FOTONORDIC OTTELUENNAKKO: LAIVASTONSINISET HAASTAVAT VPS:N HARJOITUSOTTELUSSA

Kuva: Iitu Lehtonen
Ennakko Edustus

AC Oulu jatkaa vuoden 2025 seuraavaan harjoitusotteluun kohdatessaan Vaasan Palloseuran perjantaina 17. tammikuuta Garam Masala Areenalla klo 14:00. Otteluun on rajoitetun yleisömäärän (100 henkilöä) vuoksi pääsy vain Plussa- ja VIP-kausikorttien haltijoille. Paikan päälle pääsemättömät AC Oulun kannattajat voivat seurata ottelua suorana Kalevan verkkosivuilta, mikäli ovat lehden tilaajia.

Laivastonsiniset aloittivat harjoituskautensa vahvasti kaatamalla FF Jaron 3–1 kotikentällään viime viikolla ja pyrkivät jatkamaan nousujohteista virettään. Tulevana perjantaina vastaan asettuu tuttu ja perinteikäs vastustaja Vaasan Palloseura. VPS-ottelu on tärkeä etappi AC Oululle pelitavan kehittämisessä ja joukkueen hiomisessa kohti tulevaa Veikkausliigakautta. Harjoituskauden avausottelun lupaavan esityksen jälkeen AC Oululta odotetaan jälleen korkeaa pelitempoa ja treenikentällä harjoiteltujen taktisten ratkaisujen toteuttamista pelitilanteissa.

Uskon, että luvassa on kovatempoinen ottelu niin kuin preseasonin harjoituspelit monesti tuppaavat olemaan. Ajankohtaan kuuluvat tilanteenvaihdot ja virheet takaavat katsojille varmasti tapahtumarikkaan ottelun.

Rene Kähkönen

Rene Kähkönen. Kuva: Iitu Lehtonen

Ollaan tässä vaiheessa keskitytty vielä aika vähän vastustajan analysointiin, mutta ymmärtääkseni VPS:n joukkueen runko on pysynyt suhteellisen ehjänä, niin luvassa on varmaan Jaroa ehjempi ja valmiimpi joukkue. VPS on ollut meille viimevuosina kova vastustaja, niin olen varma, että meidän jätkillä on jäänyt hampaankoloon viimekausien kohtaamisten tulokset. Sen lisäksi meillä on ollut treeneissä hyvä tekemisen meininki ja mun mielestä ollaan vuodenaikaan nähden hyvässä vaiheessa. Kun jatketaan siitä mihin Jaro pelissä jäätiin, niin uskon, meillä on hyvä mahdollisuus voittoon.

Rene Kähkönen

Nyt on täydellinen aika varmistaa paikkasi tulevalle kaudelle ja liittyä laivastonsinisten kannattajien joukkoon. Hanki kausikortti ja ole mukana kannustamassa AC Oulun joukkuetta. Nähdään kentän laidalla!

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko

FOTONORDIC OTTELUENNAKKO: LAIVASTONSINISET AVAAVAT VUODEN 2025 HARJOITUSOTTELULLA – VASTASSA FF JARO

Kuva: Iitu Lehtonen
Ennakko Edustus

Laivastonsiniset tekevät vuoden 2025 ensiesiintymisensä, kun AC Oulu kohtaa FF Jaron harjoitusottelussa lauantaina. Ottelu pelataan Garam Masala Areenalla klo 15:30, ja hallin ovet avautuvat yleisölle klo 15:00. Seuraa ottelua paikan päältä tai Kalevan tilaajana suorana lähetyksenä. Otteluun pääsee rajallisen yleisömäärän (100 henkilöä) vuoksi vain Plussa- ja VIP-kausikortin haltijat. Paikan päälle pääsemättömät AC Oulun kannattajat voivat seurata ottelua suorana Kalevan verkkosivuilta, mikäli ovat lehden tilaajia.

Oululaiset starttaavat tämän vuoden sopivasti uudistuneella ryhmällä, jossa on pohjoisen paluumuuttajia sekä kotiinpaluun tehnyttä osastoa. Joukkueen rakennus on edelleen kesken ja uusia vahvistuksia etsitään vielä parille pelipaikalle. Uusin vahvistus Sierra Leonasta kotoisin olevan Abu Dumbuya ei ole vielä saapunut Suomeen paperibyrokratian vuoksi, joten hänen edesottamuksiaan päästään näkemään vasta Liigacupissa.

FF Jaro nousi Veikkausliigaan viime kauden päätteeksi pudottamalla FC Lahden ja lähtee tähän kauteen sarjanousijan asemassa. Edellisen kerran pietarsaarelaiset pelasivat veikkausliigassa vuonna 2015. Vastustajan riveistä löytyy myös kaksi AC Oululle tuttua nimeä. Sekä Sergei Eremenko että Severi Kähkönen edustivat AC Oulua kesällä 2021.

Vuoden ensimmäisestä harjoitusmatsista alkaa oman pelin valmistaminen kohti huhtikuussa alkavaa Veikkausliigaa. Molemmat joukkueet ovat kehitysvaiheessa, joten mitään ennakkoarvioita on vaikea rakentaa. Varmasti lopputulosta tärkeämpää on kummassakin porukassa saada kehitettyä joukkueen pelaamista, vaikka voitto maistuu varmasti aina.

Vaikka kyseessä on harjoituspeli, niin tämä on mulle ensimmäinen ’kunnon’ peli ACO:n paita päällä vuoden 2015 jälkeen. Odottavat fiilikset ja harvoin harjoitusottelu saa aikaan näin innostuneita fiiliksiä. Tässä se konkretisoituu, että nyt avataan uusi kausi ja valmistautuminen alkaa myös pelin osalta. Mukava päästä juoksemaan myös itse otteluissa eikä vaan kenttää päästä päähän treenien yhteydessä. Odotan meidän voittoa, vauhdikasta peliä meidän osalta ja sitä, että treeneissä harjoitellut asiat pystyttäisiin heti ensimmäisestä pelistä lähtien siirtämään otteluihin. Jätkät on hirveessä fyysisessä tikissä vuodenaikaan nähden ja kirmaa treeneissä kuin nuoret varsat kevätlaitumella. Meillä on laaja rinki ja paljon pelaajia käytettävissä, niin sitä kautta täytyy pystyä pitämään koko pelin ajan tempo korkealla. Kentällä pitää myös näkyä se, että me ollaan vakiintunu liigajoukkue ja Jaro on sarjanousija.

Matias Ojala

Matias Ojala harjoituksissa. Kuva: Iitu Lehtonen

Ymmärtääkseni heillä on jonkin verran testipelaajia tällä hetkellä, joten näyttöhalut ovat heillä tietenkin tapissa. Varmasti myös viime kaudella mukana olleet pelaajat haluaa osoittaa, että he pystyvät pärjäämään liigajoukkuetta vastaan. Ei tule olemaan helppo peli meille ja hienoa meidän kannalta päästä mittaamaan taso heti liigajoukkuetta vastaan. Näen myös hyvänä asiana, että Jaron tämän kauden pelitavasta mulla ei ainakaan vielä ole mitään hajua, joten joudutaan varmasti pelin aikana mukautumaan muuttuviin tilanteisiin ja erilaisiin systeemeihin.

Matias Ojala

Kaikki valmiina talvikauden 2025 avaukseen – tervetuloa kannustamaan laivastonsiniset voittoon tai seuraamaan ottelua Kalevan kautta!

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko

Fotonordic otteluennakko: Vielä kerran, Laivastonsiniset!

Kuva: Iitu Lehtonen
Ennakko Edustus

AC Oulu kohtaa lauantaina IFK Mariehamnin kotona Raatissa. Ottelu alkaa 19.10. klo 14.00 alkaen ja portit avautuvat tuntia ennen ottelua. Tervetuloa viihtymään ja kannustamaan Laivastonsiniset voittoon. Hanki liput halvemmalla ennakkoon AC Oulun seurakaupasta. Lisäksi AC Oulu ja OuBus keräävät avustustarvikkeita Ukrainaan.

Raatti, syksy ja kauden päättävä Veikkausliigan viimeinen kierros. Päätöskierrokseen kätkeytyy aina haikeutta, hyvästejä sekä uutta tulevaisuutta. Kauden joukkue esiintyy viimeisen kerran oululaisyleisön edessä ja taistelee vielä kerran pisteistä. Kausi päättyy päätuomari Ville Nevalaisen uran viimeiseen pillin puhallukseen Veikkausliigassa ja sen jälkeen tapaamme osan pelaajista viimeistä kertaa Fan Zonella. Pelin jälkeen on aika mennä eteenpäin, Raatti hiljenee talveksi ja jalkapalloyleisö jää odottamaan kevätauringon nousua.

Do not go gentle into that good night,
Victory shall be and Navy Blue’s raise at close of day;
Rage, rage against the dying of the light.

Walesiläisrunoilija Dylan Thomasia mukaillen kohti lauantaita

AC Oulu ja IFK Mariehamn kohtaavat kolmannen kerran tälle kaudelle. Ensimmäinen kohtaaminen Oulussa keväällä päättyi tasalukemiin ja toinen kohtaaminen saarella oli kotijoukkueen juhlaa. Viime vuosina näiden joukkueiden keskinäisissä otteluissa ei ole maaleitta jääty ja eikä varmasti jäädä lauantainakaan.

Grönvitillä on pelissä vielä oma sarjapaikka ensi kaudelle. He tarvitsevat kipeästi voittoa ja FC Lahdelle pistemenetystä, jotta voisivat välttää karsinnat Ykkösliigan kakkosta vastaan. IFK:n pahin vastustaja lauantaina ei ole oululaiset vaan lahtelaiset, jotka ovat tasapisteissä saarelaisten kanssa. FC Lahti pelaa samaan aikaan EIF:n kanssa, joten Raatin vierasaitiossa kuunnellaan varmasti tarkkaan Rainen tilannepäivityksiä muilta paikkakunnilta.

AC Oululla ei ole pelattavaa isoista asioista, kun sarjasijoitus on varmistunut yhdeksänneksi. Joukkue haluaa tarjota vielä voiton omille kannattajilleen ja päättää vaikea kauden hyvillä fiiliksillä Raatissa. Lisäksi joukkueen sisällä on varmasti paloa voittaa, koska Ashley Coffeylla on mahdollisuus klaarata maalikuninkuus itselleen. Pari häkkiä ja miksei enemmänkin voisi varmistaa kuninkuuden, mutta kovin haastaja tuossa kisassa on SJK:n Jaime Moreno samalla maalimäärällä. Nottajokisella on kuitenkin vielä mahdollisuus paukuttaa maaleja Europleijareissa, joten siksi Kahavin kannattaa iskeä lauantaina useampi maali. Ei siis mitään paineita, mutta olisihan se kiva nähdä Laivastonsinisen pelaajan juhlivan maalikuninkuutta.

AC Oulu on saanut treenata Raatissa tällä viikolla. Kuva: Antsa.

Olen todella innoissani lauantain pelistä. Meillä oli viikon tauko, ja uskon, että minä ja pojat olemme valmiita ja innokkaita taistelemaan taas viikonloppuna kolmesta pisteestä.

Kauden viimeinen peli kotona, tekee siitä mielestäni erityisen. Haluamme tarjota faneille hienon esityksen ja kauden viimeisen voiton. Tiedämme, että Mariehamn pelaa kaikesta ja me emme pelaa mistään, mutta meidän motivaatiomme on pilata heidän päivänsä ja päättää kausi hienoon voittoon, niin yksinkertaista se on!

