AC Oulu paini tehottomuuden kanssa ja päätyi tasapeliin kotkalaisia vastaan

Kuva: Elias Mustonen
Raportti Edustus

AC Oulu pelasi tasapelin KTP kanssa ja sarjatilanne pysyi samana, kuin ennen peliä. Joukkue jatkaa taulukon pohjalla, vaikka pelissä oli kaikki saumat ottaa kotivoitto. Helteisessä Raatissa peliä seurasi hieman vajaa 1800 katsojaa.

Ottelun alku oli KTP:n aikaa. He tulivat hyvällä jalalla peliin ja heti kuuden minuutin pelin jälkeen Alain Ebwelle pääsi kokeilemaan Yann Fillionin refleksejä, mutta kanadalainen kauhasi pallon parempaan haltuun. KTP pystyi luomaan hetkeä myöhemmin uudelleen Ebwellen hyvästä keskityksestä uuden maalipaikan, josta Johannes Laaksonen puski pallon yli maalin.

Ottelu lähti KTP:n otteella liikkeelle ja 10 minuutin pelin jälkeen “oma koira” puri. David Ramadingaye sai pallon keskiympyrässä Rafinhalta liukumalla, josta pallo meni suoraan Asier Arranzin jalkaan. Tämä laittoi pallon eteenpäin Ebwellelle, joka syötti jo vasemmalle kerinneelle Ramadingayelle, joka pääsi vitosen alueen rajalta sijoittamaan pallon Yann Fillionin ohi maalin takanurkkaan.

Pelin kuva oli tämän jälkeen kokonaisuudessaan se, että AC Oulu piti enimmäkseen palloa ja KTP puolusti. Peli ei ollut mikään vauhdikkuuden ilmentymä johtuen varmasti olosuhteista, jossa lämpömittaritkin valuivat hiestä märkänä. Siitä huolimatta oululaisten peli oli aktiivista ja eteenpäin pyrkivää loput 80 minuuttia.

Seuraavan kymmenen minuutin aikana AC Oulu sai luotua useita maalintekopaikkoja KTP:n maalille keskityksillä ja nousuilla, mutta viimeistely ontui. Ottelun 22. minuutilla Aapo Heikkilä pääsi nousemaan oikealta boksin sisään, josta hän syötti pallon toiseen aaltoon vasemmalle Henrik Ölanderille. Hän pääsi tykittämään vastapalloon, jonkaAnton Lepola nopealla reaktiolla pääsi torjumaan ja pallo siivottiin KTP:n puolustuksen toimesta pois rangaistusalueelta.

Tämän jälkeen oululaiset pystyivät jatkamaan vastaavien tilanteiden luomista kotkalaisten maalille, mutta viimeistelyn ontuminen jatkui. Seuraava kunnon maalipaikka nähtiin pelin 34. minuutilla, kun hyvin pelannut oululaislupaus Jere Kallinen pääsi nousemaan rangaistusalueen sisään, jonka päätteeksi hetken flipperin jälkeen pallo päätyi kapteeni Lassi Nurmokselle, joka laittoi oikean jalan kanuunan laulamaan. Valitettavasti pallon eteen kerkesi jälleen kotkalaisten maalivahti, joka torjui pallon yli maalin. Uusi “läheltä piti” -tilanne syntyi, kun pelin 37. minuutilla Ruxi päätti yrittää suoraan vaparista, mutta jälleen Lepola sai kätensä eteen ja nolla pysyi oululaisten maalisarakkeessa.

Toisella jaksolla sama suunta jatkui. Kotkalaiset vetäytyivät ja AC Oulu hyökkäsi. Joukkue sai luotua useita vaarallisia tilanteita, mutta edelleen tehottomuus maalinteossa oli taakkana hyvistä yrityksistä huolimatta. Peli saatiin tasalukemiin 80. minuutilla, kun Kallinen antoi kulmatilanteessa kaaripallon suoraan rangaistusalueen taka-alueelle uineen Ruxin päähän, joka pukkasi pallon ohi Lepolan. Joukkue pääsi hyvin lähelle vielä kerran muutamaa minuuttia myöhemmin, kun Ruxi antoi vaparin rangaistusalueen sisään, josta Anselmi Nurmela pääsi puskemaan pallon niukasti ohi maalin.

Röngän voimapelaajat:

1. Rakennusliike IP-Heikkilän ja Lattiapalvelu Royalin kummipelaaja Jere Kallinen

2. Visuran ja Ekovirtauksen kummipelaaja Obed Malolo

3. Ekovirtauksen ja Visorin Ruxi

Seuraava kotiottelu:

AC Oulu – HJK

17.7.2021 klo: 18.30

Raatin stadion

Osta liput ennakkoon tästä.

Kommentit

”Kymmenen ensimmäistä minuuttia odoteltiin, että jotain tapahtuu ja yleensähän siinä käy niin, että vastustaja hyödyntää passiiviset hetket. Kotkan maalin jälkeen pelasimme 80 minuuttia hyvää ja aktiivista jalkapalloa ja loimme riittävästi tilanteita voittaaksemme pelin. Uskonkin, että jos peliä jatkettu vielä 10 minuuttia, niin olisimme iskeneet voittomaalin. Jatketaan siitä sitten taas ensi sunnuntaina.”, päävalmentaja Jyrki Ahola kommentoi tasapeliin päättynyttä kotipeliä.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit

AC Oulu jäi pisteittä hyvästä pelistä huolimatta

Raportti Edustus

AC Oulu taisteli ja pelasi kauden parhaan pelinsä, mutta pisteet vei vastustaja. KuPS oli tyly isäntä Väre Areenalla ja voitti ottelun 2-0.

