Pitkästä aikaa liigajoukkue vastassa - FF Jaro huomenna vierailulla

Ennakko Edustus

AC Oulu jatkaa valmistautumista ensi kesän Ykköstä ja tulevan Suomen Cupin ottelua varten huomenna Heinäpään Arina Areenalla, kun vastaan asettuu Pietarsaaren Jaro.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan harjoitusottelu oli tarkoitus pelata torstaina, mutta Jaron Suomen Cupin ottelu PS Kemiä vastaan päätettiin pelata torstaina. Näin ollen Jaro kohtaa ensin AC Oulun keskiviikkona Oulussa ja jatkaa tiivillä tahdilla torstaiksi Kemiin.

Pelaajalegenda Aleksei Eremenkon luotsaama Jaro tunnetaan rohkeasta maatapitkin etenevästä ja vauhdikkaasta pelitavasta, joka muistuttaa monelta osin AC Oulun vastaavaa. Luvassa on siis taatusti viihdyttävä ottelu, joka palvelee molempia joukkueita erinomaisesti sarjakauden lähestyessä.

– Vaikka Jaro pelaakin paljon pitkiä hyökkäyksiä, heillä on erittäin nopeat ja vaaralliset vastahyökkäykset joissa meidän täytyy olla hereillä. Pallonmenetyksiä vaara-alueella tulee välttää, mutta samalla täytyy olla rohkea omassa pelaamisessa. Lähdemme edelleen kehittämään omaa peliämme ja mm. puolustuspelaamisen täytyy parantua roimasti IFK Luleå-ottelusta, AC Oulun apuvalmentaja Rauno Ojanen ennakoi.

AC Oulun kokoonpanosta puuttuvat U18-maajoukkuemiehet Lassi Nurmos ja Matias Ojala. Lisäksi pois ovat vielä Juuso Majava ja Dritan Stafsula. Paluun tekevät sen sijaan Juha Majava, Vesa Verronen ja Eetu Uusitalo, jotka kaikki kärsivät viime ottelussa pienistä nilkkavaivoista.

AC Oulu – FF Jaro keskiviikkona 4.4. klo 18:30 @ Arina Areena

Liput: 5 €. Kausikorteilla ja alle 7-vuotiaat veloituksetta. Maksuvälineinä käyvät käteinen ja pankkikortti.

Tervetuloa!

Keskiviikkona ulkomaanmatkalle - Harjoitusottelussa vastassa IFK Luleå

Ennakko Edustus

AC Oulu jatkaa viime lauantaina tutuksi tullutta maantien kuluttumista huomenna keskiviikkona, kun joukkue matkaa länsinaapuriin IFK Luleån vieraaksi harjoitusottelun merkeissä. Kyseinen ottelu on samalla oululaisille ensimmäinen ulkona pelattava ottelu tämän vuoden puolella.

TPV-ottelun vuoksi siirtynyt kamppailu oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus pelata Oulussa viime lauantaina. Sopuisten neuvottelujen jälkeen AC Oulu ja IFK Luleå päättivät siirtää ottelun siis keskiviikolle ja vaihtaa samalla kotijoukkuetta. Näin ollen AC Oulun tiivis ottelutahti saa jatkoa ja luvassa on kovatasoinen vastustaja ulkoilmaolosuhteissa.

AC Oulu kärsii tällä hetkellä pienestä loukkaantumissumasta ja näin ollen oululaiset matkaavat kohti Ruotsia melko pienellä pelaajaringillä. Vakavista loukkaantumisista ei kärsitä, mutta vielä tässä vaiheessa on turha ottaa riskiä pelaamisen suhteen. Poissa kokoonpanosta ovat ainakin Juuso Majava (olkapää), Juha Majava (nilkka), Juuso Haapala (etureisi), Dritan Stafsula (nivunen) sekä muutama vielä epävarma tapaus.

Cup-juna puskuttaa - Seuraavaksi TPV:n kimppuun

Ennakko Edustus

Paikallisottelussa Oulun Palloseuran 2-0 kaatanut AC Oulu jatkaa Cup-taivaltaan lauantaina Tampereella TPV:n vieraana.

AC Oulu jatkaa Suomen Cupin 5. kierroksella siis legendaarisen Tampereen Pallo-Veikkojen vieraana. Nykyisin Kakkosessa pelaava seura on tullut vuosien varrella tutuksi AC Oululle Ykkösen vastustajana. Muun muassa syksyllä 2009 AC Oulu juhli nousua Veikkausliigaan Ykkösen päätöskierroksella Oulussa TPV:tä vastaan. Vuotta myöhemmin oli TPV:n kohtalona putoaminen Kakkoseen. Tämän jälkeen seurat ovat viettäneet kesänsä eri sarjatasoilla.

– TPV on mielenkiintoinen joukkue. He pelaavat kuuleman mukaan erittäin kurinalaista puolustuspeliä, keskittyen vastaiskuihin. Meidän täytyy olla hereillä ottelussa heti ensimmäisestä vihellyksestä, aina loppuun saakka. Meidän täytyy keskittyä kuitenkin siihen, että oma pelimme toimii kuten viime viikonloppuna SJK:a vastaan, AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen ennakoi.

AC Oululta kokoonpanosta puuttuvat viime ottelun tapaan Juuso Majava ja Dritan Stafsula sekä uusina pienistä loukkaantumisista kärsivät Juha Majava (nilkka) ja Juuso Haapala (etureisi). Sen sijaan sairastelleet Juhani Pennanen ja Matias Ojala ovat käytettävissä.

TPV – AC Oulu 24.3. @ Pirkkahalli klo 16:15

AC Oulu kohtaa huomenna SJK:n

Ennakko Edustus

Keskiviikkona Suomen Cupissa paikallisvastustajansa 2-0-lukemin kellistänyt AC Oulu jatkaa harjoitusottelujaan jo lauantaina Arina Areenalla, kun vastaan asettuu Seinäjoen Jalkapallokerho. Joukkueet pelaavat vastakkain jo kolmatta kertaa tällä harjoituskaudella.

Ensimmäinen kohtaaminen päättyi SJK:n niukkaan 1-0 -voittoon Pietarsaaressa pelatussa Tammiturnauksen pronssiottelussa. Tuolloin AC Oulu oli liikkeellä erittäin nuorella joukkueella, sillä avauskokoonpanossa oli peräti seitsemän 90-luvulla syntynyttä pelaajaa. Helmikuun loppupuolella päädyttiin Seinäjoen Wallsport Areenalla 1-1 -tasapeliin. AC Oulun maalista vastasi Dritan Stafsula, joka viimeisteli tasoituksen rangaistuspilkulta.

Täksi kaudeksi Ykköseen noussut SJK lasketaan ennakkokaavailuissa heti sarjan kärkipään joukkueisiin, sillä seura on vahvistanut kokoonpanoaan nimekkäillä hankinnoilla. Seinäjoelta lähtöisin oleva kärkipelaaja Toni Lehtinen teki marraskuussa peräti viiden vuoden sopimuksen vietettyään sitä ennen kahdeksan vuotta maailmalla. Lehtisellä löytyy palkintokaapista värisuora SM-mitaleita ja kokemusta niin Kreikan kuin Sveitsin pääsarjoista. Vaasasta SJK kaappasi toisen paluumuuttajan, kun 216 liigaottelua pelannut Jyri Hietaharju palasi synnyinkaupunkiinsa. Myös Chris Cleaver ja Christian Sund omaavat runsaasti kokemusta Veikkausliigasta, joten SJK:lla on kasassa erittäin laadukas pelaajarinki.

Myös AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen tiedostaa vastustajan kovuuden.

