AC Oulu hakee kolmatta peräkkäistä voittoaan Ykkösessä AC Kajaanin kustanuksella sunnuntaina. Kiihkeä ottelu pyörähtää käyntiin Raatin stadionilla klo 18:30.
Sarjanousija AC Kajaanin alkukausi on ollut positiivinen – se on kohdannut ennakolta sarjan kärkipäähän kaavailtuja joukkueita ja raapinut kotikentällään tasapelin FC Hakalta ja voittanu PK-35 Vantaan. Vieraskentällä se on kärsinyt niukat tappiot FC KooTeePee:lle sekä SJK:lle.
AC Oulu on pelannut niin ikään neljä ottelua, joista yksi on päättynyt tappioon, kerran on pelattu tasan ja kahdesti on juhlittu voittoa. Voitot ovat tulleet kahdesta viimeisimmästä ottelusta Jippoa ja SJK:a vastaan, joten sunnuntaina kotijoukkue ei tule tyytymään kuin kolmeen pisteeseen.
AC Oulu ja AC Kajaani ovat kohdanneet kuluvan vuoden aikana kertaalleen, kun oululaiset hakivat 4-2-voiton kevään harjoitusottelusta Kajaanin urheilupuiston tekonurmelta. Tuon ottelun tuloksella ei ole kuitenkaan varaa ratsastaa, sillä molemmissa joukkueissa on tapahtunut muutoksia. AC Kajaanin päävalmentaja Mika Lumijärvi on saanut joukkonsa pelaamaan tiivistä kokojoukkueen puolustusta sekä onnistunut rakentamaan vaarallisen, erityisesti vastaiskuihin kykenevän hyökkäyksen.
– Kajaani on ollut minulle alkukauden positiivisin yllättäjä. He ovat kohdanneet todella kovia joukkueita ja lupaan sen jatkuvan myös sunnuntaina. He puolustavat tiiviisti ja iskevät vikkelien hyökkääjiensä ansiosta terävästi vastaan. Myös erikoistilanteissa heiltä löytyy vaarallisuutta, joten meidän puolustuksen täytyy jatkaa kovia ja miehekkäitä otteita. Lisäksi toivon pelinrakentelun ja hyökkäyksen jatkuvan, kuten SJK-pelin ensimmäisellä jaksolla, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen ennakoi.
AC Oulun kokoonpanosta puuttuvat pelikieltoa kärsivä Tashan Adeyinka sekä olkapäävammaa parantava Sami Hyvärinen. Muutoin joukkue on terve ja hyvässä iskussa. Tervetuloa seuraamaan mittelöä ”Oulun läänin herrudesta!”.
AC Oulu – AC Kajaani
Sunnuntaina 26.5. klo 18:30
Raatin stadionilla
Tervetuloa!
SJK-ottelussa heikosti toiminutta ottelustreamia on testattu viikon aikana ja kaiken tulisi olla kunnossa sunnuntaina.
Katso ottelu livenä netistä hintaan 8 euroa>>
Tärkeää tietoa ottelutapahtumasta
- AC Oulu – AC Kajaani-otteluun kaksi yhden hinnalla aurinkokatsomoon Kalevan kumppanikortilla
- Sisääntulo ja lipunmyynti vain kaupungin päädyn sisääntuloväylistä
- VIP-vieraat infopisteen kautta (uimahallin sisääntuloaula)
- Portit ja palvelut avautuvat tunti ennen ottelua
- Kaikki AC Oulun pääsylipuista täältä>>
- Maksuvälineenä anniskelualueilla, lippuluukuilla ja osassa kioskeista käy myös pankkikortti
- Varmin ja nopein tapa asioida on käteinen tasarahalla
- Alennuksiin oikeuttavat todistukset on esitettävä joka kerta
- Ei sateenvarjoja stadionalueelle
- Live-stream lähetys ottelusta täältä>>
Otteluennakko


Sarjakärki SJK saapuu sunnuntaina Raattiin - Lue uusin ACIAA-lehti
AC Oulu saa sunnuntaina vieraita seinäjoelta, kun puhtaalla pelillä kautensa aloittanut SJK saapuu Raattiin. Ykkösen huippukamppailu pyörähtää käyntiin klo 16:00.
Suurella sydämellä taistellut AC Oulu nappasi arvokkaan avausvoiton sunnuntaina Joensuussa, kun JIPPO kaatui Tashan Adeyinkan kauden toisella osumalla lukemin 0-1. SJK haki puolestaan maanantaina täyden pistepotin Tampereelta, kun Ilves kaatui Tammelan stadionilla lukemin 2-4.
Englannin Valioliigassa ja Yhdysvaltojen pääsarjassa ammattilaisurallaan pelanneen Simo Valakarin valmentama SJK on aloittanut kauden odotetun vahvasti: saldona kolmesta ottelusta on kolme voittoa. Seinäjokelaisseuran suuret satsaukset ovat kantaneet hedelmää alusta alkaen ja SJK on yksi vahvimmista ennakkosuosikeista syksyn nousutaistelua silmällä pitäen.
Seurat kohtasivat harjoituskaudella kolmeen otteeseen: otteluissa iskettiin yhteensä huimat 19 maalia. Molemmat joukkueet voittivat kertaalleen ja kerran päädyttiin tasatulokseen lukemin 3-3. Ykkösessä kerran voittanut ja kerran tasan pelannut AC Oulu nousee sunnuntaina voitolla sarjakakkoseksi Valkeakosken Hakan rinnalle.
– Me ollaan SJK:n kanssa toisille tosi tuttuja vastustajia. Talvella kohdattiin kolme kertaa ja pelit olivat melkoista ilotulitusta, joissa sattui ja tapahtui. Seinäjoella ollaan tehty tosi kovia satsauksia, mutta meidän täytyy käyttää omat vahvuutemme heidän heikkouksiaan vastaan tehokkaasti hyväksi. Uskon, että pelistä tulee viihdyttävä jalkapallotapahtuma – ottelu, jossa molemmat uskaltavat pelata näyttävää futista, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen alustaa.
– Tashan huilaa pari peliä, joka on tietysti ikävä asia. Tilalle nousee kuitenkin nälkäisiä jätkiä, jotka haluavat näyttää kuuluvansa kentälle ja se on ainoastaan hyvä juttu, Ojanen kommentoi brittikärjen poissaoloa.
AC Oulun terveystilanne ottelun alla on hyvä. Ainoastaan Sami Hyvärisen olkapäävamma pitää miehen sivussa varmuudella ottelusta. Muuten Ojasella on käytössään kaikki pelaajat lukuunottamatta pelikieltoa kärsivää Adeyinkaa.
AC Oulu – SJK
Sunnuntaina 19.5. klo 16:00
Raatin stadionilla
Tervetuloa!
Katso ottelu livenä netistä hintaan 8 euroa>>
Tärkeää tietoa ottelutapahtumasta
- Sisääntulo ja lipunmyynti vain kaupungin päädyn sisääntuloväylistä
- VIP-vieraat infopisteen kautta (uimahallin sisääntuloaula)
- Portit ja palvelut avautuvat tunti ennen ottelua
- Kaikki AC Oulun pääsylipuista täältä>>
- Maksuvälineenä anniskelualueilla, lippuluukuilla ja osassa kioskeista käy myös pankkikortti
- Varmin ja nopein tapa asioida on käteinen tasarahalla
- Alennuksiin oikeuttavat todistukset on esitettävä joka kerta
- Ei sateenvarjoja stadionalueelle
- Live-stream lähetys ottelusta täältä>>
Otteluennakko


Kolmen pisteen metsästys Joensuussa
AC Oulu matkustaa äitienpäivänä metsästämään kolmea sarjapistettä Joensuun keskuskentälle. Oululaisvieraita ottelussa isännöi kotijoukkue Jippo. Ykkösen ottelu käynnistyy klo 18:30.
Jippoa on jo usean vuoden ajan veikattu toimittaja- ja ammattilaispiireissä varmaksi putoajaksi, mutta niin vain joensuulaiset pelaavat tänäkin vuonna Ykkösessä. Taisteleva, kurinalainen ja suurella sydämmellä pelaava joukkue ei päästä yhdessäkään ottelussa ketään helpolla. AC Oulu ja Jippo ovat kohdanneet vuosien saatossa 12 kertaa virallisissa merkeissä. AC Oulu on voittanut kamppailuista viisi ja Jippo neljä. Joensuulaiset ovatkin olleet oululaisille todella vaikea suupala, eikä huomisesta ottelusta ole lupa odottaa yhtään helpompaa.
Molemmat joukkueet hakevat kauden avausvoittoaan. AC Oulu avasi pistetilinsä Helatorstain kotiottelussa FC KooTeePeetä vastaan värikkäiden vaiheiden jälkeen 3-3-tasurilla. Jippo on puolestaan kokenut kaksi niukkaa 0-1-tappiota, toisen FC KooTeePeelle ja toisen PK-35 Vantaalle. Kummasin leirissä toivotaan taatusti täyttä pistepottia ja keväisellä keskuskentällä täytyy olla valmis antamaan kaikkensa joukkueen eteen.
– Vaikka viime vuonna karistimme Jippo-peikkoa hieman harteiltamme, he ovat olleet aina meille älyttömän vaikea vastustaja. He eivät retostele ylimääräisellä hömpötyksellä, vaan tulevat täysillä päälle, iholle ja ihon alle jos tarve vaatii. Meidän täytyy aloittaa ottelu paljon paremmin, kuin torstaina ja sitä kautta päästä käyttämään meidän parhaita aseita eli taitoa ja vikkeliä jalkoja, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo.
– Puolustamisen täytyy olla uhrautuvaa ja yhteinen asia, joka käännetään nopeasti hyväksi ja tehokkaaksi hyökkäyspelaamiseksi, Ojanen lopettaa.
Jarmo Korhosen valmentaman Jipon riveistä löytyy oululaisjoukkueelle tuttuja kasvoja Tarmo ”Tare” Koivurannan ja Johannes ”Josa” Monosen muodossa. Koivuranta kantoi AC Oulun paitaa kaudella 2007 ja Mononen kaudella 2011.
Jippo – AC Oulu
Sunnuntaina 12.5. klo 18:30
Joensuun keskuskentällä
Kotiavaus yhden yön päässä - AC Oulu saa vieraita Kotkasta
AC Oulu avaa kotiottelukautensa huomenna Helatorstaina, kun FC KooTeePee saapuu oululaisten vieraaksi. Ottelu käynnistyy Raatin stadionilla klo 17:00.
Molemmat joukkueet avasivat kautensa tappioilla. AC Oulu koki ajoittain hyvän peliesityksen jälkeen 3-0-tappion FC Hakalle vieraskentällä. FC KooTeePee hävisi avausottelunsa peräti 5-0 PK-35 Vantaan vieraana, mutta otti elintärkeän 1-0-kotivoiton Jiposta lisäaikaosumalla viime viikonlopun kierroksella, jonka AC Oulu huilasi.
Avauskierroksen jälkeen AC Oulu on harjoitellut hyvin ja joukkueeseen on liittynyt myös yksi uusi pelaaja, kun puolustajalupaus Dani Hatakka siirtyi tervakaupunkiin määräaikaisella siirrolla Veikkausliigajoukkue FC Hongan riveistä. Kurinalaisesta puolustamisesta, fyysisesti vahvasta joukkueesta ja terävistä vastaiskuista tunnettu FC KooTeePee tarjoaa AC Oululle suureen haasteen, mutta vain voitto kelpaa Rauno Ojasen suojateille.
– Haka-ottelu on painanut sikäli mieltä, että tulos ei vastannut täysin kenttätapahtumia. Kymmenen päivää on odoteltu ja jälleen päästään pelaamaan ja tällä kertaa myös tulos tulee saada vaaditulle tasolle. Olemme tyytyväisiä vain voittoon ja Raatin nurmi ja olosuhteen antaa mahdollisuuden hyvällä ottelulle. Kotka pääsi jo pelaamaan avauspelin murskajaisten jälkeen ja vastaan saamme taatusti helpottuneen joukkueen, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen tiivistää.
Vihreäpaitaisen vierasjoukkueen penkin päässä häärää pitkän linjan pelimies ja viime kaudella FC Hakaa valmentanut Sami Ristilä. Pelaajaluettelosta löytyy mm. AC Oulua kaudella 2007 edustanut Valeri Minkenen ja kovan luokan paluumuuttaja Toni Lindberg. Kotkalaisten riveistä löytyy useita seurauskollisia ja kokeneita pelaajia, joiden sydän sykkii satamakaupungin värein – luvassa on taatusti hyvää kotimaista jalkapalloviihdettä.
AC Oulun terveystilanne ottelun alla on hyvä. Vain Sami Hyvärinen on ottelusta sivussa varmuudella.
AC Oulu – FC KooTeePee
Torstaina 9.5. klo 17:00
Raatin stadionilla
Tervetuloa!
Tärkeää tietoa ottelutapahtumasta
Kauden ensimmäisen kotiottelun kunniaksi on syytä käydä muutama käytännön asia läpi:
- Sisääntulo ja lipunmyynti vain kaupungin päädyn sisääntuloväylistä
- VIP-vieraat infopisteen kautta (uimahallin sisääntuloaula)
- Portit ja palvelut avautuvat tunti ennen ottelua
- Kaikki AC Oulun pääsylipuista täältä>>
- Maksuvälineenä anniskelualueilla, lippuluukuilla ja osassa kioskeista käy myös pankkikortti
- Varmin ja nopein tapa asioida on käteinen tasarahalla
- Alennuksiin oikeuttavat todistukset on esitettävä joka kerta
- Ei sateenvarjoja stadionalueelle
- Live-stream lähetys ottelusta täältä>>
Sarja alkaa kovimmassa mahdollisessa paikassa - Daniel Owusulle vuoden sopimus
AC Oulu aloittaa Ykkösen sarjakautensa huomenna maanantaina Valkeakosken Tehtaan kentällä. Vastaan asettuu legendaarinen FC Haka – Ykkösen suurin voittajasuosikki.
Hakan viime kausi päättyi pettymykseen ja tippumiseen Veikkausliigasta. Piippujen juurilla ei jääty laakereille lepäämään, vaan koskilaiset ilmoittivat tavoitteekseen välittömän nousun takaisin Suomen korkeimmalle sarjatasolle. Valmentajaksi Haka palkkasi kokeneen kehäketun, Harri Kampmanin, joka muistetaan AC Oulun kahden vuoden päävalmentajakaudestaan paremmin kuin hyvin. Uusista pelaajista oululaisittain mielenkiintoisin on laivastonsinisissä viime kaudella kirmannut Venance Zézé. Valkeakoskelaisten pelaajalista on kova ja kokenut, mutta AC Oulu lähtee vastaamaan haasteeseen iloisin mielin.
– Sarja-avaus on aina sarja-avaus, mutta kyllä me puolen vuoden harjoittelulla valmiina ollaan. Haaste on toki kovin mahdollinen, mutta me palamme halusta näyttää osaamistamme, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen alustaa.
– Joukkueessa on erittäin hyvä säpinä ja kaikki ovat taatusti valmiina. Harjoituksissa on viimeistelty asioita ja tunteet ovat olleet positiivisella tavalla pinnassa. Olen luottavainen joukkueeseeni, Ojanen painottaa.
Oululaisleirissä pelaajatilanne on ottelun alla hyvä. Sopimuspelaajista Arttu Hinkula ja Sami Hyvärinen eivät ole käytettävissä. Ottelu käynnistyy Tehtaan kentällä maanantaina klo 18:30.
Vanha tuttu Daniel Owusu vahvistamaan AC Oulun keskikenttää
Daniel Owusu saapui Ouluun lauantai-iltana (Juho Meriläinen)
AC Oulun paidassa kaudella 2011 pelannut keskikenttämies on solminut seuran kanssa vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. Kaksi maalia kaudella 2011 iskenyt 23-vuotias ghanalaispelaaja on edustuskelpoinen jo sarja-avauksessa.
– Daniel on ollut meidän papereissa jo talven aikana, mutta nyt asiat loksahtivat lopulta kohdalleen. Pidän hänestä todella paljon pelaajana, mutta näen hänet enemmän puolustavassa roolissa kuin hyökkäävässä, jossa hän viimeksi meillä pelasi, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela kertoo.
Owusun sopimuksen myötä AC Oululla on kasassa 20 pelaajasopimusta.
Kenraali lauantaina Iisalmessa
AC Oulu pelaa viimeisen harjoitusottelunsa ennen sarjakauden alkua huomenna lauantaina Iisalmessa. Vastaan asettuu Kakkosen pohjoislohkossa pelaava PK-37.
PK-37:n pelaajavalmentaja Mika Lähderinne on oululaisjoukkueelle tuttu mies – ”Diego” pelasi AC Oulussa kaksi pelikautta vuosina 2010 ja 2011. Joukkueet kohtasivat kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa tammikuussa Oulun Arina Areenalla. Kotijoukkue AC Oulu vei tuon ottelun nimiinsä lukemin 6-2.
Lähes päivälleen kolme kuukautta myöhemmin on tilanteet joukkueissa kuitenkin muuttuneet ja omaa pelitapaa on harjoiteltu kymmeniä tunteja. Nyt on aika pyyhkiä viimeisetkin unihiekat silmistä ennen pitkää sarjarupeamaa.
– Kyllä puolustuspelaaminen ja sen kurinalainen noudattaminen täydet 90+ minuuttia on huomenna meidän pääteema. Hyökkääminen tulee tämän jälkeen kuin itsestään – puolustuspelaamisella tarkoitan nimenomaan koko joukkueen puolustamista, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen pohjustaa.
AC Oulun terveystilanne on hyvä. Sairastupa on tällä hetkellä tyhjä.
– Arttu Hinkula on palaamassa pitkän kuumejakson ja katkonaisen talven jälkeen takaisin, mutta pelikuntoon pääseminen vie toki hetken. Muuten kaikkia pelaajat ovat käytössä, Ojanen kommentoi.
Ojasen suojatit testaavat ottelussa brasialaistoppari Andre Silvaa.
– Meille tuli mahdollisuus testata häntä tässä vaiheessa, joten päätimme käyttää sen hyväksi. Hän on erittäin raamikas ja vahva kaveri. Päätökset hänen osaltaan tehdään nopealla aikataululla – katsotaan huomenna mihin kaveri pystyy, Ojanen kertoo.
AC Oulun harjoituksissa on kahden viikon ajan nähty myös tuttu kasvo – kaksi edellistä kautta laivastonsinisten kapteenina toiminut Jani Kauppila on liittynyt joukkueen harjoitusvahvuuteen.
– Jani on ollut harjoituksissa, mutta tilanne hänen kanssaan katsotaan kaikessa rauhassa läpi. Esimerkiksi huomenna hän ei ole pelissä mukana opiskelujen vuoksi, Ojanen päättää.
AC Oulun sopimuspelaaja Arttu Siira pelaa tulevan kauden lainapestillä Kakkosen FC YPa:ssa. Eilen 20 vuotta täyttänyt ”Ape” hakee Ylivieskasta suurta roolia.
PK-37 – AC Oulu
Klo 12:00
@Iisalmi
FF Jaro asettaa haastensa AC Oululle torstaina - ACO TV:n haastattelussa Tashan Adeyinka
Pietarsaaren Jaro matkustaa AC Oulun vieraaksi kuluvan viikon torstaina. Harjoitusottelu joukkueiden välillä alkaa Arina Areenalla klo 14:15.
Veikkausliigakauteen valmistautuva FF Jaro on AC Oululle oiva mittari – Veikkausliigajoukkueiden saaminen harjoitusotteluihin kiireisen talven aikana ei ole helppoa. Alexei Eremenkon valmentama pietarsaarelaisryhmä tunnetaan rohkeasta ja hyökkäysvoittoisesta pelitavasta, josta löytyy paljon yhtäläisyyksiä AC Oulun vastaavaan. Pääsiäistä odotellessa on siis lupa odottaa vauhdin ja vaarallisten tilanteiden lisäksi kaunista syöttöpeliä molempien joukkueiden puolelta.
– Erittäin mukava kohdata pitkästä aikaa Veikkausliigajoukkue. Se tuo otteluun aina pienen lisäkipinän ja haluamme osoittaa pystyvämme hyvään peliin myös sarjaporrasta korkeammalla pelaavia joukkueita vastaan, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo.
– Valmistautuminen ei ole ollut taaskaan meille optimaalista maajoukkuekomennusten ja sairastelujen vuoksi, mutta onneksi joukkuetta ei tarvitse peliin erikseen sytyttää. Hyökkäyspeliin koitamme saada yhä enemmän jouhevuutta sekä malttia ja puolustuspeli kaipaa vielä lisää tiiviyttä ja kovuutta, Ojanen jatkaa.
Jaron paidasta löytyy myös AC Oululle tuttu pelaaja – Kanadan maajoukkueeseen saakka tiensä raivannut Frank Jonke pääsee painimaan vanhojen pelikaveriensa sekä oululaisyleisön eteen.
AC Oulu – FF Jaro
Arina Areena
28.3. klo 14:15
Liput: 5 € (käteinen ja pankkikortti)
Kausikorttilaiset ja alle 7-vuotiaat veloituksetta
Kioski: on (käteinen ja pankkikortti)
Tervetuloa!
AC Oulun tuorein sopimuspelaaja Tashan Adeyinka kertoo itsestään ja tulevasta kaudesta ACO TV:n haastattelussa.
Otteluennakko


AC Oulu ja ORP ottavat mittaa toisistaan sunnuntain harjoitusottelussa
AC Oulu isännöi paikallisottelua Oulun Rotuaarin Palloa vastaan Heinäpään Arina Areenalla. Sunnuntaina klo 14:00 alkava ottelu on joukkueiden historian ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen.
Oulun Rotuaarin Pallo nousi viime kauden päätteeksi Kakkoseen hieman erikoisella tavalla – Kolmosen Pohjoislohkossa toiseksi sijoittunut OPS-juniorit saalisti paikan sarjaporrasta ylempänä täydennysmenettelyn kautta. Samalla joukkue muutti nimensä Oulun Rotuaarin Palloksi. Sunnuntaina joukkueet kohtavaat siis ensimmäisen kerran historiansa aikana.
AC Oulu ja ORP ovat tehneet yhteistyötä kuluvan talven aikana. Sami Karjalainen harjoitteli ja pelasi pitkään AC Oulun vahvuudessa, mutta esiintyy nyt ORP:n miehistössä. AC Oulun penkin päässä ottelussa toimii apuvalmentaja Ilkka Matila, päävalmentaja Rauno Ojasen suorittaessa Pro JVK-valmentajalisenssiä Pietarissa.
– Ranelle vain terveisiä, että ei ole kiire kotiin. Mukava päästä jälleen omatoimisen viikon ja kuluvan viikon harjoitusrupeaman jälkeen pelaamaan. Tavoitteena on pitää nolla omissa ja tehdä paljon maaleja – eihän siinä mitään kummallisempaa. Oma tekeminen on, kuten aina, keskiössä, Matila alustaa.
AC Oulu saanee otteluun käyttöönsä myös SJK-ottelussa vakuuttaneen Tashan Adeyinkan. Lontoosta matkaavan hyökkääjän kohtalosta päätetään ORP-ottelun jälkeen. Toppariosaston testimies Louis Morrison Derbyshire ei puolestaan onnistunut vakuuttamaan seurajohtoa sopimuksen arvoisesti.
AC Oulu – ORP
Arina Areena
17.3. klo 14:00
Liput: 5 € (käteinen ja pankkikortti)
Kausikorttilaiset ja alle 7-vuotiaat veloituksetta
Kioski: on (käteinen ja pankkikortti)
Tervetuloa!
AC Oulu ja SJK iskevät yhteen lauantaina - Hyökkäyksessä uusi testipelaaja
AC Oulu lähtee aukaisemaan helmikuussa takalukkoon mennyttä peliään Seinäjoen Jalkapallokerhon kustannuksella. Oululaisten hyökkäyspäässä nähdään uusi kasvo hyökkääjä Tashan Adeyinkan saapuessa testille.
SJK on AC Oululle tuiki tuttu vastustaja – joukkueet kohtaavat kuluvalle talvelle jo kolmannen kerran ennen kesän sarjapelejä. Kovia satsauksia tiskiin lyövä seinäjokelaisryhmä kärsi 3-2-tappion Tammiturnauksen finaalissa AC Oululle. Helmikuun puolella pelattu ottelu SJK:n kotihallissa päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen kotijoukkueen 5-3-johtoon AC Oulun johtaessa ottelua jo 3-0. Menneet ovat menneitä ja huomenna lauantaina klo 13:00 alkaen Arina Areenalla on lupa odottaa kahden laadukkaan joukkueen kovatasoinen kohtaaminen.