Maalivahti Calum Ward

Codemate VIPin puolella vieraita viihdyttää upea duo Hymyhuulet ja ruokalistalla on pizzaa, joten kaikki avaimet upealle illalle on käsillä. Ovet vipin puolelle avautuvat perinteiseen tapaan tuntia ennen ottelua.

Lauantaina on tarjolla myös reservijoukkueen peli, jossa ratkeaa Ykkösen pronssimitalin kohtalo. AC Oulu / OLS on sarjassa kolmantena ja vastaan tuleva Atlantis hengittää niskaan pisteen päässä. Tasapelillä tai voitolla ripustetaan pronssi oululaisten kaulaan. Reservin ottelu alkaa melkein heti perään klo 17.00 Castrénilla.

AC Oulu ja Oubus keräävät ukrainalaisille ja Ukrainan armeijalle avustustarvikkeita. Listalla on paljon tärkeitä tuotteita, joista on todella paljon pulaa. Lue lisää ja katso lista tästä.

Nähdään Raatissa lauantaina!

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko

Fotonordic otteluennakko: AC Oulu vierailee Tammisaaressa lauantaina

Kuva: Iitu Lehtonen
Ennakko Edustus

AC Oulu kohtaa lauantaina sarjahännän EIF:n Tammisaaressa. Ottelu pelataan Raaseporin Keskuskentällä 5.10. klo 17.00 alkaen. Pelin voit katsella suorana Ruudusta, jossa lähetys alkaa 16.45. Oulussa matsia voi seurata parhaassa seurassa Laivastonsinisissä yhteistyö ravintoloissa Leskisessä ja Jumprussa.

Kauden loppu häämöttää jo kiikarissa, kun lokakuuta vietellään ja viikonloppuna on vuorossa Veikkausliigan toiseksi viimeinen kierros. Laivastonsiniset kohtaavat sarjan hännillä majailevan Ekenäs IF:n lauantaina vieraskentällä. Ottelu on erittäin tärkeä molemmille joukkueille, kun ratkaistaan lopullista sijoitusta ja kohtaloa kaudelle.

EIF nousi tälle kaudelle toisen kerran historiassaan pääsarjatasolle ja edellinen vierailu tapahtui 91 vuotta sitten kaudella, joka pelattiin vuonna 1933. Tuolloin vihreälehtinen seura hävisi kaikki ottelunsa ja näin yhdeksän vuosikymmentä myöhemmin AC Oulu oli ensimmäinen seura, jolta EIF nipisti pisteen pääsarjatasolla. Oululaisittain kyseenalainen historia on mennyttä ja joukkue sai revanssin heinäkuussa Raatissa, jolloin Laivastonsiniset olivat selkeästi parempi joukkue vieden pisteet puhtaalla suorituksella.

Yhtäläisyyksiä tällä kaudella molemmissa joukkueissa on päävalmentajan vaihtaminen. Toki oululaiset pariin kertaan, mutta EIF päätyi vaihtoratkaisuun elokuussa. Siitä asti vihreäpaitaista Tammisaaren ylpeyttä on luotsannut Christian Sund, joka on saanut joukkueen parempaan iskuun, vaikka se edelleen pitää sarjan perää. Sundin alaisuudessa joukkue on kuitenkin pystynyt kääntämään lopulta pitkän tappioputken nousuun ja kuntopuntarissa he ovat Haastajasarjassa neljäntenä. Viidestä viimeisestä ottelusta heillä on kasassa kaksi tasapeliä ja voitto Gnistanista kotikentällä pari viikkoa sitten.

AC Oulu on Haastajasarjan kuntopuntarin kärkijoukkue ja loppusarja on alkanut mainiosti siihen nähden miten pääsarja päättyi. Mikko Isokankaan johdolla joukkueen peli on selkeytynyt ja hän on saanut pelaajat taakseen, joka on näkynyt niin treeni- kuin pelikentillä. Vaikka edellisellä kierroksella tuli tappio, silti joukkue pelasi hyvän ottelun. Viimeistely ontui, jonka vuoksi oululaiset jäivät ilman pisteitä. Kolmen aiemman pelin perusteella kahteen viimeiseen tärkeään peliin voidaan lähteä luottavaisin mielin ja molemmista on lupa odottaa hyvää lopputulosta.

Oululaisten maalitykki Ashley Coffey on onnistunut viimeksi edellisessä ottelussa EIF:a vastaan, joten voisiko ketsuppipullon korkki aueta lauantain matsissa. Gnistania vastaan käydyssä kamppailussa Kahavilla oli pari paikkaa, mutta huono tuuri pilasi maaliteon. Maalipörssin voittokin on vielä mahdollinen, kun englantilaishyökkääjällä on koossa kymmenen maalia ja pörssikärjellä on tehtynä 11 maalia. Kaikki on vielä mahdollista ja Oulussa pidetään peukut pystyssä, jotta maalikuninkuus tulisi Coffeylle.

Jake Dunwoody oli edellisen kohtaamisen epäonnen soturi, kun kohtaloksi koitui kaksi keltaista ja ulosajo. Kuva: Iitu Lehtonen.

Kyllä, jäljellä on kaksi isoa peliä, mutta keskitymme täysin lauantain peliin saadaksemme 3 pistettä. Tiedämme, kuinka tärkeä peli on.

Mielestäni sen jälkeen kun Mikko otti vastuun, monet pelaajista ovat saaneet enemmän vastuuta ja ymmärtävät paremmin, miten hän haluaa meidän pelaavan. Henkilökohtaisesti ole pelannut vahvasti ja koen, että minulle on annettu vapaus yrittää osallistua peliin enemmän ja ohjata peliä, mikä on juuri sitä, mistä nautin.

