Raportti Edustus

AC Oulu jatkoi keskiviikkona hyvää virettään kaatamalla PK-35:n. PK-35 kaatui lukemin 3-2. AC Oululla maalinteossa onnistuivat Antti Uimaniemi, Dritan Stafsula ja Toni Tahvanainen.

Ykkösen huippukamppailu AC Oulu – PK-35 ei jättänyt ketään kylmäksi. Tämän kauden Raatin ennätysyleisö, 2013 silmäparia sai todistaa mahtavan jännitysnäytelmän, jossa lopussa juhli Laivastonsininen kotijoukkue.

AC Oulu aloitti ottelun väkevästi. Ottelua oli pelattu vain reilu minuutti kun Laivastonsiniset saivat aikaiseksi ensimmäisen hyökkäyksen, jonka PK-35 puolusti kulmapotkuksi. AC Oulu oli avausjaksolla selkeästi parempi joukkue ja sillä oli pallo enemmän hallussa, kuin vantaalaisilla vieralijoilla. Kotijoukkue onnistui realisoimaan hallinan ja sillä oli useita vaarallisia hyökkäyksiä ja maalipaikkoja. Monet tilanteista syntyivät pirteän avausjakson pelanneen Aapo Heikkilän toimesta.

Kun ottelua oli pelattu 13 minuuttia, Kemo Darboe piti ja suojasi palloa, jonka jälkeen antoi pallon vasempaan laitaan Dritan Stafsulalle. Stafsulan keskitystä PK-35 maalivahti Häkkinen ei saanut liimattua ja irtopallon verkon perukoille iski Antti Uimaniemi. Kysessä oli ”Uimiksen” ensimmäinen maali AC Oulun riveissä.

Vantaalaisten maalipaikat tulivat ensimmäisellä jaksolla erikoistilanteista. Lähimpänä maalintekoa PK-35 oli, kun ottelua oli pelattu 24 minuuttia. Miguez antoi vapaapotkun jonka PK-35:n hyökkäyskalusto oli puskea maaliin, mutta Alessandro Marzuoli torjui hienosti etukulmaan suuntautuneen puskun.

Ensimmäinen jakso ansaitusti AC Oululle lukemin 1-0. Kotijoukkue oli selkeästi pallolisessa pelissä edellä vierailija PK-35:tä, jonka hyökkäykset tulivat joko pitkistä avauksista tai vastahyökkäyksistä. PK-35 sai pelistä hieman otetta ensimmäisen jakson viidellä viimeisellä minuutilla, mutta eivät kuitenkaan päässeet vaarallisille maalipaikoille.

AC Oulu aloitti toisen jakson pirteästi, luoden pari maalipaikkaa heti toisen jakson alkuun. 
Iloa ei kauaan kestänyt. Kun ottelua oli pelattu 50 minuuttia, Masar Ömer iski PK-35:n tasoitusmaalin Mateo Miguezin lähettämästä kulmapotkusta ja tilanteeksi 1-1.

AC Oulu ei tästä kuitenkaan lannistunut, vaan Laivastonsiniset iskivät heti seuraavasta hyökkäyksestä pallon toistamiseen ohi PK-35 maalivahti Miikka Häkkisen. Aapo Heikkilä nousi oikeaa laitaa pitkin, pelaten pallon maalinedustalle Kemo Darboelle. Darboen taidokas ohjaus suuntautui tolppaan, mutta Dritan Stafsula pääsi iskemään irtopallon maaliviivalta sydämensä kyllyydestä PK-35 maaliin, ja näin kotijoukkue oli noussut jälleen 2-1 johtoon. Pelikello oli ehtinyt vanhentua vantaalaisten tasoitusmaalista vain yhden minuutin.

Kun ottelua oli pelattu 75 minuuttia, Kemo Darboe osoitti jälleen suojaamiskykyään, kun Darboe taisteli keskialueella laidan tuntumassa muutamaa PK-35 pelaajaa vastaan ja onnistui pitämään pallon pelissä. Darboe tuli ulos kamppailutilanteesta pallon kanssa, ja avasi loistavalla pystysyötöllään vaihdosta tulleen Toni Tahvanaisen läpiajoon, joka nosti pallon kylmän viileästi ohi Miikka Häkkisen ja AC Oulun 3-1 johtoon.

Kahden maalin johtoasema ei kuitenkaan kauaa pitänyt. Ömer pääsi toistamiseen kurittamaan AC Oulun puolustusta, kun Daniel Rantasen keskitys löysi vahvan laitapelaajan AC Oulun maalinedustalta ja Ömer iski lukemat 3-2, kun ottelua oli noin 10 minuuttia pelaamatta.

PK-35:n paineistuksesta huolimatta, vantaalaiset eivät päässeet huippupaikoille. AC Oulu puolusti ja taisteli urhoollisesti vantaalaisten painostusjaksot.

Kotijoukkue oli lähellä 4-2 maalia, kun Hietasen pitkästä avauksesta lähtenyt hyökkäys päättyi vaihdosta tulleen Mapokan laukaukseen, joka suuntautui niukastiohi Häkkisen vartioiman maalin, kun peliä oli pelattu 87 minuuttia.

Mapokan laukaus jäi viimeiseksi maalipaikaksi ottelussa, ja näin AC Oululle todella tärkeä 3-2 voitto. Voiton myötä ero kärkeen pienentyi entisestään.

AC Oulun tärkeät ottelut jatkuvat lauantaina 29.8, kun Raattiin saapuu vieraaksi Turun Palloseura.

Kommentit

– Olipa jälleen kerran hieno ottelu. Eka jakso oli meidän, mutta toisella jaksolla PK oli vahva ja hyökkäsi todella vaarallisesti. Me ei saatu enää pidettyä palloa pitkillä hyökkäyksillä ja väsyimme. Teimme kuitenkin upeita upeita maaleja ja jokainen jätkä taisteli viimeiseen asti. Loppukaudesta tulee todella herkullinen. Kiitos mahtavalle kotiyleisölle, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen tykittää.

 

– Kauden ennätysyleisö oli upea, siitä kiitos kaikille. Kentällä joukkue pelasi loistavasti, mutta kehitettävää jäi palvelupisteille. Tästä kantaa vastuun vain ja ainostaan minä. Raatti itsessään asettaa rajoituksia, mutta myönnän epäonnistuneeni tietyissä asioissa. Reilun viikon päästä olemme parempia tästä illasta oppineena. Loppukaudesta tulee upea, AC Oulun seurajohtaja Juho Meriläinen pahoittelee.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit