Oulu Akatemian toiminta käynnistyy

Uutinen Edustus

Oulu Akatemian muodostavat AC Oulu, OLS, Tervarit-juniorit ja Haukiputaan Pallo. Lisäksi toimintaan on mahdollisuus ottaa mukaan muita akatemiatoiminnasta kiinnostuneita yhteistyökumppaneita. Yhteisenätavoitteena on oululaisen jalkapalloilun eteenpäin vieminen.

Oulu Akatemian tehtävänä on nuorten, pääasiassa alle 18-vuotiaiden lahjakkaiden jalkapalloilijoiden, yksilöllisen harjoittelun tukeminen ja ohjaaminen. Toimintaa järjestetään lähes koko vuoden tapahtuvana lisäharjoitteluna, joka tukee yksilöllistä kehittymistä jalkapallon eri osa-alueilla.

Lisäksi pelaajille annetaan tietoa ja ohjausta urheilijan eri elämänvalinnoista. Akatemiaan kuuluvilta pelaajilta edellytetään mallikelpoista käyttäytymistä sekä kentällä että sen ulkopuolella.

Akatemiatoimintaan kuuluu olennaisena osana Talenttiakatemioiden valtakunnallinen sarja, joka pelataan kolmessa lohkossa. Oulu Akatemia kuuluu C-lohkoon, jossa pelaavat lisäksi Kemijoki-, VIFK-, KPV-, JJK- ja TP-Seinäjoki-akatemiat. Lohkossa pelataan kaksinkertainen sarja, jonka voittaja pääsee jatkokarsintoihin. Oulu Akatemian tavoitteena on selvitä kuuden joukkueen lopputurnaukseen, joka pelataan heinäkuun alussa Eerikkilässä.

Tänä vuonna akatemiatoiminta on tarkoitettu vuonna 1990-syntyneille ja sitä nuoremmille siten, että pääpaino on nuoremmissa ikäluokissa. Nuorimmat pelaajat ovat vielä C-juniori-ikäisiä eli syntyneet vuosina -94 tai -95. Pelaavassa joukkueessa saa olla kentällä korkeintaan kaksi vuonna -90 syntynyttä ja muiden pelaajien on oltava sitä nuorempia.

Ottelutapahtumat ovat aina nuorisomaajoukkueiden tarkkailutapahtumia ja maajoukkuevalmentajat ovat olleet mukana myös valitsemassa Oulu Akatemiaan kuuluvia pelaajia. Varsinaisia akatemiapelaajia on noin 10 ja ryhmää täydennetään otteluihin. Varsinaisilla akatemiapelaajilla on kuluneelta kaudelta maajoukkuepelejä tai -leirityksiä takanaan.

Kaikkein nuorimmat akatemiapelaajat eivät välttämättä pelaa vielä tämän vuoden otteluissa, mutta heidänkin kohdalla pelaaminen arvioidaan yksilöllisesti.

Oulu Akatemian valmentajina alkavalla kaudella toimivat Janne Keto ja Rauno Ojanen sekä joukkueenjohtajana Mikko Isokangas.

Akatemiasarja alkaa Oulu Akatemian osalta perjantaina 21.11, jolloin joukkue vierailee Jyväskylässä. Seuraavana päivänä oululaiset kohtaavat vieraissa TP-Seinäjoki-Akatemian. Alkulohko käsittää kaikkiaan viisi koti- ja vieraspeliä.

Oulu Akatemian joukkue avausotteluihin:

Santeri Viitasaari s. 1990 AC Oulu
Jarkko Fiskari s. 1990 OLS
Jussi Fredriksson s. 1992 OLS
Tatu Juntunen s. 1992 OLS
Jyri-Pekka Kukkonen s. 1992 OLS
Tomi Rahikkala s. 1991 OLS
Veini Rikkinen s. 1993 OLS
Mooses Moilanen s. 1992 OLS
Ville Oksala s. 1991 Tervarit-juniorit
Arttu Hinkula s. 1994 Tervarit-juniorit
Petteri Matero s. 1991 Tervarit-juniorit
Teemu Penttilä s. 1991 Tervarit-juniorit
Arttu Siira s. 1993 Tervarit-juniorit
Juuso Haapala s. 1991 Tervarit-juniorit
Juhani Lohimies s. 1991 Tervarit-juniorit
Miika Nurkkala s. 1992 Tervarit-juniorit
Aleksi Autioniemi s. 1991 HauPa
Jaakko Alatalo s. 1991 HauPa

Pelaajan seura koskee viime kautta.

>Tervetuloa seuraamaan oululaisia junioripelaajia ja suomalaista huippujuniorijalkapalloa!

Oulu Akatemian joukkuetiedot ja otteluohjelman löydät TÄÄLTÄ
Oulu Akatemian kauden tapahtumista ja otteluista tiedotetaan AC Oulun www-sivuilla.

Pelaajille tiedoksi viikonlopun reissun aikataulu:

Lähtö perjantaina 21.11. klo 11.30 Heinäpää
Perjantaina klo 18.30 JJK Akatemia – Oulu Akatemia
Majoittuminen Seinäjoella
La 22.11. klo 12 TP-Seinäjoki Akatemia – Oulu Akatemia

Joukkue huolehtii majoituksen ja ruokailut

Pelaajatilannetta kartoitetaan

Kuva: Tapani Pikkarainen
Uutinen Edustus

AC Oulu aloitti harjoittelun heti marraskuun alussa ja treenaa viisi kertaa viikossa joululomaan saakka. Samalla harjoituksissa tarkkaillaan mahdollisia uusia pelaajia ensi kauden joukkueeseen.

Lokakuussa päättyneen kauden jälkeen AC Oulu vietti parin viikon mittaisen loman, jonka jälkeen paluu harjoitusten pariin tapahtui nopeasti. Tällä hetkellä joukkue harjoittelee arkipäivisin pääsääntöisesti Heinäpään Arina Areenalla, mutta ohjelmaan kuuluu lisäksi myös muun muassa salibandyn pelaamista Ouluhallissa sekä sulkapalloilua Nallisportissa.

– Kerran päivässä on pallollinen harjoitus eli omia lähtötasoja parannellaan, pallokosketuksia pidetään yllä ympäri vuoden ja muutenkin säilytetään tuntumaa. Lisäksi fysiikkavalmentaja Risto Keskitalo on tehnyt pelaajille omatoimisen harjoitusohjelman, johon sisältyy muita teemoja, kuten lihasharjoituksia, päävalmentaja Juha Malinen taustoittaa.

Harjoitukset jatkuvat joulukuun alkuun asti, jonka jälkeen edessä on joululoma. Yhteisharjoitukset jatkuvat jälleen tammikuun alussa. Ennen joululomaa ohjelmassa on myös kaksi harjoitusottelua: AC Oulu kohtaa Heinäpään Areenalla OLS:n 28.11. ja KPV:n 5.12.

AC Oululla on tällä hetkellä 13 sopimuspelaajaa, joista suurin osa on harjoituksissa mukana. Poissa ovat kuitenkin jalkavammaansa vielä kuntouttava Antti Pehkonen sekä vuodenvaihteeseen asti kotimaissaan henkilökohtaisten syiden takia olevat Dennys Rodrigues ja Donewell Yobe. Tammikuussa Ouluun palaavat Rodrigues ja Yobe eivät nauti myöskään palkkaa AC Oululta ennen Suomeen tuloaan.

Sopimuspelaajien lisäksi harjoituksissa on käynyt näytillä useita pelaajia, sillä treeneissä on pääsääntöisesti ollut mukana 20 – 27 pelaajaa.

– Näytillä on käynyt muutama pelaaja alasarjoista ja sitten sellaisia oululaisia Tervarien ja OLS:n junnuja, jotka alkavat hiljalleen olla miesten pelien kynnyksellä. Mukana on myös OPS-jp:ssä viime kaudella pelannut Matias Juntunen. Lisäksi on käynyt vierailevia pelaajia muualta, kuten esimerkiksi RoPS:ssa päättyneellä kaudella pelanneet Titi ja Ollo, kertoo Malinen.

AC Oulussa kaudella 2007 Veikkausliigaa pelannut Titi havittelee ensisijaisesti sopimusta ulkomailta ensi kaudeksi.

Harjoitusringissä on tällä hetkellä mukana myös kuluneen syksyn aikana Kazakstanin pääsarjassa FC Astanan joukkueessa pelannut Dritan Stafsula. AC Oulussa useaan otteeseen pelannut Stafsula asuu perheensä kanssa Pateniemessä ja miettii tulevaisuuden kuvioitaan.

AC Oulun menneen kauden oululaispelaajista seura jatkaa edelleen neuvotteluja laitahyökkääjä Jarno Tenkulan kanssa.

Laitapuolustajana pelannut Jussi Äijälä sen sijaan on suuntaamassa liigajoukkue VPS:n riveihin. Niinpä AC Oulu tutkaileekin uusia vaihtoehtoja, sillä laitapuolustajista sopimus on toistaiseksi vain Niko Kukan ja Niko Heiskasen kanssa.

– Se on selvää, että kaksi laitapakkia ei riitä. Harjoituksissa ovat olleet mukana viime kaudella KPV:ssa pelannut Joonas Pennanen sekä OPS-jp:n Heikki Marjeta. Kaikki vaihtoehdot käydään läpi, Malinen sanoo.

– Ensisijaisesti etsimme tällä hetkellä laitapakin lisäksi yhtä topparia, yhtä puolustavaa keskikenttäpelaajaa sekä 1 – 2 hyökkääjää. Kartoitamme tilannetta koko ajan.  

Oulussa asuvan Mika Nurmelan suhteen tilanne on edelleen auki ja neuvottelut jatkuvat.

– Keskusteluja käydään ja asioita on selvitelty vahvasti, Malinen raottaa.

Tilanne on auki myös FC OPA:sta loppukauden ajaksi AC Oulun vahvuuteen siirtyneen hyökkääjä Papa Niangin kanssa. Niang on mukana AC Oulun harjoitusvahvuudessa ja Malisen mukaan "katsotaan, löytyykö yhteistä säveltä".

Viime kauden joukkueen pelaajista Iyam Fridayn ja Mamadou Konaten jatkaminen Oulussa on epätodennäköistä. Veli-Pekka Nurmi puolestaan suuntaan Etelä-Suomeen ja miettii uransa jatkoa.

Luottotopparina kunnostautunut, mutta loukkaantumisista kärsinyt Boussad Houche on kotimaassaan Ranskassa.

– Houche ei kuulu suunnitelmiimme seuraavan puolen vuoden aikana. Hän tuskin meillä pelaa ensi kaudella, ellei satu tulemaan samanlaista tilannetta kuin viime keväänä, että meille tulee kova topparin tarve ja hän on vapaana, toteaa Malinen.

AC Oulun harjoituksiin on edelleen ns. avoimet ovet eli Maliseen voi ottaa yhteyttä, mikäli tuntee pystyvänsä vahvistamaan joukkuetta.

(Toimitus)

Tommi Siekkinen nuorten maajoukkueeseen

Uutinen Edustus

AC Oulun hyökkääjä Tommi Siekkinen on valittu Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueeseen, joka kohtaa kaksoismaaottelussa Turkin Konyassa 25. ja 27. marraskuuta.

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue matkustaa 23.11. Turkkiin kohdatakseen isäntämaan kaksoismaaottelussa. Pelit toimivat hyvänä katsastustapahtumana ajatellen ensi vuonna starttaavaa U21-karsintaa. Tulevan U21-maajoukkueen rungon muodostavat vuonna 1988 ja 1989 syntyneet pelaajat.      
                         
– Ensisijaisesti katsastamme pelaajia tulevaa kaksykkösten ryhmää silmällä pitäen, mutta on mahdollista, että joku näistä pelaajista pelaa itsensä tulevan puolen vuoden aikana Markku Kanervan U21 EM-lopputurnausjoukkueeseen saakka, kertoo valmentaja Kimmo Lipponen Palloliiton sivuilla.  
– Turkki on hyvä mittari ajatellen tulevaa U21-ryhmää. Ajankohta on myös hyvä, sillä saamme näin ympärivuotista toimintaa maajoukkuepelaajillemme, jatkaa Lipponen.

Vuonna 1989 syntynyt Siekkinen on tuttu pelaaja nuorten maajoukkueympyröissä. Edellisen kerran oululaishyökkääjä edusti Suomea viime helmikuussa alle 19-vuotiaiden neljän maan turnauksessa Espanjassa.

Menneellä kaudella 19-vuotias Siekkinen pelasi AC Oulun riveissä 22:ssa Ykkösen ottelussa ja oli kuudella maalillaan joukkueen kolmanneksi tehokkain maalintekijä. Siekkinen jatkaa AC Oulussa myös kaudella 2009.

Kuluvan kuun lopussa Turkkiin matkustavaan joukkueeseen valittiin myös kaudella 2007 AC Oulussa pelannut ja päättyneellä kaudella FC Hakassa urakoinut Valeri Minkenen. Huomionarvoista on, että Siekkinen on Turkin reissulle valituista pelaajista ainoa, joka kelpuutettiin mukaan Veikkausliigan ulkopuolisista joukkueista.

Veikkausliigajoukkueiden kapteenit toivovat Oulua liigakartalle

Uutinen Edustus

Oulun paluuta liigakartalle toivotaan myös Veikkausliigajoukkueiden kapteenien keskuudessa. IS Veikkajan kapteenigallupin mukaan Oulu on nykyisistä liigan ulkopuolella olevista paikkakunnista toivotuin kaupunki pääsarjatasolle.

