Yleiset käyttöehdot

1. Yleiset käyttöehdot

1.1 Nämä yleiset käyttöehdot (“Ehdot”) koskevat AC Oulu Oy:n (“Toimittaja”) tarjoaman Sovelluksen (“Palvelu”) käyttöä. Käyttämällä Palvelua Käyttäjä hyväksyy kulloisenkin Palvelun käyttämishetkellä voimassaolevat Ehdot.

1.2 Toimittaja voi muuttaa näitä Ehtoja aika ajoin ja kulloinkin voimassa oleva versio löytyy Toimittajan Palvelusta. Mikäli Ehtojen muutos on merkittävä, voi Toimittaja oman harkintansa mukaan tiedottaa Käyttäjää Ehtojen muutoksesta valitsemallaan tavalla.

1.3 Jos käytät Palvelua jonkin organisaation puolesta, sitoudut näihin Ehtoihin kyseisen organisaation puolesta ja vakuutat, että sinulla on oikeus saattaa organisaatio sopimuksen osapuoleksi.

2. Palvelu

2.1 Palvelu tarjoaa Käyttäjälle ajankohtaisia tietoja joukkueesta sekä sen pelaajista. Näitä ovat esimerkiksi ottelutulokset, sarjataulukko, pelaajatilastot ja tulevat ottelut. Käyttäjä voi myös osallistua Palvelun kautta ottelun aikaisiin tai muihin kampanjoihin, kuten esimerkiksi ottelun parhaan pelaajan äänestykseen.  

2.2 Palvelu mahdollistaa informaation (“Informaatio”) toimittamisen ja lataamisen Toimittajan tai sen palvelun tarjoajan serverille ja edelleen jakamisen kohdennetuille vastaanottajille. Palvelu voi muuttua sitä mukaa kun Toimittaja edelleen kehittää Palvelua.

2.2 Toimittajalla on oikeus Käyttäjää kuulematta estää pääsy Palveluun tai poistaa Palveluun tallennettua Informaatiota, mikäli Toimittajalla on epäilys, että Palveluun tallennetaan sopimatonta Informaatiota, muiden käyttäjien Palvelun käyttö voi vaarantua tallennetun Informaation johdosta tai näitä Ehtoja rikotaan.

2.3 Toimittaja pyrkii pitämään Palvelun jatkuvasti käytettävissä, mutta voi keskeyttää Palvelun käytön tai muuttaa palvelun sisältöä aina kun se nähdään tarpeelliseksi. Toimittajalla on oikeus keskeyttää Palvelun tarjoaminen muun muassa asennus-, muutos- tai ylläpitotöiden johdosta tai turvallisuusuhkan johdosta tai lain tai muun viranomaisvaatimuksen tai -ohjeistuksen johdosta.

3. Informaatio

Käyttämällä Palvelua Käyttäjä voi toimittaa Toimittajalle Informaatiota, johon Käyttäjällä säilyy täysi omistusoikeus. Toimittaja voi käyttää Informaatiota tai Palvelun käyttämistä koskevaa tai Palvelun kerryttämää tietoa Toimittajan Palvelun Tietosuojalausekkeen mukaisesti.

4. Palvelun omistusoikeus

Ohjelmisto ja muu Palvelua koskeva teknologia sekä niiden muutokset ovat yksistään Toimittajan ja/tai kolmannen osapuolen omaisuutta ja niitä voi suojaa tekijänoikeus tai muu immateriaalioikeus. Palveluun liittyvään ohjelmistoon tai teknologiaan ei anneta Käyttäjälle muuta oikeutta kuin näistä Ehdoista ilmenevä Palvelun käyttöoikeus. Näiden Ehtojen perusteella ei anneta mitään oikeutta käyttää Toimittajan tai Palvelun toiminimiä, logoja, domainnimiä tai muita brändiin liittyviä nimiä tai tunnisteita. Toimittajalla on vapaa oikeus hyödyntää ilman korvausta sille toimitettuja parannusehdotuksia, kommentteja tai ehdotuksia.

5. Käyttäjän velvollisuudet Palveluun liittyen

5.1 Käyttäjä on täysin vastuussa sen tunnuksella tehdyistä toimista.

5.2 Käyttäjän velvollisuutena on kustannuksellaan hankkia ja ylläpitää Palvelun käyttämiseksi tarvittavat laitteet, yhteydet ja ohjelmistot.

5.3 Käyttäjä on vastuussa Palvelun käytöstä, Informaation sisällöstä ja Palvelua hyödyntäen tehdystä tietojen vaihdosta ja toimittamisesta. Käyttäjän tulee itse suojata Informaation ja huolehtia varmuuskopioista. Toimittajalla ei ole vastuuta Informaation katoamisesta tai tuhoutumisesta tai Informaation palauttamisesta tai tallentamisesta johtuvista kuluista.

5.4 Käyttäjä ei saa käyttää Palvelua häirintään, uhkauksiin tai toisena esiintymiseen. Käyttäjä ei saa ladata, lähettää, välittää tai muutoin saattaa toisten saataville (a) laitonta, haitallista, uhkaava, syrjivää, herjaavaa, säädytöntä, mautonta, rasistista, paheksuttavaa tai toisen yksityisyyttä loukkaavaa sisältöä tai (b) toisen immateriaalioikeuksia loukkaavaa sisältöä tai (c) roskapostia, mainoksia tai vastaavaa sisältöä. Käyttäjä ei saa ladata tai välittää viruksia, matoja, troijalaisia tai mitään haittakoodia. Käyttäjä ei saa rikkoa soveltuvaa lainsäädäntöä eikä käyttää Palvelua mihinkään laittomaan tai kiellettyyn tarkoitukseen.

6. Vakuutukset ja korvausvelvoite

6.1 Käyttäjä vakuuttaa, että (a) sillä on kaikki tarvittavat oikeudet käyttää, hyödyntää ja levittää Informaatiota Palvelun avulla ja näiden Ehtojen mukaisesti ja (b) Informaatio ei loukkaa kenenkään kolmannen oikeuksia.

6.2 Käyttäjä vastaa kaikista kuluista ja Toimittajalle tai sen konserniyhtiölle esitetyistä vaateista ja vaatimuksista, jotka johtuvat suoraan tai välillisesti Informaatiosta tai Käyttäjän näiden Ehtojen rikkomisesta. Toimittajalla on oikeus halutessaan puolustautua itse edellä mainittuja vaateita vastaan.

7. Hinta

Palvelun käyttäminen on maksutonta.

8. Vastuunrajoitus

8.1 Käyttäjä käyttää Palvelua omalla riskillä, Palvelu toimitetaan sellaisenaan eikä Toimittaja anna mitään takuuta tai vakuutuksia Palveluun, Palvelun tuloksiin, laatuun, kolmannen oikeuksien loukkaamattomuuteen tai muuhun liittyen.

8.2 Toimittaja ei ole Käyttäjää kohtaan vastuussa välittömistä tai välillisistä vahingoista. Mikäli Toimittaja katsottaisiin laista johtuen vastuulliseksi Palvelusta, Toimittajan enimmäisvastuu Käyttäjää kohtaan on viisikymmentä euroa.

9. Ylivoimainen este

Toimittajalle on oikeus muuttaa Palvelua ilman että siitä aiheutuu seuraamuksia Toimittajalle, mikäli se on estynyt liiketoimintansa harjoittamisesta syystä, jota sillä ei ole ollut syytä ottaa huomioon sopimusta tehtäessä ja joka on siitä riippumaton. Tällainen tapahtuma voi olla muun muassa sota, kapina, sisäinen levottomuus, viranomaisen suorittama pakko-otto tai takavarikko julkiseen tarpeeseen, tuonti- tai vientikielto, luonnonmullistus, yleisen liikenteen tai energiajakelun keskeytys, toimittajan viivästys, työselkkaus tai tulipalo tai muu vaikutuksiltaan yhtä merkittävä Toimittajasta riippumaton syy.

10. Siirtäminen

10.1 Käyttäjä ei voi siirtää näitä Ehtoja tai osapuolten välistä sopimusta ilman Toimittajan kirjallista etukäteen antamaa suostumusta. Toimittaja voi siirtää Ehdot ja osapuolten välisen sopimuksen kolmannelle.

10.2 Se, että osapuoli jättää käyttämättä näihin Ehtoihin perustuvan oikeutensa, ei rajoita osapuolen oikeutta myöhemmin vastaavissa tapauksissa vedota kyseiseen tai muuhun oikeuteensa.

11. Voimassaolo

11.1 Nämä Ehdot tulevat voimaan, kun ne on julkaistu. Ehdot soveltuvat niin kauan kuin Palvelua käytetään.

11.2 Toimittaja voi irtisanoa nämä Ehdot ja osapuolten välisen sopimuksen välittömästi, mikäli Käyttäjä rikkoo olennaisesti Ehtojen mukaisia velvoitteitaan eikä ole korjannut rikkomustaan kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa saatuaan tästä huomautuksen.

12. Soveltuva laki ja riidanratkaisu

Näihin Ehtoihin ja osapuolten väliseen sopimukseen sovelletaan Suomen lakia, lukuun ottamatta sen lainvalintaa koskevia säännöksiä. Kaikki näistä Ehdoista tai osapuolten välisestä sopimuksesta aiheutuvat riidat ratkaistaan lopullisesti välimiesmenettelyssä Keskuskauppakamarin välityslautakunnan sääntöjen mukaisesti yhden välimiehen kokoonpanossa. Välimiesmenettelyn paikkakunta on Oulu ja menettelyn kielenä käytetään ensisijaisesti suomea. Mikäli toinen osapuoli ei ole suomenkielinen, on menettelyn kieli englanti. Välimiehen antama tuomio on lopullinen, molempia Osapuolia sitova ja sen voi panna täytäntöön mikä tahansa toimivaltainen tuomioistuin.  Osapuolella on oikeus hakea väliaikaista turvaamistoimenpidettä.

Tietosuojalauseke

1. Johdanto

Tässä tietosuojalausekkeessa kerromme (”AC Oulu” tai ”me”), kuinka keräämme ja käsittelemme henkilötietoja, kun käytät (”Sinä” tai ”Käyttäjä”) tarjoamaamme sovellusta (”Palvelu”).

Olemme sitoutuneet suojaamaan Palveluiden käyttäjien yksityisyyttä soveltuvan lainsäädännön mukaisesti.

2. Käsittelyn tarkoitukset ja oikeusperuste

Henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset

Keräämme ja käsittelemme henkilötietoja, jotta:

  • voit käyttää Palvelua;  
  • käyttäjälle voidaan käyttäjän hyväksynnän mukaisesti markkinoida muita palveluitamme tai valittujen kolmansien osapuolten palveluita;
  • voimme parantaa käyttäjän Palvelun käyttökokemusta keräämällä Palvelun käyttötietoa analyysitekniikoita hyväksikäyttäen;
  • palvelua voidaan hallinnoida.
  • voimme selvittää ja ehkäistä mahdollisia väärinkäytöksiä

Henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste

Kun lataat Palvelun sovelluskaupasta ja alat käyttämään sitä, välillemme syntyy sopimus, jonka mukaisesti sitoudut noudattamaan Palvelumme käyttöehtoja. Keräämme ja käsittelemme henkilötietoja siis ensinnäkin hoitaaksemme sopimuksesta johtuvat velvollisuutemme. Lisäksi, markkinoidessamme palveluitamme sekä kehittäessämme Palvelua, käsittelemme henkilötietoja oikeutetun edun perusteella ylläpitääksemme ja kehittääksemme palveluitamme. Lisäksi käsittelemme henkilötietoja oikeutetun edun perusteella selvittääksemme ja ehkäistäksemme väärinkäytöksiä.

3. Mitä henkilötietoja keräämme?
Keräämme Palvelun käyttäjistä tässä tietosuojalausekkeessa määriteltyjen käyttötarkoitusten kannalta tarpeellisia henkilötietoja. Henkilötietoryhmät ovat seuraavat:

  • Palveluiden käytön havainnointiin käytetään analyysiteknologioita. Analyysiteknologioiden avulla kerätään esimerkiksi seuraavia tietoja:
  • Palvelun ominaisuuksien käyttö- ja selaustiedot
  • Palveluiden käytöstä johdetut tiedot:
  • Johdettu tieto on päätelty analytiikan avulla Palvelun havaitusta käytöstä ja/tai asiakkaan itse antamista tiedoista esimerkiksi käyttäjän mahdolliset kiinnostuksen kohteet tai segmentointi tietynlaisten käyttäjien ryhmään.
  • Kaikkea keräämäämme tietoa voidaan käyttää Palvelun kohdentamiseen käyttäjälle.

4. Kuinka kauan käyttäjien tietoja säilytetään? 


Säilytämme käyttäjien henkilötietoja vain niin kauan kuin niitä tarvitaan sitä tarkoitusta varten, jota ne kerättiin tai lain salliman enimmäisajan.  Henkilötietojen säilytysjakson pituus vaihtelee siis tiedoista riippuen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että saatamme säilyttää henkilötietojasi, vaikka sopimussuhteesi meihin olisi päättynyt, mutta vain niin kauan kuin meillä on syy tehdä niin. 


5. Henkilötietojen jakaminen

Palveluntarjoajat

Jaamme henkilötietoja siinä laajuudessa kuin kolmannet osapuolet tarvitsevat pääsyn käsittelemiimme henkilötietoihin Palvelun tarjoamiseksi tämän tietosuojalausekkeen määrittelemissä tarkoituksissa.

Tähän Palveluun sovelletaan tämän tietosuojalausekkeen lisäksi myös palveluntarjoajan, jonka kautta Palvelu on saatettu Käyttäjän saataville, ehtoja. Käyttäjä voi tutustua Applen ehtoihin täällä ja Googlen ehtoihin täällä.

Kolmansien osapuolten markkinointi ja mainonta

Jotta viestintää tai markkinointia kohdennetaan oikein, voimme jakaa kolmansille osapuolille anonyymia analytiikkatietoa.  

Tieteellinen tutkimus

Voimme luovuttaa tietoja tieteellistä tai historiallista tutkimusta varten soveltuvan lainsäädännön mukaisesti.

Oikeudellisista syistä

Henkilötietojasi voidaan luovuttaa toimivaltaisen viranomaisen esittämien vaatimusten ja lakiin perustuvien edellytysten mukaisesti. Jos myymme, ostamme, fuusioimme tai muutoin järjestelemme liiketoimintaamme, käyttäjän henkilötietoja voidaan luovuttaa ostajille ja näiden neuvonantajille.

6. Kansainväliset tietojen siirrot

Jotkin alihankkijoistamme, jakelijoistamme ja kumppaneistamme sijaitsevat Euroopan talousalueen ulkopuolella. Tällöin henkilötietojasi saatetaan siirtää eri maiden välillä. Tällaiset siirrot voivat sisältää henkilötietojen luovutuksia EU- tai ETA-alueen ulkopuolelle sellaisiin maihin, joiden henkilötietojen käsittelyä koskeva lainsäädäntö poikkeaa Suomen lain vaatimuksista. Huolehdimme tällöin henkilötietojen suojan riittävästä tasosta esimerkiksi sopimalla asiasta henkilötietojen käsittelijän kanssa käyttäen mallisopimuslausekkeita tai muita tietosuojalainsäädännön mukaisia keinoja henkilötietojen siirtoon kolmansiin maihin.

7. Henkilötietojen suojaus

Käytämme ajantasaisia käytäntöjä henkilötietojen suojelemiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että käytämme fyysisiä, hallinnollisia ja teknisiä suojaustoimenpiteitä pienentääksemme henkilötietojen hävikin riskiä ja vähentääksemme väärinkäytöksiä sekä luvatonta käyttöä, julkaisua tai muokkausta. Tallennamme henkilökohtaiset tietosi suojatuille palvelimille, jolloin vain valtuutetut henkilöt voivat käyttää näissä palvelimessa olevia tietoja.

8. Kolmansien palvelut

Tämä tietosuojaseloste soveltuu vain meidän tarjoamaamme Palveluun. Suosittelemme käyttäjää tarkistamaan käyttämiensä sivustojen tietosuojalausekkeet.

9. Tietosuojaselosteen muutokset

Voimme muuttaa tätä tietosuojalauseketta. Muutettu tietosuojalauseke on saatavilla Palvelussamme, jotta käyttäjät ovat aina tietoisia siitä, miten heidän henkilötietojaan käsitellään.

10. Sinun tietosuoja-asetuksen mukaiset oikeutesi

Tarkastusoikeus

Sinulla on oikeus tarkastaa, mitä sinua koskevia tietoja olemme tallentaneet. Toimitamme tiedot lain edellyttämässä muodossa.

Oikeus vaatia tiedon oikaisemista

Sinulla on oikeus vaatia esimerkiksi väärän tai epätarkan tiedon korjaamista tai täydentämistä.

Oikeus vaatia tiedon poistamista

Voit pyytää meitä poistamaan henkilötietosi järjestelmistämme. Suoritamme pyyntösi mukaiset toimenpiteet, jos meillä ei ole oikeutettua syytä olla poistamatta tietoa. Tiedot eivät välttämättä poistu välittömästi kaikista varmuuskopio- tai muista vastaavista järjestelmistämme.

Oikeus rajoittaa tiedon käsittelyä

Voit pyytää meitä rajoittamaan tiettyjen henkilötietojesi käsittelyjä. Tietojen käsittelyn rajoittamista koskeva pyyntö saattaa johtaa rajoitetumpiin mahdollisuuksiin käyttää internetsivujamme sekä palveluitamme.

Oikeus vastustaa tiedon käsittelyä

Voit myös pyytää rajoituksia henkilötietojesi käsittelyyn, mikäli tietojasi käsitellään muihin tarkoituksiin kuin palvelumme suorittamiseksi tai laista aiheutuvan velvollisuuden täyttämiseksi. Henkilötietojen käsittelyn vastustaminen saattaa johtaa rajoitetumpiin mahdollisuuksiin käyttää internetsivujamme. Sinulla on oikeus kieltäytyä sähköisestä suoramarkkinoinnista seuraamalla ohjeita, jotka on sisällytetty kaikkiin lähettämiimme markkinointiviesteihin.  

Oikeus siirtää tiedot järjestelmästä toiseen

Sinulla on oikeus saada henkilötietosi meiltä jäsennellyssä ja yleisesti käytetyssä muodossa, jotta voit välittää tiedot toiselle rekisterinpitäjälle.

Oikeus peruuttaa suostumus

Jos tietojesi käsittely perustuu suostumukseen, sinulla on oikeus peruuttaa suostumus milloin tahansa.

11. Oikeuksiesi käyttäminen

Voit käyttää oikeuksiasi lähettämällä kirjeen tai sähköpostin sisältäen nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja kopion voimassaolevasta henkilöllisyystodistuksesta. Voimme pyytää lisätietoja, jotka ovat tarpeen henkilöllisyytesi varmentamiseksi. Voimme hylätä pyynnöt, jotka toistuvat kohtuuttoman usein, ovat liiallisia tai jotka ovat perusteettomia.

Jos koet henkilötietojesi käsittelyn olevan ristiriidassa voimassaolevan lainsäädännön kanssa, voit tehdä valituksen paikalliselle tietosuojavalvontaviranomaiselle.

12. Kuka on rekisterinpitäjä ja kehen voin ottaa yhteyttä?

Rekisterinpitäjä on:
AC Oulu Oy

Yhteyttä henkilötietoja koskevissa asioissa voit ottaa:
Hanna Väänänen
Toimitusjohtaja
AC Oulu Oy
Kirkkokatu 14, 4. kerros, 90100 Oulu
[email protected]