AC Oulu Akatemialle komea avausvoitto

(29.11.2009)

AC Oulu Akatemia aloitti kautensa Talenttiakatemioiden SM-sarjassa selkeällä voitolla, kun 100-Unta Akatemia kaatui sunnuntaipäivän ottelussa Arina Areenalla maalein 6 - 2 (4 - 1).

Paremmasta joukkueesta ei ottelussa ollut pienintäkään epäselvyyttä. Vaikka satakuntalaiset pääsivätkin iskemään avausmaalin, otti kotijoukkue nopeasti komennon kentällä ja pyyhälsi selvänumeroiseen voittoon.

AC Oulu Akatemia lähti puoliajalle turvallisessa 4-1-johdossa, ja toisella jaksolla lukemia kaunisteltiin vielä 6-2:een.

- Esitimme ilahduttavan hyvää ja rikasta futista. Pallonhallinta oli meillä noin 70 prosenttia peliajasta ja pelirytmityksemme toimi. Tasapainoinen esitys joukkueelta, jossa oli paljon onnistujia, AC Oulu Akatemian valmentaja Tarmo Kouva iloitsi.

- Usealla pelaajallamme oli alla urheiluoppilaitosten SM-turnaus, joten etukäteen oli pientä epävarmuutta jaksamisen suhteen. Pelaajat olivat kuitenkin valmistautuneet otteluun hyvin, eikä ongelmia tullut, kiitteli Kouva.

Oululaisjoukkueesta hyökkääjät Veini Rikkinen sekä Arttu Siira maalasivat kaksi kertaa ja kertaalleen maalinteossa onnistuivat keskikenttäpelaaja Joni Mäkelä sekä hyökkääjä Vesa Verronen.

Seuraavan ottelunsa AC Oulu Akatemia pelaa ensi lauantaina, jolloin Heinäpäähän saapuu vieraaksi VIFK Akatemia.

AC Oulu Akatemian kokoonpano avausottelussa:

Juhani Pennanen (mv)
Roope Keskitalo (p) (vaihto -->Jyri-Pekka Kukkonen)
Jussi Fredriksson (p)
Teemu Lukkarila (p)
Jere Moilanen (p)
Juuso Haapala (kk) (vaihto -->Arttu Hinkula)
Joni Mäkelä (kk)
Matias Juntunen (kk) (vaihto -->Matias Ojala)
Arttu Siira (h)
Veini Rikkinen (h)
Vesa Verronen (h) (vaihto -->Tuure Siira)

(Toimitus)