Artikkeli on julkaistu aikaisemmin kevättalvella Laivastonisinisessä uutiskirjeessä, johon voit liittyä tästä. AC Oulun taustoilla häärii paljon ihmisiä, jotka eivät paistattele salamavaloissa tai TikTok-videoilla. Edustus- ja reservijoukkueen johtajana on pitkään toiminut Pasi Moilanen, joka vastaa hyvin monista asioista joukkueen arjessa ja hän tekee oman työnsä ohessa. Pasi huolehtii niin matkajärjestelyistä kuin pelaajien rekisteröinneistä.
Miten menee ja kerro vähän mikä työllistää näin talvikaudella eniten joukkueenjohtajaa? Miten jojon ja rehtorin työt jakautuu arjessa?
Terve vaan! Ihan hyvin menee aina, kun Veikkausliigan alku lähestyy. Päätyö on tietysti rehtorin työ mutta olen opetellut sellaisen tavan, että aina reksityöpäivän jälkeen otan kahvit ja siinä yhteydessä alkaa toinen työ alkuillasta. Viikonloppuisin sitten hiukan eri rytmillä ja silloin on mahdollista päästä myös näkemään joukkueita (edustusta ja reserviä), jos on pelejä tai treenejä. Yritän joka viikko päästä näkemään joukkueita.
Mitä kaikkea työnkuvaan yleensäkin kuuluu? Kerro mikä on parasta tässä hommassa?
Työnkuvaan kuuluu pelaajien siirrot ja rekisteröinnit entisistä seuroistaan, entisten pelaajien rekisteröinti uudelle kaudelle, näihin liittyvät pelipassit ja vakuutukset sekä näihin liittyvien järjestelmien pääkäyttäjätehtävät (Pelipaikka, Taso ja KV-siirtojen TMS). Lisäksi joukkueiden matkafasiliteettien (matkat, ruokailut, yöpymiset, mahdolliset treenipaikat) järjestäminen vieraspelireissuille ja jj:n työnkuvaan kuuluvat asiat kotiotteluissa. Sitten kaikki sellainen muu, jota joku muu seurasta pyytää tekemään. Aika paperin makuinen homma siis.
Parasta hommassa on futiselämykset (=pelipäivät). Oma työnkuva on siviilipuolen työn vuoksi muuttunut sellaiseksi, että en ole enää pitkään aikaan ollut kovin lähellä joukkuetta. Se oli aikanaan vähän hankala paikka, mutta oon tottunut siihenkin. Omalta kannalta ihannetilanne olisi, jos voisi olla päivittäin joukkueen kanssa tekemisissä, mutta se ei ole yhdistettävissä nykyiseen siviilityöhön.
Sut tunnetaan hyvin värikkäänä joukkueenjohtajana ja välillä kortit viuhuu tuomareilta sullekin vaihtopenkin puolelle. Mikä on jäänyt erityisesti mieleen näistä tapauksista?
Joo, onhan joku kortti joskus tullut saatua. Taitaa olla nämä kuitenkin enimmäkseen sellaista urbaanilegendaa ja mennyttä aikaa. Säyseä heppu oon nykyään. Ehkä mieleen jäävin on eräs kortti Hakaa vastaan kotona, kun Haka sai kevyen rankkarin ja meidän mokke (muistaakseni Wentinin Jonttu) torjui sen. Avustava erotuomari ei pitänyt mun tuuletusta sovinnaisena ja sain suoran punaisen.
Oot pitkään tosiaan toiminut AC Oulun kanssa. Kerro miten kaikki sai alkunsa ja löytyiskö paria mukavaa muistoa matkan varrelta?
Homma alkoi Kampmanin Hapen aikana v.2006 alussa, kun silloinen joukkueenjohtaja Perttusen Allu jäi pois. Hape, Juntusen Miika ja Kouvan Tare kysyi hommaan mukaan. En tiennyt kyllä yhtään mihin olin lähdössä. Lukuisia yhteydenottoja piti ottaa Alluun ja Palloliittoon, että mitä tämä ja tuo tarkoittaa ja mitä mun pitää tehdä asialle. Matkoja yms. olin kyllä opettajana järjestellyt paljonkin, joten ne ei ollut mikään uusi juttu. Nykyään voisi sanoa, että järjestelmät on aika hyvin hanskassa. Parhaat muistot on ehdottomasti eräät ottelut, joista voisi mainita v. 2006 nousupelin Atlantista vastaan, 2020 nousupelin, 2010 Jaro vieraspelin ja myös 2011 derbyn räntäsateessa täydessä Raatissa. Monia muitakin on kyllä jäänyt mieleen mutta näissä oli paljon panosta.
