Raportti Edustus

AC Oulu haki täydet kolme pistettä kauden viimeisestä vierasottelusta. EIF kaatui Tammisaaressa Antti Uimaniemen maalilla 0-1.

Lähtökohdat otteluun olivat selvät – kotijoukkue EIF oli varmistanut sarjapaikkansa ja noussut hyvien hankintojen myötä sarjan yhdeksi kovakuntoisimmaksi joukkueeksi. AC Oulu puolestaan tarvitsi täydet pisteet pitääkseen Valkeakosken Hakan takanaan sarjataulukossa.

Ottelun avausjakso oli tasainen eikä maalipaikoilla juhlittu. Tiukan taistelun voittomaali nähtiin 21. minuutilla. Antti Uimaniemi otti pallon vastaan oikealta laidalta ja laukoi pelivälineen hieman yllättäen ohi EIF-vahti Ville Viljalan. Maali oli ”Uimikselle” kauden toinen täysosuma.

Kotijoukkueen paras tilanne avauspuolikkaalla oli Lucas Kaufmannin tulinen kaukolaukaus, jonka Johannes Wentin torjui.

Toisella jaksolla fyysinen taistelupeli jatkui – miestä otettiin lujaa, mutta rehdisti. Kotijoukkueen urakkaa hankaloitti huomattavasti Chris Jamesin kahdella varoituksella hommattu punainen kortti. EIF taisteli esimerkillisesti myös vajaalla, mutta ei onnistunut ohittamaan hyvää ottelua pelannutta Wentiniä eikä AC Oulun uhrautuvaa puolusta.

Toisella jaksolla kotijoukkueen parhaat paikat olivat Mamadou Konaten ohjaus tolppaan sekä kaukolaukaus, joka päätyi AC Oulun maalin ylärimaan. Laivastonsiniset eivät puolestaan onnistuneet lisäämään johtoaan Toni Tahvanaisen ja Kemo Darboen hyvistä paikoista.

Näin ollen AC Oulun kauden viimeinen vierasottelu päättyi komeaan 0-1-voittoon. Kolme pistettä ja Hakan tappio Turussa tietävät sitä, että AC Oulu varmisti sarjassa sijan 5. Ensi lauantaina pelattavassa kotiottelussa JJK:ta vastaan panoksena on vielä sarjan 4. tila.

Kommentit

– Hieno taistelu ja voitto joukkueelta. EIF on todella kovassa kunnossa ja osoitti sen myös tänään. Nolla pysyi jälleen omissa ja se takasi voiton. Vielä on viimeinen viikko jäljellä ja haluamme ehdottomasti tehdä siitä hyvän ja päättää sen voittoon kotiyleisön edessä ensi lauantaina, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo.