Päävalmentaja Mikko Mannila iloitsee uudesta stadionista ja Ykkösen ylemmästä loppusarjasta.
Valon määrä Suomen syksyssä hiipuu päivä päivältä, mutta oululaisen jalkapalloilun ympärillä aurinko on tuskin koskaan paistanut niin korkealta syyskuussa kuin tässä hetkessä.
Auringonsäteet ovat ulottuneet luonnollisesti myös AC Oulun reservijoukkueen ympärille. Päävalmentaja Mikko Mannilan ryhmä puristi itsensä Ykkösen ylempään loppusarjaan viimeisellä kierroksella ja arki OTC Stadionilla on vihdoin käynnistynyt.
– On tämä helvetin hienoa, että olemme uudella stadionilla. Todella nättiä. Ei ole tilaa enää selityksille olosuhteiden takia. Arjessamme muuttui olosuhteiden osalta kaikki mahdollinen, puhaltelee Mannila iloisena.

Iloa päävalmentajalle tuli myös oman joukkueen suorittamisesta Ykkösen kuluvan kauden karkeloissa. 22 kierroksen jälkeen Laivastonsiniset iskivät viidennelle sijalle, joka toi mukanaan myös pääsylipun ylempään loppusarjaan syksyn huipennukseksi.
– Pistemäärämme 34 oli tismalleen sama kuin vuosi sitten. Kun pelataan 22 peliä, niin niiden sekaan mahtuu aina erilaisia vaiheita, myös pelien sisällä. Välillä me kontrolloimme, välillä vastustaja ja sitten niitäkin hetkiä, kun kumpikaan ei kontrolloi, muistuttaa Mannila.
– Kausi on vielä kesken ja peli kerrallaan lähdemme hakemaan erittäin hyvää loppuhuipennusta urakkaamme. Haluamme kiivetä sijoituksia ylöspäin sarjataulukossa ja sitten lokakuussa katsotaan mikä tilanne on.

Millaista analyysia olet tehnyt joukkueen suorituksista tähän mennessä?
– Olen ensinäkin todella tyytyväinen siihen, että olemme Ykkösen syksyn osalta siellä laadukkaammalla puolella. Nuorille pelaajille tarvitaan nimenomaan mahdollisimman kovia kilpailuja ja nyt niitä on tulossa, Mannila muistuttaa.
– Olemme olleet sarjataulukossa läpi kauden tuolla yläosassa. Se kertoo mielestäni sen, että olemme kaikilla mittareilla myös ansainneet paikkamme ylemmässä loppusarjassa. Tekemisemme on ollut sijoituksemme mukaista.
Laivastonsinisten runkosarja päättyi komeaan kotivoittoon runkosarjan voittaneesta Tampere Unitedista numeroin 2–1.

– Runkosarjahan huipentui tuossa meidän yhteen kautemme parhaimpaan pelisuoritukseen. Saimme sarjajohtajan ongelmiin ja pelasimme lähes täysipainoisen pelin.
– Jokainen kausi on aina pitkän mittainen suora. Tulee nousuja ja välillä et olekaan siellä aallonharjalla. Pelipäivät ovat kuitenkin se mittari, jossa mitataan missä mennään. Olemme selvittäneet myös loukkaantumisia ja luonnollisia vastoinkäymisiä hyvin.
Mitä teemoja sinulle nousee mieleen joukkueen loppukauden suorittamisesta?
– Isona teemana on tietenkin voittaminen. Tiputimme ehkä runkosarjassa liikaa pisteitä pelinkuvaan nähden ja vastustajat tekivät turhia osumia varsinkin ottelujen lopussa. Syksyllä me haluamme pitää kiinni kontrollista ja sitä kautta hakea yhdessä onnistumisia sekä hyviä tuloksia, linjaa Mannila.

