AC Oululle tukku tärkeitä jatkosopimuksia!

Kuva: Jouko Kylmäoja
Uutinen Edustus

AC Oulun urheilullisen toiminnan mahdollistavat yleisö ja yhteistyökumppanit. Ilman heitä ei ole seuraa, ei AC Oulua.

Henkilöasiakkaista noin 40% ovat uusineet kausikorttinsa kaudelle 2016. Tahti on ollut kiihtyvä ja sisäpiiriin oikeuttavan Kausikortti+:n suosio on yhä kasvanut.

AC Oulun liikevaihdosta noin 65% tulee yhteistyösopimuksista. Kumppaneiden panos oululaisen huippujalkapallon hyväksi ei kohdistu pelkästään edustusjoukkueen pelaamiseen – sopimukset mahdollistavat esimerkiksi seuran laajan yhteiskuntavastuullisen toiminnan, A-junioreiden ja yhteistyöseurojen tukemisen sekä olemisen keskeisenä osana oululaista kaupunkikulttuuria.

Kauden 2016 myynti ja neuvottelut on hyvässä vauhdissa. Laivastonsinisten mukana jatkavat takuulla Codemate, Dark Choice Tattoo, Esmo Economia, Haurun Jäteauto, JP Sports, Jumpru, Kukkohovi Palvelut, OSEKK & OSAO, Oulun Jätehuolto, Oulun Lasipalvelu, Terveystalo, Topi-Keittiöt, Urheilukauppa.eu, VRJ Service, Performance 2000 ja PLC.

#tuepaikallista #kiitos

AC Oulun kausikortit kaudelle 2016 myynnissä nyt

Uutinen Edustus

AC Oulun kausikorttimyynti kaudelle 2016 on avattu. Kuukauden ajan ennakkomyynnissä olleet kausikortit on avattu uuden palvelukumppani Lippuagentin sivuille. Kuluvan vuoden puolella kortin ostaneet saavat 5 kappaletta pääsylippuja kaupan päälle!

Kausikorttien ennakkomyynti on ollut vilkasta. Etenkin Kausikortti+ on tuotteena jatkanut kasvuaan – ”plussalaisten” etuihin kuuluu mm. sisäpiirin uutiskirjeet, joissa kerrotaan pelaajauutisista ennen muita. Myös kauden aikana plussalaiset saavat tuntuvia rahanarvoisia etuja.

Lisää kausikorteista ja ohjeet oman hankkimiseen löydät täältä.

Iiro Vandell jatkaa AC Oulun paidassa

Kuva: Jouko Kylmäoja
Uutinen Edustus

AC Oulun ensi kauden kokoonpanon kasaaminen jatkuu luottopelaajien kiinnityksillä. Tällä kertaa nimensä yhden vuoden jatkosopimuspaperiin on laittanut puolustaja Iiro Vandell.

28-vuotias Tervareiden kasvatti Vandell siirtyi AC Oulun joukkueeseen kuluneelle kaudelle paikalliskilpailija Oulun Palloseurasta, jossa vierähti kuusi vuotta. Vandell on monikäyttöinen puolustuspään pelaaja, jonka ominaisin pelipaikka on laitapuolustaja, mutta tarvittaessa päävalmentaja Rauno Ojanen voi heittää ”Ipin” myös toppariksi.

Vandellin mennyt kausi laivastonsinisten paidassa oli erittäin vahva. ”Ipi” oli avauskokoonpanossa 26 Ykkösen ottelussa ja peliminuutteja kertyi koko joukkueesta toiseksi eniten heti Lassi Nurmoksen jälkeen. Tunnollinen puolustaja pääsi myös kertaalleen heiluttamaan maaliverkkoja kulmapotkun jälkitilanteesta PS Kemiä vastaan, kun AC Oulu kaatoi kesäkuussa vierailijat maalein 2-0. Hyvät otteet eivät jääneet huomioimatta myöskään katsomon puolella, sillä AC Oulun kannattajien äänestyksessä Vandell valittiin vuoden pelaajaksi. Myös joukkueen sisältä tuli tunnustusta, kun Vandell pokkasi päättäjäisissä vuoden yllättäjän palkinnon.

Talvikuukausina Vandellia voi jälleen seurata futsal-parketeilla, sillä mies kuuluu edelleen Tervareiden liigajoukkueen kantaviin voimiin.

– Ipi pelasi tasaisen ja varman kauden. Hän yllätti monet, mutta meillä oli tieto hänen taidoistaan. Futsal on tuonut vuosien saatossa hänelle pallovarmuutta ja se näkyi viime kaudella meidän pallonhallintaan perustavassa pelitavassa, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kommentoi.

– Vandell on jo erittäin kokenut pelaaja Ykkösessä. Kuten Rane mainitsi, hänen varma ja luotettava pelaaja, jolla on kaikki ominaisuudet tasapainossa. Oululaisuus ja paikallisuus ovat meille tärkeitä ja Ipi edustaa myös tätä puolta vahvasti. Hänella on mahdollisuus kehittyä entisestään ja ottaa askelia eteenpäin yhdessä seuran kanssa. Olemme todella tyytyväisiä sopimukseen, AC Oulun manageri Timo Kalermo kertoo.

ACOTV

Yhteistyössä

Prinssi Rami Jaber AC Oulu Oy:n osakkaaksi ja hallitukseen

Kuva: Päivi Järvenpää
Uutinen Edustus

AC Oulu Oy päätti keskiviikkona 25.11.2015 ylimääräisessä yhtiökokouksessaan suunnatusta osakeannista, jonka myötä oululainen Prinssi Rami Jaber Al Husseini nousee yhdeksi AC Oulun suurimmista omistajista. Lisäksi syntyi yksimielinen päätös valita Al Husseini yhtiön hallitukseen, joka muilta osin jatkaa entisessä koostumuksessaan.

Al Husseini (34) tunnetaan paremmin nimellä Rami Jaber. Palestiinalaislähtöinen prinssi työskentelee sekä rallin että mediatuotantojen parissa niin stunt-ajajana, näyttelijänä kuin myös elokuvatuottajana. Hänen omistuksessaan on muun muassa WRC2 -rallitiimi, RNG World Rally Team, amerikkalainen White Revolver -tuotantoyhtiö sekä oululainen RNG Media -tuotantoyhtiö. Hän on työskennellyt stunt-ajajana muun muassa Fast & Furious -elokuvissa sekä tuottanut mainos- ja musiikkivideoita suurille brändeille ja artisteille, kuten Chris Brownille kuluvan vuoden lokakuussa.

Rami Jaber muutti Ouluun vuonna 2011 ja ihastui välittömästi kaupunkiin sekä sen asukkaisiin. Vähitellen syntyi myös ajatus kotikaupungin markkinoimisesta maailmalla elokuvatuotantojen avulla. Hänen tavoitteenaan on tehdä Oulua tunnetuksi ja tuottaa ohessa seudulle uutta nostetta, investointeja, työpaikkoja ja turismia.

Rallin ohella jalkapallo on lähellä prinssin sydäntä. Urheilun parissa toimiessaan hän on luonut ainutlaatuiset verkostot, joita hän haluaa hyödyntää joukkueen ja sitä ympäröivien olosuhteiden kehittämisessä. Neuvottelut yhteistyöstä käynnistettiin jo vuosi sitten.

– Jalkapallo on maailman yleisin kieli. Sitä puhutaan joka puolella maailmaa ikään, sukupuoleen tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Jalkapallo on maailmalla suurta liiketoimintaa ja haluan olla auttamassa nykyisen kotikaupungin joukkuetta monella eri tasolla. Uskon vakaasti, että yhdessä pystymme viemään AC Oulua eteenpäin, Rami Jaber toteaa.

AC Oulu Oy:n hallituksessa ollaan erittäin tyytyväisiä Rami Jaberin mukaantulosta seuran toimintaan.

– Hallituksemme koostumus on säilynyt samana jo tovin. Uusi merkittävä jäsen tuo intoa ja energiaa myös meille pitkään mukana olleille. Hänen vahvuutensa ovat ehdottomasti markkinoinnin, median ja verkostojen puolella.

– Hän on työssään oppinut valtavasti urheiluelämästä ja yhteistyökumppaneista niin Suomessa kuin maailmalla. Toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi ja katsomme tulevaisuuteen positiivisin mielin, toteaa AC Oulu Oy:n seurajohtaja Juho Meriläinen tyytyväisenä.

Lisätiedot:

Juho Meriläinen, AC Oulu, seurajohtaja, puh. 050 501 1030, juho.merilainen (at) acoulu.fi

Päivi Järvenpää, RNG Media, manager, puh 040 526 5583, paivi (at) rngmedia.fi

 

A-juniorit pelaa harjoitusottelun sunnuntaina - tule antamaan näyttöjä!

Kuva: Jouko Kylmäoja
Uutinen Edustus

AC Oulun A-juniorit pelaa harjoitusottelun sunnuntaina 29.11.2015 OLS:n B-junioreita vastaan. Ottelu alkaa klo 10.00 ja paikalla Arina Areenalla tulee olla kello 9.15.

Kyseessä on harjoitusottelu OLS:n B-junioreita vastaan. Ottelu on joukkueen ensimmäinen tapahtuma, joka ei sulje tai sido ketään joukkueeseen.

Ilmoittaudu ottamalla yhteyttä:

Matti Sorvoja

045 6319467

Petteri Haapala Suomen Palloliiton liittohallitukseen

Kuva: AC Oulun arkisto
Uutinen Edustus

AC Oulun entinen toimitusjohtaja ja sittemmin hallituksen neuvonantaja toiminut Petteri Haapala on valittu Suomen Palloliiton liittohallitukseen.

Palloliiton liittovaltuusto kokoontui Pietarsaaressa 20.11. Valtuusto valitsi yksimielisellä päätöksellä kaksi uutta hallituksen jäsentä – Haapalan lisäksi valinta kohdistui Tom Nevanpäähän.

Haapala toimi AC Oulun toimitusjohtajana kaudella 2012. Toimitusjohtajapestin jälkeen intohimoinen jalkapallomies on jatkanut Laivastonsinisten tukemista mm. hallituksen neuvonantajana sekä myynnin apulaisena.

AC Oulu onnittelee Petteriä!

Matti Sorvojasta A-junioreiden päävalmentaja - avaustilaisuus pidetään torstaina

Uutinen Edustus

Matti Sorvoja on nimetty AC Oulun A-junioreiden päävalmentajaksi. Historian ensimmäinen laivastonsininen juniorijoukkue pitää kaikille avoimen avaustilaisuuden kuluvan viikon torstaina klo 18:00 Raatin stadionin kahvion kokoustilassa.

Ylivieskassa valmentajauran aloittanut Sorvoja on vaikuttanut jalkapallon parissa jo 20 vuotta. Valmentajakokemusta löytyy FC YPA:sta, Oulun Luistinseurasta sekä Tervareista C-junioreista aina edustusjoukkueisiin saakka.

Muutaman sapattivuoden vastuuvalmentamisesta pitänyt Sorvoja palaa sorvin ääreen todella korkealla motivaatiolla.

– Kun paikka tuli auki, ajatus valmentamisesta heräsi välittömästi henkiin. AC Oulu on minulle tuttu seura, joten tiedän minua kohtaan asetetun vaatimustason. A-juniorit ovat olleet pitkään kaupungin vaikein asia pyörittää, mutta tilausta laadukkaalle toiminnalle on – tällä hetkellä pelaajaputki on vajaa, kun B:stä pitäisi ponnistaa suoraan edustukseen. Meillä on edessä pitkä ja kivinen tie, mutta yhteistyöllä homma saadaan toimimaan, Sorvoja kertoo.

AC Oulun A-junioreiden valmentajan paikkaa haki peräti seitsemän hyvää ehdokasta. Kokonaisuus käänsi valinnan Sorvojaan.

– Täytyy tietysti olla riittävä ammattitaito, mutta ennen kaikkea halu ja motivaatio oppia lisää. Valmentaminen junioreissa on pelaajien valmistamista edustusjoukkueeseen, joten tekemisen täytyy olla luonnollisesti täydellisesti vuorovaikutuksessa. Edustusjoukkueen ja A-junioreiden valmentajat muodostavat yhteisen konklaavin, jonka lopputuotteena on se miten me harjoitellaan ja pelataan. Olemme erittäin iloisia kovasta kiinnostuksesta joukkuetta ja sen valmentamista kohtaan. Todellinen työ alkaa vasta nyt ja minäkin haluan korostaa yhteistyön voimaa. Seuraavaksi alkaa joukkueen rakentaminen, AC Oulun juniorikoordinaattori Markus ”Mako” Heikkinen avaa.

A-juniorijoukkue kokoontuu ensimmäinen kerran siis torstaina 26.11 kello 18.00 Raatin kahvion neuvotteluhuoneessa. Tilaisuus on avoin kaikille pelaajille, vanhemmille, seuraihmisille, faneille, medialle ja yhteistyökumppaneille. Tilaisuudessa esitellään tulevaa toimintaa. Pelaajavalinnat tehdään myöhemmin.

Tervetuloa!

Rasmus Karjalainen vahvistamaan AC Oulun hyökkäyspäätä

Kuva: Juho Meriläinen
Uutinen Edustus

AC Oulu on solminut yhden vuoden sopimuksen 19-vuotiaan Rasmus Karjalaisen kanssa, joka siirtyy AC Oulun riveihin Seinäjoelta Kerho 07:n joukkueesta. Sopimus pitää sisällään option kaudesta 2017.

Karjalainen on oululaislähtöisenä pelaajana entuudestaan hyvin tuttu päävalmentaja Rauno Ojaselle. Tervareissa jalkapallon aloittanut, mutta Oulun Luistinseuran juonioriputken läpikäynyt ”Rasse” on harjoitellut AC Oulun ringissä jo useampana vuotena kausien välissä ja esiintynyt kentän puolellakin niin harjoituspeleissä kuin kahdessa Suomen Cupin ottelussa. Kauden 2014 Karjalainen pelasi OLS:in edustusjoukkueessa Kakkosen pohjoislohkossa ja tämä vuosi meni samassa sarjassa Seinäjoella SJK:n akatemiajoukkueessa, jonne Karjalainen sai sopimuksen try-outin kautta.

Karjalainen pelasi erittäin vahvan kauden Kerho 07:ssa onnistuen 27 ottelussa maalinteossa peräti 15 kertaa. Sarjan maalintekijätilastossa tällä määrällä irtosi kakkossija heti 20 maalia iskeneen FC YPA:n Miroslav Paunovićin jälkeen. Rassen kauden kohokohtia olivat kaksi hattutemppua, joista ensimmäinen syntyi toukokuussa 3-1 kotivoitossa JBK:ta vastaan ja jälkimmäinen kesäkuussa, kun Kerho 07 pöllyytti FC Santa Clausia peräti 7-1. Karjalaisen hyvistä otteista huolimatta Kerho 07 sijoittui tasaisessa sarjassa vasta 9. sijalle ja edessä oli putoaminen Kolmoseen.

AC Oulun manageri Timo Kalermo on tyytyväinen, että joukkueen uusin sopimuspelaaja on jälleen nuori ja kehittyvä kotikaupungin pelimies.

– Rasmus on kuulunut pitkään AC Oulun ryhmään, mutta peliaikaa ja vastuuta on pitänyt hakea vielä toistaiseksi muualta. Seinäjoella Rasmus onnistui erinomaisesti ja teki läpimurtonsa Kakkosen tasolla. Nyt edessä on uudet haasteet yhtä sarjatasoa korkeammalla.

Päävalmentaja Ojanen tietää tarkalleen mitä Karjalainen pystyy tuomaan laivastonsinisten kokoonpanoon.

– Saamme joukkueeseemme potentiaalisen kaverin, joka pystyy pelaamaan monipuolisesti keskikentällä ja hyökkäävissä rooleissa. Rasmus on viime vuosina harjoitellut paljon ja tehnyt töitä maalinteon eteen, mikä on alkanut kantaa hedelmää. 15 maalia Kakkosessa on kova suoritus ja hyökkäyspään tehoja odotellaan myös ensi kaudella AC Oulun paidassa.

Karjalaisen sopimuksen myötä AC Oululla on kasassa kuusi pelaajasopimusta kaudelle 2016. Lähiaikoina on lupa odottaa lisää sopimusuutisia. AC Oulun sisäpiiriläisenä, saat sopimusuutisia aina ensimmäisenä sähköpostiisi. Sisäpiiriin kuuluvat Kausikortti+:n sekä VIP-kausikortin omistajat. AC Oulun kausikorttimyynti käynnistyy 1.12. – tällä hetkellä viime kauden kausikorttilaiset voivat uusia kausikorttinsa tai päivittää sen vaikkapa ”plussaksi” lähettämällä sähköpostia osoitteeseen [email protected].

ACOTV

Yhteistyössä

AC Oulu Oy - kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen

Uutinen Edustus

AC Oulu Oy:n hallitus kutsuu osakkeenomistajat ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.11.2015 kello 18:00 alkaen osoitteessa Raatintie 7 (AC Oulu Oy:n toimisto), 90100 Oulu.

Käsiteltävät asiat:

  1. Kokouksen avaaminen
  2. Kokouksen järjestäytyminen
  3. Pöytäkirjantarkastajien ja äänenlaskun valvojien valinta
  4. Kokouksen laillisuuden toteaminen
  5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
  6. Suunnatusta osakeannista päättäminen
  7. Hallituksen jäsenten valinta, uusi jäsen
  8. Muut asiat, keskustelua AC Oulun tilanteesta
  9. Kokouksen päättäminen

Yhtiöjärjestyksen mukaisesti kutsu on julkaistu AC Oulun nettisivuilla ja lähetetty sähköpostitse kaikille osakkeenomistajille, joiden sähköpostiosoite on yrityksen tiedossa.

 

AC Oulu Oy

hallitus

Petteri Pietolalle jatkosopimus

Kuva: Jouko Kylmäoja
Uutinen Edustus

AC Oulun hyökkäyspäässä nousujohteisen kauden pelannut 19-vuotias Petteri Pietola on allekirjoittanut yhden vuoden jatkosopimuksen. Sopimus sisältää option kaudesta 2017.

Oulun Luistinseuran kasvatti Pietola palasi takaisin kotikaupunkiinsa kuluneelle kaudelle yhden HJK:n organisaatiossa vietetyn vuoden jälkeen. Harjoituskaudella tapahtunut nilkan loukkaantuminen haittasi sarjapeleihin valmistautumista paljon ja ”Petu” pelasi Ykkösessä alkuun lähinnä pieniä minuutteja vaihtopelaajan roolissa. Loistavat otteet harjoituskentällä ja kahdensuunnan pelaamisen kehittyminen toi lopulta lisää vastuuta ja loppukaudesta Pietola oli joukkueen vaarallisimpia ja parhaiten onnistuneita pelaajia. Näinpä oli selviö, että manageri Timo Kalermon papereissa ”Petun” sopimuksen jatkaminen oli korkealla prioriteetilla.

 

Pietola esiintyi lopulta AC Oulun paidassa Ykkösessä 19 kertaa, joista viidesti avauskokoonpanossa. Maaleja syntyi kaksi kappaletta, joista ensimmäinen perämeren derbyssä PS Kemiä vastaan, kun AC Oulu otti maukkaan 3-1 kotivoiton elokuun alussa. Toinen maali oli 1-0 voitto-osumaksi jäänyt upea laukaus 16 metrin rajalta JJK:n verkkoon kauden toiseksi viimeisessä kotiottelussa.

 

AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen odottaa, että ensi kaudella Pietola ottaa urallaan seuraavan askeleen eteenpäin ja pelaa säännöllisesti avauskokoonpanossa.

 

– Petu astui miesten saappaisiin vaikka alkuun näyttikin hankalalta. Nilkkavamma tuli pahimpaan mahdolliseen aikaan mutta vastuuta ja onnistumisia tuli pikkuhiljaa vaihtomiehenä. Opittavaa riittää vielä paljon varsinkin taktisella puolella mutta laukaus molemmilla jaloilla sekä kyky vaihtaa suuntaa ja rytmiä on poikkeuksellinen. Nyt täytyy pysyä terveenä ja ottaa paikka avauksessa isossa roolissa, Ojanen kommentoi.

 

– Meidän strategian mukaan haluamme antaa tilaa mahdollisimman monelle oululaispelaajalle. Kilpajoukkueessa mikään ei kuitenkaan tule ilmaiseksi, vaan paikka täytyy ansaita – Petu teki viime kaudella oikeita asioita kärsivällisesti ja lopussa hän oli meidän vaarallisin hyökkäyspään pelaaja. Odotamme hänen kehityksen jatkuvan samaan tahtiin ja siinä tapauksessa jälki tulee olemaan hyvää. Koko talvi täytyy kuitenkin tehdä kovasti hommia, AC Oulun manageri Timo Kalermo tiivistää.

 

Pietolan sopimuksen myötä AC Oululla on kasassa viisi pelaajasopimusta kaudelle 2016. Neuvottelut ovat hyvässä vauhdissa ja kuluvan viikon aikana tullaan julkaisemaan ainakin yksi uusi sopimus.

ACOTV

Yhteistyössä