Raportti Edustus

AC Oulu ei kyennyt ottamaan kauden avausvoittoaan paikallisottelussa OPS:a vastaan. Hyvässä säässä, paljon yleisöä kerännyt ottelu päättyi 2-2-lukemiin. AC Oulun maaleista vastasivat vapaapotkusta Mika Nurmela sekä rangaistuspilkulta osunut Dritan Stafsula. Palloseuran maalit viimeistelivät Pekka Kainu ja Vladislav Viric.

Ottelu alkoi kotijoukkueen kannalta mainiosti – pelikello oli ehtinyt tikittää vain kolme minuuttia, kun ottelun parhaana palkittu Mika Nurmela tykitti pallon komeasti verkkoon suoraan vapaapotkusta. Tämän jälkeen ote säilyi laivastonsinisellä kotijoukkueella, mutta tuhannen taalan paikat jäivät vähiin, aivan kuten koko ottelussa molemilta joukkueilta. OPS tuli tasoihin 17. minuutin kohdalla, kun AC Oulun maalivahti Hugo Magalhãesin ulostulo päättyi heikkoon purkupalloon. Pallo tuli suoraan 30 metrissä seisseelle Kainulle, joka nosti pelivälineen helposti maaliin.

Palloseura joutui vaihtamaan puolen tunnin kohdalla Juhani Koposen pois maalilta, joka sai ikävän näköisen osuman päähänsä yhteentörmäyksessä Joonas Sohlon kanssa. AC Oulu siirtyi uudestaan johtoon 37. minuutin jälkeen, kun Dritan Stafsula tälläsi pallon pilkulta varmasti maaliin ohi tuoreen OPS-vahti Lauri Rönkön. Rangaistuslaukauksen aiheutti purkkana Mika Nurmelan tukassa lähes koko ottelun pysytellyt Juha-Matti Huovinen, ryntäämällä myöhässä ”Nuren” selkään. Tämän jälkeen AC Oulu tyytyi pitämään johtoasemansa ja tauolle siirryttiin 2-1-lukemissa.


Hässäkkää OPS-maalilla (Jouko Kylmäoja)

Toinen jakso oli molemmilta tarkkaa ja uhrautuvaa puolustuspeliä. Yksi maali kuitenkin nähtiin – 67 minuuttia oli pelikellossa, kun puoliajalta kentälle vaihdettu Ramirez lähetti kulmapotkun jälkitilanteessa vihaisen vasurin kohti kotijoukkueen maalia. Armottoman hässäkän päätteeksi Vladislav Viric siivosi pallon maaliin viidestä metristä. Tasoituksen jälkeen AC Oulu otti kenttätapahtumat haltuunsa, mutta muutamaa läheltä piti tilannetta lähemmäs voittoa se ei päässyt.

– Meidän olisi pitänyt ehdottomasti hoitaa tämä peli. Olimme mielestämme tässä, kuten kolmessa aikaisemmassa ottelussamme, parempi joukkue. Se ei vain tällä hetkellä riitä voittoon ja tulos on tämä. Meille tehtiin tänään kaksi järkyttävän halpaa maalia, joissa molemmissa meidän maalivahti oli liian suuressa roolissa, AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen kertoi.

– Olen erittäin tyytyväinen suureen osaan pelaajista, mutta osan täytyy vielä päästä parempaan fyysiseen kuntoon ja tunnetilaan. Meillä on kuitenkin tämän vuoden projekti vielä pahasti kesken, sillä otteluita on vielä paljon jäljellä. Maanantaina lähdemme nappaamaan avausvoittoa tällä hetkellä sarjan kovimmasta joukkueesta ja kun sen otamme, pääsemme varmasti uudelle tasolle ja alamme kääntämään nämä tasapelit voitoiksi, Malinen jatkaa.


Derby oli jälleen hieno yleisötapahtuma (Jouko Kylmäoja)

OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio oli ottelun jälkeen tyytyväinen pistejakoon.

– Mielestäni molemmat joukkueet uskaltavat pelata kaunista jalkapalloa. Meidän pelissä joukkueen myöhäinen rakentaminen vielä näkyy, mutta tasapeli ja tappiosarakkeen nolla tyydyttävät minua.

AC Oulu pelaa seuraavan kerran ensi maanantaina, kun joukkue matkustaan sarjakärki PK-35 Vantaan vieraaksi.

Lue ottelupöytäkirja täältä>>