– Joukkue on erittäin kokenut Ykköseen ja kaikki mitä sen ympärillä on viime aikoina tapahtunut viittaa ainoastaan liiganousuun. Vaikka olemmekin pelanneet tuloksellisesti tasaisia otteluita, yksi suuri ero joukkueilla on. Heidän ryhmänsä leveys on varmasti riittävä ennätyspitkään (33 ottelua) sarjaan.

AC Oulu lähtee otteluun positiivisissa tunnelmissa, kun alla on makoisa derbyvoitto Suomen Cupin viidenneltä kierrokselta. Malinen lupailee jälleen paljon vastuuta nuorisokaartille.

– Meidän tehtävämme on kasvattaa nuorista vahvoja menestyjiä ja onnistuessamme olemme ainakin näissä yksittäisissä otteluissa valmiit pelaamaan voitosta. Jos kaikki natsaa kohdilleen tulevien viikkojen aikana, haluamme mekin kuulua ryhmään, joista liiganousija selviää. Siispä kasvatustyö jatkuu lauantaina ja OPS-ottelussa vastuuta saaneiden nuorten lisäksi muutama uusi nimi tulee saamaan näyttöpaikan.

Kokoonpanosta puuttuuvat edelleen nivusvaivoista kärsivä Dritan Stafsula sekä olkapääleikkauksesta toipuva Juuso Majava. Myös maalivahti Juhani Pennanen on ollut kuumeilun takia yhä sivussa harjoituksista, joten pelaaminen on epävarmaa. Sen sijaan perjantaina Ouluun saapunut uusin sopimuspelaaja Hugo Magalhães on käytettävissä ja voidaan heittää tolppien väliin, mikäli tilanne sitä vaatii.

Ottelu SJK:ta vastaan alkaa lauantaina 17.3. klo 12:00 Arina Areenalla. Liput otteluun maksavat 5 euroa ja kausikorteilla ilmainen sisäänpääsy. Maksuvälineinä käyvät käteinen ja pankkikortti.

Tervetuloa!

AC Oulu aloittaa viralliset ottelut - Suomen Cupissa paikallistaisto OPS:a vastaan

Ennakko Edustus

OPS isännöi huomenna keskiviikkona Arina Areenalla oululaisjoukkueiden taistoa Suomen Cupin jatkopaikasta. Kiihkeä kamppailu on molemmille kauden ensimmäinen virallinen ottelu, jossa haetaan henkistä yliotetta jo tulevan kauden Ykkösen derbyihin.

Viime kauden mieluisat muistot eivät keskiviikkoiltana juuri vaakakupissa paina, vaan AC Oulun täytyy jälleen todistaa kentällä, kenelle valtikka kaupungissa kuuluu. OPS juoksuttaa vastaan aina laadukkaan ja vaarallisen joukkueen – niin tälläkin kertaa. Usean avainpelaajan vaihdettua maisemaa on Palloseura ollut maltillinen siirroissaan, mutta joukkue vilisee silti laadukkaita pelaajia kuten Jean Fridolin Nganbe Nganbe ja Luizao. AC Oulu on harjoittellut koko talven hyvin ja pelannut harjoitusotteluita tasaiseen tahtiin. Keskiviikon testi on hyvä mittari joukkueen nykykunnosta ja erityisesti lukuisille nuorille pelaajille näytönpaikka oululaisyleisön edessä.

– Voitto lähdetään ilman muuta hakemaan. Lepäsimme ja pidimme lomaa viime viikon ja tällä viikolla saamme kaksi erittäin hyvää ottelua (OPS ja SJK lauantaina). Nämä kaksi ottelua antavat jälleen suuntaa miten pärjäämme vertailussa Ykkösen kärkikahinoihin ilmoittautuneita joukkueita vastaan, AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen kertoo.

– Lähdemme pelaamaan rohkeasti omaa peliämme – aivan kuten tulemme jatkossakin pelaamaan. Haluamme kehittää peliämme ja meidän pelaajiamme niin, että me olemme kentällä se hallitsevampi osapuoli. OPS on totutusti kurinalaisesti puolustava joukkue ja vahva vastaiskuissa, joten meidän täytyy pystyä hyvään suoritukseen hyökkäys- ja puolustuspelissä, Malinen ennakoi.

AC Oululta on loukkaantumisten vuoksi sivussa Juuso Majava sekä Dritan Stafsula. Juhani Pennasen pelaaminen on epävarmaa kuumeilun takia, mutta AC Oululla on heittää tolppien väliin Pohjoiskalotin kovin konstaapeli, Juho Keskinen.

OPS – AC Oulu 14.3. Arina Areenalla klo 18:30.

Lauantaina SJK:n vieraaksi

Ennakko Edustus

AC Oulu matkustaa huomenna lauantaina Seinäjoen Wallsport Areenalle SJK:n vieraaksi. Kovia satsauksia tehnyt kotijoukkue on loistava mittari AC Oulun joukkueelle tämän hetken tilanteesta.

Lauantain kohtaaminen on joukkueiden välillä jo toinen tämän vuoden puolella. Tammikuussa pelatussa Pietarsaaren Jaron Tammiturnauksessa SJK oli parempi lukemin 1-0. Kyseisessä ottelussa AC Oulu pelasi kuitenkin erittäin nuorella joukkueella loukkaantumishuolista johtuen. Viime viikonloppuna paluun tehneiden Janne Hietasen ja Juha Majavan myötä AC Oulun sairastupa on tyhjä Juuso Majavaa lukuunottamatta. Kuitenkin myös Juuso kuntoutuu hyvää vauhtia olkapääleikkauksestaan.

Viime kaudella ylivoimaisesti Ykköseen noussut SJK on tehnyt kovia taloudellisia satsauksia ja hankkinut tukun hyviä pelimiehiä Veikkausliigasta, kuten Toni Lehtisen ja Jyri Hietaharjun. Ennakoissa SJK:a onkin kaavailtu Ykkösen kärkipäähän vähintään ”mustan hevosen” rooliin, mutta AC Oulu lähtee taistelemaan taatusti samoista sarjasijoituksista.

Mielenkiintoinen ottelu käynnistyy Wallsport Areenalla lauantaina 25.2. klo 14:30.

AC Oulu kohtaa GBK:n

Ennakko Edustus

AC Oulun valmistautuminen tulevaan sarjakauteen jatkuu lauantaina harjoitusottelulla GBK:ta vastaan.

Viikko sitten PK-37:n kaatanut oululaisryhmä on harjoitellut jälleen viikon ajan hyvällä tahdilla. Nuori ja nälkäinen joukkue lähtee kehittämään peliään ja tottakai voittamaan ottelua. Loukkaantumisten takia ovat yhä sivussa Janne Hietanen, Juha Majava ja Juuso Majava. Hietanen ja Juha Majava harjoittelevat jo täysipainoisesti joukkueen mukana ja lähenevät täyttä pelikuntoa.

Tuleva lauantai on oululaisen jalkapalloihmisen todellinen juhlapäivä. AC Oulun lisäksi tulessa Arina Areenalla ovat OLS/Tervarit-j:n yhdistelmäjoukkue ja OLS:n B-juniorit. Molemmat joukkueet pelaavat ikäluokkansa SM-karsintasarjassa. A-juniorit aloittavat ottelunsa klo 12:00 ja B-juniortit klo 16:20.

AC Oulu – GBK, Arina Areenalla lauantaina 4.2. klo 14:00. Liput 5€, alle 7-vuotiaat ja kausikorttilaiset veloituksetta. Hallilla toimii myös OLS:n pitämä kioski/kahvio. Varaa siis hieman kahvirahaa (käteistä) mukaasi. Lippuluukulla käy myös pankkikortti. Paikalla myös AC Oulun yhteistyökumppanin, Autokoulu Greenlinen hienot opetusautot, tule ja tutustu!

AC Oulu ja PS Kemi kohtaavat kauden päätösottelussa - ennakkopaketti ACIAA-lehdessä!

Kuva: Tapani Pikkarainen
Ennakko Edustus

LUE TUORE ACIAA-LEHTI TÄSTÄ!

AC Oululla on päätösottelussa edelleen panoksia, sillä mikäli PS Kemi kaatuu ja samaan aikaan OPS ei voita vierasottelussaan liiganousija FC Lahtea, kipuavat laivastonsininset lopullisessa sarjataulukossa kakkossijalle. Kotiyleisön tuki on siis tarpeen!

– Ensinnäkin ottelu kuuluu pohjoisen paikalliskamppailuihin, ns. derbyihin. Tapana on, ettei naapurille anneta mitään ilmaiseksi ja hyvä niin. Me haluamme pelata tämän viimeisen pelin niille pohjoissuomalaisille, jotka ovat jaksaneet meitä kannustaa tulemalla Raattiin lippuluukun kautta, AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen toteaa ACIAA-lehdessä.

– Teitä on ollut keskimäärin yli 2 000 sitoutunutta silmäparia ja se on luonnollisesti tämän sarjan parasta antia! Kiitokset jo nyt koko joukkueen puolesta ja myös päätetään kausi yhdessä, Malinen jatkaa.

Tuoreesta lehdestä on luettavissa myös PS Kemin tunnelmia pettymykseen päättyvästä kaudesta. Kemiläisten kesä oli pitkä sekä raskas ja ensi kaudella seura edustaa sarjaporrasta alempana. Pettymyksestä huolimatta myös PS Kemi pistänee kaikkensa likoon lauantaina.

– Kyllä nämä Kemi-AC Oulu-pelit sytyttävät aina sen verran, että kumpikaan ei ainakaan halua hävitä. Dritanin (Stafsula) kanssa on aina mukava vääntää. ”Tani” lämpenee niin helposti, että pitää yrittää sitä kautta saada vähän yliotetta heti alusta lähtien, PS Kemin oululaislähtöinen laitapuolustaja Sami Hyvärinen naurahtaa.

Joukkueiden kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen päättyi heinäkuussa Kemissä 2-2-tasatulokseen AC Oulun menetettyä voiton ottelun lisäajalla. Nyt on siis aika mitata, kumpi joukkueista on tämän kauden herra keskinäisten otteluiden perusteella.

ACIAA-lehdessä myös paljon muuta mielenkiintoista asiaa niin tulevasta ottelusta kuin ottelun vierestäkin!

LUE TUORE ACIAA-LEHTI TÄSTÄ!

AC Oulu – PS Kemi Raatin stadionilla lauantaina klo 15.00 – tervetuloa päättämään kausi yhdessä!

MUISTA MYÖS KAUDEN PÄÄTÖSJUHLAT OTTELUN JÄLKEEN!

(Toimitus)

AC Oulu lauantaiksi Vantaalle: ”Haluamme jättää hyvän maun suuhun”

Kuva: Tapani Pikkarainen
Ennakko Edustus

AC Oulun oma oljenkorsi nousutaistelun suhteen katkesi puolitoista viikkoa sitten, jolloin vakaasti kohti Veikkausliigaa porskuttava FC Lahti karkasi sarjataulukossa tavoittamattomasti seitsemän pisteen päähän.

Selvää on, etteivät kunnianhimoisen joukkueen harjoituksissa tunnelmat ole aivan kirkkaimmat mahdolliset olleet kahta jäljellä olevaa ottelua (PK-35 ja PS Kemi) odoteltaessa.

– Tietenkin olemme olleet pettyneitä siihen, ettei ole enää panosta noususta pelata. Mutta siitä huolimatta nämä kaksi ottelua ovat meille tärkeitä. Tavallaan kehitämme peliä jo ensi kauttakin ajatellen ja totta kai jokaista ottelua lähdemme edelleen voittamaan. Läskiksi ei hommia olla todellakaan laittamassa, AC Oulun kapteenistoon kuuluva Juho Meriläinen painottaa.

AC Oulu on siirtynyt harjoittelussa jo sisäolosuhteisiin, Heinäpään Arina Areenan lämpöön.

– Kautta on jäljellä enää vain puolitoista viikkoa, joten se aika mennään täysillä ja vasta sitten on rentoutumisen vuoro. Varsinkin meidän nuoret jätkät tarvitsevat laadukasta treeniä, jotta kehitys jatkuu, Meriläinen muistuttaa.

AC Oululla on vielä mahdollisuus nousta Ykkösen lopullisen sarjataulukon toiselle sijalle.

– Lähdetään voittamaan molempia pelejä aivan niin kuin olisi täysi panos mukana. Haluamme jättää kaudesta hyvän maun suuhun. Ja onhan tässä tulossa myös hyviä pelejä, kun ensin kohdataan sarjakakkonen ja sen jälkeen on Raatissa paikallisottelu Kemiä vastaan, korostaa ”Äffä”.

Lauantain kotijoukkue PK-35 puolestaan omaa vielä teoreettisen mahdollisuuden sarjan voittoon, sillä vantaalaiset ovat FC Lahdesta viiden pisteen päässä kaksi kierrosta ennen loppua. Kauden onnistujiin kuulunut joukkue tulee siis taatusti iskemään kaiken mahdollisen peliin.

– Kannattaahan niiden loppuun asti pelata, koska ikinä ei tiedä, mitä vielä tapahtuu, Meriläinen pohtii vantaalaisten hentoisia mahdollisuuksia.

AC Oululla on ottelussa myös revanssin paikka. Joukkueiden kohdatessa heinäkuussa Raatissa PK-35 vei pisteet mukanaan 2-1-lukemin.

Jo perjantaina Lahteen matkustavan AC Oulun kokoonpanosta puuttuvat varmuudella loppukauden loukkaantumisten takia sivussa olevat puolustajat Juha Majava (olkapäävamma) ja Johannes Mononen (polvivamma).

PK-35:n ja AC Oulun välinen ottelu alkaa Vantaan ISS Stadionilla lauantaina klo 15.00.

(Toimitus)

AC Oulu reissun päälle kohti Pohjois-Karjalaa

Kuva: Tapani Pikkarainen
Ennakko Edustus

Perinteiseen tapaan AC Oulu starttaa vajaan 400 kilometrin matkalleen jo lauantaina. Koska ottelu alkaa sunnuntaina jo klo 15, yöpyy joukkue Joensuussa ja valmistautuu rauhassa otteluun pelipaikkakunnalla.

AC Oulun otteluohjelmassa on isolla tussilla merkitty tälle syksylle vielä kolme kamppailua: JIPPO-ottelun jälkeen kohtataan vieraskentällä PK-35 (15.10.) ja kausi päättyy 22. lokakuuta pelattavaan kotiotteluun PS Kemiä vastaan. Edellisestä ottelusta alla on maukas 6-2-murskavoitto OPS:sta, mutta siitä huolimatta eroa sarjakärki FC Lahteen on viisi pistettä.

– Lähtökohtamme on edelleen se, että menemme peli kerrallaan. Tilanteet muuttuvat jokaisen pelin jälkeen, joten emme mieti muita, vaan keskitymme omaan onnistumiseemme. Jos saamme lopuista peleistä täydet pisteet, antaa se meille isoja mahdollisuuksia.

– Sarjapelaamisessa isot asiat ratkaistaan usein vasta viimeisellä kierroksella ja viimeisillä minuuteilla. Meilläkin on hyvin muistissa viime syksy, jolloin säilyimme urheilullisesti liigassa kauden viimeisen puolituntisen ansiosta. Lahdella on totta kai tässä vaiheessa etulyöntiasema, mutta emme saa antaa sen vaikuttaa omaan tekemiseemme, painottaa päävalmentaja Juha Malinen.

Oulun derbyssä laivastonsiniset näyttivät, minkälaista peli voi parhaimmillaan olla.

– Pelasimme OPS:aa vastaan oikein hyvin. Niin puolustuksessa, hyökkäyksessä kuin erikoistilanteissakin löytyi niitä asioita, mitä on etsitty. Se peli ei kuitenkaan auta enää Joensuussa yhtään – päinvastoin. Rima on nyt asetettu sinne ja jokaisen pitää pyrkiä yhä parantamaan. Oma vaatimustasomme on nyt korkealla, Malinen naulaa.

Puolentoista viikon pelitauon aikana AC Oulu koki yhden ikävän takaiskun pelaajarintamalla, sillä jokaisessa kauden 21 ottelussa täydet 90 minuuttia vasemman laitapuolustajan tontilla uurastanut Juha Majava loukkaantui. Olkapäävamma pitää Majavan sivussa loppukauden ajan, mutta muutoin joukkueen terveystilanne on hyvä.

– Juha oli erittäin hyvässä vireessä ja pelillinen itseluottamus oli vahvaa luokkaa, joten loukkaantuminen on harmi. Mutta meillä on paljon valinnanvaraa, koska laituri- ja topparivaihtoehtoja vasemman pakin tontille riittää, Malinen toteaa.

Joensuulaiset isännät kuuluvat kauden suurimpiin onnistujiin. Keväällä Jippoa povattiin putoamistaisteluihin osallistuvaksi joukkueeksi, mutta toisin kävi. Päävalmentaja Jarmo Korhosen joukot ovat pelanneet hienon kauden, ja pääsylippu myös ensi kauden Ykköseen on selviö.

JIPPO on ollut tällä kaudella kaikille sarjan joukkueille inhottavan vaikea vastustaja, sillä 22 ottelustaan joensuulaiset ovat hävinneet ainoastaan kuusi. Myös AC Oulu koki heinäkuun alussa Jipon sitkeyden, kun Raatissa pelattu ottelu päättyi oululaisten suvereenista hallinnasta huolimatta 1-1-tasatulokseen. Se oli yksi Jipon peräti kymmenestä tasapelistä tällä kaudella.

Koko sarjassa kolmanneksi vähiten maaleja (18) päästäneen Jipon avainpelaajia ovat seitsemän maalia viimeistellyt Petteri Rönkkö sekä Ykkösen tasolle huippukokeneet Tuomas Korpela ja Tarmo Koivuranta, joka tosin potee tällä hetkellä nivusvammaa.

– Henki on Joensuussa ollut jo vuosia se, että ”mehän ei tiputa”. Eikä heidän pelaamisensa ole pelkkää vetäytymistä ja puolustamista, kyllä siellä on muutakin.

– Jipolla on muutamia pitkäaikaisia pelaajia,joille sunnuntain ottelu saattaa olla uran viimeinen kotipeli Joensuussa. He haluavat siis voittaa, mikä varmistaa, ettei meillä tule helppoa olemaan. Kaiken kaikkiaan maalit ovat varmasti viukassa, kuten aina Jippoa vastaan, ennakoi Malinen.

Ottelu on siis Jipolle tämän kauden viimeinen kotiyleisön edessä.

– Lataus on sen mukainen. Olemme pystyneet pelaamaan kotikentällä uskomattoman hienon sarjan, ainoastaan PoPaa vastaan tuli "kämmi" kesäkuun alussa. Haluamme ehdottomasti jatkaa tuota hienoa putkea ja päättää kauden kotikentän osalta tuloksellisesti, summaa ottelun merkityksen päävalmentaja Jarmo Korhonen seuransa verkkosivuilla.

JIPPO – AC Oulu Joensuun keskuskentällä sunnuntaina klo 15.00.

(Toimitus)