Jake Dunwoody

Haastajasarjan loppu on omissa käsissä. AC Oulu varmistaisi voitolla sarjapaikan ja joukkueen ensi kausi voisi alkaa rakentumaan täydellä höyryllä eteenpäin. Viikonlopun ottelut on ajoitettu porrastetusti, joten sarjapaikka voi olla saletissa jo ennen ottelua. Lauantaina ennen Tammisaaren ottelua pelaavat Gnistan ja FC Lahti keskinäisen ottelun, jonka lopputuloksella voi olla iso merkitys. Jos lahtelaiset menettävät pisteitä, on oululaisten sarjapaikka selvä jo ennen omaa ottelua. Näitä teoreettisia kulmia voidaan pyöritellä katsomossa, mutta joukkue lähtee joka tapauksessa hakemaan voittoa etelästä, koska on aina parempi pitää kohtalo omissa käsissä kuin miettiä apuja muualta.

Uskon, että me kaikki tiedämme tämän pelin tärkeyden, ja jos katsomme viimeaikaisia suorituksia, voimme nähdä, miten yritämme pelata. Mielestäni se on nyt näkyvämpää kuin alkukauden ja keskikauden peleissä, jolloin meillä ei mielestäni ollut selkeää identiteettiä. Meidän täytyy vain mennä kentälle lauantaina luottavaisin mielin ja uskoa siihen työhön, jota olemme tehneet tällä viikolla harjoituksissa, ja toivottavasti tulos seuraa siitä.

Jake Dunwoody

Jännittävä kierros edessä ja jos et pääset paikan päälle nauttimaan Veikkausliigan ottelusta, hanki Ruutu+ itsellesi ja nauti kaikki ratkaisuhetket kotisohovalta. Jännäri pyörähtää käyntiin lauantaina klo 17.00. Nauti vauhdikkaasta lopusta!

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko

Fotonordic otteluennakko: AC Oulu hakee kolmatta voittoa putkeen – Oulunkylän Gnistan vastaan

Kuva: Iitu Lehtonen
Ennakko Edustus

AC Oulu kohtaa perjantaina Gnistanin Helsingissä. Ottelu pelataan Bolt Arenalla 27.9. klo 18.00 alkaen. Ruudun lähetys alkaa klo 17.45. Oulussa peliä voit seurata parhaassa seurassa Laivastonsinisissä yhteistyöravintoloissa Leskisessä ja Jumprussa.

Eilen pelattiin ja tänään suunnataan jo katseet ylihuomiseen otteluun eli AC Oululla on pienimuotoinen otteluruuhka. Paljon ei ole siis aikaa joukkueella valmistautua, mutta pientä helpotusta asiaan tuo se, että seuraava matsi on onneksi vasta seuraavan viikon lauantaina. Vaikka tulevat kaksi koetusta on vierasotteluita ja matkustusrasitus on aina kova pohjoisesta niin kaksi edellistä voittoa antavat sellaisen henkisen tuen, jonka turvin voi odottaa joukkueelta kaikkensa antavia suorituksia.

Vastaan tuleva Gnistan on ollut kovassa vireessä, varsinkin heidän stadionillaan tapahtuneen tulipalon jälkeen. Ennen viikonlopun ottelua Kipinä ei ollut hävinnyt otteluakaan palon jälkeen. Edellisellä kierroksella keltasiniset joutuivat kuitenkin antautumaan sarjahäntä EIF:lle, joka vei ottelun nimiinsä kotonaan Tammisaaressa.

Perjantain otteluparin joukkueet kohtasivat edellisen kerran elokuussa Boltilla ja silloin pikkuoululaiset olivat selvästi parempia. Oululaiset olivat vaikeuksissa Gnistanin kovan prässin alla eivätkä saaneet omaa peliä käyntiin oikein koko ottelun aikana. Keväällä keskinäinen kohtaaminen Oulussa oli AC Oulun ensimmäinen kotiottelu Raatissa, jolloin pisteet jaettiin tasatulokseen päätyneen matsin jälkeen.

Laivastonsiniset lähtevät perjantain kamppailuun kahden ottelun voittoputkessa ja molemmissa peleissä oma pää on pidetty puhtaana hyvän puolustuspelaamisen ansiosta. Hyökkäyspäässä on puolestaan tullut onnistumisia laajalla rintamalla, kun kolmessa edellisessä ottelussa kaikista viidestä maalista on vastannut eri pelaajat.

Kaksi nollapeliä peräkkäin ja molemmissa matseissa huipputorjuntoja tehnyt Calum Ward. Kuva: Iitu Lehtonen.

⁠On aina mukavaa pitää nollapeli, erityisesti kaksi peräkkäin, se antaa hyvän itseluottamuksen sekä joukkueelle että itselleni tietysti. Tunnelma joukkueessa on aina hyvä voiton jälkeen ja erityisesti suuren voiton jälkeen, kuten tämä.

Maalivahti Calum Ward

Lähtökohdat otteluun ovat mielenkiintoiset, kun molemmilla on tavoitteena Eurolopputurnauksen paikka. Pikkuoululaiset ovat siinä lähempänä, kun he johtavat Haastajasarjaa ja heillä on pisteissä eroa oululaisiin seitsemän pistettä. AC Oululla on tähtäimessä ohittaa eilisiltainen vastustaja FC Inter sarjataulukossa ja näin saada viimeinen paikka Europaikoista taisteluun. Siihen toki edelleen tarvitaan tukea itse turkulaisilta, mutta myös oman pelin täytyy onnistua. Tärkeistä pisteistä ja asetelmista taistellaan perjantaina Helsingissä.

Tuleva peli tulee olemaan haastava, mutta menemme siihen täynnä itseluottamusta kahden peräkkäisen voiton jälkeen. Tämä peli tulee nopeasti edellisen pelin jälkeen, joten meidän täytyy palautua hyvin kuntosalilla, syödä ja nukkua hyvin, jotta meillä on paras mahdollisuus saada jälleen 3 pistettä perjantaina.

