Uutinen Edustus

AC Oulu ja serbihyökkääjä Sasa Jovovic, 30, ovat allekirjoittaneet pelaajasopimuksen kaudelle 2017.

Viimeksi veikkausliigajoukkue KuPS:n riveissä pelannut Sasa Jovovic nähdään tulevalla kaudella Ykkösessä AC Oulun riveissä. Laivastonsinisten ryhmä saa siis kovan vahvistuksen hyökkäyspäähän, sillä Jovovic on ollut urallaan tehokas hyökkääjä. Viime kaudella tosin miehellä oli repaleinen kausi, sillä hän pelasi PS Kemin ja KuPS:n lisäksi osan kaudesta Ykkösessä. EIF:ssä 15:ssä ottelussa syntyi komeat 10 maalia. 

Suomeen Jovovic saapui ensi kerran kaudella 2013, tuolloin Ykkösessä pelanneeseen Oulun Palloseuraan. Myöhemmin matka jatkui PS Kemiin, jossa hän oli nostamassa seuraa aina Kakkosesta Veikkausliigaan. Jovovic itse on tyytyväinen sopimukseen AC Oulun kanssa.

– Olen iloinen sopimuksestani AC Ouluun ja siitä että pääsen takaisin kaupunkiin, mistä aloitin urani suomalaisen jalkapallon parissa. Olen luontainen voittaja, joten taidatte tietää mitkä ovat tavoitteeni tulevalle kaudelle, kertoo lyhyesti Jovovic pilke silmäkulmassa.

AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen analysoi Jovovicin selkeäksi profiilihankinnaksi. 

– Sasa on tehnyt Suomessa ollessaan paljon tehoja. Hän on osaa tehdä maaleja hankalistakin paikoista, ja osaa suojata palloa todella hyvin. Monipuolinen kaveri, joka sopii varmasti meidän pelityyliin, päättää Heikkinen. 

Sasa Jovovic:

  • s. 6.9.1986 Čačak, Jugoslavia
  • Pelipaikka: Hyökkääjä
  • Pituus 184 cm
  • Seurahistoria Suomessa: 2013 OPS 10/4, 2014-2016 PS Kemi 28/16, 2016 EIF 15/10, 2016 KuPS 11/1

AC Oulun pelaajatilanne kaudelle 2017 (19.1.2017)

Maalivahdit: Johannes Wentin, Juuso Särkelä (OLS B)

Puolustajat: Markus Heikkinen, Niilo Hautala, Samuli Leppälä, Niko Ronkainen (OLS B), Aleksi Lappalainen, Akseli Kalermo (RoPS), Eero-Matti Auvinen (FC Haka)

Keskikenttäpelaajat: Jair, Samuel Kurttila (OLS B), Matias Lindfors (FC KTP), Tulio (Nautico, Brasilia)

Hyökkääjät: Juuso Kemppainen, Petteri Pietola, Tuomas Mustonen (HIFK), Titi Essomba (OPS), Sasa Jovovic (KuPS)