AC Oulu kohtaa hallitsevan mestarin Raatissa.
Vappu kuuluu eittämättä suomalaisten odotetuimpiin juhlapäiviin, ja tänä vuonna vapun juhlinta jatkuu Oulussa vielä lauantainakin.
Siitä pitävät huolen AC Oulu ja Veikkausliigan hallitseva mestari Kuopion Palloseura, jotka kohtaavat lauantaina Raatin iltavaloissa klo 19 alkaen.
Joukkueet katsovat toisiaan silmästä silmään nyt reilun viikon sisään toistamiseen. Edellinen taisto sarjapisteistä Kuopiossa kääntyi kotijoukkueelle maalein 3–2.
– KuPS teki tuossa pelissä maalinsa meidän huonosta puolustuspelaamisestamme ja olihan siinä epäonneakin mukana, puntaroi AC Oulun toppari Mikko Pitkänen Kuopion vierailun antia.
KuPS johtaa Veikkausliigaa tällä hetkellä tasapistein FC Interin kanssa viiden pelatun ottelun jälkeen. Myös AC Oululla pelattuja otteluita on viisi ja pisteitä kaksi vähemmän kuin sarjan kärkikaksikolla.
Laivastonsinisten kaksi edellistä ottelua ovat tuoneet mukanaan kaksi tappiota. Pitkäsen mukaan analyysi otteiden parantamisen suhteen on hyvin selkeää kerrottavaa.
– Olemme päästäneet kahdessa edellisessä ottelussa aivan liian helppoja maaleja ja emme ole myöskään tehneet puolustustehtäviämme tarpeeksi kurinalaisesti.
– Kolmas pointti on se, että emme ole pystyneet paikkaamaan peleissä tulleita yksittäisiä virheitä, vaan virheen perään on tullut lisää virheitä. Näitä asioita meidän pitää pystyä yhdessä parantamaan, puolustaja vaatii.
KuPSin kohtaaminen tarjoaakin oululaisjoukkueelle erinomaisen haasteen sekä mittarin kurssin kääntämiseen vapun kunniaksi.
Miten se tehdään?
– Meidän pitää ensinäkin puolustaa todella hyvin. KuPS on pelannut viimeisissä otteluissaan laadukkaasti ja heidän hyökkäyspelaamisensa varsinkin on todella vaarallista. Aivan ensimmäisenä meidän täytyy olla valmiina tuohon, painottaa Pitkänen.
– Olemme käyneet harjoituksissa läpi myös paljon koko joukkueen prässipeliä sekä siihen liittyviä asioita. Luonnonnurmella pelaaminen tuo peliin taas sen ulottuvuuden, että pelaamisen pitää olla tarpeeksi yksinkertaista ja sellaiset turhat riskit täytyy saada pois.
Ennen lauantain vappujatkoja Pitkänenkin pystyy nauttimaan vapun juhlinnasta, mutta asiaankuuluvalla maltilla.
– Kyllä nyt yhden munkin voi syödä. Se ehtii tässä sulamaan ennen lauantaita aivan varmasti. Mitään sellaista perinteistä vappujuhlaa tässä ei kuitenkaan ehdi viettämään.
Lauantaina nähdään ja lauantaina isketään vapulle voitokas päätös! Tule Raattiin!
AC Oulu – KuPS käynnistyy lauantaina klo 19.


KuPS