Calum Ward

Virittäydy taistelun tuoksinaan Ruudun välityksellä, jos et pääse itse Boltille tukemaan Laivastonsinisiä. Ottelun lähetys alkaa perjantaina 29.7. klo 17.45 ja aloitusvihellys kuullaan klo 18.00. Nyt kannattaa viimeistään hankkia Ruutu+ ja nauttia kauden ratkaisuhetket suorana. Uutena tilaajana saat ensimmäisen viikon nauttia ilmaiseksi.

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko

Fotonordic otteluennakko: AC Oulu kohtaa Raatin tiistai-illassa FC Interin

Kuva: Iitu Lehtonen
Ennakko Edustus

AC Oulu kohtaa FC Interin tiistaina 24.9. klo 18.00 Raatin iltavaloissa. Portit avautuvat tuntia ennen ottelua. Liput kannattaa ostaa Laivastonsinisestä verkkokaupasta halvemmalla ennakkoon. Tervetuloa viihtymään ja kannustamaan AC Oulu voittoon.

Tiistain ottelun panokset nousivat jonkin verran, kun FC Inter ei pystynyt Suomen Cupin finaalissa voittoon ja näin he jäivät ainakin toistaiseksi ilman Europaikkaa. Turkulaisten näkökulmasta tiistain ottelusta olisi tarve saada pisteitä varmistaakseen paremman sijoituksen Eurolopputurnausta ajatellen.

Turkulaisille ei ole siunaantunut juurikaan lepoaikaa, kun finaali pelattiin lauantai-iltana ja matkustuksineen heillä ei ole kovin paljon aikaa valmistautua tiistain otteluun. AC Oulu pääsee puolestaan hyvin levänneenä ja nähtäväksi jää kumman eduksi tilanne kääntyy. Oululaisilla on puolestaan kova viikko tulossa, kun seuraava ottelu on heti perjantaina Helsingissä Gnistanin vieraana.

⁠Interin cup-ottelu lauantaina ei vaikuta valmistautumiseen tiistaille. Meillä on ollut aiemmin kaudella vastaavia tilanteita ja ei olla saatu siitä näkyvää etua, joten en odota sitä tälläkään kertaa. Paljon olennaisempaa on se, että saamme ladattua peliin samanlaisen tunnetilan kuin FC Lahtea vastaan. Luottavainen, vapautunut ja työteliäs.

Päävalmentaja Mikko Isokangas

Laivastonsiniset taistelevat tärkeistä pisteistä, kun joukkue yrittää edelleen kuroa kaulaa karsijanpaikkaan. Haastajasarjan toisella kierroksella FC Lahti pystyi kotonaan kaatamaan IFK Mariehamnin, joten kauempi kilpailija nousi kahden pisteen päähän ja saarelaiset ovat neljän pisteen päässä. Eurolopputurnauspaikka olisi puolestaan yhden sijan päässä, mutta piste-eroa on kahdeksan pistettä. Eurounelman saavuttamiseksi tarvitaan edelleen täydellinen suoritus kaikista otteluista sekä edellä olevien joukkueiden apua. Unelma on teoreettinen, mutta viimeiseen vihellykseen asti pelataan aina ja sen jälkeen katsotaan mihin suoritus riittää.

Edellinen kohtaaminen päättyi AC Oulun 1-0 voittoon. Kuva: Iitu Lehtonen.

Edellisessä pelissä AC Oulu pystyi takomaan kolme maalia FC Lahden verkkoon ja otti vakuuttavalla esityksellä täyden pistepotin. Onnistujia oli useita, joten vastuunkantajia löytyy tarvittaessa tiukassa tilanteessa. Joukkue on pelannut Raatissa paremmin kuin vieraissa, joten tulevasta ottelusta on lupa odottaa voittoa ja täyttä pistepottia.

Olemme saaneet vietyä tarvittavat sisällöt treeneihin viikolla, mutta latautuminen, työnteko ja rohkeus pitää löytää peliin joka kerta uudelleen. Pelaajat tuntien uskon, että löydämme saman meiningin ja pystytään pelaamaan jälleen vahva ottelu.

Päävalmentaja Mikko Isokangas

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran elokuussa Raatissa runkosarjan viimeisillä kierroksilla. Tuolloin oululaiset olivat parempia ja ottivat täyden pistepotin hyvällä esityksellä. Ensimmäinen kohtaaminen oli Turussa alkukaudesta, jolloin maali-iloittelu päättyi tasalukemiin molempien tehdessä kolme maalia.

Tuo ranta ennen mi,
peittyi ruusuihin,
Nyt ompi sydän kaupungin.
Mi kimmeltäen loistaa,
niin kuin ennen laineet nuo.

Vietetään kaunis ilta Oulunjoella George Malmsténin sanojen mukaisesti.

Tervetuloa Raattiin tiistaina viihtymään ja luomaan tunnelmaa sekä kannustamaan AC Oulu voittoon. Nyt joukkue tarvitsee kaiken mahdollisen tuen. Hanki liput Laivastonsinisestä verkkokaupasta.

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko

Fotonordic otteluennakko: Haastajasarjassa lauantaina vastassa FC Lahti

Kuva: Iitu Lehtonen
Ennakko Edustus

Haastajasarja alkaa ja AC Oulu kohtaa ensimmäisellä kierroksella FC Lahden lauantaina 14.9. klo 17.00 Raatissa. Portit avautuvat tuntia ennen avausvihellystä. VIP-tilat avautuvat jo kello 15.30 ja siellä ihmisiä viihdyttää ihastuttavat Hymyhuulet. Liput kannattaa ostaa halvemmalla ennakkoon Laivastonsinisestä seurakaupasta.

Loppuhuipennus on ovella ja kauden tärkeimmät pelit alkavat. Haastajasarjaan jääminen oli AC Oulun kohtalo runkosarjan jälkeen, mutta tämän kauden loppusarjassa tilanne on tiukempi kuin koskaan. Jännitystä riittää viimeiseen peliin ja vihellykseen asti.