AC Oulu taisteli Kuopiossa ja pystyi haastamaan KuPSin hyvin. Valitettavasti tyly isäntä teki maalit ja me ei pystytty hyödyntämään omia tilanteita. Lopputuloksena 2-0 tappio ja pistesarakkeessa edelleen kolme pistettä. Pelin jälkeen meidän pelaajien ilmeistä ja olemuksesta paistoi todella iso harmitus, koska pelillisesti oltaisiin ansaittu varmasti enemmän. Pelissä kuitenkin maalit ratkaisee, joten tyylistä ei saa mitään.

AC Oulu oli kuin varjo edellisen viikon pelin alusta. Ei passiivisuudesta merkkiäkään ja KuPS painettiin ahtaalle ensimmäisellä puoliajalla. Meidän joukkue oli hyvin aktiivinen ja pystyi luomaan peliä. Ensimmäinen puoliaika mentiin enimmäkseen meidän komennossa.

Ensimmäinen kunnon maalipaikka tuli, kun peliä oli pelattu 29 minuuttia. AC Oulu sai vapaapotkun reilun 30 metrin päästä maalista, kun KuPSin Axel Vidjeskog kolasi meidän Nikolas Sairan. Pallon taakse asettui alakerran päällikkönä koko illan pelannut Ruxi. Vapari kaartoi rangaistusalueen takasektorille, josta puolustaja Miika Koskela pääsi puskemaan napakasti kohti maalia. KuPSin maalilla hienosti koko pelin pelannut Johannes Kreidl nappasi pallon syliinsä.

Kun peliä oli pelattu 39 minuuttia kuopiolaisten Daniel Carillo laittoi vastaavanlaisen maannuolijaisen maalille, kuin viime viikolla Oulussa. Tällä kertaa hetkeä aiemmin kentälle tullut Aniek­pe­no Udoh ei onnistunut maalinteossa, vaan meidän maalivahti Yann Fillion venytti mahtavan reaktiotorjunnan, joka painui ylähirren kautta yli maalin.

AC Oulun maalivahti Yann Fillion pelasi varmasti kauden parhaimman pelinsä, kuten koko joukkue. Kaikkivoipainen hänkään ei ole, mutta pelasti pallon tiukoista paikoista useamman kerran pelin aikana, vaikka joutui antautumaan lopussa kaksi kertaa.

Jakson lisäajalla kulmatilanteesta Niklas Jokelainen ja Nikolas Saira juonivat tilanteen matalana rangaistusalueelle, jossa Saira ohjasi pallon Jere Kalliselle vitosen alueen kulmalle, josta veto päätyi lopulta kuopiolaisten puolustukseen.

Pelinkuva muuttui toisella jaksolla

KuPS reagoi meidän peliin jo ensimmäisen jakson loppupuolella vaihtoruljanssilla. Puoliajalta kopista tuli vastustaja uusilla taktiikoilla ja sai painettua peliä enemmän meidän päähän. KuPS pystyi pelamaan pitkän pätkän meidän alueella ja luomaan painetta niin kulmista kuin muistakin pelitilanteista. Edelleen upeasti peliä pelannut Fillion piti maalin puhtaana.

Heti jakson alussa meidän pitäessä palloa alhaalla KuPSin Aniek­pe­no Udoh pääsi yllättämään alimpana pelanneen Koskelan ja sai riistettyä pallon. Udoh pääsi kaksin Fillionia vastaan, mutta tällä kertaa punainen muuri oli ovelampi ja maali jäi syntymättä.

Reilu 50 minuutin pelin jälkeen Anselmi Nurmela katkoi KuPSin syötön, josta pallo päätyi vasemmalle laidalle Samu Alangolle. Hän reagoi nopeasti, lähti nousuun ja syötti Nurmelalle keskelle, jossa oli hyvin tilaa aina rangaistusalueen rajalle asti, josta Anselmi päätti yrittää. Veto päätyi jälleen Kreidlin syliin.

Pelin ensimmäinen maali syntyi, kun Ruxi ja Nurmela saivat katkaistua kuopiolaisten keskityksen keskiympyrässä. Pallo kuitenkin pomppi ikävästi ja Nurmelalta Koskelalle päätynyt pudotus oli vaikea, johon Udoh kerkesi väliin ja pääsi toistamiseen Fillionin kanssa vastakkain. Tällä kertaa KuPSin pelaaja teki ratkaisun aiemmin ja pallo päätyi verkon perukoille.

Sinetti pelille tuli, kun kuopiolaisten Kreidl antoi omasta päästä pitkän avauksen kohti meidän päätyä, jossa Tommi Jyry vastaanotti korkean pallon ja keskitti siitä vasemmalle Arttu Heinoselle. Meidän puolustus oli noussut ylemmäs ja oli tilanteessa myöhässä, josta Heinonen pääsi sijoittamaan pallon ohi Fillionin.

Pelin lisäajalla Anselmi Nurmela pääsi kolmannen kerran yrittämään maalintekoa Aapo Heikkilän hyvästä keskityksestä. Tällä kertaa Kreidlin huippupelastus piti meidät nollilla. Tilanteen jälkeen Fareed Sadat pääsi vielä kokeilemaan maalintekoa, mutta Kreidl poimi tulisen vedon syliinsä.

Kuopion keskiviikkoillassa pelannut AC Oulu näytti, että se pystyy taistelemaan ja pelaamaan ennalta vahvempiakin joukkueita vastaan hyvin. Ei ole mitään syytä painaa päätä rintaan, vaan kyllä tämä esiintyminen valoi uskoa tulevaan. Pisteitä alkaa tulla varmasti.

Seuraavaksi pelataan kotona Raatissa ensi viikon maanantaina, kun vastaan asettuu KTP.

AC Oulu – KTP

5.7.2021 klo 18.30

Raation stadion

Liput ennakkoon tästä!