– Tottakai meidän täytyy parantaa otteita. Jalkapallo-ottelussa pienet asiat ratkaisevat isojakin marginaaleja, mutta meidän täytyy olla huolellisempia syöttötyöskentelyssä, vahvempia kaksinkamppailuissa, käyttää täten ansaittu tila ja aika hyväksi sekä olla vaarallisia hyökkäyspäässä. SJK on tietysti Ykkösen parhaita joukkueita, mutta olemme jo osoittaneet oman hyvän tasomme heitäkin vastaan, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo.
AC Oulun hyökkääjän paikalla nähdään mielenkiintoinen testipelaaja, kun britti Tashan Adeyinka pukee laivastonsinisen paidan ylleen. Vuonna 1991 syntynyt hyökkääjäkolossi on viilettänyt AC Oulun harjoituksissa torstaista lähtien. Topparikokelas Louis Morrison Derbyshire pelaa myös lauantaina, jonka jälkeen hänen kohtalonsa selviää.
– Tashan on antanut mainion kuvan itsessään harjoituksissa. Hän on todella vahva, nopea ja älykkäästi liikkuva pelaaja. Pelissä todellinen taso tietysti mitataan ja keskushyökkääjältä odotetaan tehoja, mutta odotukset ovat korkealla, Ojanen kehuu.
AC Oulun sopimuspelaajista Juho ”Äffä” Meriläinen ja Joonas ”Jaska” Sohlo jättänevät ottelun väliin flunssan vuoksi. Matias Ojalan nilkkavamma on estänyt täysipainoisen harjoittelun, jonka vuoksi myös ”Matigol” seuraa ottelua katsomon puolelta.
AC Oulu järjestää ottelun yhteistyössä ONS:n kanssa – punapaitaiset futismimmit hoitavat lipunmyynnin ja järjestyksenvalvonnan AC Oulun puolesta ja pitävät sisällä kioskipalveluita.
AC Oulu – SJK
Arina Areena
2.3. klo 13:00
Liput: 5 € (käteinen ja pankkikortti)
Kausikorttilaiset ja alle 7-vuotiaat veloituksetta
Kioski: on (käteinen ja pankkikortti)
Tervetuloa!
Suomen Cup pyörähtää käyntiin AC Oulun osalta tulevana lauantaina
AC Oulu aloittaa kauden 2013 viralliset ottelunsa tulevana lauantaina Suomen Cupin muodossa, kun oululaisjoukkue matkustaa Pietarsaareen JBK:n vieraaksi. Ottelu käynnistyy Tellushallissa klo 15:00.
Ottelu tuli AC Oulun eteen lyhyellä varoitusajalla – JBK haki viime sunnuntaina jatkopaikan Ajax Sarkkirannan kustannuksella, voittamalla kempeleläiset lukemin 3-0. JBK tunnetaan FF Jaron farmijoukkueena, joka pelaa tulevalla kaudella Kolmosessa. AC Oulu pääsi Ykkösen joukkueena mukaan suoraan Suomen Cupin 3. kierrokselle.
– Mukava päästä mukaan tosipeleihin. Alustavan ohjelman mukaan olisimme harjoitelleet lauantaina, mutta tottakai peli maistuu paremmalta. Suomen Cup on kilpailu, johon panostamme täysillä ja haluamme edetä siinä pitkälle – mieluusti loppuun saakka. Vaikka JBK pelaa kahta porrasta alemmalla, meillä ei ole varaa lepsuilla. Jokaisen täytyy parantaa edellisiä suorituksia ja näin ollen löytää joukkueena hyvä tekemisen taso, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen ennakoi.
Kohtaamisen ollessa virallinen kilpailuottelu, AC Oulu ottaa mukaan luonnollisesti vain edustuskelpoiset pelaajat. Testimiehet jäävät siis kotiin harjoittelemaan. Sopimuspelaajista Tommi Haanpää ei ole varmuudella mukana hääjuhlien (ei omien) vuoksi.