Sun harrastuksiin kuuluu käydä Euroopassa futista katsomassa. Kuinka monta peliä vuodessa käyt katsomassa isompia liigoja ja onko sulla joku oma lempijoukkue muilla mailla? Mitä toisit Suomeen eurooppalaisesta futiskulttuurista? Missä on ollut ikimuistoisimmat ottelut noilla reissuilla?
Joo, tämä on mulle tärkeä harrastus. Missä vaan oon matkoilla, niin kyllä sieltä yritän pelin ja stadikan etsiä. Homma lähti liikkeelle siitä, että kyllästyttiin Suomen maajoukkueen kannattajina maajoukkueen vaatimattomampana ajanjaksona siihen, että aina tuli enimmäkseen turpiin vieraspeleissä. Viimeinen pisara oli v. 2011, kun oltiin Tukholmassa katsomassa Ruotsi-Suomi peliä. Ennen peliä oli kovat odotukset ja fiilis katossa, kun Zlatan aloitti vaihdossa. No se tuli sitten kentälle jo eka jaksolla, teki kolme ja hävittiin 5-0. Sen reissun lopussa päätettiin ottaa sellainen uusi lähestymistapa jalkapallofanitukseen, että käydään katsomassa pelejä Saksassa niin, että nähdään kaikki 1. ja 2. BundesLiigan seurat kotikentillään. Pelejä on takana kymmeniä ja monia seuroja ollaan nähty useastikin. Reissussa ollaan aina pe-ma ja kolme peliä sisällytetään reissuun. Mukana on myös 3. BuLin ja Regionalliigan pelejä, jos ne on sopivasti kohdalle sattunut. Kohta lähdetään Hampuriin. Myös muissa maissa oon nähny pelejä, mutta Saksa on mulle futisfanina ykkönen. Eka kerran oon ollu jo lapsena katsomassa Arminia Bielefeldiä v.-78 ja sitten myös -83. Siitä se Saksan futiksen fanitus on jatkunut kypsälle iälle asti.
Sellaiset väkimäärät (tai vaikka 1/10 niistä) kun sais Suomessa peleihin niin moni asia lähtis ratkeamaan Suomifutiksessa ihan itsekseen. Monilla paikkakunnilla on mahtava tunnelm,a mutta kyllä Union Berlinissä on jotakin erityistä varmaan sen stadionin kotikutoisuuden ja omaleimaisuuden vuoksi ja ehkä kovimmat ultrafanit on Eintracht Frankfurtilla. Eri seurojen huiveja on kotona yksi huone täynnä ja seurojen sisääntulohymnit on hallussa. Kaikkialla oon kyllä viihtynyt.
Moni ei tiedäkään, että sulla on aika hyvät suhteet sellaseen bändiin kuin Blind Channel. Kerro hieman taustaa tälle?
No niin on. Vanhin lapsi on solisti ja biisinkirjoittaja muiden ohella Blind Channelissa. On ollut hienoa seurata poikien matkaa maailmanvalloitukseen pikku klubien ilmaiskeikoilta mm. Wembley Areenalle. Ollaan vaimon kanssa nähty bändi tosi monella keikalla ja monessa maassa. Tällä hetkellä pojat on tosi suosittuja Keski-Euroopassa ja Jenkeissä ja vetävät ihan kivan kokoisia venueita täyteen headlinereina. Tavoitteet tuntuvat olevan kuitenkin vielä korkeammalla. Se on hieno asia, että tekevät hurjasti hommia saavuttaakseen unelmiaan. Monenlaista on hienot nuoret miehet matkalla oppineet paitsi musiikista niin myös mm. markkinoinnista yms., mikä kuuluu siihen bisnekseen. Näistä jää osaamista jokaiselle myös rockuran loputtua. Ylivoimaisesti hienointa on kuitenkin vanhempana ollut nähdä se, että kaverisuhteet ovat kestäneet aika kovan myllytyksen keskellä alun vaatimattomista fasiliteeteista huolimatta ja se, että bändi on työllistänyt kaveriporukasta muitakin (kiertuemanageri, valomies yms.), jotka ovat myös opetelleet omien alojensa huipuiksi ja halutuiksi ammattilaisiksi. Pojat osaavat varmaan arvostaa nykyään parempia olosuhteita, vaikka glamour on kyllä rock-elämästä usein kaukana. Itsestä ei olisi ollut tuohon. Toinen mahtava juttu on pojille ollut saada ammatti siitä, mitä tekisi harrastuksenaankin.