Haastajasarjassa tilanne on todella kutkuttava, kun AC Oulu lähtee lauantain kamppailuun sijalta yhdeksän. Europleijari paikkaan on matkaa kymmenen tai yhdeksän pistettä, joten sinne yltäminen vaatisi täydellistä suoritusta ja muiden joukkueiden apua. Tämän vuotisessa jatkosarjassa on kyllä mahdollista käydä miten vain, joten sekin ovi voidaan pitää vielä auki. Katse kuitenkin kiinnittyy karsijanpaikkaan ja sen välttämiseen. AC Oulu, FC Lahti ja IFK Mariehamn ovat kaikki kahden pisteen sisällä ja oululaisten näkövinkkelistä nämä kaksi niskaan hengittävää joukkuetta ovat päävastustajia. Lauantaina Laivastonsiniset pääsevät heti ensimmäisellä kierroksella taistelemaan lahtelaisia vastaan Raatissa.

Nikke huudatti Raattia laittamalla rankkarin sisään lisäajan lisäajalla. Kuva: Iitu Lehtonen.

Runkosarjan viimeisen ottelun jälkeen on joukkueessa käynyt jälleen kova myllerrys, kun kreikkalaisvalmennus sai lähteä. Känö ja Rafi palasivat puikkoihin sekä myös Mikko Lignell heidän työkuormaa jakamaan. Mikko Isokankaan rooli reservin peräsimessä vaihtui edustusjoukkueen pääkäskijäksi ja AC Oulu / OLS jatkaa Ykkösessä Mikko Mannilan alaisuudessa. Paljon on muutoksia, mutta toisaalta taas tuttuja kasvoja jälleen luotsaamassa kohti Haastajasarjan haasteita.

Minusta tuntuu, että joukkueen ilmapiiri on nyt paljon parempi. Pelaajat vaikuttavat olevan rennompia harjoituksissa. Meillä on myös muutamia uusia keskuspuolustajia, jotka ovat asettuneet joukkueeseen paremmin, joten toivottavasti siitä on apua näissä viidessä seuraavassa tärkeässä ottelussa.

Ashley Coffey

Viimeksi joukkueet kohtasivat Heinäkuun puolivälissä, kun molemmat olivat kaksi Veikkausliiga-ottelua aiemmin vaihtaneet päävalmentajan. Lahtelaisten pääkäskijäksi palkattiin oululaisillekin hyvin tuttu Ricardo Duarte. Portugalilaisen alaisuudessa lahtelaisten otteet ovat parantuneet ja seitsemästä ottelusta kymmenestä on tuonut pisteistä Mustille kuhnureille, joista myös kaksi voittoa.

Edellisessä kohtaamisessa Lahdessa AC Oulu oli maalein 1-2 parempi, kun lahtelaisten puolustus joutui ottelun lopussa ottamaan liian kovia otteita käyttöön oululaisten painostaessa ja päätuomari vihelsi kahteen otteeseen rankkarin vierailijalle. Maalitykki Ashley Coffey laittoi molemmat sisään ja pisteet kotiin. Kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen Oulussa päättyi 2-2 tasalukemiin, jossa Niklas Jokelainen painoi rankkarilla tasurin tauluun lisäajan lisäajalla. Ottelu jäi varmasti enemmän mieleen siitä, kun kauden ensimmäinen valmennuskolmikko sai lähteä heti seuraavana päivänä.

Ashleyn ensimmäisen rankkarin jälkeen pallo nopeasti keskelle Lahdessa heinäkuussa. Kuva: Antsa.

Lauantaina tulee tietenkin olemaan todella kova peli, sillä siitä lähtien, kun Ricardo otti joukkueen haltuunsa, he ovat pelanneet hyvin ja tuloksellisesti. He tulevat Ouluun näyttämään osaamistaan, sillä heidän valmentajallaan ja useilla heidän pelaajistaan on historiaa Oulun kanssa. Meidän täytyy todella nostaa tasoamme. Tämä kausi ei ole ollut tarpeeksi hyvä, sen tiedämme, mutta nyt on se hetki, kun se todella merkitsee. Minusta tuntuu, että meillä on riittävästi laatua ja yhteishenkeä, jotta voimme tehdä tärkeitä edistysaskeleita seuraavien kahden kuukauden aikana.

Ashley Coffey

Paljon on siis tapahtunut Oulussa ja Lahdessa kauden aikana. Tulevassa ottelussa on paljon pelissä ja FC Lahden porukassa paljon näytön halua Raatissa monesta syystä. Lahti lähtee otteluun kuntopuntarivertailussa paremmista asemista. Viimeisen viiden ottelun puntarissa vierailija on viidentenä koko Veikkausliigan osalta ja heillä on kuuden ottelu tappioton putki, joista myös kaksi voittoa. Oululaiset ovat kuntopuntarin toiseksi viimeisenä, joista vain yksi voitto eikä yhtään tasapeliä ja lauantai-iltaan joukkue lähtee kolmen ottelun tappioputkessa.

AC Oulun kokoonpanosta ovat poissa pelikieltojen vuoksi Niklas Jokelainen ja Samuli Hölttä.

Joukkue lähtee kuitenkin kohtaamiseen erittäin positiivisin ajatuksin ja valmiina taistelemaan. Nyt on aika viimeisten pelien ja on annettava kaikkensa. Raatissa nähdään varmasti paljon tunnetta näiden joukkueiden kohtaamisessa.

Tule kannustamaan AC Oulu voittoon! Joukkue todella tarvitsee kaikkien tuen katsomoon! Tule viihtymään lauantaina klo 17.00 alkaen! Nähdään Raatissa!

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko

Fotonordic Otteluennakko: Tunteella turkulaisia vastaan

Ennakko Edustus

AC Oulun runkosarjan pelit käyvät vähiin, kun se kohtaa toiseksi viimeisessä kotiottelussa FC Interin. Ottelu alkaa lauantaina 10.8 klo: 17:00. VIP-alueen ovet avautuvat jo klo 15.30 ja Hymyhuulet viihdyttää vieraita koko illan. Liput saatavilla edullisemmin ja kätevämmin verkkokaupasta. Tervetuloa luomaan sekä kokemaan Raatin stadionin tunnelmaa. Nyt jos koskaan Laivastonsiniset tarvitsevat kotiyleisön tukea!

AC Oulun kaksi viimeisintä ottelua ovat olleet haastavia, eikä lauantainakaan varmasti joukkue pääse helpolla. Turkulaiset ovat hävinneet viimeksi noin kaksi kuukautta sitten ja onkin tällä hetkellä liigan kuumin joukkue. Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen pelattiin alkukaudesta Turussa. Runsasmaalinen ottelu päättyi lopulta tasapeliin. FC Inter on ollut Laivastonsinisille viime vuosina haastava vastustaja ja viimeisin voitto Veikkausliigassa turkulaisista on kolmen vuoden takainen kotivoitto.

Interin taistellessa ylemmästä jatkosarjasta, AC Oulun käsissä on vielä taistelu seitsemännestä sijasta, joka oikeuttaisi Eurolopputurnaukseen. Bratsoksen on nyt keksittävä uudet keinot, jotta pisteet jäävät Ouluun. Tätä ei helpota lainkaan se, että paras maalintekijä Ashley Coffey on pelikiellossa ja päävalmentaja on itse katsomossa tulevasta ottelusta. Uusien ratkaisijoiden on noustava esiin, jotta päästään taas kahden ottelun jälkeen heiluttamaan vastustajan verkkoja. Aiempien kohtaamisten perusteella lauantain ottelusta ei tule tunnetta puuttumaan.

Positiivisena asiana haastavassa pelissä Ilvestä vastaan näin sen, että teimme kovasti töitä joukkueena vajaalla miehityksellä. Loimme paikkoja pelissä sillä pelisuunnitelmalla, joka sovittiin ennen peliä.

Mielestäni olen pelannut hyvin siinä roolissa mikä minulle on asetettu. Olen pystynyt puolustavasta roolista huolimatta auttamaan joukkuetta luomaan tilanteita. Olen nauttinut tuosta roolista ja ymmärrän mitä valmentaja minulta haluaa. 

Seuraava ottelun merkitys on valtava, sillä meidän täytyy saada kolme pistettä. Nautin kotipeleistä ja fanien tuesta. Meillä on poissaoloja pelikieltojen vuoksi, joten tämä on myös loistava mahdollisuus monelle pelaajalle nousta parrasvaloihin. 

Jake Dunwoody

Tule lauantaina Raattiin nauttimaan huippufutiksesta parhaassa seurassa ja hanki liput otteluun seurakaupasta.

Ottelut aukeavat tuntia ennen ottelua ja paikalla on Oulun Superpark omalla toimintapisteellä tapahtumatorilla, jossa pääset kokeilmaan erilaisia toimintoja ottelun aikana. Myös Netox Emme Kiusaa -futiskenttä on junnuja varten sekä tietenkin meidän Superpark-junnukatsomo löytyy pääkatsomosta, jossa voi nuoriso kannustaa Laivastonsinisiä yhdessä.

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko

Fotonordic otteluennakko: Jälleen taistellaan tärkeistä pisteistä kotikentällä

Kuva: Iitu Lehtonen
Ennakko Edustus

AC Oulu pelaa jälleen tärkeistä pisteistä, kun se palaa kotinurmelleen ja kohtaa Ilveksen. Ottelu alkaa sunnuntaina 4.8 kello 16:00. Liput saatavilla edullisemmin ja kätevämmin verkkokaupasta. Tervetuloa luomaan sekä kokemaan Raatin stadionin tunnelmaa.

Runkosarjan viisi viimeistä ottelua on käsillä ja jokaisen ottelun merkitys korostuu kierros kierrokselta. Taisteltavaa riittää vielä aina ylemmän loppusarjan paikasta lähtien, johon tarvitaan muilta joukkueilta apuja, mutta oman pelinkin täytyy olla uomissaan sinne asti pääsemiseksi. Jos paikka ei aukea auringossa, on kuitenkin Europaikat vielä jaossa. Joukkueen tulisi päästä mielellään seitsemänneksi sarjassa, jotta paikka Eurolopputurnaukseen olisi varma. Tulevana sunnuntaina taistellaan siis tärkeistä pisteistä loppukauden osalta monella tavalla.

Laivastonsiniset kohtasivat viime kierrokselle sarjakärki HJK:n. Oululaisilla oli ensimmäisellä puolikkaalla omat paikkansa, mutta HJK iski kuitenkin ottelun avausmaalin aivan ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä. Kädellä tehdyn maalin jälkeen HJK meni toiselle puoliajalla menojaan ottaen lopulta selkeän voiton lopulta.

Ilves pitää tällä hetkellä Veikkausliigassa nelossijaa ja joukkue on iskenyt eniten maaleja tällä kaudella. Viimeisin Veikkausliigan esiintyminen on parin viikon takaa, kun se voitti VPS:n kotonaan. Sen jälkeen tamperelaiset ovat pelanneet kaksiosaisen Konferenssiliigan karsinnan, edeten jatkoon rangaistuspotkukilpailun turvin. Nähtäväksi jää kuinka paljon kuormitus näkyy sunnuntain ottelussa Oulussa.

Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen pelattiin toukokuun alussa Tammelan Stadionilla. Runsasmaalinen ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon yhden maalin turvin. Joukkueiden välisistä kohtaamisista peräti kuusi viimeisintä on päättynyt Ilveksen voittoon. Tähän lähdetään hakemaan muutosta sunnuntaina, kun Laivastonsiniset pelaavat elintärkeistä pisteistä.

