Uutinen Edustus

Kaudeksi 2025 Ouluun ulkomaankierrokseltaan siirtynyt Onni Tiihonen jatkaa Laivastonsinisissä myös ensi kaudella.

Tiihonen urakoi AC Oulun keskikentällä vakuuttavin ottein läpi menneen sesongin ja näin ollen alkuperäiseen sopimukseen kirjattu optio kaudesta 2026 päätettiin käyttää. 

Talvikauden alussa tapahtunut loukkaantuminen sotki Tiihosen kauteen valmistautumista, mutta vammasta toivuttuaan hän nousi heti ensimmäisellä Veikkausliigakaudellaan AC Oulun vakioavauskokoonpanoon alkukevään ottelukierrosten jälkeen. 

Pitkien sivurajaheittojen erikoismiehen aktiivinen pelityyli lukuisine katkoineen ja taklauksineen miellytti oululaisyleisöä ja kerrytti ajoittain myös korttitiliä. Pelaamassaan 18 liigaottelussa Tiihonen iski yhden maalin, joka syntyi tärkeässä paikassa loppukauden käännekohdaksi osoittautuneessa runkosarjan viimeisen kierroksen kotivoitossa Hakaa vastaan. 

Kyseinen Haka-ottelu jäi samalla 25-vuotiaan keskikenttäpelurin kauden 2025 viimeiseksi esiintymiseksi pelikentillä. Kausi päättyi harmillisesti hieman samaan tapaan kuin se alkoikin eli loukkaantumisen merkeissä, mutta mistään isommasta vaivasta ei ole kyse ja Tiihonen on valmis aloittamaan uuteen kauteen valmistautumisen marraskuussa muun joukkueen mukana. Päättyneen kauden esitysten perusteella Tiihoselta on lupa odottaa hyviä otteita ja voittavia pelitekoja joukkueen eteen tulevallakin kaudella. 

-Jatkan Oulussa odottavin fiiliksin. Koen, että minulla jäi vielä paljon annettavaa ensi kauteen, etenkin kun tämä kausi päättyi ennenaikaisesti osaltani. Olen viihtynyt Oulussa ja meillä on hyvä joukkuehenki, mikä on tehnyt ajastani täällä mieluisaa. 

-Itseltäni ja joukkueelta odotan ensi kaudella päättyvää kautta vahvempaa tekemistä. Uskon, että pystymme siihen yhdessä varmasti, Tiihonen kommentoi jatkoaan ja odotuksiaan ensi kauden suhteen. 

-Onni nousi kauden aikana erittäin isoksi palaseksi joukkueessa. Hän on pidetty persoona ja joka pelissä näyttämässä esimerkkiä taisteluilmeestä. Tärkeä jatkosopimus meille, päävalmentaja Mikko Isokangas kiteyttää.