Otteluennakko: Reservijoukkueen ensimmäinen karsintaottelu kohti Ykkösliigaa pelataan tänään
Kuva: Iitu Lehtonen
EnnakkoEdustus
13.10.2023 20:13
AC Oulun ja OLS:n yhteinen reservijoukkue aloittaa Ykkösliigan karsinnat tänään Joensuussa.
Reservijoukkue päätti kautensa viime viikonloppuna Kakkosen osalta varmistamalla oman lohkonsa voiton ja näin myös paikan karsintaan Ykkösliigaan. AC Oulun kakkosjoukkue on varmistanut paikan jo Ykköseen ensi kaudelle, mutta vielä on mahdollisuus päästä korkeammalle.
AC Oulu / OLS kohtaa tänään JIPPO:n Joensuussa yksiosaisessa välierässä. Voitolla pääsee kaksiosaiseen finaaliin, josta vastustaja tulee pääkaupunkiseudun paikkallistaistelusta PK-35 – EPS. Joensuulaiset voittivat oman lohkonsa ja ansaitsivat piikkipaikan lopulta maalieron turvin, kun vantaalainen PK-35 oli samoissa pisteissä kakkosena.
JIPPO teki lohkossaan eniten maaleja, joita syntyi kaikkiaan 56. Huomattavaa on, että heillä ei ollut yhtään yli kymmentä maalia tehnyttä pelaajaa, vaan onnistumisia on tullut laajalla rintamalla. Joensuulaiset osaavat hyökkäämisen lisäksi myös puolustaa, sillä he päästivät toiseksi vähiten maaleja A-lohkossa.
Jippo on erittäin vahva joukkue, joka puolustaa kurinalaisesti jokaisen pelaajan voimin. Lisäksi heiltä löytyy jokaisesta linjasta vahvoja yksilöitä, joita tarvitaan voittavaan joukkueeseen. Maalintekovastuu on jakautunut laajalle rintamalle ja joukkue onkin tehnyt Kakkosessa paljon maaleja. Jos pystymme pelaamaan omalla hyvällä tasollamme tänään, kaikki on mahdollista.
Reservijoukkueen päävalmentaja Mikko Isokangas
Reservijoukkue erottui myös omassa lohkossaan maalien määrällä ja joukkueessa kaksi pelaajaa pääsi heiluttamaan verkkoja yli kymmenen kertaa. Oululaisten paras maalinsylkijä oli Eemeli Raittinen 16 maalilla ja toisena Danila Bulgakov 11 maalilla. Laivastonsiniset ovat päästäneet lohkonsa toiseksi vähiten maaleja, joten puolustaminen on myös hallussa reservin pelaajilla.
Joukkue on jatkanut hyvää työntekoa tällä viikolla. Sarjanousun varmistumisen myötä tekemiseen on tullut pykälä rentoutta lisää, mutta fokus on ollut koko viikon jo tulevassa pelissä. Minun näkökulmasta me lähdetään otteluun haastajana ja teemme kaikkemme, että saadaan finaalipaikka napattua. Tietysti kotijoukkueella on pieni etu yksiosaisessa ottelussa.
Otteluennakko: AC Oulu ja Ilves kohtaavat viidennen kerran tälle kaudelle
Kuva: Elias Mustonen
EnnakkoEdustus
04.10.2023 14:15
AC Oulu kohtaa perjantaina Ilveksen Tampereella. Ottelu alkaa klo 18.00 alkaen Ratinan Stadionilla. Oulussa peliä voi seurata hyvässä porukassa Laivastonsinisissä yhteistyöravintoloissa Jumprussa, Leskisessä ja Wingerissä. Kotisohvalle ottelun toimittaa Ruutu+. Liput otteluun AC Oulun kannattajien kanssa samaan katsomoon tästä.
Veikkausliigan toiseksi viimeinen kierros ja Laivastonsinisten matka käy kohti Tamperetta kolmannen kerran tälle kaudella. Kohtaaminen on joukkueiden viides tänä vuonna, kun cupit lasketaan mukaan. Oululaisten saldo on toistaiseksi yksi voitto, tasapeli ja kaksi tappiota. Perjantaina on siis mahdollisuus tasoittaa puntit Ratinan iltavaloissa.
Ilves on teroittanut kyntensä kauden loppua kohden päävalmentajan vaihdoksen jälkeen. Pääkäskijä Joni Lehtosen luotsaama joukkue käänsi kurssia elokuussa juuri AC Oulua vastaan voitettuaan ottelun Raatissa 85 päivän voitottoman jakson jälkeen. Tamperelaiset tekivät sen vielä seuraavalla viikolla toistamiseen Suomen Cupissa ja päätyivät lopulta voittamaan koko kilpailun viime viikonloppuna pelatussa finaalissa.
Ilveksellä on kolmesta viime pelistä saldona kaksi voittoa ja yksi tasapeli. Lisäksi he ovat tuoreita Suomen Cupin voittajia, joten joukkueessa on varmasti hyvä ja itseluottamusta täynnä oleva fiilis tällä hetkellä.
Se puolustaa erittäin tiiviisti ja kurinalaisesti blokissaan ja on erittäin aggressiivinen puolustaessaan eteenpäin. Meidän tuleekin pystyä houkuttelemaan Ilves aloittamaan prässin ja sitten iskemään prässin taakse syntymiin tiloihin ja sitten kiihdyttymään hyökkäystä kohti vastustajan maalia. KTP -ottelussa pystyimme tähän erinomaisesti ottelun alussa ja myös tämän jälkeen yksittäisinä hetkinä pelin sisällä. Nyt olennaista on kyetä laadukkaaseen pallolliseen peliin johdonmukaisemmin läpi ottelun.
Ilves lähtee hanakasti vastahyökkäyksiin ja sen neljä ylintä pelaajaa ovat todella juoksuvoimaisia. Vaikka haluamme olla rohkeita pallon kanssa ja jatkuvasti etsiä mahdollisuutta edetä, on tietynlainen kärsivällisyys ja hyökkäyksen tasapainon säilyttäminen olennaista. Varsinkin puolustuslinjan ja sekä keskikenttäpelaajien on ennakoitava pallonmenetyshetkiä, jotta Ilves ei pysty käyttämään vahvuuksiaan ja hyökkäämään isoihin tiloihin.
Päävalmentaja JP Savolainen
Tupsukorvat lähtevät perjantai-iltaan kolmen ottelun voittoputkessa ja he varmistivat Veikkausliigapaikan ensi kaudelle edellisellä kierroksella. Kauden osalta heillä ei ole mitään voitettavaa tai hävittävää enää, vaan voivat lähteä otteluun paineettomassa tilassa.
Toukokuussa juhlittiin voittoa Ilveksestä Otson viime hetken maalilla Ratinassa. Kuva: Juha Tamminen.
Oululaisilla ei ole myöskään Veikkausliigan osalta panokset kovin suuret. Tähtäimessä on Eurolopputurnauksessa pärjääminen, joten ottelusta olisi tärkeä saada hyvä tulos, koska edellisestä voitosta vieraissa on kulunut jo kolme kuukautta. AC Oulu lähtee kuitenkin otteluun positiivisilla mielin, kun kaksi edellistä kotiottelua on voitettu ja joukkue on selvästi päässyt uuteen iskuun loppukesän notkahduksen jälkeen.
Pallollisena Ilves avaa sekä lyhyillä että pidemmillä syötöillä. Jos annat siihen mahdollisuuden, niin he varmasti etenevät linja kerrallaan ja yrittävät päästä kontrolloidusti maalintekotilanteisiin. Heidän valikoimastaan löytyy kuitenkin myös pitkät avaukset, jotka yleensä suuntautuvat suoraan linjan taakse kohti heidän nopeita pelaajiaan. Perjantaina meidän onkin kyettävä paineistamaan vastustajaa tavalla, joka mahdollistaa pallon ympärillä olevien alueiden kontrolloimisen, muttei jätä selustaamme turhan haavoittuvaksi. Myös hetket jolloin voitamme pallon ovat tärkeitä: Ne ovat toisaalta erinomaisia hetkiä edetä nopeasti ja haavoittaa vastustajaa, mutta meidän on oltavia joukkueena taitavia myös ymmärtämään milloin on parempi säilyttää pallonhallinta ja kontrolli pelissä.
JP Savolainen
Tamperelaiset juhlivat perjantaina vielä Suomen Cupin voittoa Ratinassa kotiyleisön edessä ja pelaavat myös viimeisen ottelun stadionilla, kun uusi Tammelan stadion valmistuu ensi kaudeksi. Tämä olisi erittäin hyvä paikka aiheuttaa hieman säröä juhlatunnelmaan ja kairata täydet pisteet Ouluun vietäväksi. Ilves lähtee otteluun ennakkosuosikkina, vaikka onkin sarjataulukossa alempana, mutta heillä on erinomainen jakso alla ja sen perusteella ansaitsee suosikinviitan harteilleen.
Varmoja poissaolijoita AC Oulun riveistä on Ashley Coffey, Yassin Daoussi ja Onni Suutari.
Uusi Veikkausliigastudio on julkaistu. Janne Hakulinen ja Simo Pitkänen analysoivat Veikkausliigan otteluita viikonlopun kierrokselle.
Otteluennakko: Satamajätkät Laivastonsinisten vieraaksi — jalkapallon superviikonloppu Oulussa!
Kuva: Iitu Lehtonen
EnnakkoEdustus
27.09.2023 20:46
AC Oulu ja KTP kohtaavat perjantai-illan Veikkausliigaottelussa Raatissa klo 18.00 alkaen. Liput otteluun ovat myynnissä Laivastonsinisessä seurakaupassa. AC Oulun ja OLS:n yhteiset reservi- ja juniorijoukkueet pelaavat viikonloppuna karsintapaikasta Ykköseen ja SM-mitaleista.
AC Oulun joukkueilla on tällä viikolla jalkapallon superviikonloppu. Jokaisella joukkueella on isot panokset ja varsinkin B-junioreilla on mahdollisuus napata seurahistorian ensimmäinen SM-mitali. Viikonlopun aloittaa edustusjoukkue perjantaina Raatissa, kun vastaan saapuu KTP. Juniorit pelaavat lauantaina vuorostaan HJK:a vastaan kauden päätösottelun Heinäpäässä ja viikonlopun päättää reservijoukkueen paikalliskamppailu Herculesta vastaan. Junnujen otteluun on vapaa pääsy ja reservin otteluihin pääset AC Oulun kausikorteilla tai lipun ostamalla Castrénin portilta.
Junioreilla on mahdollisuus saada SM-sarjan päätöskierroksella hopeamitalit kaulaan. Junnut ovat sarjassa toisena ja vastaan asettuva HJK on kolmantena. FC Honka varmisti viime viikonloppuna jo Suomen mestaruuden, mutta muiden mitalien kohtalo on vielä auki ja kolmen kauppa. AC Oulu / OLS, HJK ja FC Lahti kamppailevat himmeämpien mitalien kohtalosta. Oululaisittain on siis todellinen jännitysnäytelmä edessä. Hopeamitali ripustetaan kaulaan voitolla tai tasapelillä. Nyt on siis seurahistorian ensimmäinen SM-mitali lähellä, joten toivottavasti Heinäpäähän saapuisi paljon kannustusjoukkoja joukkueen tueksi.
Veikkausliigan puolella puolestaan oululaiset päävalmentajat iskevät yhteen lauantaina, kun AC Oulun vieraaksi saapuu satamajätkät Kotkasta. Laivastonsinisten pääkäskijän vastuu on jaettu JP Savolaisen ja Rauno Ojasen kesken, mutta perjantain jännitysnäytelmä on oululaisittain mielenkiintoinen, kun KTP:n perämisessä nähdään Juha Malinen. Ojanen ja Malinen ovat kumpikin olleet AC Oulun päävalmentajana, joten nähtäväksi jää kumpi kokeneista konkareista ottelun vie nimiinsä.
Juha Malinen kaudella 2011. Kuvaaja: Tapani Pikkarainen
Kumpikin päävalmentaja on kerryttänyt eniten otteluita valmentajana AC Oulussa. Tilaston kärjessä on Rauno Ojanen 178 ottelulla ja puolestaan Juha Malinen on luotsannut Laivastonsinisiä 146 ottelussa. Malinen valmensi oululaisia kausilla 2008-2012 ja nosti AC Oulun Veikkausliigaan kaudelle 2010.
KTP on siis yksi monista alemman loppusarjan joukkueista, joka on kauden aikana vaihtanut valmentajaa. Nyt uuden käskijän alaisuudessa kotkalaiset eivät ole vielä saaneet tappioputkea katkeamaan, kun se on venynyt jopa viiden ottelun mittaiseksi. Edellinen voitto vihreävalkopaitaisille tuli elokuun puolivälissä SJK:n kustannuksella. Kotkalaiset ovat tällä hetkellä karsijan paikalla kahden pisteen erolla IFK Mariehamniin ja he taistelevat tosissaan säilymisestään Veikkausliigassa.
KTP on tappioputkessa, mutta tulokset ovat olleet peliesityksiä huonompia. Joukkue pelaa uuden valmentajansa johdolla nopeasti ja suoraviivaisesti eteenpäin ja pääsee hyville maalipaikoille laadukkaiden hyökkääjiensä ansiosta.
Joukkueessa riittää myös pallollista taitoa ja pelaajaringissä leveyttä. Henkinen alavire on näkynyt pääasiassa päästetyissä maaleissa: tyypillistä joukkueelle, jolla on mennyt huonosti jo pidempään.
AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen
Edellinen kohtaaminen Raatissa heinäkuussa päättyi AC Oulun voittoon lukemin 3-1. Kuvaaja: Elias Mustonen
AC Oulu lähtee myös tappio niskassa otteluun, mutta valoa on näkynyt silti otteissa. Kuitenkin edellisestä kotimatsista oululaiset kairasivat voiton hienolla taistelulla ja tuon joukkue haluaa varmasti uusia. Edelleen kauden tavoite Europelipaikasta on auki ja omissa käsissä. Voitolla joukkue tarraisi entistä tukevammin seitsemänteen sijaan ja sitä myötä paikkaan Eurolopputurnauksessa. Laivastonsinisten riveistä varmasti ovat poissa loukkaantuneena oleva Onni Suutari ja korttitilin täyttymisen vuoksi pelikiellossa oleva Cristhian Valencia.
Me olemme jatkaneet oman pelitapamme hiomista sekä kentällä että videoiden avulla pienryhmissä.
Henkistä vireyttä ja itseluottamusta on yritetty nostaa harjoituskentän lisäksi myös keskustellen. Nämä asiat kuitenkin viime kädessä ratkaisevat syksyn peleissä. Iltavalot, kotikenttä ja mielenkiintoinen vastustaja sytyttävät meidät varmasti jatkamaan voitokkaita kotiotteluita.
Ojanen jatkaa
Joukkueet lähtevät alavireisenä perjantai-illan kamppailuun, kun molempien kausi kääntyi heinäkuussa laskusuhdanteen puolelle eikä sen jälkeen ole montaa juhlinnan aihetta ollut. Kummallakin on vielä paljon voitettavaa ja tavoiteltavaa kolmeen viimeiseen otteluun, joten Raatissa nähdään todennäköisesti todellinen taistelu vähistä jaossa olevista sarjapisteistä.
VeikkausTV Studion tuore Veikkausliiga-studio on julkaistu:
Lähetyksessä käsitellään Veikkausliigan 29.9-1.10 pelattavia loppusarjojen päätöskierroksen otteluita. Veikkausliiga-studion viikoittaiset lähetykset ovat katsottavissa ilmaiseksi ja ilman erillistä kirjautumista Veikkaus Vetojen Youtube-kanavalta.
Otteluennakko: AC Oulun tie käy Lahteen perjantaina
Kuva: Elias Mustonen
EnnakkoEdustus
20.09.2023 20:19
AC Oulu kohtaa perjantaina FC Lahden. Ottelu alkaa klo 18.00 alkaen Lahden Hiihtostadionilla. Oulussa peliä voi seurata hyvässä porukassa Laivastonsinisissä yhteistyöravintoloissa Jumprussa, Leskisessä ja Wingerissä. Kotisohvalle ottelun toimittaa Ruutu+. Liput otteluun AC Oulun kannattajien kanssa samaan katsomoon tästä.
Haastajasarjan toinen kierros vie AC Oulun vierailulle Lahteen, jossa kotijoukkue on kahden ottelun voittokulussa kaadettuaan edellisillä kierroksilla Ilveksen ja KTP:n. FC Lahden otteet ovat piristyneet kauden loppua kohden ja he ovat kärsineet niukkoja tappioita kärkijoukkueita vastaan.
FC Lahti on voittanut kaksi viime otteluaan ja on varmasti saanut niistä itseluottamusta tulevaan otteluun. He ovat tehneet peliinsä joitain muutoksia, mutta mitään radikaalia on tuskin luvassa perjantain ottelussa. Lahti pelaa pallollisena selkeässä 4-3-3 muodossa. Sen pyrkii edelleen etenemään pallollisena kontrolloidusti ja painostamaan vastustajan puolustuslinjaa kolmella pelaajalla. Oikean puolen laitapuolustaja lisäksi nousee hanakasti luomaan ylivoimia samalla, kun laituri leikkaa keskelle. Yksi selkeä etenemismalli on pelaaminen kärjelle suojaukseen ja etenemään tästä erilaisilla kombinaatioila.
Päävalmentaja JP Savolainen
Joukkueet kohtasivat elokuussa Raatissa ja pisteet jaettiin 1-1 lopputuloksella. Kuvaaja: Elias Mustonen.
Lahtelaiset ovat myös päävalmentajan luiskaan heittänyt joukkue ja mustat kuhnurit haluavat välttää edellisvuoden kohtalon karsintapeleistä. Kahden edellisen ottelun myötä FC Lahti on ottanut hieman pesäeroa Ilveksen ja KTP:n välillä, joista jälkimmäinen on karsijanpaikalla ja tamperelaiset puolestaan vain pisteen paremmin seuraavalla sijalla. Perjantaina tullaan todennäköisesti näkemään päävalmentaja Toni Lindbergin johdolla kovaa taisteleva kotijoukkue, joka ei anna mitään ilmaiseksi.
Puolustaessa Lahti on muokannut puolustamistaan 4-2-3-1 muotoon, mutta pyrkii edelleen puolustamaan tiiviisti kytäten vastustajan virheitä. Meidän onkin pystyttävä liikuttamaan palloa vähintään samalla tavalla kuin edellisessä pelissä Maarienhaminaa vastaan, jotta saamme Lahden muodon avattua ja pystymme hyökkäämään vaarallisesti. Lahden paras ase on edelleen nopeat vastahyökkäykset joihin sen kolme ylintä pelaajaa lähtevät todella nopeasti. Oleellista onkin laadukas pallollinen peli ja rakenteen säilyttäminen, jotta voimme vastaprässätä vastustajaa välittömästi ja neutralisoida vastustajan vastahyökkäysuhan.
JP Savolainen
Oululaisilla on hyvä historia FC Lahtea vastaan, kun edellisestä häviöstä on aikaa yli 13 vuotta. Tämän kauden saldo on voitto vieraissa ja tasapeli Raatissa. Joukkue lähtee kohti Lahtea varmasti helpottuneena, kun edellisviikolla kaatui IFK Mariehamn kotona ja kahden kuukauden voitoton putki meni poikki. Vaikka tuosta pitkästä alavireisyydestä ei ihan heti toivukaan, on joukkueelta silti lupa odottaa hyvää tulosta Hiihtikseltä. Joukkue on sitoutunut Eurotavoitteeseen tälle kaudelle, joten jokainen ammattilainen varmasti tekee kaikkensa sen eteen.
AC Oulun kokoonpanosta ovat varmasti poissa Eelis Taskila, Hamed Dramé, Rony Huhtala, OnniSuutari, Maximus Tainio ja Lasse Ikonen.
VeikkausTV Studion tuore Veikkausliiga-studio on julkaistu:
Lähetyksessä käsitellään Veikkausliigan 22.-24.9 pelattavia loppusarjojen päätöskierroksen otteluita. Veikkausliiga-studion viikoittaiset lähetykset ovat katsottavissa ilmaiseksi ja ilman erillistä kirjautumista Veikkaus Vetojen Youtube-kanavalta.
Otteluennakko: Haastajasarja alkaa lauantaina – taistelu unelmasta Eurokentille jatkuu yhä
Kuva: Iitu Lehtonen
EnnakkoEdustus
14.09.2023 20:40
AC Oulu ja IFK Mariehamn aloittavat Haastajasarjan lauantaina Raatissa. Ottelu alkaa klo 17.00. Ovet avautuvat klo 16.00 ja liput ovat myynnissä ennakkoon Laivastosinisessä seurakaupassa. Lisäksi otteluun asti on myynnissä lippupaketti, joka käsittää kaikki Haastajasarjan kolme ottelua. Aurinkokatsomossa ei ole palveluita lauantaina, kaikki palvelut löytyvät pääkatsomosta. Sisäänkäynti stadionille vain pääkatsomon porteilta.
Kausikortit käyvät Haastajasarjan otteluihin ja muista, että se toimii myös sarjalippuna. Jos sinulle on jäänyt otteluita väliin kauden aikana, voit ottaa kaverin mukaan peliin. Näin ei jää kausikortista ottelut käyttämättä!
Haastajasarja polkaistaan käyntiin AC Oulun osalta lauantaina, kun IFK Mariehamn tulee toistamiseen vieraaksi Raattiin. Laivastonsinisillä on edelleen paljon tavoiteltavaa, kun yksi tavoite on päästä Eurokentille. Siihen tarvitaan aluksi Haastasarjan voitto ja sen jälkeen hyvä tulos vielä Europleijareista kauden jälkeen. Vielä on siis todella paljon pelattavaa eivätkä vastukset ole helppoja, kun kaikki sarjan joukkueet taistelevat enemmän tai vähemmän “veitsi kurkulla” putoamista vastaan.
Vierailija IFK Mariehamn on runkosarjan jälkeen sarjataulukossa putoajan paikalla viisi pistettä KTP:n ja Ilveksen perässä. Kauden 2016 Suomen mestari käy siis selviämiskamppailua Veikkausliigassa, jossa on se on pelannut kaudesta 2005 asti. Nykyisistä joukkueista vain HJK ja FC Inter ovat pelanneet Veikkausliigassa pidempään yhtäjaksoisesti kuin saarelaiset.
Molemmat joukkueet ovat erottaneet päävalmentajansa tälle kaudelle hakeakseen uutta nousua loppukaudella, mutta edelleen käyrä on ollut tuloksellisesti mollivoittoinen. Kummankin joukkueen edellinen voitto on samalta viikonlopulta heinäkuusta ja molemmat ovat sen jälkeen pystyneet ottamaan vain yhden pistesuorituksen tasapelillä. Hyvin samanlaisissa asetelmissa siis lähdetään lauantaille Raattiin.
AC Oulu – IFK Mariehamn 3.6.2023. Veikkausliiga. Kuvaaja: Elias Mustonen.
Joukkueiden aiemmista kohtaamisista neljä edellistä on päättynyt AC Oulun voittoon. Tällä kaudella Raatissa lukemin 3-2 ja saarelta oululaiset hakivat pisteet pois 1-2 lopputuloksella. Kummallakaan kerralla pisteet eivät tulleet helpolla ja sitä ei voi olettaa myöskään nyt. Viiden viimeisen ottelun kuntopuntarissa joukkueet ovat häntäpäässä oululaisten majaillessa pahnan pohjimmaisena.
Molemmat joukkueet lähtevät hakemaan viikonloppuun kasvojenkohotusta ja parannusta omaan tukalaan tilanteeseen. AC Oulu on kahdessa edellisessä ottelussa näyttänyt taistelutahtonsa, vaikka pisteitä ei vielä ole tullut. Jos sama jatkuu, niin jossain vaiheessa suoritukset varmasti muuttuvat pisteiksi ja voitoiksi. IFK Mariehamn tulee Raattiin täynnä näyttämishalua, kun heillä ei ole kuin vain voitettavaa. Se ei ole yleensä vastustajalle helppo tilanne, joten voidaan odottaa todella mielenkiintoista ottelua.
IFK Marienhamn on yksi niistä joukkueista, joka on vaihtanut valmentajaa hiljattain. Edelliset kaksi ottelua se on mennyt uudessa komennossa ja muuttanut hieman lähestymistapaa riippuen vastustajasta. SJK:ta vastaan se aloitti 4-3-3 formaatiossa, kun taas Vepsua vastaan muoto oli enemmän 4-2-3-1. Mielenkiintoista onkin nähdä millaisella ottelusuunnitelmalle he lähtevät meitä vastaan liikkeelle.
Marienhamnin vaarallisin ase ylöspäin on nopeat vastahyökkäykset. Se puolustaa paljon hieman alempana blokissa ja pallon voitettuaan pyrkii etenemään aggressiivisesti kohti vastustajan maalia. Sen ylimmät pelaajat yleensä kyttäävät juuri näitä hetkiä. Tämä avaa meille mahdollisuuksia ylöspäin, mutta vastaavasti meidän on huolehdittava pallollisen pelaamisemme tasapainosta kaikkina hetkinä riittävästi.
Pallollisena Grönvit lähtee avaamaan peliä yleensä lyhyillä syötöillä ja pyrkii kontrolloituun etenemiseen. Kuitenkin etenemisyritykset tapahtuvat usein pitkillä syötöillä. Sillä on silti riittävästi laatua, että se voi esimerkiksi voitetun kakkospallon jälkeen luoda uhkaa yksillöllisellä osaamisella. Meidän onkin puolustettava ja prässättävä niin, että ajamme vastustajan pelaamaan meille edullisella tavalla esimerkiksi eteenpäin jolloin voitamme pallon itsellemme.
Hallitseva mestari HJK Raatissa sunnuntaina – AC Oulu tarvitsee pisteitä yläloppusarjapaikkaan
Kuva: Elias Mustonen
EnnakkoEdustus
25.08.2023 20:56
AC Oulu ja hallitseva Suomen Mestari HJK iskevät yhteen Raatin stadionilla sunnuntaina klo 18.00 alkavassa Veikkausliigan ottelussa. Alun perin lauantaina pelattavaksi tarkoitettu ottelu jouduttiin siirtämään vierasjoukkueen Europeli-kiireiden alta. Kauden viimeinen runkosarjan kotiottelu on samalla AC Oulun kehitysjohtaja Juho ”Äffä” Meriläisen päättäjäiset. AC Oulu lähtee otteluun uudessa komennuksessa, kun seura päätti perjantaina vapauttaa Ricardo Duarten tehtävistään.
Vierasjoukkue HJK ei kotimaisen jalkapallon ystäville esittelyjä kaipaa – perinteinen kestomenestyjä lähti puolustamaan edellisen kauden mestaruutta selvänä ennakkosuosikkina. Muut joukkueet ovat kuitenkin näyttäneet, että Veikkausliigassa taso on nousussa ja ”Klubi” ei saa mitään ilmaiseksi. Tällä hetkellä raitapaidat ovat sarjataulukossa sijalla kaksi, KuPS:n pitäessä piikkipaikkaa. Vaikka helsinkiläiset taistelevat edelleen täysin rinnoin mestaruudesta ja paikasta Konferenssiliigan lohkovaiheeseen, on HJK:n kausi ollut haastava. Tästä omaa kieltään kertoo päävalmentaja Toni Koskelan potkut heinäkuussa. Veikkausliigan viiden ottelun kuntopuntarissa Klubi on kuitenkin toisena VPS:n jälkeen, joten joukkue on pystynyt napsimaan pisteitä viime aikoina tasaisesti.
Myös AC Oulun kausi on ollut yhtä vuoristorataa. Joukkue on edelleen sarjassa viidentenä KuPS:n, HJK:n, SJK:n ja Vepsun takana, mutta viimeaikaisiin otteisiin ei Raatin pukuhuoneessa voida missään tapauksessa olla tyytyväisiä. Viidestä edellisestä ottelusta Laivastonsiniset ovat napanneet ainoastaan neljä pistettä, joten Honka ja Inter hengittävät uhkaavasti niskaan, kun runkosarjaa on jäljellä enää kaksi ottelua. Keskiviikkona AC Oulu kohtasi Suomen Cupin välierässä Ilveksen. Ottelu päättyi heikon esityksen jälkeen Ilveksen 1-0-voittoon. Seurajohto päätti reagoida viimeaikaisiin esityksiin vapauttaen päävalmentaja Ricardo Duarten kaikista tehtävistään. Vetovastuun loppukaudeksi ottavat JP Savolainen ja Rauno Ojanen yhdessä muutoin jatkavan valmennusryhmän kanssa.
Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kaksi kertaa Bolt Areenalla. Huhtikuun alussa pelattu Liigacupin finaali päättyi kotijoukkueen 2-1-voittoon. Vajaa kuukausi myöhemmin päädyttiin 1-1-tasapeliin Veikkausliigassa. Historian saatossa HJK on voittanut viisi kertaa, AC Oulu kahdesti ja neljä kertaa pisteet on jaettu. Oululaisten muistissa ovat kuitenkin viime vuosien hyvät otteet HJK:a vastaan, joten Raatin nurmelta ei pisteet etelään helposti irtoa. Yann Affin pelikielto on iso takaisku AC Oulun takalinjoille, mutta samalla mahdollisuus uusille vastuunkantajille. Lisäksi ovat poissa loukkaantumisista kärsivät Riku Selander, Hamed Dramé, Magnus Breitenmoser ja Yassin Daoussi.
Sunnuntain ottelu päättää AC Oulua yhtäjaksoisesti kaudesta 2005 pelaajana, toimistopäällikkönä, seurajohtajana, toimitusjohtajana ja viimeksi kehitysjohtajana edustaneen Juho ”Äffä” Meriläisen työuran AC Oulun palveluksessa.
On ollut suuri etuoikeus edustaa AC Oulua useassa eri roolissa. Vuodet ovat menneet älytöntä vauhtia. Ei matka, vaan seura, kuten Mika Nurmela on legendaarisesti todennut ja hengissä edelleen ollaan. Tuhansia tarinoita, onnistumisia ja epäonnistumisia jää elämään, mutta ylivoimaisesti parasta kaikessa on ollut ihmiset ympärillä. Ääretön kiitos ja kummarrus kaikille – tulemme varmasti näkemään vielä AC Oulun merkeissä. Mutta kentälle en mene, sen lupaan! Seura on kehittynyt vuosien saatossa todella paljon ja on nyt sellaisessa tilanteessa ja sellaisten ihmisten kantimissa, että se pärjää aivan varmasti ja kehittyy entisestään. Oulu on Laivastonsininen!
Seuraikoni Juho Meriläinen
AC Oulu odottaa sunnuntaille kauden yleisöennätystä. Pyydämme huomioimaan seuraavat seikat:
– Osta lippu ennakkoon AC Oulun seurakaupasta – Saavu paikalle ajoissa (portit avataan klo 17.00) – Vältä saapumista autolla – parkkipaikkoja on rajatusti – Kausikorttipaikat on merkitty ”VARATTU”-tarroin – ethän istu varatulle paikalle ilman oikeutta
Katso Veikkausliigastudio, jossa käsitellään koko viikonlopun kierrosten ottelut.
AC Oulu kohtaa Suomen Cupin välierässä Ilveksen keskiviikkona Tampereella. Ottelun pelataan klo 19.00 alkaen Ratinan Stadionilla. Oulussa peliä voi seurata hyvässä porukassa Laivastonsinisissä yhteistyöravintoloissa Jumprussa, Leskisessä ja Wingerissä. Kotisohvalle ottelun toimittaa Ruutu+. Liput otteluun AC Oulun kannattajien kanssa samaan katsomoon tästä.
Vain neljä joukkuetta on jäljellä, kun Suomen Cupin välierät pyörähtävät käyntiin keskiviikkona. Panoksena on, ei enempää eikä vähempää, kuin paikka finaaliin Olympiastadionille syyskuun loppuun. Finaalin voittaja saa myös palkinnoksi paikan Eurokentille. Tavoiteltavaa siis riittää ja pelit vain kovenevat viikosta toiseen.
Vastustaja Ilves on vastassa toistamiseen muutaman päivän sisään ja he saivat henkisen yliotteen oululaisista murskaamalla AC Oulun 0-3 viime lauantaina Raatissa. Kissapedot ovat uuden päävalmentajan Joni Lehtosen kanssa saaneet uutta puhtia pelaamiseen ja se tuottaa nyt tulosta. Tamperelaiset päättivät samalla 85 päivän voitottoman putken, joten joukkue on varmasti vapautuneempi ja valmiimpi keskiviikon kohtaamiseen.
AC Oulu lähtee Suomen Cupin välierään ailahtevan ajanjakson saattelemana. Edellinen voitto on KTP:sta kotona kuukausi sitten. Sen jälkeen joukkueen saldona on ollut kaksi tappiota ja yksi tasapeli. Oululaisilla on paljon pohdittavaa ennen keskiviikon ottelua, miten edellinen peli unohdetaan ja keskitytään nostamaan tasoa. Panokset ovat kovat, joten joukkueen motivointi on tuskin hankalaa. Kaikilla on varmasti halu päästä finaaliin. AC Oulu on näyttänyt aiemmin tällä kaudella, miten edellisen huonon ottelun jälkeen on parannettu paljon omaa peliä, joten keskiviikkona voidaan odottaa päävalmentaja Ricardo Duarten piiskaavan joukkueen jälleen hyvään lentoon.
Ilveksen lähestymistavassa ei ollut suuria yllätyksiä ja heidän pelaaminen oli odotettua. He pyrkivät avaamaan lyhyellä, mutta paineen alla laittoivat myös paljon palloja selustaamme. Prässimme ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla ja Ilves sai muutaman vaarallisen hyökkäyksen purettuaan sen. Toisaalta saimme pari todella vaarallista vastahyökkäystä riistoista, joista emme kuitenkaan onnistuneet viimeistelemään. Ilveksen puolustaminen oli myös ennakoitua: Tiivis muoto ja aggressiivinen toiminta paineistaessa palloa.
Suurin ero joukkueiden välillä oli viimeistelyssä. Ilves hyödynsi paikkansa tehokkaasti ja me emme saaneet palloa maaliin, vaikka meillä oli riittävän monta mahdollisuutta maalintekoon. Keskiviikkona meidän onkin parannettava tekemistä erityisesti molemmissa bokseissa, mutta myös joka osa-alueella. Ilves ei todennäköisesti muuta hirveästi mitään keskiviikon peliin, joten haasteet tulevat olemaan kutakuinkin samoja Suomen Cupin ottelussa.
Valmennustiimin jäsen JP Savolainen
Keskiviikon otteluun on vaikea löytää selvää ennakkosuosikkia, joten välierään lähdetään tasaisessa asetelmassa. Ilves on päässyt välierään pelaamaalla kaikki aiemmat cupin ottelut heikompaa vastustajaa vastaan, joten nyt on ensimmäinen kohtaaminen toisen Veikkausliigaseuran kanssa. Edellisellä kierroksella Ilves pudotti jatkosta Kakkosen B-lohkossa pelaavan VJS:n. AC Oulu on puolestaan marssinut joka kierroksella jatkoon kukistettuaan Veikkausliigajoukkueen. Yhtään niin sanottua helppoa kierrosta ei ole koko kaudelle sattunut oululaisten osalta ja sitä ei tule nytkään.
Molemmat kaipaavat pisteitä - AC Oulu isännöi Ilvesta lauantaina Raatissa
Kuva: Iitu Lehtonen
EnnakkoEdustus
17.08.2023 13:00
Joukkueet kohtaavat viiden päivän sisällä kahdesti. Lauantaina pelataan tärkeistä pisteistä Raatissa klo 17.00 alkaen. Keskiviikkona joukkueet kohtaavat Ratinassa Suomen Cupin välierässä.
Vierasjoukkue Ilveksen Veikkausliigakausi on ollut haastava. Joukkue löytyy tällä hetkellä sarjataulukosta sijalta 10. Pisteitä tamperelaiset ovat keränneet 19:sta ottelusta 17 kappaletta. Pääsy ylempään loppusarjaan on käytännössä mahdotonta, mutta tupsukorvat tarvitsevat kipeästi pisteitä säilymistaistelussa. Joukkue on hävinnyt neljä edellistä ottelua ja viime viikolla joukkue ilmoitti vapauttuneensa päävalmentaja Toni Kallion tehtävistään – vetovastuun loppukaudelle otti Joni Lehtonen.
AC Oulun pistetahti on niin ikään ollut viime aikoina vaisumpaa. Viidestä edellisestä ottelusta Laivastonsiniset ovat saalistaneet seitsemän pistettä. Täytyy kuitenkin todeta, että Veikkausliigan tasaisuudesta johtuen kolmospaikka on tällä hetkellä vain neljän pisteen päässä – eikä kärkipaikkaan ole kuin seitsemän pistettä. Kolme pistettä maistuisi siis myös oululaisille enemmän kuin hyvin.
5.5.2023, Ratina, Tampere. Veikkausliiga 2023 Ilves – AC Oulu. Kuvaaja: Juha Tamminen.
Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kahdesti. Tammikuussa pelattiin maaliton tasapeli Liigacupissa ja toukokuun alussa AC Oulu kävi nappaamassa maukkaan 1-2-vierasvoiton Otso Liimatan lisäajan osumalla. Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet 14 kertaa ja tasaista on ollut – AC Oulu on voittanut kuudesti, Ilves viidesti ja kolmesti on pelattu tasan. Lisää mielenkiintoa lauantain otteluun tuo ensi viikon keskiviikkona häämöittävä Suomen Cupin välieräottelu, joka pelataan Tampereella. Kuten todettua, molemmat kaipaavat kipeästi pisteitä Veikkausliigassa, mutta taatusti lauantaina haetaan jo asetelmia keskiviikolle.
Ilveksen kausi on sujunut mollivoittoisesti ja joukkue on vaihtanut hiljattain päävalmentajaa. Ensimmäinen peli uudessa komennuksessa oli viime viikolla KuPSia vastaan. Vaikka Ilves hävisi pelin 0-3 oli sen pelissä varsinkin ottelun toisella puoliajalla myös positiivisia asioita. Joukkue prässäsi aggressiivisemmin ja sai muutaman vaarallisen vastahyökkäyksen vastustajan maalille. Yksi olennainen tekijä lauantain ottelussa onkin jatkaako Ilves samanlaisella aktiivisella lähestymistavalla, vai aloittaako se KuPS-ottelun tavoin puolustamisen hieman matalammalla prässikorkeudella.
Valmennustiimin jäsen JP Savolainen
5.5.2023, Ratina, Tampere. Veikkausliiga 2023 Ilves – AC Oulu. Kuvaaja: Juha Tamminen.
Pallollisessa vaiheessa Ilves pyrki KuPSia vastaan avaamaan peliä kontrolloidusti lyhyillä syötöillä, mutta etenemisyritykset olivat pääasiassa pitkiä diagonaalipalloja painottomalle puolelle tai suoraan selustaan. Näistä ei ollut KuPSille suurta uhkaa, joten Ilves todennäköisesti pyrkii keskittymään kehittämään tätä pelin osa-aluetta tulevissa otteluissa.
Ilves on kuitenkin suhteellisen vahva transitioissa, eli hetkissä joukkueen voittaessa tai menettäessä pallon. Pallonmenetyshetkillä joukkue pyrkii voittamaan pallon takaisin aggressiivisella vastaprässillä ja on myös hyvä palaamaan takaisin muotoon. Vastahyökkäykset lähtevät nopeasti eteenpäin ja ne ovatkin ehkä joukkueen vaarallisin ase ylöspäin.
AC Oulu ja FC Lahti iskevät yhteen lauantaina Raatissa
Kuva: Iitu Lehtonen
EnnakkoEdustus
10.08.2023 10:29
Laivastonsiniset saavat vieraaksi lauantain Veikkausliigakierrokselle FC Lahden. Ottelu vihelletään käyntiin Raatin stadionilla klo 17.00.
Kesä on kääntynyt elokuun puolelle ja on aika palata Veikkausliigan pariin Oulussa. AC Oululla on peli kulkenut kotinurmella – edellinen tappio Raatista on toukokuun lopulta FC Honkaa vastaa. Honka on myös Laivastonsinisten edellinen kohtaaminen – keltamustat olivat Tapiolassa parempia 30. heinäkuuta lukemin 4-1. Ottelun jälkeen Ricardo Duarten suojatit jäivät viikon mittaiselle lomalle.
Sarjataulukosta oululaiset löytyvät sijalta neljä. Pisteitä 18 ottelun jälkeen on kasassa 30. Runkosarjassa otteluita on jäljellä vielä neljä kappaletta, joten taistelu yläloppusarjan paikasta ja mitalisijoituksista käy todella kuumana.
FC Lahden kausi on ollut haastavampi, mutta joukkue on hinannut itsensä viime aikojen esitysten myötä sijalle 8. Otteluita lahtelaisilla on pelattuna 17 ja pisteitä on 18. Edellisellä kierroksella Mustat Kuhnurit ottivat ison voiton, kun FC Honka kaatui kotikentällä 1-0-lukemin. Mikäli joukkue mielii yläloppusarjaan, pitää pisteitä ottaa lopuista otteluista kovaan tahtiin – kuudentena oleva ja yhden ottelun enemmän pelannut VPS on kuuden pisteen etäisyydellä.
Maali! Rassen voittomaalilaukaus KTP:ta vastaan heinäkuussa.
Joukkueet ovat kohdanneet kuluvan kauden aikana kertaalleen. Toukokuussa AC Oulu kävi nappaamassa 1-2-vierasvoiton Rasmus Karjalaisen ja Ashley Coffeyn maaleilla. Historian saatossa lahtelaiset ovat olleet suotuisa vastustaja oululaisille – edellinen tappio FC Lahdelle on kärsitty Veikkausliigassa kaudella 2010 – kyseisessä ottelussa Castrenissa nähtiin yksi Veikkausliigan kulttimaaleista, kun Jari “Litti” Litmanen esitteli saksipotkuaan oululaisyleisölle. Virallisista otteluista AC Oulu on voittanut seitsemän, neljä kertaa on pelattu tasan ja kahdesti FC Lahti on poistunut voittajana.
Lahti joukkueena pyrkii ennen kaikkea vahvaan kontrolliin sekä pallollisessa, että pallottomassa vaiheessa. Se puolustaa pääsääntöisesti keskiblokissa, eli pyrkii ensisijaisesti estämään vastustajaa etenemästä maalintekotilanteisiin välittömän pallon voittamisen sijaan. Paineistamisen joukkue aloittaa tietyissä ennalta sovituissa hetkissä, kuten topparin syöttäessä laitapuolustajalle tai syötettäessä alaspäin topparille. FC Lahti säätelee prässikorkeuttaan riippuen vastustajasta. Keskinäisessä pelissämme Lahdessa joukkue puolusti melko korkealta kun taas esimerkiksi viime pelissä Honkaa vastaan se pudotti matalalle varjelemaan maaliaan.
Joukkueen puolustaminen mahdollistaa ehkä sen vaarallisimman aseen hyökkäyssuuntaan: Nopeat ja suoraviivaiset vastahyökkäykset, joissa Lahden kolme ylintä pelaajaa ovat olleet avainasemassa. Lauantain ottelussa pallollisena hyvä tasapaino ja pallon menetysten ennakointi ovat ensi arvoisen tärkeitä hyvän lopputuloksen saamiseksi. Lahti voi myös toistaa keskinäisen ottelumme suunnitelmansa ja prässätä korkeammalta. Tällöin prässin purkaminen ja tilojen löytäminen sekä vastustajan puolustuslinjan edestä ja takaa korostuu.
Pallollisena Lahti on tyypillinen joukkue, joka pyrkii kontrolliin vahvalla pallonhallinnalla ja joukkueen rakenteella. Joukkue avaa peliä alhaalta vahvasti jossa joukkueen maalivahdilla Marin Ljubicilla on iso rooli. Ylempänä joukkueella on selkeät kaksi kohdetta: Pelata Matheus Alvesille suojaukseen ja pyrkiä erilaisten kombinaatioiden kautta etenemään kohti vastustajan maalia, tai toimittaa pallo tavalla tai toisella Zeqirille. Zeqiri on ollut iso osa joukkueen hyökkäyspeliä, joten laiturin siirtyminen ulkomaille asettaa jonkinlaisen pähkinän tulevan vastustajan valmennukselle.
Otteluennakko: AC Oulu kohtaa vahvistuneen FC Hongan
Kuva: Elias Mustonen
EnnakkoEdustus
28.07.2023 09:00
AC Oulu matkustaa sunnuntaina Espooseen FC Hongan vieraaksi. Ottelu pelataan Tapiolan urheilupuistossa klo 16.00 alkaen. Oulussa pelistä voi nauttia Laivastonsinisissä yhteistyöravintoloissa Oluthuone Leskisessä, Bar Wingerissä ja Jumprussa. Kotisohvalle liven toimittaa Ruutu+ -palvelu.
Oululaiset saavat vastaansa vahvistuneen FC Hongan. Espoolaisten riveissä on siirtoikkunan auettua pyöröovi käynyt kumpaankin suuntaan. Vesa Vasaran luotsaamasta joukkueesta paikan joutui luovuttamaan Juan Alegria ja tilalle on hankittu viime kaudella AC Oulussa eniten maaleja tehnyt Michael Lopez. Lisäksi keltamustien riveihin on toppariosastolle kiikutettu entinen honkalainen Jesse Nikki ja Huuhkajissakin esiintynyt Juhani Ojala. Näillä vahvistuksilla FC Honka yrittää saada joukkueen jälleen lentoon ja taistella mitaleista sekä Eurokenttien paikoista.
Espoolaiset karsiutuivat viime viikolla ulos Eurokentiltä, kun Kazahkstanilainen FC Tobol eteni jatkoon Konferenssiliigan ensimmäisellä karsintakierroksella. Ennen viikonlopun kierrosta Honka on Veikkausliigassa kuudentena kymmenen pistettä neljäntenä olevia oululaisia jäljessä. Joukkueet ovat kohdanneet tälle kaudelle jo kerran alkukeväästä, jolloin espoolaiset kävivät hakemassa tylysti pisteet Raatista numeroin 1-3. Voitto vieraskentällä Honkaa vastaan olisi harvinaisempaa herkkua historian valossa, sillä edellinen voitto Espoossa on Veikkausliigakaudelta 2010.
Laivastonsiniset lähtevät hyvässä tilanteessa Espoon kamppailuun. Joukkueessa on hyvä henki ja otteet pelikentillä ovat sujuneet, joten sunnuntain matsiin voidaan lähteä luottavaisin mielin. AC Oulu lähtee hakemaan täyttä pistepottia etelästä ja samalla tavoittelemaan nousua kolmen parhaan joukkoon, kun matkaa kolmantena oleviin helsinkiläisiin on yksi piste ja toisena majaileviin kuopiolaisiin kaksi pistettä. Sarjaa johtavaa Seinäjoki on piikkipaikalla 35:llä pisteellä eli viisi pistettä oululaisia edellä. Lisäksi kierroksen yksi mielenkiintoisia seurattavia on Ashley Coffey, joka tavoittelee maalintekijätilaston kärkeen ohi HJK:n Radulovicin. Molemmat maaliniskijät ovat jaetulla piikkipaikalla kymmenellä maalilla.
Lähtökohdat otteluun ovat vähintäänkin mielenkiintoiset. Euro-otteluista tippuminen oli Hongalle karvas pettymys, eikä liigassakaan pisteitä ole tullut odotetusti. Heillä on varmasti painetta saada nyt käännettyä suunta mahdollisimman nopeasti. Joukkue on tehnyt muutamia hankintoja viime aikoina ja todennäköisesti vahvistunut keskinäisestä pelistämme.
Hongalla on selkeä pelillinen identiteetti, joten he tulevat todennäköisesti pelaamaan pitkälti samalla tavalla kuin viime kohtaamisessa. Sen peli perustuu edelleen vahvasti kontrolliin. Pallollisena joukkue pyrkii laadukkaalla sijoittumisella luomaan edun vastustajaan nähden ja täyttämään aina tietyt tilat kentällä. Tämän jälkeen se pyrkii etenemään kontrolloidusti kohti vastustajan maalia. Yleensä tämä tapahtuu lyhyillä syötöillä linja kerrallaan, mutta sillä on myös kyky yllättää pitkällä pallolla suoraan vastustajan selustaan. Laitapuolustajien sijoittuminen suhteellisen sisälle mahdollistaa puolestaan hyvän tasapainon ja nopean vetäytymisen pallonmenetyshetkellä.
Puolustaessa Honka pystyy muuttamaan formaatiotaan ja prässikorkeuttaan. Se voi prässätä korkealta, mutta myös puolustaa tehokkaasti keskiblokissa. Myös tulevassa ottelussa Honka tulee hyvin todennäköisesti tekemään jonkinlaista hienosäätöä pelaamiseensa riippuen minkälaisen ottelusuunnitelman he rakentavat meitä vastaan.