Uutinen Edustus

AC Oulun A-juniorien ensimmäinen kokonainen kausi saatiin päätökseen sunnuntaina. Kausi alkoi tammikuussa A-juniorien SM-karsintasarjassa, joka kesti aina huhtikuun alkuun saakka. Toukokuussa pelit jatkuivat A-poikien Ykkösessä.

AC Oulun A-juniorien historian ensimmäinen kausi on siis nyt nähty. SM-karsintasarjasta ei valitettavasti tullut tarpeeksi pisteitä SM-paikkaa varten. Sarjan yhdeksästä ottelusta nuoret Laivastonsiniset voittivat kolme, mutta kuusi kertaa tuli tappio. 14. helmikuuta AC Oulu voitti sarjan kolmannessa ottelussa Hakan. Joukkueen historian ensimmäisen voiton varmisti historian ensimmäisellä maalilla Santeri Kokko. Muut voitot joukkue otti TPV:stä ja MP:stä. Yhdeksän pistettä riitti 10 joukkueen sarjassa kahdeksanteen sijaan. 

Valitettavasti tulokset eivät riittäneet SM-paikkaan, joten joukkue joutui hakemaan uutta nostetta A-poikien Ykkösestä. C-lohkossa joukkuemäärä oli erittäin pieni, joten AC Oulun A-juniorit pelasivat kevätkaudella kaksikertaisen sarjan FC Kemiä ja Kajaanin Hakaa vastaan. Neljästä ottelusta oli saldona kolme pistettä. Syyskaudella Kajaanin Hakan tilalle toiseksi vastustajaksi tuli Vasa IFK. Jälleen C-lohko pelattiin kaksinkertaisena sarjana. Tällä kertaa AC Oulu voitti lohkonsa kahdella voitolla ja kahdella tasapelillä. 

Kaudelle 2017 joukkueeseen tulee muutoksia, niin pelaajiston, kuin taustahenkilöidenkin osalta. Kaksi kautta edustusjoukkueen apuvalmentajana toiminut Pekka ”Ukkis” Ukonmaanaho korvaa Matti Sorvojan A-juniorien päävalmentajana. 

– Matti hoiti, jo etukäteen tiedetyn, erittäin haastavan kauden kunnialla läpi. Valmentajan vaihdon tarkoituksena on kehittää joukkueen toimintaa vielä enemmän edustusjoukkueen toimintaa vastaavaksi, jotta esim. pelaajan noustessa edustusjoukkueen mukaan, hänellä olisi jo selkeät ajatukset valmiina, mitä häneltä odotetaan. ”Ukkiksella” on valmentajana tähän kaikki edellytykset oltuaan Rauno Ojasen aisaparina pari kautta. Myös yhteistyö Ranen ja minun kanssa on ennestään tuttua, kertoo AC Oulun pelaajakoordinaattori Markus Heikkinen

– Matin lisäksi haluan kiittää koko seuran puolesta valmentaja Jani Seppästä, joukkueenjohtaja Juha Lehtoniemeä, huoltaja Pekka Juntusta, pelaajien vanhempia, tietysti itse pelaajia sekä yhteistöä ja yhteistyökumppaneita, jotka tekivät seurahistoriaa mahdollistamalla tämän haastavan projektin, Heikkinen jatkaa.

Pelaajistoon tulee vaihdoksia luonnollisista syistä, kun ikäluokkia vaihtuu. AC Oulu järjestääkin try-outin uusille pelaajille torstaina 6.10 sekä tiistaina 11.10. Yhtenä isona etuna on mahdollisuus päästä treenamaan AC Oulun edustusjoukkueen mukana. Tämän kauden pelaajista yhdeksän pääsi treenaamaan Laivastonsinisissä. 

– Tarkoitus olisi, että jokainen ilmoittatunut pelaaja pelaisi kaksi peliä. Tämän kauden jälkeen B-junioreista vanhenee -99 syntyneitä pelaajia. Heitä on Oulussa ja Oulun seudulla laajalti. Myös Oulun ulkopuolelta pelaajat, joilla on motivaatiota satsata kunnolla jalkapalloon, ovat tervetulleita näyttämään taitojaan, toivottaa Heikkinen. 

Tästä pääset täyttämään try-out -lomakkeen! Ilmoittautumiset sunnuntaihin 2.10. mennessä. 

Lisätietoja antaa Markus Heikkinen
0415301453
[email protected]