Kommentit

”Pelasimme yhden parhaimmista peleistä tällä kaudella ja olen erittäin ylpeä meidän joukkueesta. Prässäsimme ylhäältä ja se toimi hyvin sekä pysyimme pelisuunnitelmassa. Mielestäni ensimmäinen jakso oli aika tasaista pelaamista ja toisella puoliajalla pelasimme vielä paremmin. Mielestäni olimme jopa parempia kuin he. Meidän täytyy vain luottaa omaan tekemiseen ja mielestäni me pelaamme hyvin.”, summasi Ruxi peliä ACOTV:n Rönkä jälkipeleissä.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit

KuPS parempi Raatin illassa — kotivoittojen metsästys jatkuu

Kuva: Elias Mustonen
Raportti Edustus

AC Oulun ja KuPSin välinen kohtaaminen Veikkausliigassa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen päättyi kuopiolaisten 0-2 voittoon. Värikkäässä Raatin illassa viuhui kortit niin kentällä kuin vaihtopenkillä.

Aurinkoiseen Raattiin oli saapunut reilu 1500 katsojaa nauttimaan jalkapallosta juhannuksen kynnyksellä. Tunnelmaa riitti kummankin joukkueen kannattajien lyödessä tahtia omilleen vastakkaisissa kulmissa stadionilla.

Kauaa ei pelikello kerinnyt Raatissa tikittää, kun ensimmäinen vierasmaali syntyi kulmatilanteesta. Peli oli kerinnyt 6. minuutille, kun Urho Nissilän antama pallo kaartoi korkeuksiin nousseen Diego Tomaksen päähän ja siitä suoraan meidän maalin perukoille. Maalin jälkeen AC Oulu pelasi varsin passiivisesti ja enemmän tilanteita pääsi rakentamaan vierailija.

Ensimmäisellä puoliajalla jouduttiin vaihtamaan päätuomaria, kun kentällä aloittanut Oskari Hämäläinen sai iskun päähänsä ja joutui jättämään kentän. Tämän jälkeen neljäs erotuomari Pietu Niinimäki otti harteilleen päätuomarin vastuut ja astui kentän puolelle pillinsä kanssa.

Pirteä toinen jakso päättyi Rafinhan ulosajoon

AC Oulu aloitti toisen jakson pirteästi ja yllätti KuPSin aktiivisella pelillään. Ensimmäisellä jaksolla keltaisia kortteja nousi kolme ja, kun peliä oli pelattu 60 minuuttia päätuomari Niinimäki nuhteli meidän päävalmentajaa Jyrki Aholaa keltaisen kortin arvoisesti. Koko pelissä heiluteltiin keltaista korttia yhteensä seitsemän kertaa.

Valitettavasti jakson ainoan maalin teki kaikesta huolimatta vierailija. Pelin 65. minuutilla Daniel Carillo antoi vasemmalta napakan maannuolijaisen rangaistusalueen sisään, johon Rangel pääse kurottamaan jalkansa väliin ja pallo meni painui meidän maaliin. Tästä AC Oulu ei luovuttanut, vaan käänsi peliä enemmän vastustajan maalille ja pääsi luomaan pari oivallista maalipaikkaa.

Kun peliä oli pelattu 74 minuuttia Samu Alanko antoi tarkan keskityksen oikealta laidalta suoraan KuPSin rankkarialueelle korkealle ponnistaneen Anselmi Nurmelan päähän, joka pääsi pukkaamaan pallon kohti takanurkkaa. Valitettavasti vieraiden maalivahti Johannes Kreidlin venytys esti pallon maalin menemisen. Uudelleen päästiin yrittämään pelin 78. minuutilla, kun nyt Nurmela antoi rankkarialueen ulkopuolelta keskityksen kohti maalia, jossa Ruxi pääsi yrittämään puskumaalia. Hyvin pelannut KuPSin Kreidl oli taas esteenä meidän maalintekoyrityksille.

Pelin lopussa lisäajalla Rafinha otti keltaisen kortin ottaessaan vauhdit pois KuPSin Axel Vid­jes­kogilta. Rafinha ei ollut tyytyväinen tuomarin linjaukseen ja antoi hieman palautetta, jonka seurauksena Niinimäki nosti keltaisen toistamiseen ja perään punaisen kortin.

Kommentit

”Me aloitettiin peli passiivisesti ja vastustaja teki heti alkuun kulmatilanteesta maalin meidän merkkausvirheen takia.”, ihmettelin keskikenttäpelaaja Obed Malolo oman joukkueen passiivista alkua Rönkän jälkipeleissä.

 

”Pukukopissa sovittiin tauolla, että prässätään aktiivisesti ja toinen jakso aloitettiin hyvin. Tehtiin KuPSin peli ahtaaksi hyvällä prässipelillä, mutta harmittavasti KuPS pääsi tekemään toisen maalin.”, Malolo summaa toista jaksoa.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit

AC Oulu haki vieraspisteet Kotkasta vakuuttavalla pelillä

Kuva: Elias Mustonen
Raportti Edustus

AC Oulun vaikea alkukausi sai tiistaina Kotkassa uuden luvun, kun meidän joukkue kävi hakemassa ensimmäisen voiton tämän kauden Veikkausliigassa. Nuori oululainen Niklas Jokelainen oli liekeissä tekemällä maalin ja alustamalla yhden osuman. Ottelu päättyi lukemiin 1-3 meidän hyväksi.

Ensimmäinen jakso pelistä oli tasaväkistä pelaamista, jossa kumpikin pystyi luomaan yhdet maalintekopaikat. Puoliajan erikoisin tilanne nähtiin 30. minuutilla, kun Niklas Jokelainen kaadettiin vapaapotkun arvoisesti. Severi Kähkönen asettui pallon taakse ja veto painui kohti taivaita aina stadionin ulkopuolelle asti.

Ottelun ensimmäisen vaarallisen tilanteen pääsi luomaan KTP:n David Ramadingaye pelin 34. minuutilla. Assier Arranz antoi vapaapotkun pitkänä syöttönä AC Oulun rangaistusalueen oikeaan reunaan, josta Dave harhautti meidän puolustuksen ja pääsi laukomaan kipakan vedon takakulmaa kohti. Tällä kertaa kuitenkin Juhani Pennanen meidän maalilla liimasi pallon varmasti näppeihinsä.

AC Oulun vaarallisin tilanne ensimmäisellä jaksolla nähtiin pelin 41. minuutilla. Ruxi pääsi nousemaan vasenta laitaa ja keskitti pallon KTP:n rangaistusalueen viivan tuntumaan, jonka päätteeksi Aapo Heikkilä pääsi lataamaan hyvän laukauksen kohti KTP:n maalia. Tällä kertaa Kotkan Anton Lepola nyrkkeili pallon onnistuneesti pois maalin suulta ja näin lähdettiin 0-0 tilanteessa tauolle.

Toisella jaksolla nähtiin draamaa ja vivahteita edellissyksyn vierailusta Kotkassa

Ensin kotijoukkue meni johtoon, mutta sitten AC Oulu tuli takaa ja ohi. Pelin 50. minuutilla AC Oulun Ruxin sivurajaheitto tavoitti Niklas Jokelaisen, jonka selän takaa tullut Arranz kopsautti vauhdilla Niklaksen jalkaan, joka kaatui tilanteen seurauksena. Assierilla oli helppo työ ottaa pallo ja syöttää Anton Eerolalle rangaistusalueen sisään, jossa hän pääsi ohittamaan tasapainonsa menettäneen Rafinhan ja laukoi tarkasti takakulmaan ohi Pennasen. Näin kotkalaiset siirtyivät 1-0 johtoon ja meidän joukkueen ilmeet olivat vähintäänkin mietteliäät tilanteen jälkeen.

Ottelun käännekohta oli 56. minuutilla AC Oulun kulmatilanteessa, jolloin Jere Kallisen antama pallo kaartoi maalin takatolpalle, jossa Ruxi oli hereillä ja laittoi pallon hieman onnekkaasti maaliin. Jos meille on tällä kaudella tehty salamamaaleja, niin nyt oli meidän vuoro. Peliä ei kerinnyt kulua, kuin pari minuuttia eteenpäin, niin Heikkilä pääsi oikealta keskittämään kohti maalia. Maalille kovaa vauhtia noussut Niklas Jokelainen laittoi hyppypotkulla pallon maaliin. Maali oli varmasti toistaiseksi Veikkausliigan komein maali tällä kaudella.

Illan sinetti nähtiin 68. minuutilla, kun Jokelainen antoi nappisyötön kotkalaisten puolustuslinjan läpi Nikolas Sairalle, joka harhautti näyttävästi vielä KTP:n maalivahti Lepolan. Näyttävän harhautuksen päätteeksi Saira laittoi pallon etuyläkulmaan.

Ottelun päätösvihellyksen jälkeen kentällä nähtiin helpottuneita ja iloisia ilmeitä laivastonsinisissä väreissä. Kaivattu voitto tuli ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Ensi viikon torstaina pelataan kotona KuPS:a vastaan Raatin stadionilla kello 18.30. Osta liput ennakkoon kauppa.acoulu.fi.

Kommentit

”Hieno voitto ja erityisen hieno aina nousta takaa ohi. Pysyttiin hyvin pelisuunnitelmassa, vaikka jäätiin tappiolle ja hienot hyökkäyspään suoritukset käänsi homman meille. Niitä vaan monistamaan jatkossa, niin hyvä tulee!”, kommentoi kapteeni Lassi Nurmos peliä.

 

”Onhan se kunnia olla kotikaupungin joukkueen kippari ja tosi hyvältä tuntuu voitto vähä vaikean alkukauden jälkeen vielä, lisää lähdetään heti hakemaan.”, fiilisteli Nurmos kysyttäessä mietteitä ensimmäisestä voitosta Veikkausliigassa kapteenina juuri AC Oulun paidassa.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit

Kovien odotusten ilta päättyi FC Hongan voittoon aurinkoisessa Raatissa

Kuva: Elias Mustonen
Raportti Edustus

AC Oulu lähti perjantaina toiveikkaana Raatin helteiseen iltaan. Valitettavasti nätin päivän pilasi 2-0 tappio FC Hongalle. Kauden ensimmäinen peli ilman yleisörajoituksia Raatissa ja kaunis ilma oli tuonut Raattiin vajaat 2000 katsojaa.

Lähtökohdat olivat kummallakin joukkueella samanlaiset. Heikkojen alkukausien saattelemat joukkueet janosivat sarjapisteitä. AC Oulu oli hyvin valmistautunut otteluun ja ennakoissakin kuultu toiveikkuus ensimmäisistä pisteistä tämän kauden Veikkausliigassa oli ajatuksissa niin joukkueella kuin yleisölläkin.

Ottelun ensimmäinen jakso oli tasaista vääntämistä eikä kummallakaan ollut toista parempia maalipaikkoja. 17. minuutilla Samu Alanko antoi syötön vahvan nousun päätteeksi Lassi Nurmokselle rangaistusalueen sisään. Kapteeni pääsi yrittämään maalintekoa, mutta FC Hongan puolustaja Mensah sai jalan väliin. Pallo kimpoili hyvälle paikalle jääneen Nikolas Sairan eteen, mutta tilanne päätyi paitsioksi.

Pelin 26. minuutilla Anselmi Nurmela nappasi pallon Rasimuksen nenän edestä, kuin rikollinen tikkarin lapsen suusta, ja lähti nousemaan kohti Hongan aluetta. Nurmela huomasi maalivahti Murrayn olevan kaukana maalista ja päätti yrittää maalintekoa keskiympyrästä, mutta laukaus painui ohi maalin.

Nikolas Saira pääsi vielä 40. minuutilla kokeilemaan maalintekoa 30 metristä, mutta terävä laukaus painui ohi maalin.

Pelin ensimmäinen kortti nousi 43. minuutilla kotijoukkueen Obed Malololle. Keskikenttäpelaaja puolusti terhakkaasti palloa omalla kolmanneksella, mutta tuomari tulkitsi tilanteen toisin ja kortti nousi. FC Honka pääsi yrittämään tilanteessa maalintekoa vaparista. Tammilehdon antama vapari päätyi ohi maalin kahden muun Hongan pelaajan kautta ja toiselle jaksolle lähdettiin 0-0 tasatilanteessa.

AC Oulu tuli toiselle jaksolle pirteästi, mutta maalinteossa onnistui vain vastustaja

Toisen jakson alkupuolella Henrik Ölander pääsi keskittämään hyvän pallon vasemmasta taskusta, mutta hyville paikoille nousseet Saira ja Heikkilä eivät valitettavasti saaneet laitettua palloa maaliin.

Pelin ratkaisu nähtiin 62. minuutilla, kun FC Hongan Hatakka ja Kauffman järjestelivät keskinäisillä syötöillä Hatakan vapaaksi ohi AC Oulun puolustuslinjan, josta puolustaja sijoitti pallon maaliin ohi hyvin vastaantulleen Pennasen.

Viimeinen naula pelin arkunkanteen lyötiin 75. minuutilla, kun Hongan purkupallo päätyi AC Oulun puoliskolle asti Darren Smithille, joka syötti rinnalle nousseelle Dongoulle. Hyökkääjä pääsi kaksin AC Oulun topparia Ruxia vastaan, josta hän pääsi vetämään tarkan vedon vasempaan takaylänurkkaan.

Kommentit

-”Tultiin hyvin toiselle jaksolle, mutta sitten peli vähän levisi. Linjoihin tuli liikaa tilaa, jotka FC Honka pääsi hyödyntämään. Ensimmäisen maalin jälkeen oli kova usko vielä, että saadaan peli käännettyä ja meillä oli siihen hyviä aihioita. Toisen maalin ei enää saatu oikein minkäänlaista taka-ajoa käyntiin.”, kommentoi päävalmentaja Jyrki Ahola Rönkän jälkipeleissä.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit

HJK liian kova pala - 17-vuotias Miika Koskela iski uransa avausmaalin Veikkausliigassa 16-vuotiaan Otso Liimatan esityöstä

Kuva: Elias Mustonen
Raportti Edustus

AC Oulu kärsi perjantai-iltana tappion sarjakärki HJK:n vieraana lukemin 3-1. AC Oulun näkökulmasta ottelun positiivisin anti oli nuorten pelaajien esiinmarssi. Miika Koskela teki maalin Otso Liimatan esityöstä.

AC Oulu tuli otteluun ennakkoluulottomasti, kuten pitääkin. Oululaisjoukkue onnistui purkamaan muutamaan otteeseen HJK:n prässipelin ja näin ollen rakentamaan omia hyökkäyksiä.

Tältä kaudelta liian tuttu kaava kuitenkin toistui jälleen. Kun ottelua oli pelattu 15 minuuttia, pallo oli AC Oulun verkossa käytännössä HJK:n ensimmäisestä vähänkään vaarallisesta tilanteesta – Klubin supertähti Filip Valencic oli jäänyt maalille liian vapaaksi, eikä mies erehtynyt viimeistelemään Luis Murillon tarjoilusta.

Maalin jälkeen kotijoukkueen ote vahvistui ja Suomen kentille huippulaadukas pelaajaryhmä onnistui painamaan paineen AC Oulun puolustusalueelle. Samalla se puolusti pallonmenetysten jälkeen todella aggressiivisesti ja esimerkillisesti. Vahvan jaksonsa aikana HJK sai luotua muutaman mahdollisuuden maalintekoon, joista parhaana voidaan pitää Casper Terhon laukausta vastahyökkäyksen päätteeksi.

Jakson loppua kohti peli jälleen tasoittui ja AC Oulu pääsi paremmin peliin mukaan. Laukaukseen päättyneitä hyökkäyksiä nähtiin kuitenkin vain yksi kappale. Näin ollen tauolle lähdettiin HJK:n maalin johdossa.

Toinen jakso alkoi rauhallisesti ja tasaisesti. Maalipaikoilla ei mässäilty. AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola nappasi varoituksen voimakkaasta protestoinnista 50. minuutilla nähtyyn tilanteeseen, jossa Kevin Larsson vedettiin nurin rangaistusalueella. Erotuomari Joni Hyytiän pilli ei kuitenkaan soinut.

Kaiken hiljaisuuden keskellä alkoi yhtäkkiä tapahtua. Kotijoukkueen hyökkäys päätyi 59. minuutilla Atom Tanakan laukaukseen, joka kimposi AC Oulun puolustajan jalasta suoraan Luis Henriquen jalkaan, joka pääsi viimeistelemään lähietäisyydeltä. Tästä osumasta ei ehtinyt vierähtää edes minuuttia, kun Henrique pääsi iskemään seuraavan osuman puskemalla pallon AC Oulun toppareiden välistä ohi Yann Fillionin.

Salamaiskumaalien jälkeen peli jälleen rauhoittui. Ahola suoritti 70. minuutilla tuplavaihdon. Sisään kirmasivat Niklas Jokelainen ja 16-vuotias debytantti Otso Liimatta.

Ja mitä vielä. Heti ensimmäisillä kosketuksilla ihastuttanut Liimatta astelee kulmalipulle 72. minuutilla. Millintarkka keskitys löytää maalilta 17-vuotiaan Miika Koskelan, joka nikkaa uransa avausmaalin Veikkausliigassa ja lukemat 3-1.

Kavennunmaalin jälkeen AC Oulun peli piristyi entisestään, mutta HJK:n laatu ja rutiini onnistui pitämään kotijoukkueen pelin päällä, eikä oululaiset onnistuneet tekemään lisäosumia. Pisteet jäivät kovassa vireessä olevalle sarjakärjelle.

AC Oulun seuraava ottelu pelataan Raatissa 11.6. klo 18.30. Vastaan asettuu FC Honka.

Kommentit

– Oli tietysti kiva päästä pelaamaan Veikkausliigassa, mutta tappio harmittaa paljon. Jälleen pelissä oli paljon hyvää, mutta ei se nyt vain riitä. Usko on joukkueessa kova, että tulosta vielä tulee. Jykä sanoi ennen kentälle menoa, että pelaa rohkeasti omaa peliä. Sain onnistumisia ja sitten kulmapotkusta löysin Miikan maalilta – olihan se mahtava juttu siihen paikkaan, AC Oulun debytantti Otso Liimatta kommentoi.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit

AC Oulu taisteli, mutta pisteet lähtivät Helsinkiin - HIFK otti voiton 2-1-lukemin

Kuva: Elias Mustonen
Raportti Edustus

AC Oulun haastava alkukausi sai jatkoa sunnuntaina Raatissa pelatussa Veikkausliigan ottelussa. HIFK oli lopulta parempi 2-1-lukemin.

Lähtökohdat hyytävässä alkukesän säässä pelattuun otteluun olivat viivojen sisäpuolella hyvät. Raatin kenttä oli hyvässä kunnossa ja märkä kenttä piti pallon liikkeessä. Virheiltä ja liukastumisilta ei vältytty, joka toi peliin oman mielenkiintoisen lisänsä – kaksinkamppailuja nähtiin paljon. Kauden tappioitta pelannut HIFK tuli otteluun hyvällä itseluottamuksella, mutta kotijoukkueella oli selvästi alla hyvä treeniviikko ja laivastonsiniset näyttivät alusti saakka siltä miltä kotikentällä pitää – taisteluilme ja yrittelijäisyys olivat hyvällä tasolla. Pyrkimyksenä oli pelata suoraviivaisemmin ja rohkeasti eteenpäin. Myös tuhatpäinen kotikatsomo toi otteluun pitkään kaivattua tunnelmaa.

Ottelun ensimmäinen tilanne nähtiin reilun kahdeksan minuutin pelin jälkeen, kun pelipäällä läpi ottelun ollut Mosa laukoi terävästi boksin ulkopuolelta, mutta Juhani Pennanen AC Oulun maalilla torjui varmasti. AC Oulun laitahyökkääjänä ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa nähty Kevin Larsson oli yritteliäs kentällä ollessaan ja hän pääsikin kokeilemaan 12. minuutilla Markus Uusitalon ohittamista, mutta HIFK-veskari torjui hieman pienestä kulmasta lähteneen laukauksen.

Ottelun avausmaali nähtiin 32. minuutilla. Mosa purjehti AC Oulun rangaistusalueelle ja lopulta topparina pelannut Ruxi liukui myöhässä keskikenttämiehen kumoon. Selvä pilkku, jonka Mosa itse laukoi Pennasen näppien kautta maalin kattoon. AC Oulun tasoitus nähtiin 39. minuutilla. Anselmi Nurmela katkaisi Sakari Mattilan syötön vapauttaen Niklas Jokelaisen nopeasti puolittaiseen läpiajoon. ”Niken” viimeistely pienestä kulmasta oli todella tyylikäs. Puoliajalle tasatilanteessa.

Toisella jaksolla peli heitteli hieman päästä päähän. Molemmilla joukkueilla oli omat hallintajaksonsa ja etsikkoaikansa. Vaihdosta sisään tullut Severi Kähkonen pääsi hienosti rakennetun hyökkäyksen päätteeksi laukomaan 54. minuutilla, mutta Uusitalo selvitti tilanteen. Maalilla hyvän vaihtoehdon myös syöttövaihdolle tarjoili Samu Alanko.

Reilun tunnin kohdalla oli HIFK:n vuoro. Ensin Jani Bäckman pääsi yrittämään, mutta Pennanen torjui jälleen liimaten pallon hyppysiinsä. Vain muutama minuutti tästä, oli vuorossa ottelun voittomaali. HIFK:n wingback Macario Hing-Glover haastoi ennakkoluulottomasti ja painui rangaistusalueelle Henrik Ölanderin ja Obed Malolon välistä. Oiva nosto taka-alueelle löysi toisen wingbackin eli Pipen, joka otti pallon rinnalla haluun ja tinttasi vasurilla pallon yläriman kautta maaliin.

Maalin jälkeen HIFK jäädytti pelin eikä AC Oulu saanut kirivaihdetta kunnolla käyntiin. Näin ollen pisteet matkasivat HIFK:n mukana Helsinkiin.

Kommentit

– Tässä pelissä tuntui siltä, että oltiin oikeassa jo välillä pelin päällä. Meillä oli tosi hyvä treeniviikko ja se näkyi tänään. Tätä täytyy vaan jatkaa ja uskoa, että nämä alkavat kääntyä pisteiksi, AC Oulun laitahyökkääjä Kevin Larsson tuumasi ottelun jälkeen.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit

Tappio kotikentällä SJK:lle

Kuva: Elias Mustonen
Raportti Edustus

AC Oulu kärsi kauden kolmannen tappion Veikkausliigassa, kun Seinäjoen Jalkapallokerho haki pisteet Raatista ansaitusti maalein 0-2.

Liigakauden yskähdellen aloittaneet AC Oulu ja SJK iskivät vastakkain lauantai-iltana tuulisella, mutta aurinkoisella Raatin Stadionilla. Koronarajoitusten löyhentyessä ottelua seurasi Raatissa tämän kauden ennätysyleisö – 400 katsojaa!

Ottelu oli kokonaisuudessaan kotijoukkueelle todella vaikea, eikä pallollinen peli käynnistynyt kunnolla koko illan aikana.

Ensimmäinen hyvä maalintekopaikka vieraille tuli jo ottelun toisella minuutilla, kun SJK:n hyökkääjä Joonas Lepistö pääsi kotijoukkueen huonon avauksen vuoksi puolittaiseen läpiajoon mutta pallo painui taivaan tuuliin.

