen vaihdettiin kentältä 67. minuutilla, kun hän loukkasi lievästi jalkansa.

– Pohkeessa vain vähän kramppasi, kun oli kuuma peli ja tekonurmella pelattiin. Olin tankannut kyllä hyvin, mutta laitapelaajana tulee juostua niin paljon, että vähän meinasi pohkeet krampata. Mutta ei mitään vakavampaa.

(Toimitus)

Siekkinen hamuaa kehitystä ja maaleja

Kuva: Tapani Pikkarainen
Uutinen Edustus

AC Oulun hyökkääjä Tommi Siekkinen on alkavalla kaudella siinä tilanteessa, että terveenä ollessaan 19-vuotias oululainen on lähellä avauskokoonpanon paikkaa. Siekkinen aikoo myös vastata haasteeseen.

Siekkinen nousi AC Oulun rinkiin OLS:sta kaudella 2006. Silloin ura Ykkösessä sai lentävän lähdön, sillä pallo löysi tiensä vastustajan verkkoon heti ensimmäisessä ottelussa, kun hyökkääjä tuli vaihdosta kesken ottelun kehiin.

Viime kaudella Siekkinen taisteli peliajasta Veikkausliigassa, mutta joutui lopulta pelaamaan pääasiassa farmiseura OLS:n riveissä. Kauteen 2008 nuorten maajoukkuepelaaja lähtee vastuullisessa roolissa, jossa peliaikaa on odotettavissa huomattavasti aiempia vuosia enemmän.

Siekkinen on yksi niistä nuorista oululaispelaajista, joista AC Oulu pyrkii kasvattamaan tulevaisuuden kovia tekijöitä.

– Viime kauteen verrattuna on parempi kevätkausi takana pienistä loukkaantumisista huolimatta. Vuosi sitten oli aika paljon muun muassa kouluhommia, jotka häiritsivät keskittymistä kauteen. Nyt olen tykännyt hyvin paljon Juhan (Malinen) valmennuksesta. Pelaajat tietävät, mitä tehdään ja asioita käydään selkeästi läpi. Varmasti tämä tulee näkymään myös sarjakauden aikana, Siekkinen kertoo.

Lisääntyvän peliajan myötä nuorukaisen harteille tulee myös lisää odotuksia, sillä tulostakin odotellaan.

– Kyllä itsellänikin on kovat odotukset. Entisenä yksilöurheilijana odotan itseltäni paljon jokaisessa pelissä. Haluan kehittyä ja saada peliaikaa. Luotan, että myös maaleja tulee sitä kautta, viime kaudella yhden liigaosuman viimeistellyt Siekkinen vakuuttaa.

Pelkästään hyökkääjien harteille ei maalintekopaineita voi luonnollisestikaan kasata, sillä ilman hyvää tarjoilua ovat maailmanluokan pelaajatkin vaikeuksissa.

– Jos keskikentältä ei tule palloja, niin en saa tilanteita sinne linjan taakse, jonne tulevissa palloissa olen hyvä. Mutta uskon, että kun Dominic (Yobe) ja kumppanit ovat keskikentällä, niin palloja kyllä tulee. Menohaluja löytyy meidän joukkueessa sekä vasemmalta että oikealta. Kun keskikentältä nostetaan katseet ylöspäin, niin olemme jo menossa, kuvailee harjoitusotteluissa pääosin oikealla laidalla hyökännyt Siekkinen.

AC Oulu ei lähde kauteen suurimpana ennakkosuosikkina, vaan pyrkii parhaansa mukaan iskemään kapuloita muutaman nousijakandidaatin rattaisiin.

– Viikingit on satsannut paljon, samoin kuin jo viime kaudella hyvin pelannut JJK. KPV tulee varmasti myös olemaan yksi kovista, mutta uskon, että mekin aika korkealla tulemme olemaan, pohtii Siekkinen kauden ennakkosuosikkeja.

Malinen: Rakennamme pohjaa tulevaisuuden liigajoukkueelle

Kuva: Tapani Pikkarainen
Uutinen Edustus

AC Oulu aloittaa sarjakautensa lauantaina, kun Vaasan IFK saapuu vieraaksi Castrenin kentälle. Päävalmentaja Juha Malisen mukaan joukkue on valmis kauden haasteisiin.

Malinen silmäilee joukkueensa perjantain harjoituksia aurinkolasien takaa hyvin kesäisessä säässä Castrenin kentällä. Kyseessä ovat viimeiset todelliset harjoitukset ennen sarjan alkamista. Lauantaina kaiken on oltava valmista, kun peli pyörähtää käyntiin klo 17.00.

Päävalmentajan mukaan kaikki mahdollinen on valmistautumisessa tehty, ja nyt nähdään, minkälaista hedelmää neljän kuukauden harjoituskauden aikana tehty työ kantaa.

– Eipä ole syytä valittaa, sillä varsinkin tämä viimeinen viikko on onnistunut. Aurinko on paistanut kivasti ja joukkue on käynyt ylä- ja alamäet läpi harjoituskauden aikana. Kenraaliharjoituksemme viikko sitten oli varsin heikko ja sen jälkeen piti tehdä pieni kurinpalautus, mutta tällä viimeisellä viikolla monet ovat nostaneet tasoaan ja joukkueessa on oikea ilme, Malinen tuumaa.

– Tästä joukkueesta tulee hyvä asia oululaisille. Joukkueessa on paljon taitoa ja oppimishaluisia sekä innokkaita pelaajia. Lisäksi on aggressiivisuutta, jota tosin tarvitsemme vielä lisääkin. Selkeä linjauksemme on nyt kasvattaa nuoria oululaisia pelaajia ja rakentaa heidän ympärilleen hyvä joukkue.

AC Oulu ei lähde kauteen ennakkosuosikkina. Ykkösen kärkikaksikoksi on yleisesti veikattu Vuosaaren Viikinkejä sekä jyväskyläläistä JJK:ta ja tämä lähtöasetelma sopii myös Maliselle.

– Olemme lähteneet kasaamaan tätä projektia sillä ajatuksella, että kaudella 2010 Oulussa on ylpeyden aiheena pysyvä ja jatkossa myös menestyvä liigajoukkue, jota kannattaa seurata. Sen pohjia olemme lähteneet tekemään ja se tarkoittaa sitä, että tällä kaudella ei ole vielä pakonomaista nousutavoitetta. Pyrimme nyt rakentamaan sekä seuraa että joukkuetta siihen kuntoon, että se kestää kolhuja.

– Meidän ei kannata tässä vaiheessa paukuttaa henkseleitä. Tulokset eivät ole vielä sillä mallilla, että voisimme uhota olevamme Ykkösen kärjessä. Tavoitteemme on pelata sijoista 1-6 ja noin kymmenen kierroksen tienoilla on tarkoitus olla niillä sijoilla, kertoo Malinen.

Malisen pelikirja

Urheilumaailmassa on viime vuosien aikana ollut paljon puhetta ns. pelikirjoista. Yleisesti pelikirjalla tarkoitetaan sitä systeemiä ja pelitapaa, jolla joukkue pelaa.

AC Oulun käytössä on kirjaimellisesti pelikirja, sillä Malinen on koonnut kaikki joukkuetta koskevat asiat kirjaksi. Jokaiselta joukkueen jäseneltä löytyvän sinisen kirjan nimi on Sinistä energiaa 2008 – AC Oulun pelikirja.

– Itse asiassa tein ensimmäisen pelikirjani jo 1990-luvulla ja vuonna 2001 minulla oli Myllykoskella varsin mittavakin pelikirja. Nyt sitten kaikki AC Oulun asiat ovat myös kansien välissä. Tästä pelikirjasta löytyvät kaikki asiat, mitä pyrimme tekemään, miten valmistaudutaan otteluihin, mitkä ovat kunkin pelaajan tehtävät, miten pelaamme ja niin edelleen, Malinen esittelee.

– Kaikki pelaajat ovat pistäneet allekirjoituksensa kirjaan ja menemme eteenpäin sinisen energian linjalla. Kirja ei ole mikään raamattu ja siihen voidaan tehdä muutoksia matkan varrella, mutta nyt meillä on selkeä linja, joka on myös painettuna. Jos joukkueeseen tulee esimerkiksi uusi pelaaja, niin hänelle annetaan heti käteen tämä kirja. Tämän lukemalla pelaaja pääsee sitten hommaan mukaan.

Vaasalaisvieraita sarja-avauksessa

Kaikki on siis valmista lauantain sarja-avaukseen, jossa vastaan asettuu Vaasan IFK. VIFK on erittäin perinteinen, vuonna 1900 perustettu seura, joka nousi kauden 2005 päätteeksi Ykköseen. Viime kaudella VIFK sijoittui kuudenneksi ja tavoittelee samoja sijoja myös tällä kaudella, vaikka joukkueesta lähtikin paljon pelaajia viime kauden jälkeen.

– Vaasa tietää jo, miten Ykkösessä pelataan. Heillä on joukkueessa muun muassa kovan pelimiehen maineessa oleva Christian Sund (edelliset kolme kautta liigaa FC Lahdessa) sekä pari uutta puolalaispelaajaa. Ennakkokaavailuissa heitä on veikkailta kenties nippa nappa meidän yläpuolelle. Se tarkoittaa kovaa taistelua ja tiukkoja tilanteita, jossa pienet asiat ratkaisevat, ennakoi Malinen.

AC Oulu pelaa toukokuussa kaikkiaan viisi Ykkösen ottelua, sillä VIFK-pelin jälkeen vastassa ovat FC Hämeenlinna (v), GrIFK (k), PK-35 (v) ja KäPa (k). Uusiutuneelle ja osin kokemattomallekin oululaisryhmälle sarjan alku on varsin tärkeä.

– Ensimmäisissä kolmessa ottelussa taitoasiat jäävät hieman varjoon. Nämä ovat tahtopelejä. Toivottavasti meidän uudella joukkueella kantti pitää ja tehdään heti avauspelistä hyvä tulos, päättää Malinen.

AC Oulu pääsee sarja-avaukseen lähes täydellä miehistöllään, sillä ainoa poissaolija on nilkkavammaa paranteleva Veli-Pekka Nurmi. Keskikenttäpelaaja on päässyt jo eroon kainalosauvoistaan ja kuntouttaa itseään kovaa vauhtia. Pelikentille Nurmea odotetaan mahdollisesti 18. toukokuuta, jolloin AC Oulu pelaa toisen kotiottelunsa.

Malinen tyytyväinen kuntotestin tuloksiin

Uutinen Edustus

AC Oulun pelaajat huhkivat tällä viikolla beep-testin parissa, jossa pelaajien kestävyys joutui tosipuntariin. Päävalmentaja Juha Malinen katselee tyytyväisenä testin tuloksia.

Beep-testissä mitataan pelaajien kuntotasoa ja juoksukestävyyttä. Pelaajat juoksevat ns. ”beepistä beeppiin” 20 metrin väliä edestakaisin. Tahti kiihtyy testin aikana niin kauan, kunnes pelaajat väsähtävät.

AC Oulu piti edellisen beep-testinsä reilu kuukausi sitten ja siihen verrattuna keskiarvot parantuivat reippaasti.

– Fysiikkavalmentajamme Risto Keskitalon johdolla olemme saaneet selkeästi joukkuetta eteenpäin nopeus- ja voimapuolella. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että Risto on saatu mukaan ja myös pelaajien suhtautumiseen. Meidän fyysinen ja pallollinen harjoittelu ovat hyvin ammattimaisella tasolla, kiittelee päävalmentaja Juha Malinen.

Beep-testin ykkönen oli yllätysnimi, sillä ylivoimainen voittaja oli maalivahti Dennys Rodrigues, jonka tulos oli huikea 24 minuuttia ja 40 sekuntia.

– Olen tehnyt 12 vuotta näitä testejä ja tämä oli kaikki vuodet mukaan luettuna kaikkien aikojen paras tulos! Maalivahdit ovat yleensä tässä testissä heikoimmilla ja juoksevat noin 10-14 minuuttia, joten tämä oli aivan hurja tulos. Ja kaiken lisäksi hänelle tyypillisesti kädet pelasivat ja suu kävi koko ajan testin aikana. Ihmeellinen mies, äimisteli Malinen.

Myös muun joukkueen kestävyystaso on parantunut maaliskuun testiin verrattuna.

– Yli 50 prosenttia joukkueesta paransi, joten nämä ovat hyvin rohkaisevia tuloksia. Tulokset ovat tärkeitä erityisesti siinä mielessä, että niiden mukaan joukkue jaksaa rohkeaa sekä aktiivista pelitapaa, Malinen korostaa.

Rodriguesin jälkeen 20 minuutin pintaan jaksoivat Fitim Syla, Henri Hanhela, Jarno Tenkula, Tommi Siekkinen ja Simo Myllymäki.

– Heidänkin tulokset olivat kiitettäviä. He ovat myös karvauspelaajiamme, joten hyvä kestävyys on erittäin tärkeää, huomauttaa Malinen.

AC Oulu pelaa seuraavan harjoitusottelunsa lauantaina klo 14, jolloin PS Kemi saapuu vieraaksi Heinäpään tekonurmelle. Viime päivien lumisateiden vuoksi Castrenin kenttä ei ole vielä pelikunnossa ja tämän viikon AC Oulu on joutunut harjoittelemaan sisätiloissa Arina Areenalla.

AC Oulun maalivahdit esittelyssä

Uutinen Edustus

AC Oulun maalivahtitiimissä on tällä hetkellä kolme maalivahtia. Dennys Rodriguesin, Juho Keskisen ja Denys Pervovin maalivahtivalmennuksesta vastaa Mikko Väänänen.

Ykkösmaalivahdin roolia vajaan kuukauden kuluttua alkavalle kaudelle on soviteltu Dennys Rodriguesin harteille. 29-vuotias brasilialaismaalivahti saapui Ouluun maaliskuussa ja sai sopimuksen testijakson kautta. 192-senttinen torjuja on pelannut uransa aikana Brasilian pääsarjatasolla saakka.

– Dennys on jo kokeneempi maalivahti ja se näkyy selkeästi otteissa. Hän on varsin aktiivinen ja haluaa osallistua peliin. Myös pelisilmä on hyvä, mikä näkyy siinä, että turhaa hötkyilyä ei ole, vaan hän osaa sijoittua oikein. Avaukset ovat hyviä sekä maasta että käsistä. Kokovolley on puolestaan aika tyypillinen eteläamerikkalaiselle maalivahdille eli sivusta lähtee tarkkoja laakoja, AC Oulun maalivahtivalmentaja Mikko Väänänen arvioi.

– Sitten jos miettii torjuntoja, niin Dennys on tosiaan hyviä sijoittumaan ja se auttaa paljon. Hän pystyy tekemään hyviä torjuntoja ja myös lähitilanteissa hän kykenee reaktiotorjuntoihin. Voisi sanoa, että Dennys on erittäin tasainen maalivahti ja kokonaisuus on hyvä. Sellaista erityisen heikkoa kohtaa ei ole, jatkaa Väänänen.

Rodriques.jpg

Rodriguesin haastajana alkavalla kaudella on 24-vuotias oululaismaalivahti Juho Keskinen. Tähän mennessä pääasiassa Tervareiden maalilla torjunut Keskinen kuului AC Oulun rinkiin jo kaudella 2006, mutta hakee nyt tosissaan peliaikaa Ykkösestä. Loppusuoralla oleva poliisikoulu on hieman häirinnyt Keskisen kevätkautta, mutta sarjakauden aikana hän tullee haastamaan Rodriguesin.

– Juholla on futsalmaalivahdiksi tyypillisesti parhaat ominaisuudet ilman muuta lähitorjunnoissa. Kun läheltä tulee yrityksiä, niin tarvittaessa Juho syöksyy rohkeasti jalkoihin peittämään. Hän ei ujostele, eikä pelkää, vaan pyrkii aktiiviseen peliin. Osallistuu peliin ja puhuu paljon, Väänänen kuvailee.

Keskinen.jpg
Juho Keskinen.

Kolmantena maalivahtina AC Oulun ryhmässä on tällä hetkellä 24-vuotias Denys Pervov, joka nousi Tervareiden kautta viime kaudeksi AC Oulun liigajoukkueen mukaan. Pervov pelasi viime kaudella yhden ottelun Suomen Cupissa, mutta liigapeleissä vastuun kantoi jokaisessa ottelussa Jani Viander.

– Myös Denysilla torjunnat ovat paras osa-alue. Petrattavaa olisi etenkin jalalla pelaamisessa. Itseluottamus on hänellä se tärkein juttu eli se pitäisi löytää, niin sitten kokonaistasokin nousisi. Kokonaisuutena Dennys on suhteellisen tasainen maalivahti, kertoo Väänänen.

Pervov Denys.jpg
Denys Pervov.

Väänänen on toiminut AC Oulun maalivahtivalmentajana lähes koko seuran olemassaolon ajan, joten miehen silmien alla on piipahtanut useita eri liimanäppejä. Paremmuusjärjestykseen maalivahteja on turha laittaa, mutta muutamia mielenkiintoisia valmentamiaan nimiä Väänänen nostaa esiin.

Luukkosen Jani (nykyään MyPa) oli Oulussa hyvä ja Tervareiden ajoista mieleen jäi Otto Fredriksson (nykyään norjalainen Lillestrøm), vaikka hän oli vielä nuori silloin. Ja tietenkin viime kaudella AC Oulussa torjunut Jani Viander (nykyään HJK) oli oikein hyvä ja tasainen maalivahti. Viander on siinä mielessä vahva, että hän osaa käyttää nimenomaan omia vahvuuksiaan ja pelaa niillä. Vaikea on verrata maalivahteja keskenään, koska kaikki ovat erityyppisiä, pohtii Väänänen.

Tämän hetkinen maalivahtien tilanne Oulussa sen sijaan saa Väänäsen mietteliääksi.

– Maalivahtitilanne on Oulussa huono, koska juniorivalmennuksessa ei aikaisemmin ole kiinnitetty juurikaan huomiota maalivahtivalmennukseen. Nyt sitten kun asiaan on herätty, niin pulaa on maalivahtivalmentajista. Oulussa on muutamia -89, -90 ja -92-syntyneitä molareita, joista joku voi kovalla työllä lyödäkin itsensä läpi. Seuraavat lupaukset heidän jälkeensä ovat -93 ja -94-syntyneissä. Heidän vain pitäisi saada nyt säännöllistä maalivahtivalmennusta.

Suomen tämän hetken parhaaksi maalivahdiksi Väänänen arvostaa edelleen oululaislähtöisen Antti Niemen (Fulham) sekä maajoukkueen ykkösvahti Jussi Jääskeläisen (Bolton). Veikkausliigan torjujista Väänänen mainitsee 2000-luvulla peräti neljä kertaa liigan parhaaksi maalivahdiksi valitun Tampere Unitedin Mikko Kavénin.

(Toimitus)
Kuvat: Tapani Pikkarainen

Nurmi tuo johtajuutta ja kokemusta AC Ouluun

Kuva: Tapani Pikkarainen
Uutinen Edustus

AC Oulun alkavan kauden joukkueen kokenein pelaaja on keskikentällä raatava Veli-Pekka Nurmi. Tietotaitoa löytyy niin Veikkausliigasta kuin Ruotsinkin kentiltä.

Veli-Pekka Nurmi saapui AC Oulun ryhmään ensin testijaksolle helmikuun alussa. Tuolloin moni hieraisi silmiään ja korviaan, sillä kyseessä on jo 32-vuotias pelaaja, jonka viime vuosien otteista ei kuitenkaan tahtonut tietoa heti löytyä.

– Niin, varmaan joillekin olen suhteellisen tuntematon kaveri, Nurmi naurahtaa.

Päävalmentaja Juha Maliselle Nurmi ei kuitenkaan ollut tuntematon tapaus – päinvastoin. Malinen muistaa pelaajan jo 1990-luvulta Turusta, jolloin hän valmensi Turussa TPS:aa ja silloin nuori Nurmi pelasi paikallisvastustaja Interin riveissä. Nurmen tililtä löytyy yhteensä viisikymmentä Veikkausliigaottelua Interin (1997 ja 1998) ja porilaisen FC Jazzin riveissä (2000 ja 2001). Välissä vierähti yksi kausi Seinäjoella.

Kauden 2001 jälkeen oli aika ottaa hyppy uusiin haasteisiin. Nurmi siirtyi Suomesta naapurimaa Ruotsiin.

– Viimeisellä kaudella oli Porissa vähän ongelmia palkanmaksun kanssa ja muutenkin teki mieli kokeilla jotain uutta. Yksi iso tekijä Ruotsiin lähdössä oli myös se, että koulussa olin melkoisen kehno ruotsin kielessä, joten halusin sitä oppia puhumaan. Ja kyllä pelillisestikin halusin lähteä kokeilemaan, minkälaista peli on Ruotsissa, Nurmi muistelee.

Nurmi pelasi Ruotsissa kaikkiaan viisi kautta neljässä eri seurassa. Seuroina olivat Skellefteå kakkosdivisioonassa, Piteå ja Anundsjö IF Superettanissa sekä Karlslund IFK Örebro kolmosdivisioonassa.

– Tiedossa oli, etten ole mikään Pele jalkapalloilijana, joten kovan työn kautta sinne lähdettiin ja kovasti siellä myös piti töitä painaa. Olen enemmän joukkuepelaaja kuin mikään kikkailija, joten siinäkin mielessä Ruotsin pelit sopivat hyvin. Hyvin viihdyin, mutta samanlainen maa se Ruotsi on kuin Suomikin.

Paluu Suomeen oli lopulta edessä täksi kaudeksi ja syy ei mitenkään järkyttävä yllätys ole.

– Naisilla on ihmeellinen vaikutus tässä elämässä ja lähinnä tyttöystävän takia palasin nyt Suomeen, Nurmi heittää.

Mutta miksi Ruotsissa usean vuoden viettänyt Turun mies päätti tulla juuri pohjoiseen ja AC Ouluun?

– Sain tietää, että Malinen on Oulussa uutena valmentajana ja silloin heräsi ajatus siitä, että tällaiselle vanhalle äijällekin voisi jotain uutta vielä täällä olla. Otin yhteyttä Juhaan ja sen jälkeen ei muita vaihtoehtoja enää ollutkaan, Nurmi selvittää.

Nurmi on ollut joukkueen mukana jo kaksi kuukautta ja harjoitusotteluiden perusteella AC Oulu saa keskikentän pohjalla viihtyvästä pelaajasta todellisen liiderin sekä taistelijan joukkoonsa.

Samoilla linjoilla on myös Malinen.

– Vellu on hyvin ärhäkkä pelaaja. Mielestäni kyseessä on sellainen pelaaja, jollainen pitäisi olla jokaisessa joukkueessa. Hän on varsin isällinen hahmo ja sellainen hyvä linkki joukkueen nuoremman ja kokeneemman kaartin välillä.

– Arvostan myös Vellun moraalia, sillä tässä yrittivät isommat seurat ottaa välistä, mutta hän oli sitoutunut AC Ouluun ja piti lupauksensa. Suunnitelmamme hänen suhteen ovat jo pidemmällä kuin tässä yhdessä kaudessa, Malinen kertoo.

Nurmi myöntää itsekin, että kentällä käy jalkojen lisäksi myös suu tiuhaan tahtiin.

– Se on aika loogista minulle. Puhun muutenkin paljon, joten sellainen aktiivinen ohjaaminen tulee luonnostaan. Toivottavasti siitä on apua joukkueelle, että pystyn puhumaan kentällä ja ohjaamaan tilanteita.

– Tavoitteena on auttaa nuoria jätkiä eteenpäin ja myös kannustaa heitä treenaamaan kovaa raskaillakin hetkillä. Ehkä olen myös sellainen tasapainottava pelaaja joukkueelle. Nuoremmat voivat vähän enemmän höntyillä ja kikkailla pallon kanssa, niin minä yritän sitten voittaa palloja heille, miettii Nurmi.

Keskikenttäpeli tulee olemaan yksi AC Oulun vahvuuksista alkavalla kaudella, sillä Nurmen ohella muun muassa Dominic Yobe ja Iyam Friday ovat kovia tekijöitä Ykkösen tasolla.

– Mitään sen suurempia henkilökohtaisia tavoitteita ei ole, mutta toivon mukaan pystyn mahdollisimman hyvin auttamaan joukkuetta omilla vahvuuksillani. Ja ennen kaikkea, toivottavasti pystyn auttamaan ryhmää muutenkin kuin tämän turun kielen kanssa, Nurmi velmuilee.

Oulun omat pojat nousevat peliin mukaan

Uutinen Edustus

AC Oulun toiminnanjohtaja Markus Kalmari katselee tyytyväisenä sarjakauteen valmistautuvaa joukkuetta. Joukkueen rakentaminen on onnistunut hyvin.

Viime kauden päättymisen jälkeen AC Oulu ilmoitti nopeasti, ettei tuleen jäädä makaamaan, vaan työ kohti uutta kautta alkaa välittömästi. Pienien mutkien kautta seura- ja valmennusjohto sai lopulta rakennettua sellaisen ryhmän, jolla Ykkösen sarjakauteen lähdetään positiivisella mielellä.

– Joukkueeseen on haravoitu Oulun alueen lahjakkuudet. Kaikki Oulun omat kyvykkäät pojat ovat päässeet mukaan joukkueeseen. Poisjääneitäkin on, mutta tähän syynä ovat ensisijaisesti olleet urheilijan laskenut motivaatio kovaan tekemiseen tai muut suunnitelmat elämässä, toteaa AC Oulun toiminnanjohtaja Markus Kalmari (kuvassa).

Oulun omista nuorista pojista alkavalla kaudella suurta roolia kantavat muun muassa puolustajat Jussi Äijälä ja Juho Meriläinen sekä hyökkääjät Tommi Siekkinen, Niko Heiskanen ja Jarno Rova.

Kokeneemmasta oululaiskaartista tukea antavat liigakentilläkin kouliintuneet Antti Pehkonen ja Jarno Tenkula. Lisäksi nuoret Simo Myllymäki ja Henri Hanhela opettelevat askelia miesten ympyröihin, mutta ovat tarvittaessa valmiina nousemaan vastuunkantoon.

Oulun ja myös Suomen rajojen ulkopuolelta hankitut profiilipelaajat tuovat tarvittavaa tasoa joukkueeseen sekä opastavat omalla esimerkillään nuoria eteenpäin.

– Oulun ulkopuolelta tulleiden vahvistusten ensisijainen rooli on tukea omiemme kehitystä. Nyt joukkueessamme on kymmenen pelaajaa Oulusta, kolme muualta Suomesta ja kahdeksan ulkomaalaisvahvistusta. Jatkossa oululaisuusastetta nostetaan hiljalleen koko ajan. Seuran selvä linjaus on rakentaa tulevaisuuden oululaista joukkuetta, Kalmari painottaa.

(Toimitus)

Tuoreiden sopimuspelaajien mietteitä

Uutinen Edustus

AC Oulu julkisti keskiviikkona järjestetyssä tiedotustilaisuudessa kuusi uutta pelaajasopimusta. Sopimusten myötä joukkue on yhtä topparia vaille valmis kuukauden kuluttua alkavaan sarjakauteen.

Päävalmentaja Juha Malisen mukaan vuodenvaihteessa toden teolla alkanut joukkueen rakentaminen on ollut pitkä projekti, jonka aikana myös ajatukset ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Nyt kasassa on kuitenkin 21 pelaajan nippu, jolla voi lähteä luottavaisella mielellä sarjakauden haasteisiin.
 
– Olemme onnistuneet saamaan joukkueeseen sellaisia pelaajia, että työympäristö on miellyttävä ja jokainen pelaaja haluaa kehittää sekä itseään että joukkuetta. Meille tulee vielä tämän viikon aikana brasilialainen toppari näytille ja siihen paikalle yhden pelaajan hankimme. Mutta muutoin joukkue on tässä. Kauden aikana siirtorulettiin ei enää lähdetä, vaan luotamme näihin pelaajiin ja kehitämme heitä, Malinen alleviivaa.

Tolppien väliin AC Oulu hankki brassimaalivahti Dennys Rodriguesin, joka on jo harjoitusotteluissa näyttänyt olevansa valmis kantamaan vastuuta sekä olemaan yksi joukkueen johtajista. 29-vuotias torjuja on nyt ensimmäistä kertaa kotimaansa ulkopuolella.

– Olin päättänyt, että nyt on aika kokeilla Euroopassa, koska kotimaassani olen pelannut jo niin monta vuotta. Olen tyytyväinen, että valitsin Oulun, koska olemme käyneet kiertelemässä kaupungilla ja kaikki vaikuttaa erittäin mukavalta. Oulu on iso ja kaunis kaupunki, jonne tuon myös perheeni. Lisäksi joukkue on kunnianhimoinen ja haluaa ylöspäin eli pääsarjatasolle. Tällaiset tavoitteet sopivat mainiosti myös itselleni, kertoo Rodrigues, joka on sitoutunut AC Ouluun kahdeksi kaudeksi seuran optiolla.

Yksi alkavan kauden mielenkiintoisimmista pelaajista tulee olemaan myös 25-vuotias hyökkääjä Donewell Yobe, jonka Ouluun saapumisessa oli kolme vuotta nuoremmalla pikkuveli Dominicilla vahvasti sormet pelissä. 

– Dominic on kertonut sekä kaupungista että seurasta paljon hyvää. Hän kertoi ja olen itsekin jo ehtinyt huomata, että peli on täällä fyysisempää sekä kovatempoisempaa kuin Sambiassa. Vaikka kaupunki on tavallaan vielä outo, niin toisaalta se ei sitä ole nimenomaan Dominicin ansiosta, Donewell Yobe selvittää.

Keskikentän pohjalle AC Oulu hankki 32-vuotiaan Veli-Pekka Nurmen, joka on ollut joukkueen mukana jo kaksi kuukautta. Nurmi pelasi Veikkausliigaa FC Jazzissa viimeksi kaudella 2001, mutta sen jälkeen mies lähti viisi vuotta kestäneelle reissulle Ruotsiin.

– Nyt tuntui, että oli aika palata Suomeen ja sitä houkutteli myös tyttöystävä. Mietimme sitten, minne menemme ja lopulta luin Juha Malisen siirtymisestä Ouluun. Sen jälkeen otin itse yhteyttä Juhaan, jonka jälkeen ei enää muita vaihtoehtoja ollutkaan. Toivon mukaan pystyn omalta osaltani auttamaan joukkueen nuoria jätkiä eteenpäin ja tasapainottamaan koko joukkueen tekemistä, Nurmi miettii.

Kolmen kokeneemman pelaajan vierellä tiedotustilaisuudessa istui vasta 18-vuotias oululaispelaaja Simo Myllymäki, joka on vielä varsin tuntematon suuruus oululaiselle jalkapalloyleisölle. Myllymäki on pelannut kaikki juniorivuotensa OLS:n organisaatiossa ja viime kausi vierähti OLS Akatemiassa. Keskiviikkona Malinen kätteli nuorukaisen ja toivotti tervetulleeksi miesten ympyröihin.

AC Oulu julkisti keskiviikkona myös keskikenttäpelaajien Chijoke Festuksen ja Fitim Sylan sopimukset.

Viimeiset viikot ennen kauden alkua joukkue tulee keskittymään pelin eri osa-alueiden hiomiseen ja joukkuepeliin. Varsinaista menestymistavoitetta joukkue ei ole vielä asettanut.

– Päämäärä on selkeä sen suhteen, että kahden vuoden aikana liiganousun täytyy tapahtua. Siihen tähtäämme pitkäjänteisellä työllä ja esimerkiksi ulkomaalaispelaajia ei ole hankittu joukkueeseen vain yhdeksi kaudeksi, vaan he ovat sitoutuneita pidemmällä tähtäimellä. Lähtökohta on se, että pelaamme tällä kaudella sijoista 1 – 6. Se tarkoittaa, että olemme voittava joukkue, mutta miten voittava, sen näemme kauden aikana, Malinen toteaa.

– Täytyy muistaa, että meillä on paljon uusia palasia joukkueessa. Jalkapallojoukkueessa on kyse yli kahdestakymmenestä ihmisestä ja he eivät ole legopalikoita, joita voi siirrellä ja muutella mielen mukaan. Lisäksi olemme nähneet vasta kaksi tulevan kauden vastustajaa, joten vielä ei ole aika tehdä suuria arvioita. Haluamme kuitenkin olla kärjessä ja pelata voittavaa jalkapalloa, se on selvä. Tulossa on hyvä ja tasainen sarja, sillä Ykkösen taso on noussut selkeästi, korostaa Malinen. 

AC Oulu aloittaa sarjakauden 3. toukokuuta kotiottelulla Castrenissa VIFK:ta vastaan. Huhtikuun aikana joukkue pelaa vielä neljä harjoitusottelua, joista ensimmäinen on lauantaina Kokkolassa KPV:tä vastaan.

(Toimitus)

AC Oululle kuusi uutta pelaajasopimusta

Uutinen Edustus

AC Oulu on tehnyt pelaajasopimukset kuuden pelaajan kanssa. Joukkueessa nähdään uusina pelaajina maalivahti Dennys Rodrigues, keskikenttäpelaajat Chijoke Festus, Veli-Pekka Nurmi, Simo Myllymäki ja Fitim Syla sekä hyökkääjä Donewell Yobe.

AC Oulu saa tolppien väliin kovan tason vahvistuksen, sillä 29-vuotias ja 192-senttinen Dennys Rodrigues on kokenut brasilialaismaalivahti, joka on pelannut kolme kautta kotimaansa pääsarjassa muun muassa Fort Alezan sekä Santa Cruzin joukkueissa. Hyvin aktiivisesti peliin osallistuva maalivahti saapui Ouluun maaliskuussa ja ehti vakuuttaa oululaisseuran niin harjoitusten kuin muutaman harjoitusottelunkin aikana. Rodriquesin sopimus on 1+1-vuotinen.

– Rodrigues on maalivahti, joka uhkuu torjuntaluonnetta. Hän on kookas, ohjaa peliä hyvin ja osallistuu peliin kaikilla eleillä ja teoillaan. Hän on osoittanut sitoutuvansa tähän projektiin ja antaa kokeneemman pelaajan vahvalla persoonalla itseluottamusta joukkueen nuorille pelaajille, AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen kuvailee.

Myös keskikentälle AC Oulu saa vankkaa kokemusta, kun 32-vuotias Veli-Pekka Nurmi on solminut seuran kanssa yhden vuoden sopimuksen. Nurmi on pelannut 2000-luvulla useissa eri joukkueissa kovatasoisissa Ruotsin sarjoissa. Kotoisessa Veikkausliigassa Nurmi on pelannut uransa aikana 50 ottelua FC Interin sekä FC Jazzin riveissä. Keskikentän pohjalla pelaava Nurmi on ollut AC Oulun mukana jo helmikuun alusta lähtien.

– Muistan Nurmen jo 1990-luvulta Turusta, jolloin olin TPS:ssa valmentajana ja hän pelasi Interin junnuissa. Jo silloin hän oli jämäkkä nuorimies ja nyt Ruotsin vuosien aikana rooli on kasvanut kovasti. Mies on ottanut itselleen selkeää johtajan roolia ja osoittanut jo harjoituspeleissä olevansa todellinen pelinjohtaja. Lisäksi hän osaa kieliä ja on tutustunut erilaisiin jalkapallo-olosuhteisiin, Malinen kertoo.

TT.jpg

Tulevalla kaudella oululaisten keskikentällä nähdään myös jo usean kauden ajan eri oululaisjoukkueissa pelannut 22-vuotias nigerialaispelaaja Chijoke Festus sekä Kosovossa yli sata pääsarjaottelua pelannut 23-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja Fitim Syla, joiden sopimukset ovat yhden vuoden mittaisia.

– Festus on jo hyvin oululaistunut pelaaja, jonka vahvuuksia ovat pallon suojaaminen ja vartalon käyttö. Hän on vääntötilanteissa erittäin vahva ja tuo vaihtoehtoja peliimme. Syla puolestaan on taitava ja hyvä liikkumaan. Avoin persoona, joka tuo aktiivisella liikkeellään piristystä joukkueeseen, toteaa Malinen.

Keskikentän peliajasta tulee taistelemaan myös 18-vuotias oululaispelaaja Simo Myllymäki, joka on solminut kahden vuoden sopimuksen AC Oulun kanssa.

– Simo on hyvin mielenkiintoinen pelaaja, joka tuli tavallaan hieman puskista esiin. Siinä on pelaaja, johon kannattaa satsata, sillä hänellä on nuoreksi pelaajaksi paljon taitoa, kuntoa ja itseluottamusta. Meidän vastuullamme on nyt kehittää hänestä tulevaisuuden oululainen liigapelaaja, päävalmentaja linjaa.

Hyökkäyspäähän AC Oulu hankki 1+1-vuotisella sopimuksella 25-vuotiaan Donewell Yoben. Kotimaassaan Sambiassa reilut sata pääsarjaottelua pelannut Donewell on AC Oulussa jo viime kaudella pelanneen Dominic Yoben isoveli.

– Donewell tulee olemaan meidän kymppipaidan pelaaja ja häneltä odotetaan hyökkäyspään ratkaisuja. Miehen taustalla on muun muassa maalikuninkuus Sambiassa ja myös muutamia Sambian maaotteluita. Hänen veljensä oli linkkinä tässä siirrossa, joten tiedämme luonteen sopivan meille. Monipuolinen ja ulottuva pelaaja, jota voimme tarvittaessa käyttää myös keskikentällä. Kaiken kaikkiaan Donewell tulee olemaan pelaaja, jolta odotamme nousua isoon rooliin, korostaa Malinen.

Kaikki tuoreet sopimuspelaajat ovat harjoitelleet sekä pelanneet AC Oulun mukana jo hyvän aikaa. AC Oululla on nyt 21 pelaajasopimusta ja joukkue on lähestulkoon valmis 3. toukokuuta alkavaan sarjakauteen.

– Joukkue on yhtä topparia vaille valmis ja yksi ehdokas pestiin tulee meille loppuviikolla. Kokonaisuutena kun katsoo joukkuetta, niin olemme saaneet koluttua nälkäisimmät ja halukkaimmat oululaiset pelaajat, joiden tukena on sitten rutinoituneita ulkomaalaispelaajia. Ulkomaalaisvahvistuksiksi olemme etsineet sellaisia pelaajia, jotka sitoutuvat joukkueeseen ja ovat omalla esimerkillään valmiita auttamaan nuorempia. Mielestäni olemme onnistuneet hyvin tässä tavoitteessa.

– Olemme saaneet kasaan mielenkiintoisen joukkueen, jossa työympäristö on sellainen, että nuoret pelaajat voivat kehittyä jokaisessa harjoituksessa. Oululaiset voivat innolla odottaa sarjakauden alkua ja seurata nuorten kehittymistä, Malinen päättää.  

Ennen kauden alkua AC Oulun tavoitteena on löytää myös yhteistyöseura alempisarjalaisen seuran kanssa.

– Farmisopimuksen myötä avautuu mahdollisuus molemminpuoliseen yhteistyöhön ja päätavoitteena on oululaisen jalkapalloilun kehittäminen. Yhteistyö mahdollistaa nuorten pelaajien kehittymisen ja nousemisen uudelle urheilulliselle tasolle. Kyseessä on erittäin tärkeä asia ja uskomme, että asian merkitys ymmärretään Oulussa, viestittää AC Oulun toiminnanjohtaja Markus Kalmari.