AC Oulun maalihahat yhä pahasti tukossa - Haka vei pisteet

Raportti Edustus

Valkeakosken Haka kävi hakemassa 0-1-vierasvoiton Raatista AC Oulun kustannuksella. Ottelun ainoasta maalista vastasi avausjakson lopulla Tomi Petrescu. Viihdyttävä ottelu tarjosi runsaasti maalipaikkoja etenkin vierasjoukkueen maalin edessä.

Jalkapallo on maalintekopeli – niin yksinkertaista se on. AC Oulun peli pyöri välillä todella mallikkaasti ja tilanteita siunautui, mutta lukuisista yrityksistä ja yrittäjistä huolimatta palloa ei saatu maaliin asti edes väkisin.

Ottelun alusta saakka kävi selväksi, että Raatissa pelataan tasokas Ykkösen ottelu. Haka oli psyykannut itsensä hyvään iskuun ja oululaisjoukkue oli ensimmäiset minuutit jäljessä. Alun jälkeen tilanne kuitenkin rauhottui ja AC Oulu pääsi jauhamaa tuttua pallonhallintapeliänsä. Hallinta onnistuttiin kääntämään myös maalintekotilanteiksi – onneaan pääsivät yrittämään etunenässä Tashan Adeyinka, Daniel Owusu, Aapo Heikkilä ja Tommi Haanpää kenenkään kuitenkaan onnistumatta. Lähimmäs kotijoukkueesta pääsi Mika Nurmela, jonka tulinen vapaapotku pomppasi ylärimasta maaliviivalle eikä irtopallokaan maaliin löytänyt. Avausjaksolla myös Haka hyökkäsi vaarallisesti saaden kaksi puolittaista läpiajotilannetta AC Oulun puolustuslinjan avustuksella. Maalivahti David Monsalve selvitti niistä toisen ja toisessa Dani Hatakka ehti liukua pallon väljemmille vesille. Kun kahdesta edellisestä ei opittu, iski Haka itsensä johtoon ja lopulta voittoon avausjakson viimeisellä minuutilla. Keskialueen riistosta lähteneen nopean hyökkäyksen päätti maaliin Tomi Petrescu. Näin ollen valkopaidat lähtivät viettämään taukoa johtoasemassa.

Haka tuli myös toiselle jaksolle AC Oulua vahvemmin – muutaman minuutin jälkeen oli illan toisen yläriman paikka, tällä kertaa Petrescun vapaapotkusta. Tälläkin kertaa irtopallossa oli ensimmäisenä hyökkäyspään pelaaja, mutta maali jäi syntymättä. Tämän herättelyn jälkeen AC Oulu otti pelin lähes suvereenisti haltuunsa. Hyökkäys toisensa perään pyöri hyvin ja edelleen huippupaikoille päästiin huolimatta Hakan uhrautuvasta ja kovaa pelanneesta puolustuksesta. Tuhannen taalan paikoilla epäonnistuivat niin Adeyinka, Haanpää kuin Matias Ojala. Haka tyytyi puolustamaan johtoaan keskittyen vastahyökkäyksiin, joissa se ei kuitenkaan onnistunut. Ottelun loppuhetkillä nähtiin vielä kaksi ulosajoa, kun ensin Hakan Marco Matrone hommasi illan toisella varoituksellaan itsensä suihkuun. Hetkeä myöhemmin AC Oulun Daniel Owusu koki saman kohtalon. Lopun armottomasta paineesta huolimatta viihdyttävän jalkapalloillan potin ja kolme pistettä keräsi FC Haka, joka aiheutti AC Oululle kauden toisen tappion.

– Tuskainen on olo. Peli on pääasiassa hyvää, välillä jopa loistavaa, mutta pallo ei mene maaliin sitten millään. Haka on hyvä joukkue ja tänään sekin oli huippuunsa viritetty ja ottelun viihdearvo nousi kyllä huimiin sfääreihin. Toisaalta meidän puolustuspelaaminen ei ollut avausjaksolla riittävän hyvää ja lopulta se maali sitten tulikin, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen tuskaili.

– Takaa-ajoasema on tietysti aina vaikeampi ja hyökkääjille ne paineet kasaantuu tehdä maaleja, mutta niissä paikoissa joita me saatiin olisi pitänyt osua kenen tahansa. Valmentajana voisin tietysti olla enemmänkin huolissani, jos peli ei kulkisi – olen vakuuttunut että maaleja alkaa syntyä, Ojanen jatkaa.


Tästä pallosta Tashan Adeyinka veti ohi (Jouko Kylmäoja)

– Meidän maalivahti oli ottelun paras pelaaja. Kriittisillä hetkillä Pesonen venyi pallon tielle ja antoi uskoa koko joukkueelle. Avausjaksolla pääsimme muutamaan hyvään hyökkäykseen ja lopulta saatiin maali, jota uhrautuvasti puolustettiin loppuun saakka. Ensimmäinen vierasvoitto tälle kaudelle, joten olen erittäin tyytyväinen, FC Hakan päävalmentaja Harri Kampman juttelee.

Ottelupöytäkirja>>

Röngän voimapelaajat:
3 sarvea Mika Nurmela
2 sarvea Matias Ojala
1 sarvi Juho-Matti Heikari

Tasapeliputki sai jatkoa - AC Oulu tehoton maalipaikoissa

Raportti Edustus

AC Oulu pelasi kolmannen tasapelinsä putkeen PK-35 Vantaan vieraana. Oululaiset hallitsivat peliä, mutta hyvistä tilanteista huolimatta se ei onnistunut maalinteossa kuin kertaalleen Dani Hatakan toimesta.

Ottelu siirtyi ISS-stadionin viivästyneen kenttäremontin myötä läheiselle nurmikentälle. Kenttä oli hyvässä kunnossa ja mahdollisti AC Oulun tutun pallonhallintapelin. Avausjakso oli selvästi oululaisten – pallo pysyi pitkiäkin jakso kotijoukkueen kenttäpuoliskolla, mutta paikkoja ei onnistuttu käyttämään hyväksi. Daniel Owusu sai jakson puolivälissä tuhannen taalan paikan, mutta laukaus viidestä metristä suuntautui ohi maalin. Lisäksi Matias Ojala sekä Tashan Adeyinka olisivat voineet maalin viimeistellä. Tiivis puolustuspelaaminen piti kotijoukkueen paikat vähissä – vain kerran Fidan Seferi pääsi hyvältä etäisyydeltä yrittämään kotijohtoa. Lopulta jakson viime hetkillä Dani Hatakka survoi pallon maaliin erikoistilanteen jälkitilanteesta ja näin ollen vieraat siirtyivät koppiin johtoasemassa.

Toiselle jaksolle PK-35 muutti hieman kenttäryhmitystään ja se tulikin kopista tarmoa täynnä. Ensin AC Oulu loi kaksi hyvää tilannetta, kunnes 47. minuutilla Seferi näytti maalintekijän elkeitä laukomalla vasurillaan kotijoukkueen tasoihin. Jakso eteni tästä eteenpäin AC Oulun hallitessa palloa, PK:n keskittyessä tavoittelemaan pitkillä palloilla isokokoista hyökkääjäkaksikkoa, jotka onnistuivatkin voittamaan tukun ykköspalloja. Vierailijat loivat kuitenkin paremmat paikat – Adeyinka, Ojala ja Aapo Heikkilä eivät kuitenkaan saaneet pelivälinettä maaliin saakka. 85. minuutilla AC Oulun peli hankaloittui Tuure Siiran hankittua aikaisen suihkukomennuksen kahden varoituksen myötä. Päivästä oli tulla todella synkkä kotijoukkueen osuttua loppu hetkillä vielä tolppaan aivan rangaistusalueen rajalta lähteneestä vapaapotkusta. Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty ja näin ollen pisteet jaettiin 1-1-tuloksella.

– Tämä oli kolmas tasuri putkeen ja kaikki ovat tuntuneet tappioilta – pelasimme välillä erittäin hyvin ja loimme painetta ja tilanteita, mutta maalintekijät eivät nousseet esiin. Erittäin pettyneet fiilikset, mutta ei auta kuin ottaa tiistaina täydet pinnat Hakalta kotona, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen puhisi.

Ottelupöytäkirja>>

Ilves syötti AC Oululle karvasta kalkkia - tasapeli pahasti pettymyksen puolelle

Raportti Edustus

Tampereen Ilves oli sunnuntai-illan Ykkösen ottelussa tehokas maalipaikoissaan ja nappasi 2-2-tasapelin AC Oulun vieraana. Oululaisten maaleista vastasivat Aapo Heikkilä sekä Janne Hietanen. Lisää kylmää vettä oululaisten niskaan satoi kapteeni Lassi Nurmoksen vakavan loukkaantumisen myötä.

AC Oulu aloitti ottelun todella pirteästi – pallo liikkui nopeasti hyvillä syötöillä mieheltä miehelle ja Ilves oli helisemässä. Paikkoja avausmaaliin oli Daniel Owusulla kaukolaukauksella sekä Tashan Adeyinkalla, joka ei saanut ohjattu Heikkilän keskitystä maaliin saakka. 14.minuutin kohdalla Heikkilä otti itse roolia maalintekijänä – hyvän prässin esittänyt Adeyinka riistin pallon Ilves-puolustukselta, josta pallo pomppi Mika Nurmelan jalkaan. ”Nuren” tarkka syöttö löysi Heikkilän, joka sijoitti pallon varmasti ohi Gustav Lånbackan. Ilves iski takaisin 17. minuutin kohdalla ensimmäisestä kunnon hyökkäyksestään – tarkka keskitys löysi maalilta Jonne Hjelmin, joka pukkasi pallon ohi David Monsalven. Hyvästä keskityksestä ja viimeistylystä huolimatta AC Oulun puolustuspelaaminen ei ollut vaaditulla tasolla. Kun ottelua oli pelattu 24. minuuttia, koki oululaiset todella ikävän takaiskun – joukkueen kapteeni Lassi Nurmos mursi pohjeluunsa harmittoman oloisessa tilanteessa. Alustavien tietojen mukaan ”Lamon” kausi on pelattu ja edessä on pitkä kuntoutus. Takaiskusta huolimatta oululaiset jatkoivat ottelun hallintaa, vaikkakin peli tasoittu aavistuksen. Tulosta syntyi 37. minuutilla, kun Janne Hietanen kiskaisi kauden avausmaalinsa juhlaottelussaan (150 virallista ottelua AC Oulun paidassa) erikoistilannehässäkän päätteeksi, jossa Dritan Stafsula ja Juho Meriläinen taistelivat pallon Hietasen jalkaan. Jakson lopussa Ilves loi muutaman tilanteen kotijoukkueen maalille, mutta tauolle siirryttiin laivastonsinisten johtoasemassa.

AC Oulu tuli kopista ilmekkäästi. Vaikka maalipaikoilla ei mässäilty, se pelasi muutaman näyttävän hyökkäyksen, joista se olisi voinut iskeä helpottavan 3-1-maalin. Kotijoukkue puollusti mallikkaasti ja piti keltapaitaiset vieraat kaukana huippupaikoilta. Draamaa nähtiin 73. minuutilla, kun Ilveksen Gullit Zolamezo huitaisi Stafsulaa pallottomassa tilanteessa – seurauksena ulosajo. Tässä vaiheessa kotijoukkueen odotettiin hallitsevan peliä, mutta toisin kävi. Vierailijat saivat lisäannoksen taistelutahtoa oululaisten pelatessa liian passiivisesti. Hyviäkin palloralleja nähtiin, mutta myös liikaa helppoja menetyksiä. Ilves loi painetta lähinnä pitkillä palloilla, mutta vaarallisia tilanteita ei nähty. Kun 89 minuuttia oli pelattu, sattui AC Oulun Joonas Sohlolle musta hetki – puhdas hutipotku sivurajaheiton jälkitilanteesta antoi Aapo Lappalaiselle avopaikan, josta hän ei erehtynyt. Lisäajalla AC Oulu haki vielä vimmatusti voittomaalia, mutta kahdesta hässäkästä se ei onnistunut maalia tekemään. Näin ollen pisteet jakoon oululaisten selvästi pettyessä tamperelaisia enemmän.


Tässä tilanteessa Lassi Nurmoksen pohjeluu murtui (Jouko Kylmäoja)

– Kyllä ottaa päähän ja paljon. Molemmat vastustajan maalit olivat huonosti pelattuja tilanteita, jotka oltaisiin voitu estää. Tylyä hommaa, mutta Ilves iski paikoistaan maalit. Itse peli oli avausjakson alussa todella hyvää ja toisella jaksolla peli oli täysin kontrollissa. Ulosajon jälkeen tapahtui jälleen passivoituminen, eikä saatu pidettyä tarpeeksi montaa pitkää hyökkäystä. Tätä täytyy miettiä, sillä SJK-pelissä kävi vähän samalla tavalla. Lamon loukkaantuminen tähän päälle, niin kyllä ketuttaa, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo pettyneenä.

– Tiedettiin, että Oulu pelaa rohkeasti ja aktiivisesti. Ei päästy oikein iholle, joten kyllä tämä vieraspiste maistuu hyvältä. Meidän jätkät ovat ihan puhki tässä otteluruuhkassa ja se näkyy keskittymisen puutteena ja aloitteiden vähyytenä. Tästä asiasta lähtee terveiset Palloliiton suuntaan, Ilveksen päävalmentaja Mika Malinen juttelee.

Ottelupöytäkirja>>

Röngän voimapelaajat:
3 sarvea Tuure Siira
2 sarvea Janne Hietanen
1 sarvi Aapo Heikkilä

Kauden ensimmäinen paikallisottelu päättyi tasatulokseen

Raportti Edustus

AC Oulu ja OPS pelasivat maalittoman tasapelin kauden ensimmäisessä paikallisottelussa. Helteessä pelattu ottelu ei noussut klassikoksi, mutta tarjosi silti vauhtia ja muutaman vaarallisen tilanteen.

Ottelu alkoi molempien joukkueiden osalta todella hermostuneesti ja virheitä välttäen. Ilman kastelua jäänyt Raatin nurmi oli nihkeässä kunnossa, joka omalta osaltaan vaikeutti ainakin AC Oulun pelinrakentelua. Tästäkin huolimatta syöttötyöskentely ei ollut vaaditulla tasolla. Jakson edetessä kymmenisen minuuttia alkoi tapahtua – AC Oulun oikea laita Mika Nurmelan ja Aapo Heikkilän johdolla sahasi OPS-puolustuksen ohi näyttävällä syöttökuviolla. Heikkilä tarjosi pallon kuuteen metriin Matias Ojalalle, mutta laukauksen torjui maaliviivalta Jibrin Augustine. Seuraava huippupaikka tarjoutui itse Heikkilälle – komean riiston päätteeksi ansaittu läpiajo päättyi OPS-vahti Juhani Koposen hienoon jalkatorjuntaan. Hetkeä myöhemmin pallo pyöri jälleen maaliviivan tuntumassa Ojalan puskusta, mutta Jibrin onnistui tälläkin kertaa siistimään pallon väljemmille vesille. OPS:n avausjakson hyökkäyspeliä varjostivat paitsiot ja sillä oli suuria vaikeuksia päästä laukaisuetäisyyksille.

Toinen jakso ei tuonut ottelunkuvaan suuria muutoksia. Kummankaan joukkueen peli ei juuri kauneuspisteitä kerännyt. OPS loi parhaat paikkansa tuulennopeiden laitapelaajiensa Cornelius Stewartin sekä Jean Fridolin Nganbe Nganben johdolla. Viimeiset ratkaisut jäivät kuitenkin torsoiksi eikä muutamaa keskityspaikkaa onnistuttu hyödyntämään. AC Oulun pallollinen peli oli avausjaksoa astetta parempaa, mutta maalipaikat olivat tarkassa ottelussa todella kortilla.


AC Oulun kannattajat, Sinitähdet, loivat tunnelmaa kiitettävästi koko ottelun ajan (Jouko Kylmäoja)

– Peli oli molempien joukkueiden osalta hermostunutta ja hieman sekavaa. Panokset näkyivät tällä kertaa näin, mutta olisin toivonut peliimme enemmän nautintoa. Nihkeää oli, mutta kyllä noista meidän avausjakson paikoista olisi pitänyt joku upottaa. Huonolla pelillä paikkoja tulee vähemmän ja ne täytyisi silloin käyttää hyväksi, AC Oulu päävalmentaja Rauno Ojanen tuumaa.

– Avausjaksolla emme saaneet yhtään laukausta maalia kohtia. Se oli surkea suoritus. Toiselle jaksolle paransimme hieman ja saimme muutaman hyvän keskitystilanteen AC Oulun maalille, mutta viimeinen nälkä puuttui hyökkääjiltämme. Minäkin olisin toivonut enemmän rentoutta peliin – nyt meni hieman väkisin puurtamiseksi, OPS:n luotsi Luiz Antonio kertoo.

Molemmat valmentajat kiittelivät maalivahti- ja puolustuspelaamista, joka omalta osaltaan kertoo ottelun luonteen.

Ottelupöytäkirja>>

Voittoputki sai jatkoa - AC Oulu väänsi voiton AC Kajaanista

Raportti Edustus

AC Oulu nappasi kolmannen perättäisen voittonsa miesten Ykkösessä kaatamalla AC Kajaanin lukemin 3-2. Tapahtumarikkaassa ottelussa kotiyleisöä huudattivat Joni Mäkelä, Dani Hatakka ja Matias Ojala. Michael Nzekwe ja Alexander Akbar vastasivat vieraiden osumista.

Oululaista urheiluyleisöä hellittiin jälleen kauniilla kesäsäällä ja värikkäällä jalkapallo-ottelulla. Vaikeaksi veikatusta ottelusta tuli juurikin sitä kotijoukkueelle. AC Kajaani lähti otteluun aktiivisella prässipelillä eikä antanut liiemmin tilaa kotijoukkueen pelinrakentelulle. Ottelun ensimmäinen tilanne siunaantui kuitenkin jo viiden minuutin pelin jälkeen oululaiskapteeni Lassi Nurmokselle, mutta ohjaus Mika Nurmelan vapaapotkusta suuntautui lähietäisyydeltä ohi Daniel Kollarin vartioiman maalin. Nurmos sai vain hetkeä myöhemmin kokeilla onneaan puskulla, mutta tälläkin kertaa sihti oli hukassa. Kotijoukkueen alkurynnistyksen jälkeen vierailijat pääsivät johtoon todellisen lahjamaalin jälkeen – maalivahti Tommi Lindholm avasi pelivälineen vaikeaan paikkaan 21. minuutin kohdalla, josta sen Daniel Owusulta riisti nopeudellaan jatkuvasti vaaraa luonut Michael Nzekwe, jolla oli lopulta helppo työ siirtää pallo maaliin. Maalin jälkeen vierailijoiden peli piristyi selvästi, mutta vain seitsemän minuuttia johto-osumasta iski AC Oulu tasoituksen Joni Mäkelän toimesta. Kotijoukkue ei tasoitukseen tyytynyt, vaan 33. minuutin kohdalla Dani Hatakka vei kotijoukkueen johtoon puskuosumallaan. AC Kajaani sai jakson lopussa erittäin paljon erikoistilanteita, joita entinen AC Oulu-peluri Mika Hänninen antoi todella vaarallisesti. Kotijoukkue kuitenkin kesti rynnistelyt ja kun se ei itse onnistunut omissa paikoissaan, siirryttiin taukoa viettämään 2-1-kotijohdossa.

Osan katsojista pyyhkiessä vielä sinappia poskiltaan alkoi toinen jakso AC Oulun luokattomalla puolustuspelaamisella – Kajaani sai 45 sekunnin aikana luotua kolme vastaan kaksi hyökkäyksen, joka vielä selvitettiin, mutta seuraavasta tilanteesta Alexander Akbar tasoiti ottelun kotijoukkueen puolustuksen katsellessa vierestä. Tämäkään ei vielä herättänyt laivastonsinistä kotijoukkuetta, vaan hetkeä myöhemmin Callistus Chukwu tärisytti ylärimaa. Rauno Ojasen ääni kantautui tilanteen jälkeen taatusti jokaisen oululaispelaajan korviin ja kotijoukkue onnistui rauhoittamaan tilanteen. Ottelun voittomaali oli 56. minuutin kohdalla kaunista katseltavaa – Dritan Stafsula pelasi vasemmalla laidalla vasemman jalkansa vapaaksi, antoi tulisen maata pitkin kulkevan keskityksen maalin eteen, jonne ehti ensimmäisen jälleen vahvasti hyökkääjänä pelannut Matias Ojala. Maalin jälkeen näytti hetken että kotijoukkue ottaa pelin lopullisesti haltuunsa, mutta toisin lopulta kävi – AC Kajaani alkoi voittaa ykkös- ja kakkospallot kentän molemmissa päädyissä, jonka johdosta nähtiin muutama todella vaarallinen hässäkkä oululaismaalilla. Uhrautuva puolustus ja Tommi Lindholm siivosivat pallot kuitenkin väljemmille vesille. AC Kajaanin nostaessa ryhmitystään yhä ylemmäs, avautui kotijoukkueella useampi paikka ratkaista ottelu. Hatakka puski muutamaan otteeseen lähietäisyydeltä ohitse ja Tommi Haanpää hukkasi yhden läpiajotilanteen. Viimeiset minuutit kotijoukkue onnistui pitämään vierailijat kuitenkin riittävän kaukana huippuvaarallisilta paikoilta ja näin ollen se nappasi kolmannen perättäisen voittonsa.


Matias Ojala taisteli kärjessä ja iski kauden kolmannella maalillaan voitto-osuman (Jouko Kylmäoja)

Ottelun jälkeen molemmat valmentajat harmittelivat takaiskumaaleja liian hepposina.

– Minun mielestä me lahjoitettiin kolme maalia ja silloin on vaikea voittaa AC Oulun tasoista joukkuetta. Olen tyytyväinen aktiivisuuteen, joka me saatiin luotua, mutta osalta pelaajista loppui rutiini tässä paikassa, AC Kajaanin avausjaksolla katsomoon komennettu päävalmentaja Mika Lumijärvi kertoo taiston päätyttyä.

– Minun mielestä mekin lahjoitettiin maaleja, mutta onneksi vain kaksi. Ensimmäisessä osumassa oli kai jotain kommunikaatio-ongelmia, mutta noin ei voi vain käydä. Toinen maali oli sitten oikeastaan koko joukkueen surkeaa pelaamista. Puhuttiin kopissa kymmenen minuuttia, miten alku tulee hoitaa – ja sitten käy näin. Joko palautteen antajassa tai vastaanottajissa oli jotain pielessä, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen puhisee

– Teimme kuitenkin kolme hienoa maalia, joista kaksi oli harjoiteltuja kuvioita. Ei ne minun mielestäni siis lahjoja olleet. Parannettavaa siis jää, mutta kolme pistettä ja paljon onnistumisia lämmittävät mieltä, Ojanen lopettaa.

Ottelupöytäkirja>>

Röngän voimapelaajat:
3 sarvea Matias Ojala
2 sarvea Dani Hatakka
1 sarvi Joni Mäkelä

Sarjakärki kaatui Raatissa - AC Oulu voitti SJK:n 2-1

Raportti Edustus

AC Oulu otti toisen peräkkäisen voittonsa, kun kaikki kolme edellistä otteluaan voittanut SJK kaatui Raatin stadionilla lukemin 2-1. Jännittävässä ja tapahtumarikkaassa ottelussa kotijoukkueen maalit iskivät Dani Hatakka sekä Matias Ojala. Vieraiden ainokaisesta vastasi Gert Kams.

Upeassa säässä pelattu ottelu tarjosi sitä, mitä jalkapallotapahtuma parhaillaan tarjoaa – kolme komeaa maalia, kaunista peliä, kovia taklausia ja tämä kaikki vieläpä mahtavassa kesäsäässä.

Ottelun avausjakso alkoi vieraiden pienoisella hallinnalla. Kovalla asenteella kotijoukkueen kylkeen iskenyt SJK ei antanut kotijoukkueelle senttiäkään periksi oman pelinsä rakentelussa. Alun jälkeen puntit tasoittuivat nopeasti ja AC Oulu pääsi omaan peliinsä paremmin sisään. Etenkin oikealla laidalla jälleen kerran hyvin pelannut Aapo Heikkilä väläytteli nopeuttaan useaan otteeseen. Kotijoukkue siirtyi 1-0-johtoon 12. minuutin kohdalla – erikoistilanteiden erikoismies Mika Nurmela tykitti kulmapotkusta palautuneen pallon komella volleylla takaisin kohti vieraiden maalia. Ensimmäisenä palloon ehti Matias Ojala, joka jatkoi pallon maalin eteen ehtineelle Dani Hatakalle, joka pussitti AC Oulu-uransa avausmaalin lähietäisyydeltä. Maali toi kotijoukkueelle lisää virtaa ja kuskin paikan ottikin kotijoukkue. SJK joutui rikkomaan yhä enemmän ja kortti alkoi nousta erotuomarin etutaskusta. Kun 28. minuuttia oli pelattu, karkasi Heikkilä jälleen oikealta laidalta ohi Timo Rauhalan, keskittäen matalan pallon takaviistossa odottaneelle Tuure Siiralle. Siiran veto jäi torsoksi, mutta paluupallon survoi lopulta maaliin hyökkääjänä pelannut Ojala. Maalin jälkeinen kymmenminuuttinen oli tapahtumarikas – Nurmelalla ja Heikkilällä oli paikat iskeä tauluun jo 3-0-lukemat, siinä kuitenkin onnistumatta. SJK-toppari Matti Lähitie hankki itselleen aikaisen suihkukomennuksen 33. minuutin ja 38. minuutin kohdalla saaduilla varoituksilla. Ulosajon jälkeen vierasjoukkue syttyi taisteluun. Palkinto syntyi avausjakson toisella lisäaikaminuutilla, kun Kams oli ensimmäisenä Jusun ampuman vapaapotkun irtopallossa. Näin ollen kavennusosuma tuli kotijoukkueen kannalta huonoimpaan mahdolliseen paikkaan.

Toiselle jaksolle SJK tuli ryminällä. Kotijoukkue ei kyennyt koko jakson aikana hyödyntämään ylivoimaansa, vaan heikko syöttöpeli takasi liian lyhyet hyökkäykset. Näin ollen vahvasti esiintynyt SJK sai painettua peliään kohti oululaispäätyä. Kotijoukkueen parhaat paikat siunaantuivat Joni Mäkelälle ja Daniel Owusulle, mutta laukaukset painuivat ohi maalin. SJK sai toisen jakson aikana useita erikoistilanteita, mutta AC Oulu kesti lähentelyt uhrautuvalla puolustuspelaamisella. Ottelun lopussa nähtiin vielä kaksi puhuttavaa tilannetta – ensin vierasjoukkue vaati rangaistuspotkua Daniel Caumon kaaduttua rangaistusalueella. Lisäajan kolmannella minuutilla SJK-hyökkääjä Toni Lehtinen otti niin ikään toisen keltaisen korttinsa typerän käsivirheen seurauksena. Piinaava toinen jakso päättyi lopulta ja AC Oulu nappasi komeat kolme sarjapistettä aiheuttaen SJK:lle kauden avaustappion. Voiton myötä AC Oulu nousi sarjataulukossa jaetulle neljännelle sijalle yhdessä FC Hakan kanssa. Kärjessä olevalla FC KooTeePee:llä on yksi ottelu enemmän pelattuna.


SJK loi painetta AC Oulun maalille, mutta puolustus hoiti tilanteet mainiosti (Jouko Kylmäoja)

– Älyttömän hyvä fiilis. Voitettiin sarjakärki ja otettiin kolme arvokasta pistettä. Avausjaksolla teimme kaksi hyvää maalia ja paikat oli ratkaista ottelu. Sitten nukahdettiin ja päästettiin kaverin kaventamaan lisäajalla. Toisella jaksolla pelimme ei oikein auennut ja etenkin ylivoiman hyödyntäminen ei ollut riittävän hyvällä tasolla. SJK on todella kova joukkue ja he omalta osaltaan tietysti tekivät meidän ottelusta vaikean, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kommentoi.

– Ihan ensiksi täytyy nostaa jätkille hattua siitä, kuinka kovan työn he tekivät tänään. Näytimme miksi meitä on povattu sarjan kärkipäähän, mutta tänään ei vaan riittänyt. Oulu on hyvä joukkue ja ansaitsi voittonsa, SJK:n päävalmentaja Simo Valakari kertoi.

Ottelupöytäkirja>>

Röngän voimapelaajat:
3 sarvea Daniel Owusu
2 sarvea Dani Hatakka
1 sarvi Matias Ojala

AC Oulun lähettämä livelähetys ei toiminut ottelussa toivotulla tavalla Raatin lähetyspään laitteiston odottamattoman vian vuoksi. Vikaa paikallistetaan ja korjataan parhaillaan, jotta vastaavaa vikatilaa ei jatkossa pääsisi syntymään. AC Oulu palauttaa rahat kaikille palvelun ostaneille. Asiakkaita pyydetään lähettämään tilinumero osoitteeseen [email protected] siitä osoitteesta, josta palvelun tilasi. AC Oulu pahoittelee asiaa.

Taistelupeli toi kolme pistettä Joensuusta

Raportti Edustus

AC Oulu otti äitienpäivän kunniaksi kauden avausvoittonsa kaatamalla vaikessa vierasottelussa Joensuun Jipon. Ottelun ainokaisen iski Tashan Adeyinka avausjaksolla Mika Nurmelan nappikeskityksestä.

Joensuun keskuskentän puitteet olivat talven ja kevään aikana parantuneet huomattavasti uuden ja hienon pääkatsomon myötä. Kenties seuraavaksi remonttiin menee nurmipinta, sillä kentän voidaan sanoa olevan surkeassa kunnossa. Alusta saakka olikin selvää, että hienouksia ei ottelussa tulla juuri näkemään. Ottelun alkuvihellyksestä alkaen molemmat joukkueet pyrkivät pelaamaan palloa suoraviivaisesti vastustajan selustaan. Maalipaikoilla ei ottelussa juuri mässäilty – Jippo sai parhaat paikkansa ja erikoistilanteista, joista syntyi vaarallisia hässäköitä Tommi Lindholmin maalille. Lähimmäksi pääsi Tuomas Korpela, jonka pusku napsahti avausjaksolla maalin poikkipuuhun. Ottelun voittomaali oli komeaa katseltavaa – Dritan Stafsula pelasi pallon keskelle Mika Nurmelalle, joka otti pallon haltuun ja pelasi hienon pystysyötön kohti Adeyinkaa, joka puolestaa esitti oivan puskun roikottaen pallon maaliin yli hieman vastassa olleen Lassi Hurskaisen. Maali syntyi ottelun 36. peliminuutilla.

Toinen jakso ei pelillisesti juuri muutosta tuonut. Tuomarin salliessa kovatki otteet, meni ottelu välillä pystypainiksi, jossa vierasjoukkue ei jäänyt kakkoseksi. Topparipari Hatakka-Hietanen hoiti alueensa huolellisesti Daniel Owusun raataessa keskikentän pohjalla jälleen erinomaisesti. Toisen jakson puhuttavin tapaus nähtiin 81. minuutin kohdalla. Koko ottelun Jippo-toppareita reppuselässä kantanut Adeyinka ajettiin kentältä ulos suoralla punaisella tilanteessa, jossa ainakin vierasleirissä odotettiin vapaapotkua hyvältä paikalta. Ilmeisesti linjatuomarin päätöksellä syntynyt alivoimatilanne teki ottelun lopusta piinaavaan laivastonsinisten kannalta. Uhrautuva ja kurinalainen puolustaminen piti punapaidat kuitenkin tarpeeksi kaukana maalista ja viiden minuutin lisäajan päätyttyä pääsivät oululaiset juhlimaan kolmea sarjapistettä.

– Suuri kiitos kaikille pelaajille, jotka laittoivat itsensä likoon. Me ei olla päivääkään harjoiteltu tämän tyylistä peliä, mutta selvitimme koko ottelun kunnialla. Jippo on kotikentällä erittäin vaikeasti voitettava ja kettumainen joukkue, joten olen todella tyytyväinen, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kommentoi.

Sen sijaan ottelun tuomaristo ei kerännyt oululaisvalmentajan, eikä myöskään kotijoukkueen kehuja.

– Tämä oli tuomarille ehkäpä vaikea ottelu, mutta silti en voi käsittää Tashanin punaista korttia. Hänessä roikuttiin kahdella kädellä koko ottelun ajan ja ulosajotilanteesta odottelin meille vapaapotkua. Jos linja olisi säilynyt, niin Josa (Johannes Mononen) olisi pitänyt heittää toisella keltaisella ulos, Ojanen puistelee.

AC Oulun joukkue taustajoukkoineen oli tänään kotijoukkuetta piirun verran vahvempi ansaiten voittonsa. Seuraava ottelu pelataan ensi viikon sunnuntaina, kun sarjakärki SJK saapuu kauden ainoalle visiitilleen Raatin stadionille.

Huikea draamankaari - AC Oulu ja FC KooTeePee tasasivat pisteet

Raportti Edustus

AC Oulu ja FC KooTeePee esittivät huikean ottelun, jossa maaleja nähtiin lopulta kolme molemmilta joukkueilta. AC Oulun maalit iskivät Mika Nurmela, Tashan Adeyinka sekä Matias Ojala. Kotkalaisista onnistuivat Joshua Mulvany, Valeri Minkenen sekä Samuli Kaivonurmi.

AC Oulu ja FC KooTeePee tarjosivat runsaasti väriä sään puolesta niin kovin harmaaseen Helatorstaihin. Maalirikas ottelu päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen lopulta 3-3-lukemiin – molempien joukkueiden pettymykseksi.

Vuodenaikaan nähden erinomaiselle Raatin nurmelle kirmasi kaksi joukkuetta, joista vierailivat olivat liikkeellä paremmalla jalalla. AC Oulun peliä ensimmäisen puolen tunnin ajan varjostivat huono syöttötyöskentely sekä tappiot kaksinkamppailutilanteissa. FC KooTeePee avasi maalihanat 14. minuutin kohdalla – Joshua Mulvany juoksi pallon sisään upeasta kotkalaiskeskityksestä. Ensimmäinen maali ei riittänyt kotijoukkuetta herättämään, vaan hyökkäyspeli jatkui heikkona ja puolustaminen ei ollut riittävän terävää. Lisää vettä sadepilvien lisäksi AC Oulun niskaan satoi 27. minuutin jälkeen, kun Tommi Haanpää rikkoi kuudentoista-alueen sisällä rangaistuspotkun arvoisesti. AC Oulu kaudella 2007 edustanut Valeri Minkenen ei pilkulta erehtynyt. Maalin jälkeen AC Oulu löysi nopeasti kiukkunsa ja pääsi peliin paremmin mukaan. Kavennusmaali nähtiin vain kaksi minuuttia myöhemmin, kun Mika Nurmela huudatti kotiyleisöä laukomalla Haanpään keskityksen verkkoon. Ensimmäisen jakson lopussa oululaisilla oli paikkansa tulla tasoihin, mutta Haanpää suti ohi pallosta avopaikassaan. Avausjakso siis ansaitusti kotkalaisille.

Toiselle jaksolle marssi tyystin erilainen kotijoukkue – syöttötyöskentely oli nopeampaa, tarkempaa ja puolustaminen tiiviimpää. FC KooTeePee vetäytyi suojelemaan omaa maaliaan ja hyökkäyspeli tuotti sille suuria vaikeuksia. AC Oulu jauhoi myllyään, mutta tuloksettomasti. Lopulta 70. minuutin kohdalla kotijoukkue tuli lopulta tasoihin, kun Tashan Adeyinka niittasi pallon maaliin vahvan ottelun pelanneen Aapo Heikkilän esityöstä. Tasoituksen jälkeen kotiyleisössä odotettiin AC Oulun niittaavan väsyneen vierasjoukkueen lopullisesti kanveesiin, mutta maali jäi tekemättä mm. Joni Mäkelän huippupaikoista. Ottelun 89. minuutilla FC KooTeePee sai vapaapotkun keskialueelta. Vapaapotku leijaili lopulta yli päätyrajan, mutta AC Oulun pelaajan kautta. Kyseisestä kulmapotkusta syntyi kotkalaisten 3-2-johtomaali AC Oulun lepsun puolustamisen seurauksena. Maalin viimeisteli vaihdosta sisääntullut Samuli Kaivonurmi. Kotijoukkue ei kuitenkaan luovuttanut – vain kaksi minuuttia myöhemmin, ottelun lisäajalla Matias Ojala tykitti pallon komeasti tolpan kautta ohi Kert Küttin. Näin ollen huikea draamankaari sai päätöksensä ja ottelu päättyi 3-3-tulokseen.


Ojalan kuti painui verkkoon kotkalaispuolustuksen estelyistä huolimatta (Jouko Kylmäoja)

– Olimme ensimmäisen puoli tuntia todella huonolla jalalla liikkeellä. En osaa sanoa mistä se johtui, mutta keskusteltavaa kyllä huomiselle riittää. Annoimme kaverille kaksi maalia eteen ja vasta sitten sytyimme otteluun – näin ei voi jatkua, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen terävöittää.

– Avausjakson lopussa saimme vaihteen silmään ja toisella jaksolla olimme aivan toinen joukkue. Saimme Kotkan hyökkäyspelin täysin kuriin, mutta huono viimeistely ei antanut meidän naulata ottelua. Lopussa he saivat sitten erikoistilanteesta maalin, mutta onneksi survoimme vielä tasoituksen. Kaikesta huolimatta tämä tuntuu tappiolta, Ojanen päättää.


Aapo Heikkilä esitteli nopeuttaan läpi ottelun (Jouko Kylmäoja)

– Olimme alussa todella hyvällä jalalla liikkeellä. Nostan hattua jätkille, koska matka tänne oli pitkä ja haastava. Pääsimme hienosti johtoon, mutta sitten peli vähän hajosi. Toisella jaksolla jouduimme puolustuskannalle ja hyökkäyspeli oli vaikeaa. Saimme kuitenkin lopussa maalin, mutta rutiini ei riittänyt ottaa lahjaa vastaan. Viimeiset minuutit olisi pitänyt vaikka istua pallon päällä. Luulen, että tästä jäi molemmille hieman tappionmaku suuhun, FC KooTeePeen päävalmentaja Sami Ristilä näki.

Röngän voimapelaajat:
3 sarvea Daniel Owusu
2 sarvea Mika Nurmela
1 sarvi Aapo Heikkilä

Tehokas Haka vei pisteet

Raportti Edustus

AC Oulun sarjakausi käynnistyi 3-0 vierastappiolla FC Hakalle. Selvistä luvuista huolimatta ottelu ei ollut valkeakoskelaisten ylivoimaa.

Pitkälle jatkunut talvi oli jättänyt jälkensä myös Tehtaan kentälle – nurmikentän sijaan voitaneen puhua hiekkakentästä. Tästä huolimatta kenttämiehet olivat saaneet kentän pinnan pelattavaan ja suhteellisen tasaiseen kuntoon.

Alustasta johtuen suuria hienouksia ei ottelussa nähty. Avausjakso alkoi tasaisissa merkeissä ja molemmat joukkueet olivat erittäin agressiivisia kaksinkamppailuissa. Alun jälkeen ottelu hieman rauhottui ja AC Oulu pääsi pelamaan myös tuttua pallonhallintaansa. Tuhannen taalan paikoilla ei kuitenkaan kummassakaan päädyssä juhlittu. Kun ottelua oli pelattu 40 minuuttia alkoi tapahtua – Hakan Deman epäonnistunut keskitysyritys painui maalin takakulmaan erikoisella kierteellä. AC Oulu pelasi maalin jälkeen vahvasti. Joukkue sai muutaman hässäkän päätteeksi kulmapotkun, jonka jälkitilanteesta Janne Hietanen latasi pallon kohti Hakan maalia. Maaliviivalla seissyt puolustaja torjui laukauksen päällään heittäytymällä, jonka jälkeen Haka pelasi purkupallon kohti AC Oulun kenttäpuolta. Alhaalla ollut Tommi Haanpää teki virhearvion puskien pallon kohti omaa maalia, jonka Venance Zézé nappasi kiittäen vieden Hakan 2-0-johtoon. Maali tuli AC Oulun kannalta huonoimpaan mahdolliseen saumaan, kun ottelua oli pelattu 45 minuuttia. Näin ollen tauolle 2-0 kotijohdossa.

Toiselle jaksolle AC Oulu lähti tappioasemasta johtuen astetta rohkeammin. Vierasjoukkue onnistui luomaan erittäin hyviä tilanteita kohti Saku Pesosen vartioimaa maalia. Janne Hietanen oli kaksi kertaa erinomaisella tekopaikalla, mutta puskut suuntautuivat yli maalin. Kerran Matias Ojala pelasi itsensä ohi ottelun alle peliluvan saaneen Regi Nooitmeerin, joka kaatoi Ojalan selvästi rangaistusalueen sisällä – ei pilkkua. 15 minuuttia ennen loppua AC Oulu nosti Hietasen hyökkääjäksi, siirtyen kolmen pelaajan alakertaan. Tämä avasi myös Hakalle vastaiskumahdollisuuksia, mutta oululaispuolustus selvitti tilanteet. Lopullinen niitti nähtiin 89. minuutin kohdalla, kun Zézé rokotti vanhaa seuraansa toistamiseen läpiajosta Daniel Owusun pallon menetyksen jälkeen. Myös tämä tilanne jätti oululaisten silmissä jossiteltavaa – maali haiskahti vahvasti paitsiolta, linjamiehen ollessa jäljessä. Toisaalta maali oli enää kosmetiikkaa.

– Mitä tässä voi sanoa muuta kuin, että harmittaa ihan suunnattomasti. Pelasimme hyvän pelin ja toteutimme niitä asioita, joista puhuttiin. Olimme nöyriä alakerrassa ja onnistuimme luomaan paikkoja Hakan tasoista joukkuetta vastaan. Ensimmäisen jakson maalit olivat jotain käsittämätöntä ja niiden jälkeen homma meni tietysti vaikeaksi, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertasi pettyneenä.

– Tänään nähtii vauhdikas ja laadukas Ykkösen ottelu, jossa oli teknistä ja taktista osaamista paljon. Olimme maaleissamme toki hieman onnekkaita ja muutenkin tehokkaita. Oululla oli paikkoja, mutta selvitimme ne, FC Hakan päävalmentaja Harri Kampman ilotsi.

AC Oulu voittoon viime hetken maalilla - PK-37 kaatui 2-1

Raportti Edustus

AC Oulu pelasi voitokkaan kenraaliharjoituksen ennen reilun viikon päästä käynnistyvää sarjaa. 2-1-voittoon päättyneessä ottelussa maalin makuun pääsivät Tashan Adeyinka sekä Dritan Stafsula.

Ottelu Iisalmessa pelattiin erittäin hyväkuntosella keinonurmialustalla. Ainoastaan kentän myötäinen ja melko voimakas tuuli piti rystyset kohmeessa.

Ottelun avausjakso sujui tasaisissa merkeissä – ex-AC Oulu Mika ”Diego” Lähderinne oli onnistunut lataamaan itsensä ja joukkueensa hyvälle pelipäälle. Vastatuuli ja iisalmelaisten korkea prässi aiheutti ongelmia AC Oulun avauspelaamiseen ja hyökkäykset jouduttiin usein käynnistämään kaksinkamppailutilanteiden jälkeen. 25. minuutin kohdalla kotijoukkue siirtyi 1-0-johtoon kulmapotkutilanteesta. AC Oulu loi jakson loppua kohden hyviä hyökkäyksiä, mutta viimeistely yritykset olivat ponnettomia. Näin ollen pikatauolle siirryttiin kotijohdossa.

Toiselle jaksolle AC Oulu tuli huomattavasti valmiimpana, mutta PK onnistui pitämään maalinsa puhtaana aina 62. minuutille saakka, kunnen Tashan Adeyinka repi itsensä vapaaksi harmittoman näköisessä tilanteessa ja viimeisteli vasemmalla jalallaan tasoituksen. Maalin jälkeen voimasuhteet kääntyivät yhä enemmän vierailijoille. Vaihdosta sisääntullut Aapo Heikkilä oli kahdesti lähellä osumaa, mutta ei onnistunut johto-osumaa tekemään. AC Oulu pelasi ottelusta 25 minuuttia ylivoimalla, PK-puolustajan kaataessa Adeyinkan läpiajotilanteessa. Viimeisellä viidellä minuutilla ottelussa alkoi jälleen tapahtua – PK oli vaarallinen omissa erikoistilanteissa, mutta sihti ei ollut kohdillaan. Lopulta ottelun lisäajalla AC Oulun Dritan Stafsula ratkaisi pelin vierasjoukkueen hyväksi. Maaliin hienon esityön tarjoili Heikkilä.

– Ottelusta näkyi hieman, että sarjaottelut alkavat jo olla mielessä. Avausjaksolla emme olleet riittävän aktiivisia, halukkaita ja syötöt karkailivat liikaa. Toiselle jaksolle ilme parani huomattavasti ja lisäosumia olisi pitänyt tehdä, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo.

AC Oulun testissä pelasi ennakkotiedoista poiketen kaksi pelaajaa – brassitoppari Andre Silva sekä niin ikään topparina pelannut Jeffrey. Kyseiset herrasmiehet pelasivat molemmat oikean puolen topparin tontilla – Silva reilun puoliajan ja Jeffrey vajaan.

– Silva on ihan ok pelaaja, mutta ei sitä mitä me haemme. Tästä syystä vaihdoin Jeffreyn hänen tilalleen. Silva ei jatka, mutta Jeffreyn tilanne on vielä avoin, Ojanen kommentoi.

AC Oulun kokoonpano: (Lindholm; Nurmos, Silva, Hietanen, Stafsula; Mäkäräinen, Ojala, Nurmela; Haanpää, Adeyinka, Mäkelä).
Vaihdot: (60 Silva -> Jeffrey, 60 Ojala -> T. Siira, 60 Mäkelä -> Heikkilä, 72 Mäkäräinen -> Sohlo)