Vierasjoukkueen painostus tuotti tulosta ottelun 7. minuutilla, kun vierasjoukkueen laukaus osui Aapo Heikkilän käteen ja ottelun erotuomari Mohamed Al-Emara osoitti palloa pilkulle. AC Oulun maalilla aloittanut Juhani Pennanen kuitenkin venyi upeaan torjuntaan ja esti SJK-hyökkääjä Jake Jervisin yrityksen.

Avausjaksolla kotijoukkue ei saanut luotua paria vastahyökkäystä lukuun ottamatta vaarallisia tilanteita ja Pennasen torjuessa SJK:n pari puolittaista paikkaa, tauolle siirryttiin maalittomassa tilanteessa.

Kotijoukkueen päävalmentaja Jyrki Ahola reagoi puoliajalla suorittamalla tuplavaihdon, kun kentän jättivät Samu Alanko ja avausjaksolla varoitettu Jarkko Hurme. Tilalle juoksivat Nikolas Saira ja Severi Kähkönen.

Ottelun paras maalipaikka kotijoukkueelle siunaantui ottelun 47. minuutilla, kun Ruxin sivuvapaapotku löysi Miika Koskelan pään, mutta kotijoukkueen epäonneksi Koskelan pusku kolahti SJK-maalin ylärimaan.

Tästä muutama minuutti ja SJK siirtyi 0-1 johtoon, kun vapaapotkun irtopallon tarkasti seurannut Joonas Lepistö ampui vieraat edelle. Maali tuli kotijoukkueen kannalta pahimpaan mahdolliseen paikkaan, sillä johto-osuma oli ollut toisessa päässä vain senttien päässä.

Kylmää vettä isäntien niskaan kaadettiin oikein kunnolla 60. minuutilla, kun Jervis pääsi jalkoineen väliin Koskelan syöttöön. Tilanteessa maalissa ulkona olleen Pennasen yritys ei riittänyt ja Jervis niittasi pallon tylysti maaliin ja vieraat siirtyivät jo 0-2 -johtoon.

Isäntien kiri jäi vajaaksi ja näin ollen pisteet matkasivat ansaitusti Seinäjoelle.

AC Oulun kausi Veikkausliigassa on alkanut tuloksellisesti vaisusti, kun kolmen ottelun jälkeen tilillä on yhtä monta tappiota. Seuraavan kerran AC Oulu on tulessa sunnuntaina 23.5., kun Raatin Stadionilla vastaan asettuu HIFK.

Kommentit

– Peli oli sellainen kuin me oltiin ajateltu. Kentälle syntyi paljon yksi vastaan yksi-tilanteita, joissa meidän olisi pitänyt olla vahvempia ja kääntää niitä tilanteita. Juhani otti hienosti rankkarin kiinni ja loi sillä tavalla varmasti kaikille itseluottamusta. Omat vastahyökkäyspaikat jätettiin käyttämättä heikkoihin valintoihin. Toisella jaksolla meillä oli siinä se Miikan pusku ylärimaan ja melkein heti vastustaja kävi rokottamassa erikoistilanteesta – pienestä se on kiinni, sillä johtoasema olisi ollut meille tosi tärkeä. Vauhdin kasvaessa meidän virheiden määrä kyllä kasvaa vähän liikaa tällä hetkellä. Pelaajat ja valmennus yrittävät tietysti kaikkensa ja eteenpäin pitää vain mennä tässä, Ahola kommentoi.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit

Synkät minuutit Maarianhaminassa toivat tappion - "toisen jakson esityksen päälle pitää rakentaa"

Kuva: Elias Mustonen
Raportti Edustus

AC Oulu kärsi 3-1-vierastappion IFK Mariehamnille sunnuntai-illan ottelussa. Kotijoukkue ratkaisi ottelun avausjakson kolmella salamamaalilla, jotka tulivat reilun kolmen minuutin sisään. AC Oulun kauden ja uransa avausmaalin Veikkausliigassa iski toisella jaksolla 19-vuotias Jere Kallinen.

