Uutinen Edustus

AC Oulun kolmikon maajoukkuetehtävät sujuivat loistavasti.

Vaikka AC Oulu on viettänyt taukoa Veikkausliigakentiltä, on oululaisjoukkueen pelaajia tarvittu Suomen maajoukkuetehtävissä.

Pikkuhuuhkajissa Laivastosinistä värimaailmaa edustivat osaamisellaan tällä viikolla Juliukset Körkkö sekä Paananen.

U18-poikien ryhmässä Kroatiassa oululaista osaamista tarjoili puolestaan 17-vuotias Juuso Mäkeläinen.

Pikkuhuuhkajat kohtasivat maaotteluissaan Ruotsin sekä Norjan. Molemmat ottelut päättyivät Suomen hienoihin voittoihin, ja Ruotsia vastaan myös Körkkö pääsi tuulettamaan maalin merkiksi.

Kuva: Suvad Mrkonjic

– Reissu meni hyvin. Meininki oli rento ja puitteet myös kunnossa. Kun voitat kaksi peliä kahdesta, niin silloinhan pelit ovat sujuneet myös. Hallitsimme molempia pelejä omasta mielestäni, summaa Körkkö kahden ottelun antia.

– Tekemäni maali oli sellainen perusmaalintekijän tekemä maali.  Ohjasin pallon sisään läheltä maalia.

Myös AC Oulun keskikentän kantaviin voimiin kuuluva Paananen kellotti minuutteja niin Ruotsia kuin Norjaa vastaan.

Paananen jakoi Körkön ajatukset leirityksestä sekä kahden pelatun ottelun tekemisestä.

– Tyytyväinen voi olla niin joukkueen kuin omankin pelaamisen osalta. Pääsin tekemään nyt sen debyytin, jota viime leirillä vielä päässyt tekemään. Se oli hieno hetki kaiken kaikkiaan, ”Julle” perkaa.

Kuva: Marius Simensen

– Ruotsia vastaan en saanut niin paljon peliaikaa, mutta sitten vastaavasti Norjan kaadossa peliaikaa irtosi jo enemmän. Norja oli ehkä vähän kovempi vastustaja kuin Ruotsi ja nimenomaan yksilöpuolella oli eroavaisuuksia Ruotsiin verrattuna. Molemmat voitot olivat luonnollisesti hyviä suorituksia ja osoitimme joukkueemme vahvuuden. Oli tärkeää päästä mittaamaan omaa tasoani muiden maiden parhaita vastaan. Erot eivät ole isot, vaikka vastustajien pelaajat pelaavatkin isoimmissakin seuroissa, Paananen muistuttaa.

Mäkeläinen edusti Suomea Kroatian turnauksessa – ja hyvinpä edustikin. Tämänkertainen edustustehtävä oli oululaistalentin ensimmäinen kerta 2008 tai myöhemmin syntyneiden matkassa. Mäkeläinen on itse syntynyt vuonna 2009.

– Pääsin hyvin ryhmään mukaan ensikertalaisena ja loppujen lopuksi reissusta jäi hyvät fiilikset. Minulla ei ollut Kroatiaan lähdettäessä mitään selkeitä tavoitteita kuin tietysti mahdollisimman hyvin pelaaminen, kertoo Mäkeläinen.

Mäkeläinen osui myös maalinteossa Norjaa vastaan.

 – Valmennukselta tuli hyvää palautetta omasta tekemisestä ja siitä, että tulin hyvin uutena pelaajana ryhmään mukaan. Tästä sitten jatketaan vaan hommia. Tämän maajoukkueen osalta marraskuussa olisi tarjolla EM-jatkokarsintaa ja kyllä minun tavoitteeni on tietenkin olla siinä joukkueessa mukana, Mäkeläinen linjaa suunnitelmiaan peliminuuttien kerryttämisen AC Oulun paidassa lisäksi.