AC Oulu kaatoi Suomen Cupin 3. kierroksella Vasa IFK:n lukemin 3-1 ja eteni näin jatkoon. Kotijoukkueen maalit viimeisteli Dritan Stafsula, Toni Tahvanainen ja Morten Gerster Peipinen. Vieraiden ainokaisen puski Lasse Linjala.
Ottelu oli molemmille joukkueille ensimmäinen virallinen kuluvalle vuodelle. Alku olikin hieman hermostunutta peliä. Kotijoukkue oli hivenen niskan päällä, mutta fyysisesti vahva VIFK pysyi mukana hyvin. Ottelun tempo oli harjoitusotteluihin nähden selvästi korkeampi.
Ottelun avausmaali nähtiin kuitenkin jo 5. minuutilla – Toni Tahvanainen tarjoili keskityksen takaviistoon Dritan Stafsulalle, joka kiskaisi pelivälineen verkkoon komeasti suoraan ilmasta. Maalin jälkeen meininki jatkui tasaväkisenä. AC Oulu pyrki hallitsemaan palloa tuttuun tyyliinsä ja murtautua keskisektorilta. Vaasalaisten paras ase oli läpi ottelun pitkät pallot kohti kärkimies Lasse Linjalaa, jota vastaan laivastonsiniset topparit Janne Hietanen ja Chrispine Odula saivat painia toden teolla. Avausjakso ei tarjonnut todellisia huippupaikkoja ja näin ollen taukoa lähdettiin viettämään kotijohdossa.
Toinen jakso alkoi vahvassa kotijoukkueen hallinnassa – VIFK tippui hieman kyydistä ja tilanteet vyöryivät kohti vaasalaisten maalia. Lisäosumaa lähellä olivat kaukolaukauksilla Antti Peura ja Stafsula sekä pienestä kulmasta laukonut Peipinen. Yleisön tuskaillessa hukattuja paikkoja alkoi peli tasoittua jakson edetessä. VIFK:n Linjala sai pallon kertalleen maaliin saakka, mutta tilanne vihellettiin paitsioksi. Tasoitus nähtiin lopulta 81. minuutilla, kun jälleen kerran korkeimmalle noussut Linjala puski pallon ohi loisto-ottelun pelanneen nuoren Pyry Yrjänäisen.
Kotijoukkue ei tasoituksesta hetkahtanut vaan se nousi johtoasemaan vain kaksi minuuttia myöhemmin. Kärkiparinsa Aapo Heikkilän kanssa alati vaarallinen Toni Tahvanainen ohjasi pallon kauniisti maaliin Iiro Vandellin nappisyötöstä. Maalin jälkeen vierasjoukkue joutui nostamaan kalustoaan ylös, mutta vaarallisimmat paikat nähtiin AC Oulun toimesta – Matias Ojalan laukaus torjuttiin maaliviivalta, mutta lisäajan viime hetkillä karkuun päässyt Peipinen onnistui maalinteossa niitaten loppulukemat 3-1:een.
Kommentit
– Voittoa lähdettiin hakemaan ja se otettiin. Välillä olimme hieman huolimattomia ja emme rytmittäneet peliä oikein. Puskettiin liikaa, mutta se menee osaksi hermostuneisuuden piikkiin. Toinen jakso oli parempi ja loimme tukun maalipaikkoja erittäin hienojen hyökkäysten päätteeksi. Koko joukkue suoriutui tasaisen hyvin, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kehuu.
Ottelukooste


Jälkipelit


AC Oulu selvään voittoon Haparanda FF:stä
AC Oulu otti selkeän 6-0 (4-0) voiton harjoitusottelusta Haparanda FF:a vastaan. Kotijoukkueen maalit merkittiin Aapo Heikkilän, Anselmi Nurmela, Toni Tahvanaisen, Petteri Pietolan, Konstantin Belovin ja Niklas Jokelaisin nimiin.
Alusta asti oli selvää, että laivastonsininen kotijoukkue vie ottelua ja vierasjoukkue keskittyy varjelemaan omaa maalia. Kuparinen rikkoutui kuitenkin jo 7. minuutin pelin jälkeen, kun Aapo Heikkilä karkasi läpiajoon Anselmi Nurmelan syötöstä, viimeistellen kylmän viileästi pallon ohi Lari Honkasen. Avausmaalin jälkeen AC Oulu loi useita hyviä tilanteita, mutta pallo ei löytänyt tietään maaliin saakka. Myös Haparanda pääsi kahteen otteeseen yrittämään tasoitusta, mutta Pyry Yrjänäinen kotijoukkueen maalilla piti maalinsa puhtaana.
Seuraavaa maalia saatiin odottaa 33. minuutille saakka. Antti Uimaniemen kaatamisesta tuomitun rangaistuslaukauksen toimitti maaliin Anselmi Nurmela. Vain viisi minuuttia edellistä ja oli Toni Tahvanaisen vuoro onnistua – lukemat 3-0:aan ”Tahvis” laukoi vasemmalla jalalla takakulmaan. Juuri ennen puoliaikaa Petteri Pietola onnistui survomaan flipperipallon ohi Honkasen ja näin ollen tauolle siirryttiin lukemissa 4-0.
Puoliajalla AC Oulu suoritti useita vaihtoja. Peli pysyi kotijoukkueen hallinnassa, mutta myös huolimattomia menetyksiä ja löysyyttä nähtiin. Rehellisyyden nimissä vastustajan taso ei ollut tänään riittävä rankaisemaan kyseisistä virheistä. Seuraava osuma merkittiin OLS:n nuoren Konstantin Belovin nimiin – ”Konsta” laittoi pallon tyhjiin Niklas Jokelaisen laukauksesta tippuneesta reboundista. Ottelua oli pelattu 69 minuuttia. Loppulukemat 6-0:aan kaunisteli Jokelainen itse OLS:n Oskari Rounajan hienosta syötöstä.
Kommentit
– Jokainen ottelu on erilainen ja tänään tasoero oli toki iso. Kaikesta täytyy kuitenkin ottaa ilo irti ja tälläisissä otteluissa pääsemme harjoittelemaan ennen kaikkea murtautumisvaihetta ja maalintekoa. Tilaa ja aikaa oli normaalia enemmän, mutta silti näin paljon hyvää ja sellaista jota olemme harjoitelleet. Tästä on hyvä lähteä valmistautumaan kohti ensi viikon Suomen Cup-ottelua, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kommentoi.
Jälkipelit


AC Oulu ja KPV harjoittelivat tasapelin tahdissa
AC Oulu pelasi lauantaina harjoitusottelun vieraskentällä Kokkolan Pallo-Veikkoja vastaan. Tuliaisina oli 2-2-tasapeli Tuuren Siiran vastatessa molemmista oululaisten osumista.
Ottelu alkoi Kipparihallissa kotijoukkueen vahvalla ryminällä – fyysisesti vahva ja kokenut joukkue tuli kaksinkamppailuihin todella lujaa. Pelin edetessä voimasuhteet tasoittuivat, mutta maalipaikat olivat ottelun alussa todella kortilla. KPV:n läheltä piti-tilanteet syntyivät erikoistilanteista ja keskityspalloista, jotka AC Oulun puolustus maalivahti Johannes Wentinin johdolla putsasi kuitenkin väljemmille vesille.
23. minuutilla AC Oulu joutui suorittamaan ensimmäisen pelaajavaihdon, kun Janne Hietasen takareisi alkoi krampata. Tilalle juoksi nuori OLS:n Rasmus Karjalainen, joka otti laitapuolustajan paikan Iiro Vandellin siirtyessä toppariksi. Vaihdon jälkeen KPV sai jälleen muutaman vaarallisen keskityspallon, mutta maalipuiden väliin yritykset eivät osuneet.
AC Oulu siirtyi johtoon 40. minuutin kohdalla – hienosti pelatun hyökkäyksen päätteeksi Henry Mäkäräinen kaadettiin rangaistusalueella ja tuomarilla ei ollut vaihtoehtoja. Dritan Stafsulan ollessa pois, asettui pallon taakse Tuure Siira. Maalivahti onnistui torjumaan ensimmäisen laukauksen, mutta ”Tume” oli itse irtopallossa ensimmäisenä laittaen pallon lopulta maaliin. Näin ollen puoliajalle siirryttiin vierasjohdossa 0-1.
Toiselle jaksolle AC Oulu suoritti vaihtoja kolme kappaletta. Pyry Yrjänäinen asteli maaliin ja Petteri Pietola sekä Niklas Jokelainen hyökkäykseen ja keskikentälle. Heti ensiminuuteilla Karjalaisen keskitysyritys oli leijailla maaliin, mutta ylärima pelasti kokkolalaiset. 51. minuutilla Pietola pääsi huippupaikkaan upean yhdistelmän jälkeen, mutta pallo painui yli. Vain minuutti tästä ja pallo oli toisessa päässä – KPV:n Timo Rauhala tykitti unelmavolleyn 35 metristä aivan riman alle Yrjänäisen ollessa voimaton.
AC Oulu palasi johtoon nopeasti – Siiran vapaapotku upposi hienosti yläkulmaan 55. minuutilla. Tämän jälkeen alkoi AC Oulun vahva hallintajakso, joka tuotti useita hyviä tilanteita. KPV onnistui kuitenkin selviämään ja ottamaan hallinnan lopulta itselleen. Tasoitus syntyi 69. minuutilla, kun pallo kimposi omaan maaliin Karjalaisen jaloista. Tasoituksen jälkeen loppu mentiin tasaisissa merkeissä eikä todellisia huippupaikkoja nähty kummassakaan päässä.
Kommentit
Liikaa pallonmenetyksiä ja sitä kautta peli meni fyysiseksi. KPV:lla on kokeneita jätkiä, jotka nauttivat tilanteista. Välillä kun me saimme pallon ja miehet liikkeelle, olimme todella vaarallisia. Näitä jaksoja olisi toivonut lisää. Jokainen harjoitusottelu antaa meille hyvää dataa siitä missä mennään ja mitä pitää kehittää, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen tiivistää.
Ottelukooste


Jälkipelit


AC Oululle tappio ja voitto PSC:n joukkueista
AC Oulu pelasi kaksi harjoitusottelua putkeen tänään iltapäivällä amerikkaisvastustaja PSC:n joukkueita vastaan. Ensimmäisen ”ykkösnyrkkien” kohtaamisen jenkit veivät nimiinsä lukemin 1-2. Toisessa ottelussa pelasivat nuoret tulevaisuuden lupaukset. Tuon ottelun AC Oulu voitti peräti 5-0.
Pro Soccer Consulting koostuu amerikkalaisista sopimuksettomista pelaajista, jotka antavat näyttöjä eurooppalaisille seuroille. PSC oli jalkeilla todella isoilla pelaajaringeilla ja vastuuta saikin usea pelaaja.
Ensimmäisessä ottelussa AC Oulun kokoonpanossa nähtiin pääasiassa sopimuspelaajia sekä testimiehet Aleksei Larin ja uusi tuttavuus Crispine Odula. Kotijoukkue hallitsi ottelutapahtumia, mutta murtautumisvaihe ja maalinteko tuotti tuskaa läpi ottelun. Matalalta puolustanut PSC teki maalinsa kotijoukkueen pienistä virheistä ja oli kieltämättä tehokas paikoissaan. AC Oulun ainokaisen viimeisteli Dritan Stafsula Toni Tahvanaisen syötöstä.