Ottelun alku tuulisella Wiklöf Holding Areenalla oli varovainen ja tunnusteleva. Ahvenanmaalla stadionille kotijoukkue sai ottaa 250 katsojaa, mikä on tietysti kaiken koronatuskan keskellä erittäin positiivinen asia.
Tunnustelevan alun jälkeen kotijoukkue laittoi sellaisen myllyn päälle, jota voidaan pitää yhtenä seurahistorian synkimpänä. IFK Marienhamn iski taululle kolme maalia käytännössä minuutin välein. Homma alkoi 13. minuutilla. Mikko Sumusalon nousun päätteeksi, pallo päätyi Elias Mastokankaalle. Mastokankaan laukaus kilpistyi Yann Fillionin näppeihin, mutta kakkospallossa ensimmäisenä oli Tehe Olawale, joka tuikkasi pallon maaliin.
Seuraavasta hyökkäyksestä maalin iski kuljetuksen päätteeksi Joel Mattson, jonka vasuri 20 metristä painui tolpan kautta verkkoon. Edes tämä maali ei herättänyt vierasjoukkuetta – 16. minuutilla epäonnistuneiden purkupallojen jälkeen Fillion ja Rafinha menivät vielä samaan keskityspalloon. Mohammed Abubakari kiitti ja laittoi pallon käytännössä tyhjään maaliin.
Kylmää vettä satoi AC Oulun niskaan siis reippaasti ja oikein urakalla. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että joukkueen puolustaminen molempien otteluiden avausjaksoilla ei ole ollut lähelläkään Veikkausliigan vaatimalla tasolla. Vastustajat ovat päässeet tekemään maaleja aivan liian helposti.
Keltaisissa vierasasuissa esiintynyt AC Oulu keräsi takaiskujen jälkeen rivinsä. Avausjakson loppu oli hyvää peliä, mutta Samu Alangon ylärimalaukausta lähemmäs ei päästy. Kotijoukkueen oli toki helppo pelata kolmen maalin johdossa ilman suuria paineita hyökkäyspeliin.
Pukuhuoneesta tuli sisuuntunut vierasjoukkue. Se paransi peliään huomattavasti ja toisen jakson esitykselle täytyy antaa arvoa, sillä avausjakson vajaa viisiminuuttinen oli varmasti henkisesti erittäin raskas.
52. minuutilla Abubakarin harhasyöttö päätyi suoraan Jere Kallisen jalkaan. Ennakkoluuloton kuljetus päättyi laukaukseen, joka painui pienen kimmokkeen avulla ohi Oskari Forsmanin. Näin ollen 19-vuotias nuori mies sai kunnian viimeistellä uransa ja AC Oulun kauden avausmaalin Veikkausliigassa.
Toinen jakso oli lopulta melko vauhdikas ja tilanteita nähtiin. Kotijoukkue sai sauman tunnin kohdalla, kun kokeneelle Rafinhalle sattui omalla rangaistusalueella harvinainen harhasyöttö. Puoliajalla maalille vaihdettu Juhani Pennanen venyi kuitenkin hienoon torjuntaan. Hetkeä myöhemmin kotijoukkueen Mastokangas lähetti vapaapotkun, joka oli kimmota onnekkaasti muurista maaliin, mutta ylärima pelasti vierasjoukkueen.
Ottelun lopussa Pennanen ei enää torjuntatöihin joutunut, vaan AC Oulu haki kavennusosumaa vimmatusti. Se oli erittäin lähellä kaksi kertaa – ensin 85. minuutilla Nikolas Sairan laukaus näytti jo painuvan takanurkkaan, mutta Forsmanin torjunta oli komea. Mies pääsikin esittelemään tavaramerkkituuletustaan pelastuksen jälkeen. Toisen kerran Forsman pelasti kotijoukkueen lisäajan ensimmäisellä minuutilla.
IFK Marienhamn kesti ja otti salamamaaleillaan kauden toisen voittonsa. AC Oulun pistetili on edelleen avaamatta.

Kommentit

– Puhuttiin puoliajalla kopissa, että lähdetään pelaamaan peliä 0-0-tilanteesta. Yksi maali ja tilanne kerrallaan pyrittiin menemään. Todella vaikea on sanoa, mitä siinä kolmen minuutin aikana tapahtui, mutta se pitää tietysti käydä läpi joukkueen kesken. Vaikea on voittaa pelejä, jos omiin menee noin helposti maaleja. Kliseisesti pitää sanoa, että otetaan toiselta jaksolta ne hyvät jutut mukaan ja lähdetään lauantaina haastamaan SJK, AC Oulun laitahyökkääjä Samu Alanko kommentoi.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit

Ilves haki pisteet sarja-avauksesta

Kuva: Elias Mustonen
Raportti Edustus

AC Oulu kärsi Veikkausliigan avauskierroksella 0-2-tappion Tampereen Ilvekselle. Vieraat tekivät molemmat osumat avausjaksolla ja keltapaitojen sankariksi nousi kahdesti osunut Eetu Mömmö.

Keväinen Raatin nurmi oli vuodenaikaan nähden hyvässä kunnossa, mutta kaukana parhaasta. Olosuhteet tekivätkin ottelusta kaksinkamppailupainotteisen, jossa pitkiä syöttöketjuja ei juurikaan nähty. Ilves onnistui selättämään haasteet kotijoukkuetta paremmin.

Ilves siirtyi johtoon jo 7. minuutilla. AC Oulu selvitti kulmapotkutilanteen, mutta pallo ajautui takaisin keltapaidoille. Toinen keskitys löysi maalin eteen turhan vapaaksi jääneen Mömmön, joka ohjasi pallon hienosti takakulmaan. Maalin jälkeen ei ihmeitä nähty, kunnes pallo oli toistamiseen AC Oulun verkossa – tällä kertaa Ilves keskitti oikealta laidalta – Mömmö nousi jälleen korkeimmalle ja pusku lähietäisyydeltä meni lopulta maan kautta pompaten ohi Yann Fillionin.

Kotijoukkueen avausjakson paras tilanne tuli näyttävän hyökkäyksen päätteksi Obed Malololle, mutta keskikenttäpelaajan laukaus kuudentoista-alueen rajalta epäonnistui pahemman kerran. Ilves-maalilla Rasmus Leislahti ei joutunut venymään käytännössä kertaakaan. Fillion puolestaan pelasti kotijoukkueen kolmannelta takaiskulta aivan jakson viime hetkillä, kun kanadalaisvahti nollasi Patrick Loa Loan yrityksen.

Kotijoukkueen momentum ottelussa oli ehdottomasti toisen jakson alku. Oululaiset tulivat erittäin terävästi. Ensimmäinen hätistely nähtiin erikoistilanteen kakkospallon jälkeen, toinen paikka tuli David Popalle ja 66. minuutilla paras paikka Anselmi Nurmelalle, joka pääsi ohjaamaan Niklas Jokelaisen sivuvaparin kuudesta metristä, mutta pallo suuntautui valitettavasti yli maalin.

Kotijoukkueen hyvä jakso kesti 20 minuuttia, jonka jälkeen Ilves sai pelin kontrolliin ja piti loppuottelun huolen siitä, että pisteet lähtevät Tampereelle. Vieraat saivat pallon vielä kertaalleen ylärimaan, mutta koska maaleja ei nähty, vihellettiin ottelu päättyneeksi lukemiin 0-2.

Kommentit

– Ei ollut tietysti sitä mitä lähdettiin hakemaan. Päästettiin kaveri melko halvoilla maaleilla kahden maalin karkuun heti alkuun, eikä saatu enää hommaa käännettyä. Ei tässä muu auta kuin jatkaa huomenna hommia ja lähteä taistelemaan Maarianhaminaan viikonloppuna, AC Oulun keskikentän Anselmi Nurmela kommentoi.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit