AC Oulu iskee lauantai-iltana Kuopiossa KuPSin vieraana. Heti avauskierroksella maalin tuikannut Marokhy Ndione janoaa lisää maalituuletuksia, mutta yksi asia tulee ennen muita.
AC Oulun Veikkausliigakausi jatkuu tulevana lauantaina Kuopiossa hallitsevan Suomen mestarin Kuopion Palloseuran kotikentällä. Edessä siintävä haaste on kova, mutta vastaavasti myös erittäin hyvä mittari AC Oululle. Ja mikäpä olisikaan makeampaa kuin palata pohjoiseen pistetuliaisten kanssa.
Jotta AC Oulu on mukana tositarkoituksella Kuopion illan pistejahdissa, tarvitaan Laivastonsinisiltä mitä todennäköisemmin onnistumisia myös hyökkäyspäässä, kun maalipaikka eteen avautuu.
Viime viikon avauskierroksella Vaasan Palloseuran verkkoon tuikannut ruotsalaishyökkääjä Marokhy Ndione kuuluu niihin oululaispelaajiin, joihin katseet ja odotukset saattavat hyvinkin kohdistua Väre Areenalla.
25-vuotias Ndione aloitti avauskierroksella vaihtopenkillä, mutta osoitti kentälle päästyään mitä hänellä on tuoda oululaisten pelaamiseen. Eli uhkaa hyökkäyspäähän.
– Totta kai maalin tekeminen heti avauskierroksella tekee hyvää itseluottamukselle, turha sitä on kiistää. Olennaisin asia on kuitenkin mielestäni se, että jatkamme joukkueena yhtenäisenä ja taistelevana myös seuraavilla kierroksilla, Ndione tuumaa.

Mikä on ollut valmennuksen viesti joukkueelle KuPS-ottelun lähestyessä?
– Se viesti on ollut hyvin yksinkertainen: Meidän täytyy olla valmiina pelaamaan Kuopiossa heti alusta alkaen. Yhtään ei voi odotella ja katsella. Tämä on selkeä asia, painottaa Ndione.
Ruotsalais-senegalilainen Ndione nousi ruotsalaisen Elfsborgin liigajoukkueeseen ja iski viisi maalia Allsvenskanissa kaudella 2021. Tämä kertoo hyökkääjän potentiaalista kaiken olennaisen.
Maalien tekemiseen Laivastonsinisessä paidassa tarvitaan myös terveyttä pitkän kauden aikana.
– En halua puhua julkisesti maalitavoitteestani. Totta kai olen omissa ajatuksissa asettanut tavoitteita, mutta sitä tavoitetta en muille kerro. Kaikista olennaisin asia on se, että nyt autetaan AC Oulua voittamaan pelejä ja sitä kautta myös menestymään Veikkausliigassa Ndione linjaa.
Tätä ennakkoa torstaina kirjoitettaessa AC Oulu viettää kovan harjoitusviikon keskellä vapaapäivää. Kaikki henkiset ja fyysiset paukut sekä voimavarat kohdistetaan ja ladataan viikon osalta KuPSin kohtaamiseen.
Mutta miten Ndione nauttii vapaapäivästään Oulun tarjonnan keskellä?
– Minä olen joko kuntosalilla tai kotona valmistautumassa perjantain peliin, linjaa ratkaisuvalmis hyökkääjä.
AC Oulun riveistä puuttuvat varmuudella Kuopiosta pelikiellossa olevat Mikko Pitkänen ja Chianyindi Spencer Silas. Ottelu jää väliin myös sairastuvalla olevalta puolustaja Samuli Höltältä. Tarkempi kokoonpano selviää tuttuun tapaan neljä tuntia ennen ottelua AC Oulun sovelluksesta.

Otteluennakko
FOTONORDIC OTTELUENNAKKO: Tähän ratkeaa AC Oulun kauden avausottelu Vaasassa
Lauantaina se vihdoin alkaa! Odotettu Veikkausliiga pyörähtää käyntiin täydellä ottelukierroksella. AC Oulun osalta kausi isketään liikkeelle Vaasassa Vaasan Palloseuran vieraana klo 17. Ottelun lähtökohdat ovat kummankin joukkueen osalta ainakin keskikokoisten kysymysmerkkien ympäröimät, sillä perinteisesti kauden avauskierroksilla voi tapahtua mitä tahansa.
AC Oulun keskikenttäpelaaja Matias Ojalalla on useita syitä hymyyn lauantain ottelua odotellessa. Kotikaupunkiinsa pitkältä kiertueelta palannut Ojala on osannut nauttia jo maailman pisimmän Pre-seasonin tarjoamasta harjoittelurumbasta, joten varsinainen kauden alku kuultaa äänessä aitona innostumisena.
– Ensinnäkin on ollut mielettömän hienoa palata Ouluun ja AC Oulun arkeen. Talvi on ollut pitkä, mutta olemme tehneet joukkueena kovalla tasolla töitä. Se on tietenkin kaiken tekemisen lähtökohta, miettii Ojala lauantain ottelun alla.
– Kyllä me olemme valmiita. Hyvä värinä on päällä ja AC Oulun iskukyky on halutulla tasolla. Sanoisinko näin, että olemme yllätysvalmiita uuteen kauteen, jatkaa Ojala.

Oululaiset avaavat tämänkin Veikkausliigakauden vieraskiertueella. Tulevaisuudessa uuden ja uljaan stadionin valmistumisen myötä kotiavaukset ovat Oulussakin kuitenkin iloista totta.
– Vieraskiertue ei huoleta minua lainkaan. Se ei tule meille yllätyksenä ja fakta on se, että jokaisessa pelissä potissa on ne kolme pistettä, pelataan sitten kotona tai vieraissa. Tämä mielenmaisema on hyvä pitää päällä koko ajan.
Kokeneena pelaajana Ojala osaa suhtautua myös esimerkiksi eri medioiden tekemiin kauden ennakkoarviointeihin ilman kiihkoa ja aidolla rauhallisuudella.
– Meitä on ilmeisesti veikattu ahkerasti sijoille 7–9. Sen voin kertoa, että oma ja joukkueen fiilis odottaa aivan muunlaisia sijoituksia sarjataulukosta ja nimenomaan sieltä ylemmästä päästä, paaluttaa keskikentän väsymätön moottori rauhallisella äänenpainolla.
Jos lauantain ottelun ennakkoarvioita haluaa oikein tarkasti raapustaa esiin, voidaan VPS nähdä joukkueiden kohtaamisessa hentona ennakkosuosikkina. Sillä statuksella ei tosin itse kentällä tee yhtään mitään.
– Kaikille Veikkausliigaa seuraaville tuskin tulee yllätyksenä VPS:n pelityyli. Kyllä sieltä heidän puolustusalueeltansa halutaan nousta nopeasti ylöspäin ja tulla myös pitkillä palloilla keskikentän yli. Se tarkoittaa sitä, että meidän keskikenttäpelaajien täytyy kyetä juoksemaan kakkospalloille ja oltava sitä kautta valmiina koko ajan, ohjeistaa Ojala katsojia lauantain ottelun avainasioiden seuraamiseen.
Entäpä sitten ne hetket, jolloin lauantain sarjapisteiden kohtaloa ryhdytään ratkomaan tositarkoituksella Vaasan iltapäivässä. Mitä sellaista Laivastonsinisillä on niinä hetkinä, joka vastaavasti VPS:ltä puuttuu?
– Väitän, että meillä on kentällä enemmän nopeutta. Tämä pätee laitapelaamiseen, mutta myös keskustaan. Meiltä löytyy myös laajempi rinki ja pystymme vaihdoilla vaikuttamaan pelin kulkuun vaasalaisia paremmin. Uskon, että mitä pidemmälle ottelu etenee, sen vahvemmin momentum kääntyy meille ja lopulta ratkaisevalla tavalla, linjaa Ojala.
AC Oulu matkustaa Vaasaan iskukykyisellä miehistöllä. Kokoonpanosta puuttuvat Samuli Hölttä sekä pelikieltoaan kärsivä viime kauden päätteeksi VPS:stä Ouluun siirtynyt Mikko Pitkänen. Tämän lisäksi 2–3 pelaajan pelikunto ratkeaa perjantain viimeistelyharjoitusten päätteeksi.
Otteluennakko
FOTONORDIC OTTELUENNAKKO: AC OULU HARJOITUSOTTELUUN BODENS BK:TA VASTAAN LAUANTAINA
Laivastonsiniset matkustavat viikonloppuna Ruotsiin, jossa joukkue kohtaa harjoitusottelussa Bodens BK:n. Ottelu pelataan lauantaina 29.3.2025 klo 14.00 (Ruotsin aikaa) Bodens Energy Arenalla. Bodens BK ilmoittaa nettisivuillaan että otteluun on vapaa pääsy.
Bodens BK pelaa Ruotsin sarjajärjestelmän kolmanneksi korkeimmalla tasolla, Division 1:ssä. Vaikka joukkueet pelaavatkin eri sarjatasoilla, tarjoaa ottelu AC Oululle hyvän mahdollisuuden saada vielä pelituntumaa joukkueelle ja valmistautua tuleviin Veikkausliigan otteluihin.
Ottelu saatiin järjestymään nopealla aikataululla, koska reservijoukkueella oli jo kontakti heidän kanssaan mahdollisesta pelistä tänä viikonloppuna.
Nyt saadaan vielä lisäkokemus isolle määrälle pelaajia ennen liigan alkua, mikä on tärkeää yhtenäisen pelaamisen kannalta. Pelivahvuuteen liittyy taas lisää pelaajia kahteen aiempaan peliin verrattuna.
Päävalmentaja Mikko Isokangas

FOTONORDIC OTTELUENNAKKO: HARJOITUSOTTELUSSA VASTAAN KUPS – PELI TIISTAINA VÄRE AREENALLA
AC Oulu kohtaa Kuopion Palloseuran harjoitusottelussa tiistaina 25.3. klo 15:00 Kuopion Väre Areenalla. Vierasottelua voit seurata suorana Kalevan verkkosivuilta, jos käytössäsi on Kaleva-tunnukset. KuPS ilmoittaa nettisivuillaan että peliin on vapaa pääsy.
Veikkausliigakauden alku lähestyy jo vauhdilla – huhtikuu kolkuttelee ovella, ja Laivastonsiniset viimeistelevät virettään kevään peleihin. Tiistain KuPS-kohtaaminen toimii tärkeänä kenraaliharjoituksena, sillä aiempi harjoitusottelu jouduttiin perumaan useiden poissaolojen vuoksi. Nyt ollaan kuitenkin jälleen palaamassa pelaamaan.
KuPS on AC Oululle tuttu vastus tältäkin talvelta – helmikuun Liigacupin ottelussa Kuopiossa nähtiin tiukka taistelu, joka ratkesi vasta lisäajan viime hetkillä KuPSin 2–1-voittoon, jolloin AC Oulun ainokaisesta vastasi Marokhy Ndione. Vaikka edellisestä KuPS-kohtaamisesta ei pisteitä jäänyt käteen, ottelu osoitti AC Oulun kehittyvän peli peliltä.
KuPS on yksi Veikkausliigan parhaista joukkueista, joten helppoa ottelua ei ole luvassa. Vaikka tulossa on kova peli, odotamme silti innolla, että pääsemme pelaamaan hyvin ja palaamaan kotiin loistavan tuloksen kanssa.
Olemme treenanneet todella hyvin sekä joukkueen että valmennuksen kanssa, joten uskon, että työ tulee tuottamaan tulosta. Ja uskon, että me kaikki pelaajat olemme valmiita antamaan kaikkemme joukkueena.
Musa Jatta

Tärkeä peli meille, viimeinen ottelu Liigajoukkuetta vastaan ennen sarjan alkua. Isoin asia on saada lisää yhteisiä kokemuksia pelaajille myös tähän loppukeväälle. Lisäksi kentällä todennäköisesti nähdään pelaajia, jotka eivät ole olleet kokoonpanossa moniin viikkoihin. Mahtavaa saada heitä pitkän tauon jälkeen mukaan.
Päävalmentaja Mikko Isokangas
Tiistain peli on sekä Laivastonsinisille että savolaisille viimeinen harjoitusottelu ennen Liigakautta, ja siten ottelusta voidaankin olettaa että molemmat joukkueet hakevat vielä viimeisiä viilauksia!
Virittäydy tunnelmaan kotisohvalta käsin – seuraa peliä Kalevasta ja kannusta AC voittoon!

FOTONORDIC OTTELUENNAKKO: LAIVASTONSINISET HARJOITUSOTTELUUN TAMMELAAN
Kevät lähestyy ja Veikkausliigakauden alkuun on enää viikkoja, kun Ilves ja AC Oulu kohtaavat perjantaina harjoitusottelussa Tampereella Tammelan Stadionilla klo 14:00. Vaikka kyseessä on harjoitusottelu, molemmille joukkueille peli on tärkeä mahdollisuus testata pelitapaansa ennen virallisten otteluiden alkua.
Ilves lähtee otteluun Liigacupin välierätappion jälkeen, kun FC Inter kaatoi tamperelaiset viime viikolla. Liigacupissa tupsukorvat osoittivat kuitenkin vahvaa pelivirettä sijoittumalla Lohko B:n ykköseksi. Ilveksen riveissä nähtäneen myös joukkueeseen palannut nigerialaishyökkääjä Adeleke Akinyemi, joka on osoittanut aiemmin vaarallisuutensa Veikkausliigassa. AC Oulu ja Ilves kohtasivat viimeksi helmikuun alussa Liigacupin lohkovaiheessa, jolloin Ilves nappasi 1–2-vierasvoiton Heinäpään Jalkapallohallissa.
Laivastonsiniset ovat käyneet läpi vaiherikasta talvikautta. Liigacup-taival päättyi lohkovaiheeseen, mutta joukkue on saanut arvokkaita kokemuksia ja päässyt hiomaan pelitapaansa. Edellisessä kohtaamisessa Ilvestä vastaan AC Oulu pelasi vahvan toisen puoliajan, mutta jäi lopulta niukasti ilman pisteitä. Joukkue onkin nyt motivoitunut näyttämään kehityksensä ja hakemaan parempaa tulosta perjantain kamppailussa. Ilves-kohtaaminen antaa jälleen mahdollisuuden testata joukkueen iskukykyä laadukasta vastustajaa vastaan. Lisäpotkua Laivastonsinisille tuo tuore vahvistus, kun Abu Dumbuya on saapunut Suomeen ja saattaa tehdä ensiesiintymisensä perjantain ottelussa!

Hyvät fiilikset pelistä. Viime viikon joukkueharjoittelutauolta palattu ja treeneissä on ollu hyvä tekeminen. Kiva, että kesä ja sarjat alkaa kohta ja päästään pelaan ekaa kertaa ulos tälle keväälle.
Ilveksellä on laadukkaita yksilöitä ja kova joukkue. Viime kohtaus oli tiukka ja nyt lähetään hakemaan revanssia. Peli tulee oleen tiukka ja hyvä puntari nähdäkseen jälleen, että missä mennään ennen sarjan alkua.
Eetu Saarela
Molemmat joukkueet käyttävät harjoitusottelun tärkeänä testinä ennen tulevia koitoksia. Kuka ottaa niskalenkin tällä kertaa – jatkaako Ilves vahvoja otteitaan vai pystyykö AC Oulu kääntämään asetelmat edukseen?
Ottelu pelataan Tammelan Stadionilla perjantaina klo 14:00. Ilves ilmoittaa nettisivuillaan, että otteluun on vapaa pääsy ja yleisölle on avoinna 3. kerroksen Mercedes Club, jonka sisäänkäynti sijaitsee Salhojankadulla. Ovet aukeavat kello 13.30. Pelistä ei valitettavasti ole saatavilla striimausta.

FOTONORDIC OTTELUENNAKKO: AC OULU KOHTAA SJK:N SEINÄJOELLA
Seuraavasta Liigacupin ottelusta päästään nauttimaan jo keskiviikkona, kun Laivastonsiniset matkaavat Seinäjoelle kohtaamaan SJK:n. Ottelu käynnistyy Wallsport Areenalla 26. helmikuuta klo 18:00, ja kyseessä on AC Oulun viides ottelu, joka on lohko B:n viimeinen. Liigacupin ottelua voit seurata suorana Ruutu+ palvelusta!
Laivastonsiniset ovat pelanneet neljä ottelua Liigacupin lohko B:ssä ennen tulevaa keskiviikon peliä. Avausottelussa Heinäpäässä AC Oulu taisteli tiukasti Ilvestä vastaan, mutta joutui taipumaan tappioon. Vaasassa AC Oulu sai hyvän alun VPS:ää vastaan, mutta ottelu päättyi lopulta niukkaan tappioon, kun isännät onnistuivat kääntämään pelin edukseen. Kolmannessa ottelussa AC Oulu esitti kauden parasta peliään ja nappasi selkeän voiton FF Jarosta. Kuopiossa AC Oulu pelasi jälleen tiukan ottelun KuPS:ia vastaan, mutta jäi lopulta ilman voittoa, kun ottelu ratkesi lisäajalla.
SJK:lla on ollut vaihteleva Liigacup-taival ennen keskiviikon kohtaamista. Nottajokiset ovat keränneet yhden voiton ja yhden tasapelin, mutta joutuneet myös pettymään kahdessa ottelussa. Voitto tuli Pietarsaaresta FF Jaroa vastaan, ja tasapeli Ilvestä vastaan toi yhden lisäpisteen. VPS ja KuPS sen sijaan onnistuivat hakemaan voitot SJK:sta. SJK on menestynyt suomalaisessa jalkapallossa voittamalla Veikkausliigan mestaruuden vuonna 2015 sekä Suomen Cupin vuonna 2016. Viime vuoden Liigacup kuitenkin päättyi SJK:n osalta lohkovaiheeseen, kuten AC Oulullakin. Molemmat joukkueet ovat kärsineet muutamasta tappiosta, mutta keskiviikon ottelussa molemmat pyrkivät mahdollisuuteen päättää Liigacup-vaihe voitokkaasti.
Lähden hyvillä fiiliksillä pelaamaan entistä seuraa vastaan – tulossa on varmasti mielenkiintonen peli. Kummallakaan joukkueella ei ole enää panosta tässä pelissä, mutta se on silti äärimmäisen tärkeä meille päästää harjoittamaan omaa pelitapaa hyvää joukkuetta vastaan. Voitolla olisi myös hyvä päättää tämän vuoden Liigacup urakka. SJK on vastustajana hyvin organisoitu ja suoraviivainen joukkue. Odotan pelin olevan nopeatempoista ja katsojien silmään viihdyttävää.
Otto Kemppainen
Keskiviikon kokoonpanosta ovat varmasti pois Onni Tiihonen, Julius Paananen ja Marokhy Ndione. Abu Dumbuya ei ole vielä saapunut Suomeen ja saapumisajasta ei ole vielä tietoa.
Keskiviikon ottelussa on luvassa mahdollisuus päättää Liigacup voitokkaasti. Tämän vierasottelun voit katsella suorana Ruutu+ palvelusta!

FOTONORDIC OTTELUENNAKKO: AC OULU VALMISTAUTUU OTTELUUN KUPSIA VASTAAN LIIGACUPIN VIERASPELISSÄ
Laivastonsiniset matkustavat lauantaina 22. helmikuuta Kuopioon, jossa joukkue kohtaa KuPS:in Lippumäen kuplahallissa klo 15:00 alkavassa ottelussa. AC Oulun neljättä Liigacupin ottelua voit seurata suorana Ruutu+ palvelusta!
Viime viikolla AC Oulu pelasi vakuuttavan 4–0 voiton FF Jaroa vastaan Heinäpäässä, jossa joukkue hallitsi peliä alusta loppuun. Liigacupin lohkovaihe tiivistyy viimeisiin otteluihin ja kilpailu jatkopaikoista on kovaa. Laivastonsiniset kohtaavat vieraspelissä KuPS:n, joka on vuoden 2024 jalkapallon tuplamestari voittaen sekä Suomen Cupin että Veikkausliigan mestaruudet. Kuopion Palloseura on pelannut kolme ottelua Liigacupissa tänä kautena ja esiintynyt tasaisesti. Joukkue aloitti voittamalla VPS:n ja pelasi sen jälkeen tasapelin Jaroa vastaan. Kolmannessa ottelussaan KuPS nappasi vierasvoiton SJK:sta. Kuopiolaiset ovat tällä hetkellä lohko B:n toisena ja heillä on mahdollisuus edetä Liigacupin välieriin, mikäli onnistuvat säilyttämään nykyisen sijoituksensa lohkossa.
AC Oulu lähtee peliin viime viikon vakuuttavan voiton siivittämänä, ja joukkue haluaa jatkaa hyvää virettään myös Kuopiossa. Ottelusta voidaan odottaa tiukkaa kamppailua, sillä molemmat joukkueet haluavat taistella tärkeistä pisteistä lohkossa jatkopaikan varmistamiseksi. Erityisesti mielenkiintoa otteluun tuo Marokhy Ndione, joka oli juuri testissä KuPS:lla mutta päätyi lopulta solmimaan sopimuksen AC Oulun kanssa. Ruotsalaishyökkääjä nähtiin ensimmäisen kerran AC Oulun paidassa viime viikon ottelussa ja tulee varmasti olemaan yksi seurattavista pelaajista myös tämän ottelun aikana.

KuPS tulee olemaan todella vaikea vastus meille, koska he ovat hallitseva Veikkausliigan ja Suomen Cupin mestari. Mutta juuri siksi se on myös loistava testi meille nähdä, kuinka pystymme kilpailemaan heidän kanssaan. Haluamme pelata omaa peliämme ja pyrkiä myös hallitsemaan ottelua. Totta kai kyseessä on Liigacup ottelu, joten molemmilla joukkueilla tulee olemaan pelaajien vaihtoa, mutta kaikki tietävät, mikä meidän pelityylimme on! Odotan haastavaa ottelua, jossa KuPS haluaa prässätä paljon ja pelata korkealla tempolla. Meidän tehtävämme on vastata siihen ja yrittää toteuttaa omaa peliämme. Tietenkin taistelemme myös hyvästä tuloksesta.
Liigacup tarjoaa hyviä otteluita, joissa voimme harjoitella pelillisiä periaatteitamme ja nähdä, missä vaiheessa olemme verrattuna muihin joukkueisiin. Näytimme viime ottelussa olevamme todella dominoivia joukkuetta vastaan joka nousi viime kaudella, ja haluamme osoittaa saman myös muita joukkueita vastaan. Meillä oli hyviä hetkiä Ilvestä ja VPS:ää vastaan, mutta haluamme ottaa enemmän tuloksia tällaisista peleistä. En ole vielä pelannut KuPSia vastaan, mutta kuulemani perusteella he haluavat prässätä korkealta ja paljon sekä hallita peliä. Tietysti he ovat hallitsevia Liigan ja Cupin voittajia, joten he ovat hyvä joukkue. Mutta he ovat vaihtaneet valmentajaa ja joitain pelaajia, joten heidänkin täytyy vielä löytää uusi pelitapansa. Näen, että meillä on mahdollisuuksia kilpailla heidän kanssaan.
Leon Bergsma
AC Oulun kokoonpanosta lauantaina ovat varmasti poissa Onni Tiihonen ja Julius Paananen.
Lauantaina on edessä jännittävä ottelu, joka kannattaa ehdottomasti katsoa! Seuraa peliä suorana Ruutu+ palvelusta ja tue Laivastonsiniset kohti voittoa!

FOTONORDIC OTTELUENNAKKO: SEURAAVA LIIGACUPIN OTTELU FF JAROA VASTAAN
AC Oulu jatkaa kolmanteen Liigacupin peliinsä lauantaina 15. helmikuuta, kun joukkue kohtaa FF Jaron Heinäpään jalkapallohallissa klo 16:00 alkavassa ottelussa. Kotiottelun liput ovat myynnissä seurakaupassa. Kausikortti Plussan ja VIP-kausikortin haltijat pääsevät seuraamaan ottelua veloituksetta, kun taas muilla kausikorteilla liput irtoavat puoleen hintaan. Saavu paikalle ja kannusta AC Oulu voittoon!
AC Oulu ja FF Jaro kohtasivat edellisen kerran harjoitusottelussa tammikuussa, jolloin Laivastonsiniset nappasivat 3–1-voiton Garam Masala Areenalla. Nyt joukkueet iskevät jälleen yhteen Liigacupin merkeissä Laivastonsinisten kotiottelussa, ja edessä on varmasti mielenkiintoinen kamppailu. Laivastonsinisillä on nyt takanaan kaksi cup-ottelua – avauskierroksella Ilvestä vastaan pelattu kotiottelu sekä viime viikonloppuna vierasmatsi Vaasassa Vepsua vastaan. Liigacupin peleissä sarjanousija Jaro on ehtinyt kohdata jo kolme eri joukkuetta. Pietarsaarelaiset avasivat pistetilinsä tasapelillä KuPSin pelissä viime viikolla, ja kahdessa muussa kärsi tappiot sekä VPS:lle että SJK:lle.
Innoissani olen päästessäni pelaamaan kotiyleisön eteen. Kokoajan kunto on mennyt parempaan suuntaan, joten toivottavasti se näkyy peliesityksissä myös. Odotan joukkueelta voittoa. Se vaatii meiltä oikeanlaista mentaliteettia ja että harjoitellut asiat näkyisi kentällä. Meidän pitää olla myös rohkeita ja itsevarmoja toteuttamaan omaa peliämme. Liigacupissa mennään nyt peli kerrallaan ja tottakai halutaan tulosta saada aikaan. Jaro on taisteleva joukkue, joka ei tee kellekään pelaamista helpoksi. Mutta tietenkin me näytämme lauantaina kummalla on enemmän sydäntä ja taistelutahtoa.
Mikko Pitkänen

AC Oulun kokoonpanosta ovat varmasti poissa Onni Tiihonen, Julius Paananen ja Adramane Cassama.
Saavu paikalle ja tue Laivastonsinisiä, kun taistelu Liigacupin pisteistä jatkuu ja oululaisilla on uusi mahdollisuus avata pistetili. Nyt on täydellinen aika varmistaa paikkasi kaudelle ja liittyä laivastonsinisten kannattajien joukkoon. Hanki kausikortti ja ole mukana kannustamassa AC Oulun joukkuetta. Nähdään kentän laidalla!

Otteluennakko
FOTONORDIC OTTELUENNAKKO: AC OULU MATKAA VAASAAN HAKEMAAN LIIGACUPIN PISTEITÄ
AC Oulu matkustaa lauantaina 8. helmikuuta Vaasaan, missä joukkue kohtaa VPS:n VEO Areenalla klo 18.00 alkavassa ottelussa. Vierasottelua voit seurata suorana Ruutu+palvelusta, jossa lähetys käynnistyy klo 17:50.
Laivastonsinisillä on nyt yksi Liigacupin peli takana viime viikolta, kun AC Oulu avasi cup-taipaleensa kotiottelulla Heinäpään Jalkapallohallilla Ilvestä vastaan. Tällä kertaa vastassa on Vepsu. Kolme viikkoa sitten AC Oulu ja VPS tarjosivat viihdyttävän 3–3 tasapelin harjoitusottelussa, jossa maaliverkot heiluivat molemmissa päissä kenttää. Ottelussa nähtiin sekä hienoja yksilösuorituksia että tiukkaa kamppailua. Nyt joukkueet kohtaavat uudelleen, mutta panokset ovat korkeammat – tällä kertaa pelataan Liigacupin ottelu, jossa pisteillä on merkitystä. Edellisen kohtaamisen perusteella voidaan odottaa tapahtumarikasta ottelua, kun molemmat joukkueet pyrkivät parantamaan suorituksiaan ja hakemaan voittoa.

Mielestäni VPS on vahva vastustaja. Kohtasimme heidät harjoitusottelussa kolme viikkoa sitten, ja ottelu päättyi tasapeliin. Nyt pelaamme heidän kotikentällään virallisessa kilpailussa, joten uskon, että ottelusta tulee hieman kovempi. Mutta luotan täysin joukkuekavereihini ja valmennusryhmään ja siihen, että voimme voittaa ottelun ja tuoda täydet pisteet kotiin.
Kuten sanoin, VPS on yleensä vahva vastustaja joka on pelannut Veikkausliigassa aiempina kausina, joten kunnioitamme heitä, mutta olemme myös valmiita tekemään parhaamme saadaksemme kolme pistettä kotiin. Heillä on vahva puolustus ja he voivat olla varsin aggressiivisia hyökkäyspäässä. Odotan kilpailullista ottelua! Odotan innolla ottelua ja sitä, että voimme voittaa ja napata täydet pisteet.
Musa Jatta
AC Oulun riveistä varmasti ovat poissa Onni Tiihonen, Julius Paananen, Otto Kemppainen, Adramane Cassama ja Julius Körkkö.
Lauantain ottelua ei kannata jättää väliin – peliä voi seurata suorana Ruutu+ -palvelusta. Kannustetaan yhdessä laivastonsiniset voittoon!

Otteluennakko
FOTONORDIC OTTELUENNAKKO: LAIVASTONSINISET AVAAVAT LIIGACUPIN KOHTAAMALLA ILVEKSEN
AC Oulu aloittaa Liigacup-taipaleensa Ilvestä vastaan lauantaina 1. helmikuuta klo 16:00 Heinäpään Jalkapallohallissa. Kausikortti Plussan ja VIP-kausikortin haltijat pääsevät otteluun ilmaiseksi. Muilla kausikorteilla liput puoleen hintaan. Tule mukaan kannustamaan Laivastonsinisiä!
AC Oulu on näyttänyt alkuvuoden harjoitusotteluissa hyviä otteita, ja joukkueen vahvuuksia päästään todentamaan nyt tositoimissa tamperelaista Ilvestä vastaan. Laivastonsiniset saavat Liigacup-avauksessaan vastaansa kovan haasteen, kun viime kauden Veikkausliigan hopeamitalisti Ilves saapuu Heinäpäähän.
Ennen kaikkea mukava päästä aloittamaan Liigacup tämän vuoden osalta. Kova vastustaja tulee vastaan ja hieno tasonmittari meille tässä vaiheessa kautta. Matsi antaa varmasti paljon infoa meille siitä missä mennään oman pelaamisen kehittämisen näkökulmasta. Lähdetään tietenkin voittamaan matsia, se on aina varmaa kun vetää pelipaidan päälle. Yritetään aloittaa meidän Liigacup-taival voitolla ja mennään mieluiten päätyyn saakka.
Aleksi Paananen

AC Oulun kokoonpanosta ovat varmuudella lauantain ottelusta poissa Onni Tiihonen, Julius Körkkö ja Adramane Cassamá.
Kausikortti plussalla pääset kaikkiin Liigacupin kotipeleihin. Varmista paikkasi katsomossa ja tule kannustamaan Laivastonsinisiä matkalla kohti Liigacupin huippuhetkiä!

Otteluennakko

KuPS
VPS
Boden BK
KuPS
SJK
FF Jaro
Ilves