IS Veikkaja kysyi jo neljännen kerran Veikkausliigajoukkueiden kapteeniston näkemyksiä kuluneesta kaudesta. Yhtenä aiheena kysyttiin mieluisinta uutta paikkakuntaa liigakartalle.

Selkeästi eniten ääniä keräsi Jyväskylä, joka nousikin ensi kaudeksi Veikkausliigaan. Ensi kauden Veikkausliigan ulkopuolisista paikkakunnista eniten kannatusta sai Oulu, jonka paluuta pääsarjaan toivoi 24 prosenttia liigajoukkueiden kapteeneista.

– Kaupungista pitäisi riittää ruutia hyvän Veikkausliigaseuran pyörittämiseen, kuului yhden pelaajan perustelu.

Seuraavaksi eniten kannatusta sai Pori 11 prosentilla. Ääniä saivat myös muun muassa Hämeenlinna, Tornio ja Kokkola.

Kaudeksi 2009 Veikkausliigaan nousi siis jyväskyläläinen JJK. Vuosaaren Viikingit puolestaan jäi Ykköseen, kun KuPS oli parempi kaksiosaisessa liigakarsinnassa.

Antti Pehkoselle kahden vuoden jatkopesti

Kuva: Tapani Pikkarainen
Uutinen Edustus

Ykkösestä ensi kaudella liiganousua hamuava AC Oulu on tehnyt kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen 26-vuotiaan puolustaja Antti Pehkosen kanssa.

Uransa aikana 77 liigaottelua pelannut Pehkonen palasi kotikaupunkiinsa kaudeksi 2007, jolloin hän pelasi Veikkausliigaa AC Oulun riveissä. Viime kaudella Pehkonen toimi Ykkösessä pelanneen AC Oulun kapteenina. Oululainen kuului topparin tontillaan joukkueen avainpelaajiin, mutta kausi päättyi jo elokuussa loukkaantumisen takia.

– AC Oululla on nyt selkeät tulevaisuuden suunnitelmat ja hyvä tilanne, joten oli helppo tehdä tämä päätös. Tein edellisen sopimukseni viime tammikuussa, ja silloin taisin olla AC Oulun kuudes sopimuspelaaja. Nyt on huomattavasti selkeämmät ajatukset siitä, minkälainen joukkue ensi kaudella tulee olemaan, Pehkonen perustelee jatkosopimustaan.

– Päätöstä helpotti paljon myös se, että monet päättyneen kauden tutut pelaajat ovat jo tehneet jatkosopimuksen. Joukkue yhtenäistyy ensi kaudella entisestään ja selvä tavoitteemme on nousta Veikkausliigaan.

Kapteenin mukaan päättynyt kausi oli ennakko-odotuksiin nähden varsin positiivinen. AC Oulu keikkui kärkikahinoissa mukana loppuun asti ja sijoittui lopulta neljänneksi.

– Ennen kauden alkua tavoitteemme oli sijoittua kuuden parhaan joukkoon, mutta lopulta nousu oli lähellä jo nyt. Toiveet kasvoivat kauden aikana, joten kauden loppu oli pieni pettymys. Siitä jäi kuitenkin sopiva nälkä ensi kauteen, Pehkonen miettii.

Pehkonen ehti pelata ennen loukkaantumistaan 15 ottelussa.

– Se oli urani ensimmäinen isompi loukkaantuminen ja harmitti erityisesti sen takia, että tiesin pystyväni vieläkin parempaan kuin mitä alkukaudella esitin. 

Päävalmentaja Juha Malisen mukaan Pehkonen tulee olemaan myös ensi kaudella joukkueen puolustuksen selkeä kivijalka.

– Topparit ovat jalkapallojoukkueen kivijalka, ja meillä on nyt sopimus kolmen topparin kanssa. Pehkonen on tämän hetken ykköstoppari ja hänen takanaan tulevat koko ajan kehittyvät nuoret Juho Meriläinen ja Santeri Viitasaari. Tarkoituksemme on pelata ensi kausi neljällä topparilla eli yksi mies tarvitaan vielä, Malinen valottaa.

– Haluamme profiloitua yhä enemmän oululaiseksi ja pohjoissuomalaiseksi menestyjäksi, joten Pehkosen kaltaiset pelaajat ovat erittäin tärkeitä meille. Hän on käynyt jo kiertelemässä muualla, mutta on nyt asettautunut kotikaupunkiinsa, jatkaa Malinen.

Pehkosen peliesitykset muuttuivat viime kaudella siinä mielessä, että aikaisemmin varoitusherkkänä tunnettu pelaaja ei saanut kauden aikana sarjaotteluissa ainuttakaan korttia.

– Lisäksi virheet kentällä vähenivät huomattavasti. Hän on profiiliaan nostanut pelaaja, joka on aikuistunut ja saanut kapteenin nauhan. Pehkonen on optimaalinen oululaispelaaja, jolle voimme vahvalla luottamuksella antaa vastuuta jatkossakin, Malinen sanoo.

– Pelaaja tietysti kypsyy vuosi vuodelta, ja urani ensimmäinen kausi kapteenina vaikutti varmasti osaltaan siihen, että pelini ehkä hieman rauhoittui. Lisäksi pelipaikkani vakiintui kunnolla pitkästä aikaa, kun pelasin topparina harjoituskaudesta lähtien, Pehkonen pohtii.

Pehkosen sopimuksen myötä AC Oululla on nyt 13 pelaajasopimusta kaudelle 2009. Päättyneen kauden joukkueesta sopimusta on tarjottu myös Jarno Tenkulalle ja Jussi Äijälälle, mutta heidän tilanteensa on vielä auki.

Julkisuudessa on viime aikoina spekuloitu päättyneellä kaudella RoPS:ssa Veikkausliigaa pelanneen Mika Nurmelan paluusta Ouluun. Malisen mukaan kiinnostus on molemminpuolista, ja asioista neuvotellaan.

AC Oulun pelaajat palkitsivat lupaavia junioreita

Uutinen Edustus

AC Oulun pelaajisto palkitsi keskiviikkona yhteistyöseurojensa OLS:n ja Tervarit Juniorien lupaavimmat pelaajat rahastipendeillä.

Palkitseminen liittyy seurojen väliseen kummiyhteistyöhön. OLS:n junioreista palkittiin vuonna 1993 syntynyt Joni Mäkelä ja Tervarit Junioreista palkinnon sai vuonna 1994 syntynyt Tuure Siira.

Rahastipendit on kerätty AC Oulun joukkueen ns. sakkokassasta. Stipendeillä halutaan kannustaa nuoria pelaajia jatkamaan harrastustaan.

– Palkittujen kriteereinä olivat pelaajan lahjakkuus sekä kehittyminen päättyneen pelikauden aikana. Haluamme tukea juniorien harrastusmahdollisuuksia ja toivomme, että yhteistyön myötä juniorit kokevat AC Oulun sellaiseksi joukkueeksi, jonne pääseminen on heille tulevaisuuden tavoite, kertoo AC Oulun pelaajiston puolesta päättyneen kauden kapteeni Antti Pehkonen.

– Tällaiset jutut ovat nuorille hyviä porkkanoita, että jaksaa treenata, toteaa niin ikään kauden kummipelaajiin kuulunut Veli-Pekka Nurmi.

Ensi kaudella OLS:n B-junioreissa pelaava 15-vuotias Joni Mäkelä oli nuorukaista tällä kaudella valmentaneen Aki Karppasen mukaan osuva valinta toiseksi palkituksi.

– Joni on fiksu pelaaja kentällä ja hänellä on korkea taitotaso. Hän on tehnyt keskikenttäpelaajaksi paljon maaleja ja on tunnollinen harjoittelija. Joni valittiin päättyneellä kaudella myös Pohjola-cupin all stars -joukkueeseen ja on ollut maajoukkueissakin mukana, Karppanen kertoo.

Pelaaja itse tähtää askel askeleelta kohti suurempia kenttiä.

– Ensin on tavoitteena päästä oman kaupungin ykkösjoukkueeseen ja sitten maajoukkueeseen sekä maailman huipulle, ensi kaudella Tomi Molinin ja Mika Nurmelan valmennuksessa pelaava Mäkelä paaluttaa itsevarmasti.

Tervarit Juniorien valmentaja Rauno Ojanen puolestaan kuvailee toista palkittua eli Tuure Siiraa seuraavasti:

– Hän pelasi pitkään myös jääkiekkoa, mutta keskittyy nyt täysillä jalkapalloon. Tuure on monipuolinen ja johtava pelaaja, joka on pelannut paljon ikäistään vanhempia vastaan ja pärjännyt hienosti.

AC Oulun, Tervarit Juniorien ja OLS:n välinen kummiyhteistyö käynnistyi päättyneen kauden aikana, ja tulokset ovat olleet varsin positiivisia. Kummiyhteistyöhön kuuluu muun muassa AC Oulun pelaajien vierailu junnujoukkueiden harjoituksissa ja erilaisiin tapahtumiin osallistuminen.

– Haluamme tällä tavalla tuoda AC Oulua tutummaksi junioreille ja saada heidät ajattelemaan AC Oulua koko kaupungin edustusjoukkueena, kahden vuoden jatkosopimuksen juuri tehnyt Antti Pehkonen sanoo.

– Saimme yhteistyön hyvin käyntiin menneen kesän aikana ja ensi kaudella se tulee vain kasvamaan. Me kaikki oululaisseurojen valmentajat haluamme auttaa ja tukea alueen junioripelaajia. Juniorijoukkueissa on paljon lahjakkaita pelaajia, joille haluamme tarjota tulevaisuudessa Oulun oman liigajoukkueen, AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen linjaa.

Tervarien valmentaja Rauno Ojasen mukaan edustusjoukkueen pelaajien vierailu harjoituksissa on ollut loistava piristysruiske junnupelaajille.

(Toimitus)

AC Oulu väänsi voiton Sinitähdistä salibandyssa

Uutinen Edustus

Kausi 2008 laitettiin lopullisesti pakettiin AC Oulun ja kannattajaryhmä Sinitähtien välisessä leikkimielisessä salibandyottelussa. Joukkue hallitsi hienokseltaan pelitapahtumia ja kirjasi nimiinsä voiton maalein 10-8.

Ottelun avausmaalista vastasi jatkuvasti hyökkäysalueella kärkkynyt Dennys Rodrigues. Brasilialaisen kylmähermoinen viimeistely osoitti, että AC Oulun oheisharjoitteluun on selvästikin kuulunut salibandy. Rodrigues oli muutenkin ottelun hahmoja hauskuuttaessaan muita ja antaen pilke silmäkulmassa välitöntä palautetta joukkuetovereilleen varsinkin epäonnistuneista suorituksista.

Jatkossa maaliseppona kunnostautui erityisesti päävalmentaja Juha Malinen. Sinitähtien vietyä toisen erän itselleen, oli Malisen aika ottaa roolia ja astua esiin massasta. Päätöserän kaksi nopeaa maalia varmistivat, että Sinitähdet eivät enää AC Oulun karkumatkaa saaneet kiinni. Hyvää taustatukea hyökkäyspäässä antoivat myöskin Niko Kukka ja Henri Hanhela.

Heikkoina hetkinä AC Oulua piti pystyssä maalivahtina esiintynyt ja itseään Jussi Jääskeläiseksi tituleerannut Papa Niang. Ottelun erikoisimmasta suorituksesta vastasi puolestaan Donewell Yobe, jonka jalkakikka laidan vieressä päättyi pyllähtämiseen kaukalon yli. Dennys Rodrigues reagoi tähän välittömästi antaessaan keltaisen kortin takaa rapanneelle kaukalon laidalle.

Jälkipeleissä kannattajat totesivat kaatuneensa heikkoon viimeistelyyn ja puolustuksen sekoiluun. AC Oulun osalta voi nostaa esiin peli-ilon ja vahvan joukkuehengen. Nämä elementit luovatkin hyvän pohjan talven ja kevään vaativaan harjoittelukauteen.

AC Oulun kokoonpano ottelussa:

Dennys Rodrigues
Donewell Yobe
Dominic Yobe
Jefferson Pires
Papa Niang (mv)
Niko Kukka
Henri Hanhela
Juha Malinen
Tapio Haapaniemi

Kaikki pelaajat eivät päässeet paikalle, koska joukkue viettää parhaillaan lomaa.

Sinitähdet palkitsivat kauden parhaat pelaajat

Kuva: Tapani Pikkarainen
Uutinen Edustus

AC Oulun kannattajaryhmä Sinitähdet palkitsi perinteensä mukaisesti päättyneen kauden parhaat pelaajat lauantai-iltana järjestetyssä saunaillassa.

Sinitähtien palkintolistalle pääsivat kauden paras pelaaja, arvokkain pelaaja, omistautunein pelaaja, kehittynein pelaaja sekä kauden komeimman maalin tehnyt pelaaja. Ohessa palkitut sekä Sinitähtien perustelut palkitsemiselle.

Kauden 2008 pelaaja Axel Orrström:
”Valinnan perusteina ovat Aken tasaisen varmat otteet kentällä läpi koko kauden. Asennetta ja taistelua riittää aina loppuun asti. Kahden vuoden jatkosopimus kertoo myös pelaajan sitoutumisesta AC Ouluun”

Kauden 2008 arvokkain pelaaja Boussad Houche:
”Loukkaantumisista huolimatta Boussad oli puolustuksen varma ja rauhallinen liideri koko kauden ajan. Hän dominoi peliä jokaista Ykkösen vastustajaa vastaan”

Kauden 2008 kehittynein pelaaja Juho Meriläinen:
”Äffä sai tällä kaudella vastuuta aiempaa enemmän ja näytti, että potentiaalia löytyy. Mahtava läpimurtokausi takana – hieno tulevaisuus edessä”

Kauden 2008 omistautunein pelaaja Dennys Rodrigues:
”Dennysin intohimo ja innostus olivat vailla vertaansa jokaisella kerralla, kun hän puki AC Oulun peliasun ylleen”

Kauden 2008 komein maali Niko Kukka:
”Kukan 27. syyskuuta vieraspelissä Viikinkejä vastaan tekemä maali nousi kauden komeimmaksi maaliksi. Upean kierteisen vapaapotkun kruunasi kiimainen tuuletus vaihtopenkin edessä. Muutenkin takana hieno ja tasainen kausi, toivottavasti kehitys jatkuu samaan malliin myös ensi kaudella AC Oulun paidassa”

Sinitähdet palkitsivat pelaajat kunniakirjoilla sekä pokaalilla.

Niko Kukalle ja Dominic Yobelle jatkosopimukset

Uutinen Edustus

Ykkösen sarjakautensa lauantaina päättänyt AC Oulu on solminut yhden vuoden mittaiset jatkosopimukset puolustaja Niko Kukan sekä keskikenttäpelaaja Dominic Yoben kanssa.

21-vuotias Niko Kukka päätti ensimmäisen kautensa AC Oulussa. Uransa aikana 30 poikien maaottelua pelannut vasen laitapuolustaja siirtyi Ouluun Etelä-Suomesta, jossa hän pelasi edellisellä kaudella Veikkausliigaa FC Hongan sekä Ykköstä Atlantiksen riveissä.

Kuluneella kaudella Kukka kuului AC Oulun tärkeimpiin pelaajiin, sillä hän esiintyi avauskokoonpanossa kaikkiaan 23 ottelussa. Tilille tuli myös kaksi tehtyä maalia.

– Niko jakoi myös meidän sisäisen syöttöpörssin voiton, joka on harvinaista puolustajalle. Vasenjalkaisena puolustajana Nikosta on meille paljon hyötyä myös hyökkäyspäässä. Hän on sopeutunut kaupunkiin hyvin ja ensi kauden yhteinen projekti meillä on saada hänet puolustamaan vieläkin paremmin sekä pelaamaan yhä liikkuvampaa peliä, päävalmentaja Juha Malinen kertoo.

– Hommat ovat toimineet Oulussa hyvin. Täällä on mukava pelata ja pidän myös valmentajasta, joten miksipä en jäisi. Tunnen myös kehittyneeni pelaajana Oulun vuoden aikana ja uskon, että kehitys jatkuu. Ensi kaudella tavoitteena on olla nostamassa AC Oulua Veikkausliigaan, Kukka miettii.

22-vuotias Dominic Yobe puolestaan pelasi AC Oulussa jo Veikkausliigaa kaudella 2007, jolloin hän siirtyi Ouluun ruotsalaisesta Örgryten joukkueesta. Myös Yobe kuuluu oululaisjoukkueen avainmiehiin, sillä hän pelasi keskikentällä 23 ottelussa. Sambialainen onnistui myös maalinteossa viisi kertaa.

– Odotusarvot hänen kohdallaan olivat erittäin kovat edellisen kauden visiitin jälkeen. Meillä kesti kuitenkin pitkään ennen kuin löysimme hänelle oikean roolin joukkueessa. Hänen suoritustaso nousi selkeästi sen jälkeen, kun rooli muuttui entistä puolustavammaksi keskikenttäpelaajaksi. Dominic on tervepäinen urheilijatyyppi, josta on meille varmasti paljon hyötyä ensi kaudella, Malinen niputtaa.

– Olen onnellinen Oulussa, sillä pidän paljon sekä seurasta että kaupungista. Vaikka nousu jäi nyt toteutumatta, niin pelasimme mielestäni ihan hyvän kauden. Henkilökohtaisesti odotin itseltäni enemmän ja toivottavasti pystyn nostamaan tasoani ensi kaudella, Yobe toteaa.

Yobe.jpg
Dominic Yobe.

AC Oulu keikkui koko päättyneen kauden ajan mukana taistelemassa liiganoususta, mutta sijoittui Ykkösessä lopulta neljänneksi. Ensi kaudeksi AC Oululla on nyt kasassa jo 12 pelaajasopimusta sekä valmentajasopimus Juha Malisen kanssa.

Seuraavaksi neuvottelupöydässä jatketaan oululaispelaajien Antti Pehkosen, Jarno Tenkulan ja Jussi Äijälän kanssa.

– Heidän tilanteensa selviää lähiaikoina. Sen jälkeen aletaan katsomaan tämän kauden joukkueen ulkopuolisia vahvistuksia, Malinen linjaa.

Juha Malinen: Askeleita oikeaan suuntaan

Uutinen Edustus

Päävalmentaja Juha Malisen terveiset kauden 2008 päättymisen jälkeen.

Tänään lauantaina päättynyttä kautta voidaan arvioida monelta kannalta. Löydämme paljon hienoja muistoja, mutta vanha kunnon skeptikkokin saa varmasti kerättyä vettä myllyynsä. Kyse onkin loppujen lopuksi asenteesta: positiivinen asenne on menestystarinoiden takana, negatiivisuus sen sijaan lamaannuttaa ympäristönsä.

Menneen vuoden aikana olen nähnyt oululaisessa jalkapalloelämässä monia menestystarinan aiheita:

                                                                                            
1. Jalkapallo kiinnostaa. Ihmiset puhuvat, kuuntelevat ja kyselevät. Parhaimmillaan Ykkösen peliin saapui lähes 2 700 katsojaa!

2. Seurat eivät riitele. AC Oulun toimintatapa on herättänyt arvostusta. Olemme tehneet monen seuran kanssa hyvää yhteistyötä, mutta rikkaus on myös se, että asioita tehdään lähellämme myös erilaisilla filosofioilla.

3. Nuorisotyö kehittyy. Kaupungissa muistellaan paljon 1990-luvun alun loistavaa juniorituotantoa, joka tuotti paljon ammattilaispelaajia. Tällä kaudella saimme ajettua joukkueeseen puolenkymmentä oululaispelaajaa! Eikä tässä todellakaan kaikki; todelliset superikäluokat ovat tulossa ja silloin AC Oulu on valmis!

4. AC Oulu on antanut varoituksen uudesta tulemisesta. Ennen kauden alkua vain harvat uskoivat uuden joukkueen sijoittumiseen kuuden parhaan joukkoon. Siellä me kuitenkin olemme olleet koko kauden! Ensi kaudella haluamme, että meidän uskotaan olevan sarjan kärjessä! 

5. Fanitoiminta tukee joukkuetta. Me emme voi koskaan miellyttää kaikkia kannattajiamme, mutta näyttäisi ja kuulostaisi siltä, että suurin osa faneistamme on sitoutunut pitkäjänteiseen projektiimme. Sinitähdet seurasivat värikkäästi joukkuetta jokaisessa ottelussa!

Olemme nyt tehneet poikkeuksellisen paljon sopimuksia tämän kauden pelaajien kanssa ja uuteen kauteen valmistautuminen alkaa jo marraskuun alussa. Pyrin katsomaan vieläkin tarkemmin, jos löytäisin tahto- ja taitotasoltaan sopivia oululaispelaajia. Muutkin pelaajat, jotka ovat huomanneet Oulun menestystarinan mielenkiintoiseksi, ovat tervetulleita sitoutumaan projektiimme. 

Tulevalla kaudella haluamme ottaa askelia eteenpäin jokaisella tasolla. Koska minä ajattelen oululaisesta jalkapallosta positiivisesti, mietipä Sinäkin seuraavaa:

”Maajoukkueemme karsintaotteluita seuraa koko kansa ja alle 21-vuotiaat selviytyivät ensimmäistä kertaa kahdeksan maan joukkoon EM-lopputurnaukseen. Euroopan ammattilaissarjoissa on pian 100 suomalaispelaajaa. Suomeen on rakennettu toimivia jalkapallostadioneita, joissa parhaimmillaan on 8 – 9 000 katsojaa. Oululaiset pelaajat ovat täyttämässä nuorimpien maajoukkueiden pelipaikkoja ja OLS oli C-nuorten paras ryhmä sekä Tervarit pelasi B-nuorten SM-sarjaa…”

Jalkapallohuuma siis tulee ja villitsee. Tekemätöntä työtä on vielä paljon, mutta AC Oulu tulee olemaan oululainen ylpeyden aihe.

Kiitokset kannustamisestasi!

Juha Malinen

AC Oulu kiittää kaikkia kannattajiaan, yhteistyökumppaneitaan sekä kaikkia toiminnassa mukana olleita kaudesta 2008 ja toivottaa oikein hyvää syksyn jatkoa!