Junnut! Tervetuloa junnukatsomoon, jossa voitte yhdessä kannustaa AC Oulua huippusuorituksiin. Tutustu junnukatsomon toimintaan tästä. Ottelun jälkeen mahdollisuus tavata pelaajia Netox Fanzonella. Emme Kiusaa -futiskenttä on lasten käytettävissä tapahtumatorilla koko ottelun ajan.

Terveystalon pisteellä tapahtumatorilla on pallotutka, jossa voi mitata oman vedon nopeutta pallotutkan avulla sekä tutustua terveystalon palveluihin. Terveystalon pisteellä on myös mahdollisuus osallistua AC Oulun fanipaidan arvontaan.

Tuetaan yhdessä Gnistania
VEIKKAUSLIIGAN KIPINÄKIERROKSELLA 2.-4.8.

Veikkausliigan tulevalla kierroksella Gnistan pelaa ensimmäisen kotiottelun Bolt Arenalla sunnuntaina 4.8. klo 18.30 Vaasan Palloseuraa vastaan traagisen Gnistanin stadionin tulipalon jälkeen.

Kannustamme kaikkia Veikkausliigan seuraajia auttamaan tulipalossa tuhoutuneen jalkapallotoiminnan jälleenrakennuksessa lahjoittamalla Kipinärahastoon.

Lahjoita jalkapallotoiminnan jälleenrakennukseen Kipinärahastoon
Lahjoita suoraan tilinsiirtona Kipinärahaston tilinumeroon FI53 1347 3000 4135 87

Lahjoita MobilePayssa kirjoittamalla sovelluksessa tekstikenttään ”59773” ja sitten halutun rahasumman.

Rahankeräyslupa RA/2024/766

Kipinäkierrokset ottelut

FC Inter – IFK M I pe 2.8. klo 18:00
FC Lahti – HJK I la 3.8. klo 19:00
AC Oulu – Ilves I su 4.8. klo 16:00
EIF – FC Haka I su 4.8. klo 18:30
Gnistan – VPS I su 4.8. klo 18:30
KuPS – SJK I su 4.8. klo 18:30

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko

Fotonordic otteluennakko: Laivastonsinisillä loistava mahdollisuus jatkaa voitokkaana

Kuva: Iitu Lehtonen
Ennakko Edustus

AC Oulu palaa kotinurmelleen ja kohtaa Ekenäs IF:n. Ottelu alkaa lauantaina 20.7 kello 17:00. Liput saatavilla edullisemmin ja kätevämmin verkkokaupasta. Tervetuloa luomaan sekä kokemaan Raatin stadionin tunnelmaa.

Qstock valmistelujen vuoksi parkkipaikkoja on rajoitetusti, joten pyydämme välttämään omalla autolla saapumista otteluun. Pääportti otteluun aukeaa poikkeuksellisesti kaksi tuntia ennen pelin alkua, jonka aikana on mahdollisuus nauttia Happy Hour eduista. VIP tilat aukeavat puolitoista tuntia ennen pelin alkua ja siellä tunnelmaa on luomassa aina ihastuttava Hymyhuulet.

Laivastonsiniset toivat elintärkeät pisteet viime kierroksella Lahdesta. Viimekertaisesta vierasvoitosta Veikkausliigassa oli kerennyt jo kulua tovi, joten kauden ensimmäinen vierasvoitto oli enemmän kuin toivottu. Jos viime kierroksen kotiottelusta SJK:ta vastaan olisi ansaittu enemmän, jätti Lahden reissu voitosta huolimatta kysymysmerkkejä. Rangaistuspotkuilla käännetty ottelu osoitti kuitenkin oululaisilta luonnetta ja loi uskoa tulevaan.

Sarjanousija Ekenäs IF toivotettiin tylysti tervetulleeksi Veikkausliigaan viimeistään nyt. EIF koki historiallisen suuren kotitappion Interiä vastaan pelatessaan selkeästi kauden huonoimman ottelunsa. Vaikka yhden ottelun perusteella ei kannata tehdä liikaa olettamuksia, on oululaisilla selkeä iskun paikka kotinurmellaan lauantaina.

Kauden ensimmäinen kohtaaminen sijoittui keväisille nurmille huhtikuun loppuun. Poikkeuksellisesti Myyrmäen jalkapallostadionilla pelatussa ottelussa kotijoukkue osui ensin pilkulta, mutta ottelua selkeästi hallinnut AC Oulu tuli väkisin tasoihin ottelun loppupuolella. Ensimmäisen ottelun perusteella maalipaikkojen luomisen ei pitäisi olla laivastonsinisille ongelma.

Justin Rennicks onnistui viime kotipelissä maalinteossa. Heiluvatko verkot jälleen? Kuva: Iitu Lehtonen

Todella tärkeä peli edessä vaarallista vastustajaa vastaan. Meillä on kuitenkin loistava mahdollisuus ottaa kotivoitto fanien tuella ja kivuta sarjataulukossa ylöspäin.

Mielestäni pelasimme todella hyvin toissa kierroksella SJK:ta vastaan, mutta hävisimme pelin. Viime kierroksella FC Lahtea vastaan emme pelanneet niin hyvin, mutta silti saimme 3 pistettä.

Minulla on todella hyvä fiilis omasta pelaamisesta. Yritän vastata siihen luottamukseen, josta pääsen nauttimaan. Viime peli ei ollut paras esitykseni, mutta yritän pitää tasoni mahdollisimman korkealla sekä kehittyä joka päivä valmentajan ja taustajoukkojen avulla.

Edessä on todella kova peli haavoittunutta vastustajaa vastaan. Rankan tappion jälkeen he tulevat antamaan kaikkensa. Meidän tulee olla valmiita laskemaan heidän intensiteettitasoansa ja näyttämään laatumme, sillä joukkueemme on täynnä hyviä pelaajia.

Puolustaja Jose Elo

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko