Raportti Edustus

AC Oulu maksoi kauden avausottelun kalavelkansa kaatamalla GrIFK:n kotikentällä lukemin 3-1. Ilmiliekeissä oleva Aristote Mboma iski AC Oululle kaksi maalia. GrIFK:n pelaajista Joonas Ilomäki osui omaan maaliin ja Claudio Matrone vastasi vieraiden kavennuksesta. AC Oulu pelasi ottelussa vajaamiehisenä lähes 40 minuuttia.

Ottelun avausjakso oli laivastonsinisten suvereenia hallintaa – joukkue oli sateisella kotikentällä elementissään ja hyökkäykset vyöryivät monipuolisesti kohti vierasjoukkueen maalia.

AC Oulu siirtyi johtoon 15. minuutilla, kun vahvasti esiintynyt Gilberto nousi oikealta laidalta kohti maalia – oikealla jalalla lähteneen keskityksen ohjasi omaan maaliin Joonas Ilomäki. Todettakoon, että ilman Ilomäen kosketusta palloon, olisi Mboma ollut takatolpalla pistämässä palloa tyhjään maaliin.

Lisää vettä myllyyn nähtiin viisi minuuttia edellisestä. Asialla oli jälleen parivaljakko Gilberto – Mboma. Tällä kertaa brassilaiturin kulmapotkussa ensimmäisenä ollut Mboma puski pallon maaliin.

27. minuutilla ”Totti” oli jälleen pahanteossa iskemällä kauden kymmenennen maalinsa. Vahvan ja epäitsekkään esityön osumaan teki niin ikään edukseen esiintynyt brassi Gabriel Braga.

Avausjaksolla kotijoukkueella oli lukuisia paikkoja iskeä lisäosumia, mutta Rasmus Karjalaisen ja Mboman avopaikat jäivät käyttämättä. Vierasjoukkueen ilonaiheet olivat avausjaksolla erittäin vähissä.

Ottelun luonne muuttui toisella jaksolla, kun AC Oulun kolmas brassivahvistus Jair hölmöili itselleen punaisen kortin ottelun 52. minuutilla. Hienosti keskikentän pohjalla pelannut Jair kuumui täysin turhaan, tehden ottelun lopusta vaikean.

Ulosajon jälkeen GrIFK otti pallonhallinnan itselleen. Vieraat pääsivät keskitystilanteisiin ja täten luomaan painetta Johannes Wentinin vartioimalle maalille. AC Oulun puolustuslinja oli kuitenkin erittäin varmaotteinen kapteeni Lassi Nurmoksen johdolla.

Vieraiden nostaessa ryhmäänsä, aukesi kotijoukkueelle useita vastahyökkäystilanteita. Maalia huippupaikoista pääsivät yrittämään Mboman lisäksi mm. kaksi kertaa puolittaisessa läpiajossa ollut Juuso Kemppainen. Tällä kertaa maalit jäivät kuitenkin syntymättä.

GrIFK iski ottelun ainokaisensa 82. minuutilla, kun Claudio Matrone tälläsi pallon tolpan kautta ohi Wentinin. Ottelun loppu oli kuitenkin jälleen varmaa puolustamista ja laivastonsiniset nappasivat tasaisessa sarjassa erittäin tärkeät kolme pistettä.

Kommentit

– Huippupeli meiltä avausjaksolla. Onneksi kenttä oli märkä, koska se tasoitti pahimmat pomput epätasaisuudesta johtuen. Olimme vaarallisia monella erilaisella variaatiolla ja puolustimme myös hyvin. Joukkue oli yhtenäinen ja kaikki onnistuivat erinomaisesti. Toisella jaksolla Jair teki hölmän tempun ja ottelun luonne muuttui. Hätää ei missään vaiheessa kuitenkaan ollut – meidän olisi toisaalta pitänyt tehdä enemmän maaleja tänään, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen tiivistää.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit