Uutinen Edustus

Laivastonsiniset hyökkäävät loppukauteen erinomaiselta iskuetäisyydeltä.

AC Oulun poikien U17-joukkue on pelannut SM-sarjassa nyt seitsemän kierrosta. Oululaiset löytyvät sarjataulukosta viidenneltä sijalta, joskin esimerkiksi kakkossijaan on matkaa vain vaivainen yksi piste.

– Sarja on todella tasainen ja peleissä ratkaisevat hyvin pienet marginaalit, pohtii joukkueen päävalmentaja Jeremias Fisk.

Fiskin mieltä ilahduttaa muun muassa joukkueen onnistumiset laajalla rintamalla.

– Pelaamisemme ei ole ollut muutamien pelaajien onnistumisten varassa. Meillä on hyvin kilpailua sekä paikoista avaukseen että paikoista kokoonpanoon. Vaikka pelaajat ovat osittain vaihdelleet, taso ei ole heilahdellut, Fisk kiittelee.

– Olemme tehneet seitsemässä pelissä 16 maalia ja nuo osumat ovat jakautuneet kahdeksan eri pelaajan kesken. Samalla aikaotannalla avauksessa on ollut 20 eri pelaajaa, ja heistä jokainen on aina ansainnut paikkansa.

Yksi pelaajista on joukkueen kapteeni Okko Viinikka. Viinikka kantaa kapteeninnauhaa suurella ylpeydellä.

– Meillä on yhtenäinen joukkue ja henki on loistava. On hieno tunne, kun saa toimia tällaisen joukkueen kapteenina, Viinikka kertoo.

SM-sarja pelataan 12 joukkueen yksinkertaisena sarjana. Oululaisilla on edessään vielä neljä ottelua kuluvan syksyn aikana.

– Kyllä me olemme tienneet, että ryhmässämme on potentiaalia, mutta monet muut ovat varmasti olleet yllättyneitä, että olemme keikkuneet tähän mennessä siellä top 3 -sijojen tuntumassa, Fisk kertoo.

– Tason ollessa kova, vaatii henkistä vahvuutta, että pystyy sietämään vastustajienkin hyviä jaksoja. Vastaavasti henkistä lujuutta ja kylmäpäisyyttä tarvitaan myös silloin, kun meillä on omat hetkemme otteluissa, Fisk jatkaa.

Viinikan mukaan tulevana syksynä kaikki on mahdollista.

– Menemme peli kerrallaan eteenpäin ja katsotaan niitä mitalitaisteluita sitten myöhemmin hyvien suoritusten jälkeen, linjaa Laivastonsinisten kapteeni.