Raportti Edustus

AC Oulu oli hallitsevampi osapuoli Ykkösen ottelussa Turun Palloseuraa vastaan, mutta ei onnistunut tekemään maalia paikoistaan. Kosteassa ja koleassa säässä pelattu ottelu päättyi maalittomaan tasatulokseen.

Kotijoukkue tuli otteluun täysin erilaisella peli-ilmeellä kuin viikko sitten sarja-avauksessa. Avausjakson ensimmäinen vartti pelattiin turkulaispäädyssä, jonka takasi laivastonsinisten kova ja korkea prässi.

Ensimmäinen paikka siunaantui Aapo Heikkilälle, joka pääsi puolittaiseen läpiajoon – TPS-maalilla ottelun parhaana palkittu Oskari Forsman pelasti tilanteen kulmapotkuksi. Seuraava yritys nähtiin Toni Tahvanaiselta, mutta Heikkilän tarjoaman keskityksen päätteeksi lähtenyt ohjaus suuntautui selvästi yli maalin. ”Tahvis” pääsi yrittämään hetkeä edellisestä lähes vastaavasti tilanteesta, mutta tälläkin kertaa sihti oli hukassa.

Toisessa päässä TPS-hyökkäykset olivat harvassa, mutta muutamasta vastahyökkäyksestä vierailijat olisivat voineet siirtyä johtoon. Kotijoukkueen seuraava tilaisuus siunaantui jälleen Tahvanaiselle – tällä kertaa peliväline suuntaantui maalia kohti, mutta Forsman torjui. Esityön tilanteeseen teki avauskokoonpanoon palannut ja vahvasti esiintynyt Antti Peura. ”Penan” ottelu päättyi kuitenkin valitettavasti avausjakson lopulla jalkavamman uusiutumiseen.

Lähellä maalia oli myös Kemo Darboe, mutta Forsman veti jälleen pidemmän korren puskutilanteessa. Näin ollen ensimmäinen jakso vihellettiin poikki 0-0-tilanteessa.

Toisen jakson alku oli vierasjoukkueelta vahva. TPS onnistui hallitsemaan palloa avausjaksoa huomattavasti pidempiä pätkiä ja se saikin luotua tukun läheltä piti tilanteita Alessandro Marzuolin maalille. Kotijoukkue puolusti tänään kuitenkin erittäin hyvin ja tiiviisti – tämä antaa uskoa myös tulevaa ajatellen, sillä peräpää on vuotanut AC Oulun peleissä turhan usein.

Vaikean alun jälkeen laivastonsiniset pääsivät jälleen kuskin paikalle. Dritan Stafsula pääsi pommittamaan vasurillaan kuudentoistarajan tuntumasta, mutta ottelun sankari Forsman venyi jälleen huippuluokan torjuntaan. Vain hetkeä myöhemmin Stafsula oli jälleen pahan teossa – livenä selvältä rankkarilta näyttänyt tilanne päätyi lopulta erotuomari Miikka Lähdesmäen ratkaisuun, josta keltaista korttia sai katsella itse Stafsula. Tilanne kuumensi tunteita katsomon puolella, jossa kannustusta riitti molemmille joukkueille, sillä Turusta Ouluun saakka oli saapunut kunnioitettavasti lähes 50 TPS-kannattajaa.

Ottelun paras paikka tuli Matias Ojalalle – vaihdosta sisään juossut Morten Gerster Peipinen puski keskikentän moottorin avopaikkaan, mutta pallo löytyi lopulta kuin ihmeen kaupalla Forsmanin käsistä. Kun myöskään toisella jaksolla ei maaleja nähty, molemmat joukkueet avasi pistepussinsa maalittomalla tasatuloksella.

Kommentit

– AC Oulu oli tänään parempi joukkue, mutta olen tyytyväinen meidän puolustamiseen. Kaveri saatiin pidettyä nollilla ja se riittää. Hyökkäyspelaaminen oli sen sijaan heikompaa – emme oikein päässeet ohittamaan Oulun prässiä. Muutama paikka oli kuitenkin tehdä maali, joten siinä valossa ottelu olisi voinut kääntyä myös meille, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen kertoo.

 

– Tämä oli meiltä selvä tason nosto viime viikon sarja-avaukseen. Jätkät olivat paljon rennompia ja etenkin puolustussuuntaan olen todella tyytyväinen nollapeliin. Meillä oli huippupaikkoja ratkaista ottelu, mutta olisimme voineet olla vieläkin parempia kokonaisuutena pallon kanssa. Tästä jatketaan eteenpäin kahden ottelun viikolla, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen paketoi.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit