AC Oulun yhteisöllisyystarinat ovat edenneet kuudenteen osaan.
Kukapa ei Oulussa tietäisi Makujen Paljettia. Tai paremmin sanottuna: Kukapa ei tietäisi miltä Makujen Paljetin ruoka maistuu.
Vuonna 2019 perustettu yritys on kasvanut koko Oulun kohtaamispaikaksi, joka tarjoilee lounaan lisäksi cateringpalveluja sekä ravintolaelämyksiä.
Elämyksiä on mahtunut myös Makujen Paljetin sekä AC Oulun vuonna 2021 alkaneeseen yhteistyöhön.
– Kaikki alkoi kummipelaajasopimuksella, johon kuului myös pelaajien ruokailuja meidän ravintolassamme, kertoo Makujen Paljetin perustaja Kati Rautio.
Vuosien aikana toiminta on syventynyt tasolle, jossa Makujen Paljetti ja AC Oulu jakavat Laivastonsinisen sydämen sykkeen.
– Yhteistyö on kasvanut pääyhteistyökumppanitasolle ja onhan tämä kaiken kaikkiaan aivan mieletön kasvutarina, jota urheiluseuran kanssa saamme tehdä, Rautio kiittelee.
Makujen Paljetin makuelämykset ovat tarjolla nyt kolmatta kesää AC Oulun kotiotteluiden VIP-ruokailijoille. Näin on myös tulevan sunnuntain ”kuuden pisteen” KTP-ottelussa.

Tämän lisäksi AC Oulun Veikkausliigajoukkue nauttii arkisin aamupalan sekä lounaan Makujen Paljetin valmistamana.
Eikä siinä vielä kaikki.
Jatkossa myös AC Oulun koripallo- ja lentopallojoukkueiden pelaajat pääsevät tekemään tuttavuutta pohjoisen Suomen parhaiden makuelämysten kanssa.
Kun Rautiolta kyselee Laivastonsinisen sydämen tunnusmerkkejä, on vastaus suorastaan sydänjuuria koskettava.
– Minä koen, että olemme AC Oulun kanssa yhtä perhettä. Yhteenkuuluvuuden tunne on vahva ja muutakin kuin kaupallista yhteistyökumppanuutta.
– Kun esimerkiksi joukkue tulee meille ruokailemaan, niin se on minulle kuin oman perheen ruokkimista. Siltä se vaan tuntuu ja uskon, että pelaajatkin sen aistivat. On ihanaa olla tässä mukana! Rautio hehkuttaa.
Tuleeko sinulle mieleen parasta Laivastonsinistä hetkiä viime vuosien varrelta?
– Pojallani oli synttärit pari vuotta sitten. Poika elää ja hengittää jalkapalloa, joten AC Oulun järjestämät yllätyssynttärit olivat jotain aivan uskomatonta. Se riemu, mitä joukkue toi omalle pojalleni…eihän sitä pysty tässä edes sanoin kuvaamaan. Ehkä sekin kertoo siitä mitä se Laivastonsininen tarkoittaa, Rautio herkistyy.
Tulevana sunnuntaina Raatissa pelataan kesän yksi tärkeimmistä otteluista, kun KTP saapuu Ouluun. Makujen Paljetti huolehtii tuttuun tapaan Raatin makuelämyksistä ja Rautiolla onkin asiaa oululaisille urheilun ystäville.
– Sunnuntainakin Raatissa on tarjolla tunnelmaa, jota ei television välityksellä pääse samalla tavalla aistimaan ja ennen kaikkea elämään mukana. Siksi stadionille kannattaa todellakin saapua!
