AC Oulun Mikko Isokangas johdattaa Laivastonsiniset uuteen aikaan.
Kun AC Oulun joukkue kokoontuu jälleen tammikuun alussa yhteen, käynnistyy ajanjakso, jonka aikana määritellään niitä suuntaviivoja, joista tuleva Veikkausliigakausi koostuu.
Talven pakkasilla rakennetaan AC Oulu, jonka oululaiset pääsevät ensi kaudella näkemään niin Raatissa kuin myös uudella OTC-Stadionilla.
Syksyllä kuukauden verran ensikosketusta uuteen kauteen ottanut oululaisryhmä on uuden ajan edessä myös arjen urheilullisten toimintojen osalta.
– On paljon puhuttu toimintakulttuurin muutoksesta ja siihen liittyvistä asioista. Tämä ei ole kuitenkaan mielestäni ihan niin mustavalkoinen juttu, sillä kyllä me olemme ennenkin tehneet hommia ja vetäneet raskaita harjoituksia, pohtii AC Oulun päävalmentaja Mikko Isokangas.
– Näen itse toimintakulttuurin muutoksen siten, että olemme muuttaneet keinojamme sen osalta, että vaatimustaso olisi koko kauden kestävä tila. Ei siis sellaista, että nyt tehdään kovaa ja huolella, mutta kohta taas palataan vanhaan. Ei missään nimessä.
Isokangas antaa aiheesta oivallisen esimerkin käytännön arjen osalta.
– Fysiikkavalmennuksessa on lisätty resursseja sen suhteen, että nuo aiemmin mainitsemani keinot toteutuvat. Laadukasta tekemistä valvotaan kaikissa fysiikkavalmennuksen eri vaiheissa ja pelaajien kehittymistä seurataan myös todella tarkasti.
Millaisia havaintoja olet päävalmentajana tehnyt tämän osalta joukkueesta?
– Ryhmä on valmis tekemään hommia. Siitä ei ole kahta sanaa. Pelaajat ovat lähteneet uuteen aikaan todella upeasti mukaan. Ei ole mitään sellaista pelkotilaa, että mitähän nyt tapahtuu, vaan pikemminkin innostuneisuutta ja luottamusta siihen, että olemme oikeiden asioiden äärellä.
– Tai esimerkiksi nyt, kun jäimme ennen joulua omatoimisen harjoittelun jaksolle, niin ei siellä kukaan puhunut mistään lomasta. Joukkue ymmärtää mistä tässä on kyse. Pelurit ovat valmiita, kun uuteen kauteen valmistautuminen etenee.

Entäpä valmennuksen arki. Millaisia oppeja viime kaudesta jäi uuteen kauteen hyödynnettäväksi?
– Selkein asia on valmennuksen roolitus. Valmennustiimin roolit on tehty yhdessä selkeiksi hyvissä ajoin. Viime kaudella roolit muovautuivat ikään kuin kauden edetessä ja siitä seurasi välillä päällekkäisyyksiä. Nyt on selkeämpää.
– On myös tietoisesti asioita, joihin emme ole kiinnittäneet huomiota. Me näemme ne asiat sitten peleissä, jonka jälkeen pystymme niihin reagoimaan ja tekemään mahdollisia muutoksia. Mieluummin vähemmän isoja kokonaisuuksia arjessa ja sitten niihin valittuihin teemoihin paljon aikaa sekä energiaa.
Peruutetaan vuosi ajassa taaksepäin. Onko oma tunnetilasi erilainen kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan?
– Ei ole samanlainen fiilis kuin vuosi sitten, vaan nyt osaa jäsentää kokonaisuutta paljon paremmin. Siksi on helpompi myös tehdä erilaisia päätöksiä. Tämä tuntuu itselläni selkeältä eroavaisuudelta viime kauden alkuun verrattuna.
Mikä on päävalmentajan viesti uuden kauden kynnyksellä ja kausikorttikaupoille?
– Emme varmasti ole joukkueena vielä siellä missä halutaan, mutta meidän yhteisömme on pysynyt tukenamme säällä kuin säällä ja luottaneet meihin. Se on meille mielettömän tärkeää. Kun me vastaavasti painamme joukkueena tarpeeksi kauan töitä oikeiden asioiden äärellä, niin suunta kääntyy paremmaksi. Haluamme ja toivomme tulevalle kaudelle enemmän iloisia tunnetiloja kuin viime kaudella. Se on aivan selvä asia.