Kommentit
– Pelasimme ottelut täysin erilaisilla joukkueilla, aivan kuten vastustajakin. Ensimmäisessä ottelussa PSC puolusti erittäin kurinalaisesti ja melko alhaalta. Aika ja tila olivat vähissä mitä ylemmäksi mentiin ja parantamisen varaa jäi paljonkin. Kaksi maalia omiin oli tilanteisiin nähden aivan liikaa. Uusi testipelaaja Crispine pelasi kohtuullisen hyvin. Hän jää ehdottomasti antamaan lisänäyttöjä, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kommentoi.
– Toisessa ottelussa vastuuta saivat loput sopimuspelaajista ja niitä pelaajia, jotka ovat harjoitelleet meidän mukana marras- ja tammikuussa. Vastustaja oli selvästi heikompi, mutta olen erittäin tyytyväinen meidän otteisiimme. Teimme hienoja maaleja ja pelasimme fiksusti ja kurinalaisesti läpi ottelun, Ojanen jatkaa.
Jälkipelit


AC Oulu voitti OPS:n kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa
AC Oulu otti voiton kauden ensimmäisestä harjoitusottelusta. Paikallisvastustaja Oulun Palloseura kaatui lukemin 4-2. Laivastonsinisten maalit merkittiin Aapo Heikkilän, Henry Mäkäräisen ja kahdesti osuneen Toni Tahvanaisen nimiin.
Ottelun alku oli kotijoukkueelta heikko ja huolimaton. Kosketukset karkailivat ja fyysinen preesens oli hakusessa. Ensimmäinen tilanne nähtiin kahdeksan minuutin kohdalla, kun OPS karkasi puolittaiseen tilanteeseen, mutta Johannes Wentin AC Oululla maalilla otti hyvän torjunnan. Alkukankeuden jälkeen laivastonsiniset ottivat pelin nopeasti hallintaansa. 16. minuutilla Henry Mäkäräinen pääsi nokikkain Lauri Rönkön kanssa Janne Hietasen upeasta syötöstä, mutta laukaus painui tolppaa hipoen ohi maalin.
Kaksi minuuttia edellisestä oli Mäkäräisen vuoro toimia syöttäjänä. Aapo Heikkilä karkasi läpiajoon sijoittaen pallon maaliin. Osuman jälkeen AC Oulu hallitsi peliä suvereeniin tapaan, eikä OPS päässyt juurikaan hyökkäysalueella juhlimaan. Lukemat 2-0:aan syntyivät todella näyttävän hyökkäyksen päätteeksi. Alhaalta asti rakennettu tilanne päättyi Mäkäräisen viimeistelyyn käytännössä tyhjään maaliin. Maali syntyi, kun 27 minuuttia oli pelattu. Seuraava tilanne oli vuorossa kahden minuutin kuluttua. Tällä kertaa kapteenin nauhaa kantanut Tuure Siira pommitti pallon ylärimaan. Seuraavat huippupaikat ottelussa olivat Dritan Stafsulan kaukolaukaus ja Heikkilän laukaus, jotka painuivat kuitenkin hiuksenhienosti ohi maalin.
42. minuutilla AC Oulu pääsi vastahyökkäyksen päätteeksi 3v1-tilanteeseen, mutta varma maalipaikka kuivui lopulta kasaan pienen huolimattomuuden vuoksi. Kotijoukkueen pelatessa lepsusti jakson viimeisen minuutin pääsi OPS kaventamaan rangaistuspotkusta. Testipelaaja Aleksei Larin joutui rikkomaan ja Matias Juntunen pisti pallon varmasti pilkulta sisään.
Toiselle jaksolle molemmat joukkueet suorittivat useita pelaajavaihtoja. 55. minuutilla OPS:n Abdew Sesay katseli punaista korttia lyötyään kyynärpäällä Larinia. Ulosajon jälkeen OPS taisteli ja tuli tasoihin AC Oulun paitsiolinjan petettyä. Eetu Uusitalon syötöstä läpiajoon karannut Juuso Kemppainen ei erehtynyt. Ottelua oli tuolloin pelattu 66. minuuttia.
Tasoituksen jälkeen AC Oulu otti pelin hallinnan jälleen itselleen. Voittomaali syntyi 74. minuutilla, kun debyytin AC Oulun paidassa tehnyt Toni Tahvanainen viimeisteli komean maalin Mäkäräisen syötöstä. Loppulukemat 4-2:een kaunisteli ”Tahvis” 78. minuutilla jälleen todella komealla laukauksella.
Loppuminuuteilla lähellä maalia olivat AC Oulun Matias Ojala ja OPS vastahyökkäyksestään, jonka OLS:n nuori maalivahti Pyry Yrjänäinen kuitenkin hienosti torjui.
Jälkipelit


Nure Terwa Team vei Tapaninpäivän hyväntekeväisyysottelun nimiinsä 8-6
AC Oulu joutui kokemaan tappion vuoden viimeisessä ottelussa, kun se sai kokea Nure Terwa Teamin paremmuuden hyväntekeväisyysottelussa. Mika ”Nure” Nurmelan johtama Terwa Team oli maalirikkaassa ottelussa parempi lukemin 8-6.
Terwa Teamissa pelasivat Mika Nurmelan lisäksi mm. Oulusta maailmalle ponnistaneet Toni Kolehmainen, Antti Okkonen, Juho Mäkelä, Lassi Nurmos ja Joni Mäkelä. Maalirikkaassa ottelussa maaliverkkoja heiluttivat eniten Terwa Teamin Juho Mäkelä sekä AC Oulun Pekka Welling.
Lisää ottelusta myöhemmin Tervareiden nettisivuilta.
Jälkipelit


AC Oulu päätti kautensa upeaan voittoon - sarjasijoitus lopulta neljäs
AC Oulun kausi sai arvoisensa päätöksen, kun joukkue haki 2-1-voiton JJK:n vieraana. Kotijoukkue meni johtoon Robert Taylorin maalilla, mutta Pekka Räisäsen ja Morten Gerster Peipisen maalit toivat oululaiset rinnalle ja ohi. AC Oulu pelasi huiman loppukauden – se pelasi 14 ottelua putkeen tappioitta ja nousi sarjassa lopulta sijalle 4. HIFK nousi unohtumattoman kauden päätteeksi Veikkausliigaan. Eroa AC Ouluun tuli lopulta vain 3 pistettä.
Ottelun alku oli AC Oululta hieman hermostunut ja JJK onnistui luomaan painetta David Monsalven maalille. Se meni johtoon 20. minuutilla Robert Taylorin maalilla, joka syntyi komealla laukauksella pallon pomppiessa hetken aikaa AC Oulun kuudentoista-alueen sisällä.
Maalin jälkeen AC Oulu otti hallinnan itselleen. Tasoitus nähtiin neljä minuuttia JJK:n maalin jälkeen, kun Pekka Räisänen tälläsi uransa viimeisen ottelunsa pelanneen Mika Nurmelan kulmapotkun komeasti maaliin.
Maalin jälkeen JJK:n Severi Vielma hommasi itselleen nopealla aikataululla kaksi varoitusta, jotka johtivat ulosajoon. Vajaalle joutunut JJK ei tästä enää toipunut, vaan AC Oulu pyöritti peliä käytännössä suvereeniin tapaan. Uhrautuvasti pelannut kotijoukkue onnistui kuitenkin selviytymään taolle tasatilanteessa.
Toinen puoliaika jatkui mihin ensimmäinen jäi. JJK jatkoi koko joukkueella puolustamista ja AC Oulu yritti murtaa puolustusmuurin. Lukuisista yrityksistä huolimatta se onnistui vain yhden kerran 60. minuutilla – Morten Gerster Peipinen puski Nurmelan vapaapotkun maaliin.
Ottelun lopussa lisäosumia ei paikoista huolimatta nähty, joten peli päättyi 1-2-lukemiin.
JJK, jyväskyläläinen jalkapalloyleisö sekä AC Oulun suuri kannattajajoukko osoittivat upeasti kunniaa uransa viimeistä ottelua pelanneelle Mika Nurmelalle. AC Oulu ja Mika Nurmela kiittävät!
Ykkösen sarjakausi oli upea ja tasainen – alusta saakka sarjaa johtanut KTP Kotkasta hyytyi loppukaudella pahemman kerran ja viimeisen ottelun tasapeli JIPPOA vastaan ei riittänyt – kotikentällä FC Jazzin voittanut HIFK nousi maalieron turvin sarjan ykköseksi ja Veikkausliigaan. AC Oulu onnittelee HIFK:tä.
– Iso kiitos koko joukkueelle, seuralle, yhteistyökumppaneille ja yleisölle. Pelasimme kerrassaan upean loppukauden. Kaikilla jää jossiteltavaa, joten se on lopulta turhaa – paras voittaa näin pitkän sarjan, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen tiivistää.
Ottelukooste


Jälkipelit


Raatissa uskomaton jalkapallopäivä - AC Oulu kaatoi Ilveksen Mika Nurmelan jäähyväisottelussa
AC Oulu venytti tappiottomien otteluiden putkensa jo 13 ottelun mittaiseksi, kun se kaatoi Tampereen Ilveksen Raatissa 4-1-lukemin. Vieraat menivät johtoon Antti Ojanperän maalilla, mutta tämän jälkeen kotijoukkue iski neljä upeaa maalia. Päivänsankari Mika Nurmela aloitti kirin, Morten Gerster Peipinen iski kaksi maalia ja Titi Essomba yhden. Mika Nurmelan jäähyväisottelussa oli upea tunnelma.
AC Oulu nousi maalin tappioasemasta 4-1-kotivoittoon kauden viimeisessä kotiottelussa. Ilveksen maalin teki Antti Ojanperä 26. minuutilla. Upean jäähyväisottelun pelannut Mika Nurmela toi laivastonsiniset tasoihin 37. minuutilla. Kaksi maalia iskenyt Morten Gerster Peipinen viimeisteli osumansa 39. ja 61. minuutin kohdalla. Titi Essomba teki maalinsa 50. minuutilla.
Joskus sanat eivät riitä kuvailemaan tunteita. Nyt on yksi niistä hetkistä. Kuvat ja videot puhukoot puolestaan.
AC Oulu haluaa kiittää yleisöä, yhteistyökumppaneita, joukkuetta ja kaikkensa antaneita talkoolaisia sekä seuran taustavoimia kaudesta 2014 – tulevaisuus tehdään yhdessä.
#KiitosNure
Ottelukooste


Jälkipelit


AC Oulu takoi FC Viikingit maanrakoon - Raatin 7-0-murskajaisissa sivuttiin seuraennätystä
AC Oulu ei antanut vierailija FC Viikinkien yllättää. Laivastonsiniset takoivat seuraennätystä sivuten tulostaululle 7-0-lukemat jatkaen tappiottomien otteluiden putkensa jo 12 ottelun mittaiseksi. Kotijoukkueen maaleista vastasivat kahdesti osunut Titi Essomba, Dritan Stafsula, Henry Mäkäräinen, Matias Ojala ja Joonas Sohlo. Yksi osumista merkittiin vuosaarelaisten omaksi maaliksi.
Ennen ottelua lähtökohdat olivat selkeät – 11 ottelun pisteputkessa seilaavan AC Oulun pahin vastustaja tulee olemaan se itse. Joukkueen lataus oli kuitenkin onnistunut ja ensimmäisestä sekunnista alkaen ottelussa oli vain yksi kapteeni ja se oli laivastonsininen kotijoukkue. Kovassa paikassa ollut vierasjoukkue ei onnistunut hätistelemään David Monsalven maalia oikeastaan koko ottelun aikana, kuin muutamalla laukauksella.
Maalijuhlat alkoivat 13. minuutin kohdalla. Titi Essomba oli paraatipaikalla seuraamassa Tuure Siiran hirmukutia – pallo pomppasi kamerunilaisen jalkoihin pallon kimmotessa kahdesti tolpasta takaisin kentälle. Kotijoukkue siirtyi 2-0-johtoon rangaistuspotkusta, kun pelikello osoitti 22. minuuttia – Kuutti Mujunen kaatoi Mika Nurmelan rankkarin ja ulosajon arvoisesti ja Dritan Stafsula ei tälläkään kertaa pilkulta erehtynyt.
Paikkoja reilusti jopa hukattavaksi asti luonut kotijoukkue osui avausjaksolla vielä kertaalleen. Essomban keskitys löysi maalin edestä Henry Mäkäräisen, joka pääsi tuulettamaan AC Oulu historiansa avausmaalia. ”Henen” ikimuistoinen osuma syntyi 26. minuutilla. Näin ollen puoliajalle siirryttiin turvallisesti lukemissa 3-0.
Toinen jakso ei asetelmia muuttanut. Punapaidoilla teki vaikeaa päästä kontrolloidusti yli puolen kentän. AC Oulu sai pitää palloa rauhassa ja hakea ratkaisupaikkoja. Avausjakson tapaan niitä tuhlailtiin oikein urakalla – mm. Morten Gerster Peipisellä oli useita paikkoja lisätä kauden maalisaldoaan.
Seuraavan maalin tekemiseen kotijoukkue tarvitsi apuja vierasleiristä – toppari Santeri Ahola oli epäonnensoturi flipperipallossa, joka päätyi lopulta verkkoon saakka ohi Sam Jammehin. Maali merkittiin 62. minuutilla syntyneeksi. Vaihdosta kentälle tullut Matias Ojala avasi kauden maalisaldonsa varmalla sijoituksella 74. minuutilla. Kaksi minuuttia edellisestä ja Essomba oli jälleen pahanteossa – illan toinen maali syntyi sekin lähietäisyydeltä. Loppulukemat 7-0:aan viimeisteli 10 minuuttia ennen päätösvihellystä Joonas Sohlo. Kotijoukkueella oli myös ottelun lopussa useita paikkoja latoa seuraennätys uusiksi, mutta lisäosumia ei siis nähty. Suvereeni esitys kotikentällä lämmitti kotikatsomossa kannustaneita.
Mika Nurmela palkittiin Ykkösen Veikkauksen elokuun pelaajana. Nuren viimeinen ottelu kotilyleisön edessä pelataan ensi sunnuntaina (Kuva: Jouko Kylmäoja)
– Tasoero joukkueiden välillä oli tämä, ei meillä ollut mitään saumaan ja viimeistään ulosajo ratkaisi ottelun. Meidän materiaali ei yksinkertaisesti riitä haastamaan Ykkösen tasolla tällä hetkellä. Olen jätkistä kuitenkin ylpeä – vaikka koko ajan on otettu turpaan, me ei olemme pelanneet matsit loppuun asti ilman mitään ylilyöntejä, FC Viikinkien valmentaja Mika Sandberg toteaa.
– Meidän pahin vastustaja majaili ennen ottelua pään sisällä. Valmistautuminen meni nappiin, eikä kukaan lähtenyt kentälle takki auki. Kuten Mika totesi, tasoero oli tänään selvä. Tänään juhlitaan hieman tätä voittoa, mutta huomenna katseet käännetään jo tulevaan. Ensi viikon sunnuntaina Raatissa on edessä iso ottelu monella tapaa – meidän täytyy voittaa Ilves sarjan kannalta ja totta kai Nuren viimeinen peli kotikaupungissa tulee olemaan valtaisi tapahtuma. Siinä täytyy olla valmiina, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen pohtii.
Röngän voimapelaajat:
3 sarvea Dominic Oppong
2 sarvea Mika Nurmela
1 sarvi Titi Essomba
Ottelukooste


Jälkipelit


AC Oulu jatkaa huikeita otteita - PK-35 Vantaa kaatui vieraskentällä
AC Oulu on tällä hetkellä kiistatta Ykkösen kuumin joukkue. Se venytti tappiottomien otteluiden putkensa jo 11 ottelun mittaiseksi. Sarjakakkonen PK-35 Vantaa kaatui kotikentällään tyylipuhtaasti 0-2 – laivastonsinisten maalit teki rangaistuspotkusta osunut Dritan Stafsula sekä Anselmi Nurmela.
Oululaisjoukkue hyppäsi sunnuntaiaamuna OuBusin linja-autoon kello 8:00. Pitkä päivä maantiellä näkyi ottelun alussa kotijoukkueen painostaessa, mutta alkuminuuttien jälkeen peli tasoittui. Ottelun avausmaali nähtiin 13. minuutilla. Janne Hietasen tuttu ja tarkka pystysyöttö vapautti Mika Nurmelan puolittaiseen läpiajoon. Viimeistä ottelua Etelä-Suomessa pelannut Nurmela kaadettiin Jukka Hirvonen toimesta ja pallo vietiin pilkulle. Pallon taakse astunut Stafsula ei pilkuta erehtynyt.
Kotijoukkueen ylivoimaisesti vaarallisin pelaaja oli Fidan Seferi, joka aiheutti fyysisyydellään harmaita hiuksia AC Oulun maalin edessä. Laivastonsiniset siirtyivät jo 2-0-johtoon vain viisi minuuttia avausmaalista. Tuure Siira teki komean esityön ja Anselmi Nurmelan nosto takakulmaan painui maaliin tolpan kautta.
Jakso jatkui maalin jälkeen tasaisena – PK haki paljon keskityksiä, mutta AC Oulun puolustuslinja yhdessä David Monsalven kanssa selvitti tilanteet. Kotijoukkue sai pallon kertaalleen maaliin saakka, mutta tilanne vihellettiin oululaisten onneksi paitsioksi. Jakson lopussa AC Oulu sai vielä kaksi erinomaista paikkaa, mutta PK:n maalilla Miikka Häkkinen pelasti Anselmi Nurmelan ja Morten Gerster Peipisen yritykset.
Tauolla PK suoritti kaks pelaajavaihtoa nostaen hieman riskitasoa. Kotijoukkue saikin luotua jälleen painetta keskityspalloilla, mutta vierailijat hoitivat tilanteet hyvin. AC Oulu sai toisen jakson aikana useita vastahyökkäyksiä, joista se olisi voinut naulata viimeisen naulan vantaalaisten arkkuun, mutta viimeiset syötöt ja Häkkisen torjunnat pitivät kotijoukkueen toiveita elossa. PK:n parhaat tilanteet siunautuivat Seferille, Ymer Xhaverille ja Jukka Santalalle, mutta Monsalve esitti myös upeita torjuntoja. Ottelun lopussa AC Oulu otti pallon hallinnan itselleen, eikä sillä ollut hädän päivää – Santala puolestaan sikaili itselleen suoran punaisen kortin lyömällä Matias Ojalaa.
– Upea suoritus meiltä tänään. PK oli hävinnyt kauden aikana vain kolme ottelua ja me tulimme tänne pitkän matkan takaa ja löimme luun kurkkuun. Pelissä tulee hetkiä, jolloin joudut ottamaan hieman vastaan ja tänään ne selvitettiin todella hienosti. Kokonaisuutena ehjä ja kypsä ottelu koko joukkueelta, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen iloitsi.
Jälkipelit

