Uutinen Edustus

AC Oulu ja Rasmus Karjalainen ovat solmineet kauteen 2023 ulottuvan pelaajasopimuksen, jossa on optio kaudesta 2024.

Oulun oma poika palaa kotiin! Eipä voisi Veikkausliigakausi paljon kauniimmalta näyttääkään, kun joukkue on sarjataulukon paremmalla puolella ja Karjalainen #7 palaa kotiin.

Erittäin hyvät fiilikset palata kotiin, AC Oulu on mulle todella rakas seura ja kun Suomeen paluu tuli ajankohtaiseksi AC Oulu oli luonnollisesti iso vaihtoehto. Joukkue on pelannut hienon alkukauden enkä malta odottaa että pääsen taas pelaamaan laivastonsinisissä.

Kommentoi Rasmus Karjalainen tunnelmiaan kotiinpaluusta.

Rasmus Karjalainen siirtyi AC Oulusta PS Kemiin kaudelle 2017, jonka päätteeksi hänet valiittiin Veikkausliigan vuoden tulokkaaksi. Tuolla kaudella hän iski kahdeksan kertaa pallon verkkoon ja syötti kaksi maalisyöttöä. KuPSiin hän siirtyi kaudelle 2018, jossa hän teki oman Veikkausliigauran parhaimman maalimäärän 16 maalilla.

Tavoitteena on joukkueena jatkaa hyviä tuloksia ja kehittää peliä entisestään. AC Oulu on vahvassa nousussa ja uskon, että hyvät tulokset tuo Raattiin entistä enemmän yleisöä.

Karjalainen avaa tavoitteitaan.

Hyökkääjä siirtyi Kuopiosta Hollannin pääsarjassa Fortuna Sittardin riveihin, jossa hän pelasi 15 ottelua ja teki niissä yhden maalin. Tulppaanien keskeltä tie kävi Ruotsiin kaudelle 20-21 ja Örebrohon, jolloin hän loukkaantui vakavasti pallon tultua päähän ja siitä seurasi kaulavaltimon repeämä.

Mahtava juttu saada oman kylän poika takaisin AC Ouluun. Armoitettu maalintekijä on hyvässä kunnossa ja hinkuu peliaikaa minuuttien jäätyä vähille edellisessä seurassa. Rasse on osoittanut olevansa kova maalintekijä Veikkausliigassa, mutta vuosien varrella on pystynyt myös monipuolistamaan pelaamistaan. Kuului A-maajoukkueen vakioryhmään ennen vakavaa vammaansa. Matka kohti uutta uran huippua käy Oulun kautta!

Urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen

Loukkaantumisestaan toivuttuaan Rasse siirtyi Ruotsi toiseksi korkeimmassa sarjassa pelaavaan Helsingborgs IF:n riveihin ja kaudella 2021 hän oli nostamassa seuraa Allsvenskaniin. Tällä kaudella peliaika on jäänyt vähäiseksi Helsingborgissa ja on aika vaihtaa maisemaa. Tervetuloa kotiin Rasse!

Rassen fanipelipaidat nyt tilattavissa ennakkoon rajoitetun ajan AC Oulun seurakaupasta!